Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tie pelastukseen - Osa 2/3: "... ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi..."
 
 
Tämän artikkelisarjan edellisessä osassa käsittelimme parannuksen tekoa. Osan lähtökohtana oli Raamatun tapahtuma, jossa Pietari saarnasi paikalla olevalle väkijoukolle: "Tehkää parannus..." (Apt 2:38). Mutta hän jatkoi lausettaan sanoen: "... ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi..." Tässä artikkelisarjan toisessa osassa tutkimme perusteellisesti, mitä Pietari näillä sanoillaan tarkoitti ja kuinka voimme käytännössä päästä osalliseksi tästä kasteesta.
 
"Kiitokset upeista sivuistasi. 'Tie pelastukseen' -paketti muutti elämäni lopullisesti. Olen muitakin sivustoja tutkinut jo muutamia vuosia, mutta tämä oli muutoksentekijä." - nimimerkki Ville
 
Katso tästä myös video samasta aiheesta.
 
Lue myös artikkelisarjan edellinen ja seuraava osa tästä:
 
Sisällysluettelo:
 
1. Kaste osana täyttä evankeliumia
2. Miksi tarvitsemme kastetta?
3. Henkivaltojen taistelu
4. Raamattu vastaa kysymyksiin kasteesta
5. Oikea ja väärä kaste
6. Ota yksi kaste
7. Lähteet
8. Viitteet
 
1. Kaste osana täyttä evankeliumia
 
Evankeliumin julistaminen on myös kasteen julistamista
 
Ensimmäinen asia jonka Jeesus teki aloittaessaan julkisen toimintansa, oli kasteelle meneminen: "Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen" (Matt 3:13). Hän perusteli päätöstään Johannes Kastajalle: "näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus" (Matt 3:15). Tämän jälkeen Jeesus opetti ja käski opetuslapsiaan kastamaan muita ihmisiä: "Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi" (Joh 3:22) ja "Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes -vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa-" (Joh 4:1-2) ja "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" (Mark 16:16) ja "menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä" (Matt 28:19). Kun opetuslapset alkoivat julistaa evankeliumia, kaste liittyi pelastuksen tiehen ja täyteen evankeliumiin niin erottamattomasti, että julistusta kuultuaan ihmiset tahtoivat tulla kastetuiksi heti samassa hetkessä kun he olivat päättäneet tehdä parannuksen. Kuinka moni itseään evankelistaksi kutsuva ihminen tänä päivänä julistaa evankeliumia siten, että ihmiset sen kuultuaan sanovat ensimmäiseksi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" (Apt 8:36)?
 
Apt 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
 
Apt 10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen [...]
 
Apt 19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
 
Apt 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
 
Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
 
Apt 8:35 Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
37 Niin Filippus sanoi hänelle: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa!" Hän vastasi ja sanoi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika!"
38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
 
Apt 18:8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.
 
2. Miksi tarvitsemme kastetta?
 
Esikuvana Israelin kansan kulkeminen meren läpi
 
On tullut aika palata tarinaan, jonka tutkimisen aloitimme jo tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa. Se kertoo siitä, kuinka Israelin kansa vapautui Egyptin orjuudesta. Viime kerralla pääsimmekin jo siihen saakka, jossa Israelin kansa pääsi 400 vuotta kestäneen orjuuden jälkeen lähtemään Egyptistä. Kuitenkin monia tärkeitä esikuvallisia tapahtumia jäi vielä käsittelemättä. Ne ovat vielä edessäpäin.
 
Kun Israelin kansa oli kulkenut jonkin matkaa pois Egyptistä, Faarao otti sotavaununsa ja lähti koko armeijansa voimin ajamaan heitä takaa (2. Moos 14:6-9). Silloin israelilaiset huomasivat olevansa ahdistettuna meren rannalla ilman pakoreittiä. He alkoivat nurista: "parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan" (2. Moos 14:10-12). He olivat kyllä jo karitsan veren ja esikoisten kuoleman kautta pelastuneet Egyptistä, mutta nyt Egypti vyöryi heidän perässään. Jotain ratkaisevan tärkeää oli jäänyt vielä kesken pelastuksen tiellä, jota he olivat lähteneet kulkemaan.
 
Tilanne näyttäytyi Israelin kansalle täysin toivottomana, mutta "Jumalalle ei mikään ole mahdotonta" (Luuk. 1:37). Hän jakoi kansansa silmien edessä meren kahtia, avaten heille näin pelastuksen tien, jota pitkin he pääsivät pakenemaan vastakkaiselle rannalle (2. Moos 14:21-22 & 27-28).
 
 
Kun Faarao joukkoineen syöksyivät heidän peräänsä, Jumala sulki meren heidän ylleen ja riisui heidät näin aseista. Yksikään Faaraon joukoista ei pelastunut (2. Moos. 14:28). Tämä kurinalainen, koulutettu, nopeilla hevosilla varustettu ja hampaita myöten aseistettu sotajoukko joutui julkisen häpeän alaiseksi, sillä 400 vuoden orjuuden heikentämä, hitaasti etenevä ja aseeton Israelin kansa oli saanut heistä lopullisen voiton. Israelilaiset katselivat kuinka meri huuhtoi egyptiläisten kuolleet ruumiit rannoille (2. Moos 14:23 & 29-30). Näin Jumalan valmistama pelastustyö Egyptin orjuudesta oli täytetty Israelin kansan kohdalla. Faaraolla ei ollut enää otetta heihin ja he saivat aloittaa vaelluksensa kohti luvattua maata.
 
 
Miten tämä kaikki sitten liittyy täyteen evankeliumiin ja kasteeseen? Paavali paljastaa tämän salaisuuden kirjeessään korinttolaisille: "minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä" (1. Kor 10:1-2). Hengellisessä mielessä Israelin kansa sai meressä kasteen Moosekseen. Koska Mooses oli esikuva Jeesuksesta, niin kaste Moosekseen oli esikuva kasteesta Jeesukseen. Israelin kansa pelastui veden kautta Jumalan hukuttaessa takaa-ajajat mereen.
 
Esikuvana Nooan perheen pelastuminen vedenpaisumuksesta
 
Myös Nooa perheineen pelastui veden kautta Jumalan hukuttaessa pahuuden vallassa olevan ihmiskunnan tulvalla: "silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta" (1. Piet 3:20). Se oli vertauskuvaa siitä järjestyksestä, jota Jumala noudattaa tänäkin päivänä pelastaessaan omiaan: "tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta" (1. Piet 3:21). Kun Nooa perheineen meni sisälle arkkiin ja Jumala sulki arkin oven, samoin myös nykyajassa ihmiset menevät sisälle Jeesuksessa olevaan pelastukseen ja Jumala sinetöi sen Hengellään.
 
Sen jälkeen kun arkin ovi suljettu, hukutetaan veden alle kaikki, mikä on arkin ulkopuolella. Sen jälkeen kun Egypti on jätetty taakse, hukutetaan veden alle kaikki, jotka ovat ryhtyneet takaa-ajoon. Sen jälkeen kun synti on jätetty taakse ja uudestisyntyminen on tapahtunut, hukutetaan veden alle kaikki, mikä on pelastuksen ulkopuolella. Pinnan alle jäävät entinen elämä, likainen omatunto ja vanha ihminen. Pinnan yläpuolelle nousee uusi ihminen, jonka omatunto on pesty puhtaaksi ja joka on saanut takaa-ajajistaan riemullisen voiton. Nooalle tulva oli erottava raja vanhan pahan maailman ja uuden puhtaan maailman välillä. Israelin kansalle meri oli erottava raja Egyptin ja luvatun maan välillä. Meille kaste on erottava raja tämän maailman ja taivasten valtakunnan välillä, sillä Jumala "on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan" (Kol 1:13).
 
 
Onko kaste pelkkä fyysinen tapahtuma?
 
Kreikkalaiseen sivistykseen pohjautuvassa länsimaisessa ajattelutavassa asiat jaotellaan usein tiukasti joko fyysisiin tai hengellisiin. Näillä kahdella ei välttämättä osata nähdä keskinäistä saumatonta ykseyttä. Siitä syystä kaste on tänä päivänä monien ihmisten kohdalla menettänyt selvästi merkitystään. Sen ajatellaan olevan pelkkä fyysinen toimitus, jolla ei itsessään ole mitään vaikutusta hengelliseen todellisuuteen. Raamattu ei kuitenkaan anna tilaa tällaiselle ajattelulle. Alkuseurakunta sen sijaan ymmärsi kasteen hengellisen merkityksen, koska he olivat kasvaneet sisälle heprealaiseen ajattelutapaan.
 
Heprealainen ajattelutapa sisältää vahvan käsityksen fyysisen ja hengellisen saumattomasta ykseydestä. On valaisevaa palauttaa esimerkiksi mieleen, että Eedenin puutarhassa ollut hyvän- ja pahantiedon puukin oli pelkkä fyysinen puu. Sen hedelmä oli aivan kuten mikä tahansa fyysinen hedelmä. Siihen kajoamisesta seurasi kuitenkin valtava mullistus hengellisessä maailmassa, jonka vaikutus ei ole tänäkään päivänä lakannut koskettamasta jokaista Aadamin suvun jäsentä. Jumala on siis voimallinen liittämään hengellisen ja fyysisen todellisuuden yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Se käy Raamatussa ilmi esimerkiksi veden alle sukeltamisesta (2. Kun. 5:14), hiusten leikkuusta (Tuom. 16:17), kanteleen soitosta (1. Sam. 16:23), vaskikäärmeen katsomisesta (4. Moos. 21:9), öljyllä voitelusta (Mark. 6:13), varjon osumisesta kohdalle (Apt. 5:15), vaatekappaleiden koskettamisesta (Apt 19:12, Matt. 14:36) ja syljen ja saven seoksen hieromisesta silmiin (Joh 9:6-7).
 
Aistimaailmaan saakka ulottuva todistus
 
Raamattu puhuu kolmesta todistajasta, jotka todistavat että olemme tulleet Jumalan lapsiksi: "Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä. Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa" (1. Joh 5:6-9). Nämä kolme todistajaa on tarkoitettu kaikille uskoville.
 
Ensimmäinen on Hengen todistus: "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia" (Room 8:16).
 
Toinen on veden todistus: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet" (Gal 3:27).
 
Kolmas on veren todistus: "Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan" (1. Piet 1:17-19).
 
Uskova vakuuttuu uudestisyntymisestään siis hengellään Hengen todistuksen kautta, aisteillaan veden todistuksen kautta ja uskollaan veren todistuksen kautta. Kun olemme ottaneet tämän kolmitahoisen todistuksen vastaan, se on hyvin konkreettinen ja siunaava kokonaisuus, joka on levittäytynyt saumattomasti niin hengelliseen kuin myös fyysiseen todellisuuteemme saakka. Saimme tuntea tuntoaistillamme kuinka vesi peitti meidät. Saimme kuulla kuuloaistillamme kuinka kasteen suorittaja julisti meidät Jeesuksen nimeen otetuiksi: "Kastan sinut Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen!" Kuulumme niihin joista Herra on sanonut: "pakanakansat, jotka minun nimiini otetaan" (Aam 9:12). Saimme myös tuntea kun meidät nostettiin vedestä ylös. Märät vaatteet painautuivat ihoamme vasten. Ne tuntuivat raskailta kun kävelimme pois vedestä. Ymmärrämme ettei tämä ollut mikään tavanomainen sukellusreissu. Hengellisessä todellisuudessa on liikahtanut jotain, jonka vaikutus kestää ikuisuuteen saakka.
 
 
Kumpi pelastaa: usko vai kaste?
 
Raamattua lukiessa voi tuntua joskus vaikealta hahmottaa, mikä asiat tarkalleen tapahtuvat kasteen kautta ja mitkä uskon kautta. Pietari esimerkiksi julisti: "jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi" (Apt. 10:43), mutta toisessa kohdassa hän julisti: "ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt. 2:38). Tällainen uskon ja kasteen julistaminen ei ollut alkuseurakunnalle lainkaan ristiriitaista tai ongelmallista, vaan pikemminkin hyvin luonnollista ja itsestäänselvää. Heprealaisessa ajattelutavassa uskoa ja kastetta ei koskaan lokeroida erilleen, vaan ne esitetään yhtenä toisiinsa sulautuneena kokonaisuutena. Iso Raamatun Tietosanakirja sanoo:​

"Jotkut UT:n kohdat näyttävät korostavan pelkästään kastetta, ikään kuin kaikki lahjoitettaisiin siinä, ja toisissa taas puhutaan samaan tapaan uskosta. Tästä käy selvästi ilmi, että uskoa ei voida erottaa kasteesta vaan että ne kuuluvat läheisesti yhteen. Siinä missä mainitaan toinen, toinenkin sisältyy ajatukseen." [1]
 
Uskoon tuleminen ja kasteen ottaminen ovat Raamatun tilanteissa päällekkäisiä tapahtumia, vaikkakin järjestys on aina sama: kaste seuraa uskoa, eikä koskaan toisin päin. Kun alkuseurakunnan ihmiset muistelivat päivää jolloin heistä tuli Jeesuksen omia, uskoon tuleminen ja kasteen ottaminen yhdistyivät heidän mielissään yhdeksi tapahtumaksi. Jos heiltä kysyttäisiin kuinka he tulivat uskoon, vastaus olisi: "kun olin kuullut evankeliumin julistusta, otin kasteen, koska uskoin Jeesukseen".
 
 
Jos usko ja kaste erotetaan omiin lokeroihinsa, on mahdotonta sijoittaa kaikkia hengellisen elämän alkamiseen kuuluvia asioita vain jompaan kumpaan lokeroon. Kumpaan lokeroon esimerkiksi puhtaan omantunnon saaminen tulisi asettaa? Monet kokevat saaneensa puhtaan omantunnon konkreettisesti vasta kasteessa, vaikka ovat uskoneet Jeesuksen puhdistavaan sovitusuhriin jo ennen sitä. Kuten yllä olevasta kaaviosta voidaan nähdä, Raamatussa puhtaan omantunnon saaminen ja monet muut hengellisen elämän alkamiseen kuuluvat asiat sisältyvät yhtä paljon sekä uskoon että kasteeseen. On olemassa kiusaus asettaa miltei kaikki uskon lokeroon, jolloin kasteen lokero jää tyhjäksi, pelkäksi ulkoiseksi teoksi.
 
Lokerointia harrastavat ihmiset vetoavat mielellään Raamatun sanoihin: "olette pelastetut uskon kautta... ette tekojen kautta" (Ef 2:8-9). Tämä taipuu heidän ajatusmaailmassaan muotoon: "olette pelastetut uskon kautta, ette kasteen kautta". Edellä mainittujen jakeiden asiayhteydessä teoilla ei kuitenkaan tarkoiteta mitä tahansa tekoja, vaan ainoastaan ihmisten omia tekoja. Ihminen ei voi pelastua omien tekojensa kautta, vaan ainoastaan Jumalan tekojen kautta, sillä pelastuksen tie on alusta loppuun saakka Jumalan tekoa. Kun uskomme Jeesukseen, itse asiassa teemme silloin koko ajan Jumalan tekoa: "se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh. 6:29). Uskossa Jeesukseen on kätkettynä kaikki meille valmistetut Jumalan teot, joita tekemällä kuljemme pelastuksen tiellä eteenpäin. Ihmiset jotka korostavat jakeita; "olette pelastetut uskon kautta... ette tekojen kautta" (Ef 2:8-9), eivät tunne sen asiayhteyttä. Jakeissa oleva lause nimittäin jatkuu: "sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" (Ef. 2:10).
 
Kumpi siis pelastaa: usko vai kaste? Vastausta ei tarvitse yrittää keksiä itse. Uskommehan Jeesukseen, kun Hän sanoo: "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" (Mark. 16:16). Eli kumpikin yhdessä pelastavat. Nyt joku ehkä kyselee: Enkö siis ole pelastettu, kun minulla on usko, mutta minua ei ole vielä kastettu? Tuleeko minusta pelastettu vasta sillä hetkellä kun minut kastetaan? Asia ei ole näin mustavalkoinen. Ei ole nimittäin olemassa mitään yhtä tiettyä toimitusta, jolla voisit hankkia itsellesi pääsylipun taivaaseen.
 
On ratkaisevan tärkeää ymmärtää, että pelastus on tien muotoinen. Raamatussa tämän tien kulkijat ajattelevat pelastuksesta seuraavasti: "pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme" (Room. 13:11). Jeesus sanoi tämän tien kulkijoille: "joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu" (Matt. 24:13). Astumme pelastuksen tielle siis uskon kautta ja sen jälkeen kuljemme tietä pitkin kohti lopullista pelastusta. Tämän pelastusmatkan varrella tulee vastaan myös kaste, aivan kuten Egyptin orjuudesta pelastuneiden israelilaisten matkalla tuli vastaan meren ylitys. Eikä siinäkään ole vielä kaikki. Pelastuksen tiehen kuuluvat erottamattomasti mm. seuraavat asiat:
 
Evankeliumin kuuleminen ja vastaanottaminen: "usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta" (Room. 10:17).
 
Uskoon tuleminen: "jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi" (Apt. 10:43) ja "te olette pelastetut uskon kautta" (Ef. 2:8) ja "ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa" (Hepr 11:6) ja "joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark. 16:16).
 
Jumalan mielen mukainen murhe omista synneistä: "Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi" (2. Kor. 7:10).
 
Herran avuksi huutaminen: "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu" (Apt. 2:21).
 
Parannuksen tekeminen synneistä: "ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk. 13:3).
 
Elämän antaminen Jeesukselle: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen" (Matt. 16:25).
 
Armon vastaanottaminen: "Sillä armosta te olette pelastetut" (Ef. 2:8).
 
Kasteen ottaminen: "ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt 2:38) ja "joka [...] kastetaan, se pelastuu" (Mark. 16:16) ja "vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta" (1. Piet 3:21).
 
Rauhaan ja pyhitykseen pyrkiminen: "Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa" (Hepr. 12:14) ja "eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää" (Ilm 21:27) ja "joka on pyhä, pyhittyköön edelleen" (Ilm. 22:11)​.
 
Jumalan sanan vastaanottaminen: "halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen" (1. Piet. 2:2).
 
Evankeliumin tunteminen ja siinä pysyminen: "minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet" (1. Kor 15:1).​
 
Suun tunnustus: "jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi [...], niin sinä pelastut" (Room. 10:9) ja "suun tunnustuksella pelastutaan" (Room. 10:10) ja "joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa" (Matt. 10:33).
 
Vahvana pysyminen loppuun asti: "te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu" (Mark. 13:13).
 
Asia voidaan ilmaista myös näin: Ihminen pelastuu kun hän kuulee evankeliumia, ottaa sen vastaan, tuntee Jumalan mielen mukaista murhetta synneistään, tulee uskoon, huutaa avukseen Herraa, tekee parannuksen synneistään, antaa elämänsä Jeesukselle ja ottaa vastaan armon. Hän jatkaa pelastumista ottamalla kasteen, pyrkimällä rauhaan ja pyhitykseen, ottamalla vastaan Jumalan sanaa, oppimalla tuntemaan evankeliumia, pysymällä evankeliumissa ja tunnustamalla suullaan Jeesuksen Herraksi. Hän saavuttaa lopullisen pelastuksen pysymällä vahvana loppuun asti.
 
Edellä kerrottua listaa ei tietenkään voida käyttää kaiken kattavana check-listana. Koko pelastustien sisältöä on mahdoton pukea sanoiksi. Sillä tiellä kulkija ei saavuta päämääräänsä suorittamalla tiettyä määrää tehtäviä. Se tie merkitsee koko meidän elämämme Jeesuksessa: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6).​
 
Mitään edellä kerrotuista pelastustien elementeistä ei voida erottaa toisistaan. Ne kaikki ovat osa samaa tietä ja ne kuuluvat toistensa tueksi. Niiden kaikkien kautta meille kuuluu perintöosa taivasten valtakunnassa. Niiden välillä saattaa olla pitkiäkin välimatkoja, mutta siitä huolimatta ne kaikki yhdessä ovat yksi pelastuskokemus.
 
Joku voi kulkea pelastuksen tietä vuosien ajan vilpittömässä uskossa, vaikka ei olisikaan vielä ymmärtänyt ottaa kastetta. Kaiken ydin on siis evankeliumin kuulemisen kautta tullut usko, joka vaikuttaa ihmisessä Jumalan mielen mukaista elämää. Pelastuksen tiellä kulkeva ihminen tulee ennemmin tai myöhemmin pääsemään siihen pisteeseen, jolloin hän saa Jumalalta ymmärryksen mennä kasteelle. On täysin toinen asia jos Jumala avaa ihmiselle kasteen tärkeyden, mutta tämä siitä huolimatta kieltäytyy ottamasta sitä vastaan. Onkin aiheellista kysyä, että mahtaako sellaisella ihmisellä olla enää edes uskoa, vai liekö hän lähtenyt sivupoluille jo aikoja sitten?
 
Pelastava usko ei ole passiivista totena pitämistä, vaan se on sidottu Jumalan tekoihin. Jeesus opetti millaista uskoa Hän edellyttää omiltaan: "joka uskoo minuun, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat" (Joh 7:39, RK 2012). Kun uskomme Jeesukseen niin kuin Raamatussa sanotaan, uskomme tietysti Häntä kun Hän sanoo meille: "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" (Mark 16:16). Jos väitämme että kasteen ottaminen ei liity pelastukseen, vaan pelkkä usko riittää, emme ole vielä ymmärtäneet niiden ykseyttä. Kasteen ottaminen on sitä kun uskomme Jeesukseen ja Jeesukseen uskominen on sitä kun otamme kasteen. Siitä syystä uskon ja kasteen kautta tapahtuvien asioiden raja näyttää Raamatussa niin häilyvältä. Jos erotamme uskon ja kasteen erilleen toisistaan, teemme väkivaltaa niille molemmille. Ne ovat paljon enemmän kuin mikään, mitä voimme jaotella luomiimme lokeroihin.
 
Ihmisistä jotka lähtevät kulkemaan Jumalan tekojen sijaan omien tekojensa tietä, Raamattu sanoo: "he väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät" (Tiit. 1:16) ja "näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon... mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?... sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut" (Jaak 2:18-26). Tällaista kuollutta uskoa edustivat nimenomaan fariseukset, jotka kieltäytymällä ottamasta kastetta "hylkäsivät suunnitelman, joka Jumalalla oli heitä varten" (Luuk 7:30, RK 2012).​ Jos siis jo Johannes Kastajan kasteen hylkääminen merkitsi Jumalan suunnitelman hylkäämistä, kuinka paljon pahempi osa onkaan niillä, jotka hylkäävät heille kuuluvan Uuden Liiton kasteen!
 
Jos joku meistä hylkää Jumalan teot, hänen tekemättä jättämistensä vuoksi "hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi" (1. Tim. 5:8). Raamattu vertaa heitä talonsa hiekalle rakentaneeseen tyhmään mieheen, jonka kaltaisille Jeesus sanoo: "miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?" (Luuk 6:46). Sen sijaan että he uskoisivat Jeesusta tekemällä mitä Hän sanoo, he uskovat käärmettä, joka kuiskaa heidän korvaansa: "onko Jumala todellakin sanonut... ?" (1. Moos. 3:1).
 
Epäusko ilmenee kasteen siirtämisenä tuonnemmaksi ja sen välttämättömyyden epäilemisenä. Ajatus kasteelle menosta voidaan kokea jopa vastenmielisenä. Tämä on toki ymmärrettävää, jos ihminen kärsii esimerkiksi liikuntarajoitteisuudesta, vesipelosta tai sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jumalan johdatuksessa elävä ja rukoileva ihminen kuitenkin löytää yhdessä muiden uskovien kanssa ratkaisun tällaisiin tilanteisiin. Ei tule sortua omassa viisaudessa tehtyyn ratkaisuun: "minun ei ole pakko mennä kasteelle, koska minulla on jo usko." Tälläkin hetkellä kaikkialla maailmassa kastetaan vakavasti liikuntarajoitteisia, vesipelkoisia ja sosiaalisten tilanteiden peloista kärsiviä ihmisiä. Jotkut heistä jopa paranevat kasteessa! Alla olevassa videossa näytetään kuinka pyörätuolipotilaan kastaminen onnistuu.
 
 
Kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus
 
Kun Paavali johdatti ihmiset tuntemaan täyden evankeliumin, hän antoi heille tiedoksi, "että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan" (1. Kor 15:3-4). Kaikkien kristittyjen yhteinen usko perustuu näihin kolmeen historialliseen faktaan. Me uskomme että Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden. Me uskomme että Hänet haudattiin. Me uskomme että Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä. Siinä ovat sen evankeliumin peruspylväät, josta Paavali kirjoitti: "jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet" (1. Kor 15:2).
 
Jos jokin näistä kolmesta totuudesta ei olisikaan totta, pelastuksemme olisi hyvin hataralla pohjalla. Ilman Jeesuksen kuolemaa meillä ei olisi sovitusta syntiemme edestä. Ilman Jeesuksen hautaamista ei olisi todisteita siitä että Hän oli varmasti kuollut. Ilman Jeesuksen kuolleista heräämistä Hän olisi tänäkin päivänä kuolleiden joukossa: "mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne" (1. Kor 15:17)​. Jos Jeesus olisi jäänyt hautaansa, kaikki Hänen lupauksensa pelastuksesta ja taivasten valtakunnasta olisivat osoittautuneet valheeksi.
 
Jumalan pelastussuunnitelmaan kuului, että varakas mies nimeltä Joosef Arimatialainen otti tehtäväkseen haudata Jeesuksen kalliohautaan, jonka Joosef oli varannut itselleen (Jes. 53:9). Kun Jeesus kuoli ristillä, Joosef "rohkaisi mielensä ja meni sisälle Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista" (Matt 15:43). Ristiinnaulitut kärsivät ristillä joskus jopa useita päiviä, mutta Jeesus oli kuollut jo noin kolmen aikaan iltapäivällä. Tästä syystä "Pilatus ihmetteli, oliko hän jo kuollut, ja kutsuttuaan luoksensa sadanpäämiehen kysyi tältä, oliko hän jo kauan sitten kuollut" (Matt 15:44). Sadanpäämies käski sotilaitaan varmistamaan asian, ja "he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi" (Joh 19:33) ja "yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä" (Joh 19:34). Koska Jeesukselle tehtiin mainitut toimenpiteet, kenelläkään ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Hän olisi todistetusti kuollut.
 
 
Jeesuksen ruumis oli vähällä jäädä hautaamatta. Ellei Jeesusta olisi otettu alas ristiltä ja viety hautaan, Hänen ruumiilleen olisi käynyt samalla tavalla kuin muidenkin teloitettujen ruumiille. Niiden annettiin roikkua ristillä viikkokausia lintujen nokittavina ja kulkukoirien revittävinä. Niitä ei koskaan haudattu, vaan jäljelle jääneet kappaleet heitettiin alas Hinnomin laaksoon, josta Uudessa Testamentissa käytetään nimeä Gehenna. Paikka oli kuuluisa siitä, että israelilaiset olivat polttaneet siellä lapsiaan uhriksi Moolokille (Jer. 7:31, Jer. 32:35, 2. Kun. 23:10). Jerusalemin eteläporttia, joka johti Gehennaan, kutsuttiin "lantaportiksi". Ulosteet, eläinten raadot, teloitettujen ruumiit ja pilaantunut ruoka kaadettin portilta alas laaksoon poltettaviksi. Savu ja löyhkä nousivat Gehennasta päivin ja öin. Miljoonat toukat kuhisivat mädäntyvien raatojen ja ruumiiden kimpussa. Laakso oli niin syvä, ettei aurinko paistanut sinne. Juudaksen hirttäytymispaikan tiedetään olleen juuri tämän laakson laidalla. Hirttäydyttyään hän "suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos" (Apt 1:18).
 
Jeesus itse käytti Gehennaa esimerkkinä kuvaillessaan kuoleman jälkeistä rangaistusta helvetissä. Sinne menevistä ihmisistä Hän sanoi esimerkiksi sen, että "heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu" (Mark. 9:48). Epäilemättä Juudas oli yksi heistä, sillä "Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa" (Apt. 1:25) ja "voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt" (Mark 14:21). Millainen kauhea tragedia olisikaan ollut, jos tie jonka Jeesus kulki, olisi päätynyt samaan paikkaan kuin Hänen kavaltajansa! Kuinka voisimme silloin seurata Hänen tietään?
 
Mutta kiitos Jumalalle, että Jeesuksen tie ei ole sama kuin Juudaksen tie. Kun samaistumme Jeesuksen kuolemaan, emme joudu ajattelemaan Gehennaa. Hänen ruumiinsa pestiin, voideltiin ja käärittiin puhtaisiin liinoihin. Ruumiin voitelussa käytettiin 100 naulaa, eli noin 30 kiloa hyvältä tuoksuvaa mirhan ja aloen seosta (Joh. 19:39). Ylösnoussut Kristus, joka tarkoittaa voideltua, ei löyhkännyt Gehennalta. Ihana mirhan ja aloen tuoksu kantautui niiden sieraimiin, jotka saivat todistaa Hänen heränneen kuolleista. Tämän kautta ymmärrämme paremmin myös sen, mitä Paavali tarkoitti sanoessaan: "me olemme Kristuksen (voidellun) tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa" (2. Kor. 2:15). Kun seuraamme tätä voideltua, meitä koskevat Johanneksen sanat: "teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet" (1. Joh. 2:27). 
 
 
Sotilaat sinetöivät haudan ja jäivät vartioimaan sitä sen varalta, etteivät Jeesuksen opetuslapset tulisi ryöstämään ruumista ja väittäisi Hänen nousseen ylös. Sotilaat olivat velvollisia vastaamaan oman henkensä uhalla vartiotehtävän suorittamisesta. Jos hauta ei pysyisi suljettuna, he joutuisivat itse ristiinnaulittaviksi. Kaikista varmistustoimenpiteistä huolimatta hauta oli kolmannen päivän aamuna tyhjä. Suuri kivi oli vieritetty pois haudan suulta. Silminnäkijät todistivat haudan olleen tyhjä. Jeesus näyttäytyi tämän jälkeen ilmielävänä yli 500 ihmiselle 40 päivän ajan (1. Kor. 15:6).
 
 
Me voimme tunnustaa suullamme: "minä uskon että Jeesus on kuollut, haudattu ja noussut ylös minun vuokseni." Mutta tässä ei ole kaikki mitä Jeesus ja Hänen apostolinsa ovat alusta saakka edellyttäneet niiltä, jotka tahtovat ottaa vastaan täyden evankeliumin. Meidän ei tule ainoastaan uskoa että edellä mainitut tapahtumat ovat tapahtuneet meidän vuoksemme, vaan niiden on tapahduttava myös meille itsellemme! Jumala tahtoo että otamme Häneltä vastaan uskon, jossa saamme julistaa täydessä varmuudessa: "minä olen kuollut Jeesuksen kanssa, minut on haudattu Hänen kanssaan ja minut on herätetty kuolleista Hänen kanssaan." Meidän tulee omistaa itsellemme se tie, jonka Jeesus on kulkenut edeltämme. Juuri sitä Jeesus tarkoitti puhuessaan meille, jotka tahdomme seurata Häntä: "jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Mark. 8:34). Jos kuljemme Jeesuksen tietä, myös määränpäämme on sama kuin Jeesuksella. Silloin Gehennalla ei ole lupaa niellä meitä.
 
Kuinka me sitten voimme kuolla Jeesuksen kanssa? Kuinka me voimme tulla haudatuksi ja herätetyksi kuolleista Hänen kanssaan? Puhuessaan omasta kuolemastaan, hautaamisestaan ja ylösnousemuksestaan, Jeesus sanoi: "mihin minä menen, tien sinne te tiedätte" (Joh 14:4) ja "minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty!" (Luuk. 12:50) ja "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" (Mark. 16:16).
 
Jeesuksen kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus, joihin yhteinen uskomme perustuu, tapahtuvat meille uskon kautta kasteessa. Paavali opetti meitä kastettuja: "ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" (Room 6:3) ja "olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan" (Room 6:4) ja "kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta" (Kol 2:12). Raamatun mukaan kasteessa herääminen tapahtuu siis uskon kautta. Jos meillä ei olisi uskoa, kastaja tekisi väärin jos hän nostaisi meidät ylös kasteen haudasta! Kasteessa parasta onkin se, ettei meidän tarvitse jäädä sinne, vaan saamme nousta takaisin pinnan yläpuolelle, täysin uuteen elämään. Se on Jeesuksen valmistama tie: "jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa" (Room 6:5) ja "jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan" (Room 6:8). Noustessamme kasteen haudasta, koko ruumiimme ja henkemme julistaa, että Herramme on noussut ylös kalliohaudasta!
 
Jo 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää profeetta Miika ilmoitti Jeesuksesta ja Hänen seuraajistaan: "tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa" (Miika 2:13). Kun Jeesus lopulta saapui avaamaan tämän tien, opetti Hän itsestään: "minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu" (Joh. 10:9) ja "minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). 
 
Jo esikuvallisena Vanhan Liiton aikana Moosekselle annettiin tehtäväksi: "neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava, ja mitä heidän on tehtävä" (2. Moos 18:20). Kysymykset tiestä ja siitä, mitä on tehtävä, kuuluvat keskeisesti myös Uuden Liiton aikakaudelle. Väkijoukko kysyi Pietarilta: "miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" (Apt 2:37), Paavali kysyi Jeesukselta: "Herra, mitä minun pitää tekemän?" (Apt 22:10) ja vanginvartija kysyi Pietarilta ja Silakselta: "herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" (Apt 16:30). Varmasti samoja kysymyksiä Israelin kansa esitti Moosekselle, kun he olivat ahdistettuina meren rannalla. Mooses osoitti heille merta ja sanoi varmasti jotain saman kaltaista kuin profeetta Jesaja: "tässä on tie, sitä käykää" (Jes. 30:21). Sinä päivänä Israelin kansa näki omin silmin, kun Jumala teki heille tien. He saivat tuntea koko ruumiissaan, että se Herra johon Mooses uskoi, on Herra "joka teki tien mereen ja polun valtaviin vesiin" (Jes 43:16).
 
Sama Herra tahtoo tänäänkin tuoda julki vastauksensa ihmisten ahdinkoon. Sen vuoksi Pietari vastasi kyselevälle väkijoukolle: "tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt 2:38), Ananias vastasi Paavalille: "mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" (Apt 22:16) ja kun vanginvartija oli saanut vastauksen Paavalilta ja Silakselta, sen seurauksena "hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin" (Apt 16:33). Kastettuja ihmisiä alettiin kutsua kristityiksi ja heidän seuraamaansa uskoa kristinuskoksi (Apt. 11:26). Ennen sitä puhuttiin vain "tiestä" ja niistä, jotka olivat "sen tien vaeltajia" (Apt. 9:2). Kristityt tunnettiin siitä, että he olivat kulkeneet saman tien kuin Jeesuskin. He olivat kaikki nousseet kasteen haudasta.
 
Kun tiedämme että vanha ihmisemme on kuollut Jeesuksen kanssa, saamme pitää itseämme synnille kuolleina. Olemme niitä, jotka "ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen" (Gal. 5:24). Kun tiedämme että vanha ihmisemme on haudattu Jeesuksen kanssa, saamme uskoa että vanha synnin ruumis on riisuttu pois "lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa" (Kol 2:11-12). Saamme uskoa että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet" (Gal. 3:27) ja "jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2. Kor. 5:17).
 
Kun saatana kuiskii korvaamme, me saamme palata muistoissamme siihen hetkeen kun annoimme kastaa itsemme. Kun joudumme synnin kiusauksiin, meillä on valta julistaa saatanalle: "Sinun otteesi minusta on irronnut! Takaa-ajosi on katkennut! Sinulla ei ole minuun enää valtaa! Katso Egyptiä; se on haudattu meren pohjaan! Katso Israelia; se on noussut merestä! Katso minua; olen kuollut ja noussut kuolleista Jeesuksen kanssa!"
 
Saamme joka päivä elää tässä tiedossa: "tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi" (Room 6:6). Tähän tietoon me saamme myös uudistua, sillä olemme niitä, jotka ovat "pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan" (Kol. 3:10). Siispä uudistukseemme kuuluu, että saamme elämämme jokaisena päivänä laittaa käytäntöön tämän: "Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille. Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle." (Room 6:11-13).
 
Onko kaste kuuliaisuuden askel?
 
Ei tule sortua sen kaltaiseen ylimieliseen ajatteluun, että kaste olisi jotain mitä me annamme tai teemme Jumalalle, ikään kuin Jumala tarvitsisi meiltä jotain. Ihminen voi antaa Jumalalle ainoastaan syntinsä, sillä se on ainoa asia, joka Jumalalta vielä puuttuu. Kaste on olennainen osa tätä prosessia. Kun ihminen saa Jumalalta synnit anteeksi, hän tahtoo mennä kasteelle, sillä se on "hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta" (1. Piet 3:21).
 
Dokumenttielokuvassa The Last Reformation: The Beginning näytetään kun uskova nainen, joka on yli 30 vuoden ajan kantanut sisimmässään polttelevaa syyllisyyttä nuorena tekemästään abortista, kertoo: "Jumala on yrittänyt kertoa että asia on hoidettu, mutta paholaisella oli suurempi ote elämästäni. Hän vain pysytteli ja roikkui minussa..." Nainen on ollut takaa ajettuna aivan kuten Israelin kansa Egyptistä paettuaan, mutta kun hän ottaa kasteen, hän kokee totaalisen vapautumisen. Sen seurauksena myös monet muut paikalla olevat ihmiset tunnustavat syntinsä, ottavat kasteen ja kokevat vapautumisen. Elokuva on ilmaiseksi katsottavissa täällä ja kyseinen kohtaus alkaa kohdasta 45:54 eteenpäin.
 
David Pawson kertoo puheessaan "Haudatut Kristuksen kanssa":
 
"Kaupungissamme oli eräs mies nimeltä Roger. Hänellä oli ihana vaimo ja hän oli ammatiltaan konsultti-insinööri. Mutta aina kun hän lähti kotoaan toimiakseen konsulttina jollain toisella alueella, hän oli uskoton vaimolleen. Jokaisessa kaupungissa minne hän meni, hän vei jonkun naisen sänkyynsä. Mutta sitten hän ja hänen vaimonsa alkoivat käydä seurakunnassamme ja hyvin nopeasti he alkoivat uskoa Jeesukseen. Mies tunnusti syntinsä vaimolleen: 'aina kun minä jätin sinut kotiin, olin uskoton sinulle ja olen ollut vieraiden naisten kanssa sängyssä kaikissa kaupungeissa missä olen ollut.'
 
Vaimo antoi hänelle anteeksi, mutta mies ei saanut syntejään pois omaltatunnoltaan. Hän tuli tapaamaan minua ja sanoi: 'David, mitä voin tehdä... olen tunnustanut syntini vaimolleni, mutta ne vaivaavat yhä omaatuntoani... minulla on todella kurja olo, enkä voi katsoa vaimoani silmiin... kun istumme aamiaispöydässä, pidän pääni jatkuvasti kumarassa... en kestä katsoa häntä silmiin.' Minä sanoin hänelle: 'minä tiedän mitä sinä tarvitset: kasteen!' Sitten osoitin hänelle Raamatusta kohdan Pietarin kirjeestä: 'vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta' (1. Piet. 3:21). Sanoin että ensi sunnuntaina kastan sinut ja vaimosi.
 
Vaimo otti ensin kasteen ja siirtyi sitten odottamaan altaan toiselle puolelle. Sitten aloimme kastaa tätä miestä. Juuri ennen kuin hänen päänsä oli menossa veden alle, hän huusi: 'Jeesus, pese omatuntoni puhtaaksi!' Ja Jumala teki sen! Kun mies nousi vedestä, hän meni suoraan vaimonsa luokse, piteli tätä hellästi käsillään ja katsoi suoraan hänen silmiinsä. Hän oli puhdas mies. Menneisyys oli pyyhitty pois. Sen jälkeen hän puhui entisestä elämästään aivan kuin se olisi kuulunut jollekin toiselle ja aivan kuin se ei olisikaan hän. Eikä se ollutkaan hän. Hänen omatuntonsa oli puhdas." [38]
 
Kaste ei ole ihmisen lahja ja teko Jumalalle, vaan Jumalan lahja ja teko ihmiselle, kuten uskokin. Kastettu ihminen ei voi kehua tehneensä jotain oikein, vaan kunnia kasteesta kuuluu yksin Jumalalle. Toisin kuin usein väitetään, kaste ei ole ensisijaisesti kuuliaisuuden askel, vaan pakenevan ihmisen askel, joka kulkee Jumalan avaaman pakotien kautta vapauteen. Israelin kansaltakaan ei kysytty kuuliaisuutta kun he pakenivat Egyptin sotajoukkoja meren läpi, kuten ei myöskään Nooan perheeltä kun he pakenivat arkkiin veden peittäessä maan. Ainoastaan itsetuhoinen ihminen olisi jäänyt meren rannalle tai arkin ulkopuolelle. Ihminen joka uskoo Jeesukseen, ei jää "rannalle ruikuttamaan".
 
3. Henkivaltojen taistelu
 
Takaa-ajo
 
Eräs lähetyssaarnaaja kertoi kerran, että tietyissä muslimiyhteisöissä on hyväksyttävää, jos joku alkaa pitää Jeesusta Messiaanaan. Mutta siinä vaiheessa kun tämä uskoon tullut muslimi aikoo mennä kasteelle, koko suku alkaa painostaa häntä, ettei hän vain tekisi sitä. Faaraokin sanoi Israelin kansalle; "minä päästän teidät... älkää vain menkö kovin kauas" (2. Moos. 8:28), mutta he menivät yhä kauemmas, kunnes lopulta meri katkaisi lopullisesti Faaraon otteen heistä.
 
Kuvittele meren rannalle sama Egyptin sotajoukko, joka jo kerran hukkui Mooseksen päivinä. Millainen paniikki siitä aiheutuisikaan, kun heidät pakotettaisiin kokemaan tuo sama yhä uudelleen ja uudelleen! Hengellisessä mielessä näin tapahtuu joka kerta, kun joku kastetaan. Saatana on jo ensimmäisestä kerrasta oppinut, että se tulee johtamaan hänen kohdallaan aina täydelliseen nöyryytykseen.
 
 
Kun kastettava lähestyy veden rajaa, henkivalloissa yltyvä paniikki on yhtä todellista kuin Mooseksen päivinä. Vertauskuvallisessa mielessä voimme kuvitella, kuinka sotavaunujen ajurit hyppivät vauhdissa ulos, jarruja lyödään lukkoon, vaunut törmäilevät ja pirstoutuvat toisiaan vasten ja hevoset vauhkoontuvat. Jonkun jalka takertuu satulan jalustimeen ja hän raahautuu vauhkoontuneen hevosen perässä kohti merta. Kaiken kaaoksen ja melskeen keskeltä kuuluvat kiroukset ja huudot: "EI VETEEN!... EI VETEEN!... EI VETEEN!...". Hukutuskuolemaan pakotettu saatanan armeija on kuin kirkuva ja saastainen sikalauma, joka ryntäsi veteen, kun Jeesus käski riivaajia menemään niihin (Luuk 8:29-33).
 
 
Faarao tahtoi viimeiseen saakka pitää kiinni Israelin kansasta, etteivät nämä kulkisi pelastuksen tiellä sen kynnyksen yli, missä heidät kastettiin Moosekseen. Saatanan raivokas taistelu orjistaan ei ole tänäkään päivänä leppynyt. Tämän vuoksi jotkut ihmiset ovat kastetilanteessa niin voimakkaan hengellisen taistelun keskellä, että he kokevat kasteelle mennessään valtavaa paniikkia ja ahdistusta. Vaikka he ovat omasta tahdostaan tulleet kasteelle, vihollisen henkivalloilla on heistä voimakas takaa-ajo-ote. Kastajat joutuvat joskus käskemään heidän jäykistyneitä jalkojaan Jeesuksen nimessä, jotta kastaminen olisi mahdollista: "kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman" (Fil 2:10). Veden sisään on mennyt takaa-ajettu ja ahdistettu ihminen, mutta ylös on noussut vapautunut ja täynnä Jumalan lepoa ja iloa oleva ihminen. On myös lukuisa joukko todistuksia ihmisistä, joiden pelot, kivut ja sairaudet ovat jääneet lopullisesti pinnan alle.
 
David Pawson kertoo puheessaan "Haudatut Kristuksen kanssa":
 
"Meidän kaupungissamme asui eräs nuori mies, joka oli Helvetin enkelit -jengin jäsen. Hän oli oikein paha poika, joka käytti huumeita ja teki kaikennäköisiä rikoksia, mutta hän kohtasi Jeesuksen. Hän alkoi uskoa Jeesukseen ja halusi tulla kasteelle [...], mutta yksi asia esti tätä nuorta miestä käymästä kasteella: hän oli täynnä tatuointeja. [...] Ja hänen rintaansa oli tatuoitu paholaisen kuva... saatana. Hän ajatteli: 'kuinka voisin mennä kasteelle, kun kaikki ihmiset näkevät saatanan kuvan minun rinnassani?' Hän meni paikalliseen sairaalaan ja keskusteli plastiikkakirurgin kanssa. Hän kysyi: 'voitteko poistaa tämän tatuoinnin?' Lääkäri vastasi: 'kyllä, nopein tapa on polttaa se pois, mutta siitä jää arpi... parempi tapa olisi ottaa pala ihoa jalastasi siirtää se sitten tähän, mutta se maksaa paljon... ja sitä ei saada tehtyä täällä tavallisessa lääkärissä... ja se kestää kuukausia.' Nuori mies sanoi: 'minulla ei ole aikaa eikä rahaa.' Hänet kastettiin uima-altaassa meidän kaupungissamme eräässä puutarhassa. Kristityt seisoivat tämän altaan ympärillä. Hän meni alas veteen haudatakseen menneisyytensä. Hän nousi ylös vedestä... ilman tatuointia! Se oli kadonnut! Vesi voi pestä pois tatuoinnin, mutta sen täytyy olla sellaista vettä missä Jumala on mukana. Tämä mies tietää mistä kasteessa on kysymys." [39]
 
Miksi kastettavista joudutaan joskus ajamaan ulos riivaajia?
 
Edellä kerrotut asiat saattavat kuulostaa uskomattomilta sellaisen korvaan, joka ei ole tottunut näkemään yliluonnollisia ihmeitä. Tämä alaotsikon aihe ällistyttää varmasti suurta osaa niistä lukijoista, jotka ovat istuneet paljon raamattutunneilla, mutta joilla ei ole erityistä käytännön kokemusta esimerkiksi kansainvälisestä lähetystyöstä. En tahdo sinun käsittävän tätä opetusta väärin. En väitä että uudestisyntyneessä ja parannuksen tehneessä kristityssä voisi olla riivaajia. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että monet ihmiset ovat omin silmin todistaneet, kun juhlallinen kastetilaisuus onkin silmänräpäyksessä muuttunut henkivaltojen taistelukentäksi. Kastettava on saattanut menettää itsekontrollin, kun hänessä oleva riivaaja on alkanut kovaan ääneen pilkata Jumalaa, kirota ympärillään olevia ihmisiä ja tanssimaan vedessä käärmemäistä tanssia ja lyömään käsillään vettä ympäriinsä! Kun olemme itse todistamassa, että veden alta nostetusta ihmisestä on tullut ulos riivaajia kovan huudon ja kouristelun saattelemana, kuinka voisimme kieltää sen mitä olemme juuri nähneet ja kuulleet?
 
Ne hetket muistuttavat sodankäyntiä, missä vihollissotilaat ryömivät ulos palavaksi ammutun panssarivaunun savuavasta luukusta. Dokumenttielokuvassa The Last Reformation: The Beginning näytetään kun kasteelle tulevista ihmisistä ajetaan ulos riivaajia. Elokuva on ilmaiseksi katsottavissa täällä ja kyseiset kohtaukset löytyvät kohdista 58:18 ja 1:06:26. Myös lukuisia muita videoita vastaavista tilanteista löytyy YouTubesta eri ihmisten lataamina eri puolilta maailmaa. Kyseessä ei ole lainkaan uusi ilmiö. Jo vuoden 200 jKr. alkupuolelta on säilynyt kirjoituksia, joista käy ilmi, että riivaajien ulosajaminen kastetilanteessa oli yleisesti tunnettu asia, jonka uskottiin olevan peräisin alkuseurakunnan ajalta. [52]
 
 
Väärinkäsitysten välttämiseksi toistan itseäni: uudestisyntyneessä ja parannuksen tehneessä kristityssä ei ole riivaajia. Kun kasteelle tulleista ihmisistä joudutaan joskus ajamaan ulos riivaajia, on se osoitus siitä, että jotain on jäänyt vakavasti kesken heidän pelastustiellään. Tiedämmehän sen, että kasteelle tulee tänä päivänä hyvin monenlaisia ihmisiä. Vaikka he olisivatkin jo uudestisyntyneet, ovat he voineet ajautua monenlaisten eksytysten harhapoluille ja jopa riivaajien oppien vaikutuspiiriin. He eivät ole päästäneet irti jostain synnistä tai he ovat sallineet tietoisen synnin tulla toistuvasti elämäänsä. Synti on portti, joka on avannut pahuuden henkivalloille kosketuspintaa heissä. Tällaisia ihmisiä koskevat jälleen sanat: "vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa." (Jaak 4:7-10).
 
Kun nämä ihmiset tulevat synnintuntoon ja alkavat ottaa askelia takaisin parannukseen, vastustavat he perkelettä hakeutumalla tietysti mahdollisimman pian kasteelle, jonka he ovat aikaisemmin laiminlyöneet. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että tämä perkeleen vastustaminen huipentuu silloin nimenomaan kasteessa, kun riivaajat pakenevat heistä. Kovinkaan paljon heitä paremmassa tilassa eivät kasteelle tullessaan ole myöskään ne ihmiset, jotka ovat etiopialaisen hoviherran tavoin ilmaisseet uskonsa vasta muutamia minuutteja ennen kastettaan (Apt 8:36-38). He eivät luonnollisesti ole ehtineet elää parannusta todeksi konkreettisesti, ja siksi heillä on monenlaista taistelua ja vapautumista vielä edessään.
 
Eräs Afrikasta palannut evankelista kertoi, että kastetilaisuudet ovat siellä päin tavallisesti suurta henkivaltojen välistä taistelua, missä ei kasvojen kiristelyltä, kirkumiselta ja kouristelulta säästytä. Kun koko elämänsä magian ja noitatohtorien valtapiirissä kasvaneet ihmiset ottavat vastaan evankeliumin Jeesuksesta ja astuvat veteen kastettaviksi, riivaajien aggressiivinen ilmestyminen ja niiden ulosajaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Nämä ovat olleet evankelistoille täysin uusia ja odottamattomia tilanteita, joita he eivät ole oppineet käsittelemään raamattukouluissa ja teologisissa tiedekunnissa. Tilannetta ei ole ollut mahdollista kohdata tiedon kautta, vaan käytännön kokemuksen kautta ja Jumalan antamassa voimassa. Kokemusten myötä evankelistat ovat joutuneet radikaalisti muuttamaan teoreettista tietoaan kasteen suhteen. He ovat omin silmin nähneet, millainen valtava hengellinen lataus siihen on kätkettynä. He eivät sen jälkeen yksinkertaisesti enää voineet julistaa evankeliumia, missä kaste olisi toissijainen asia uskon rinnalla. Kun joku otti heidän sanansa vastaan ja uskoi evankeliumin, he tahtoivat ymmärrettävästä syystä kastaa tämän heti, aivan kuten Raamatussakin tehdään!
 
3. Raamattu vastaa kysymyksiin kasteesta
 
Kenen kuuluu ottaa kaste?
 
Raamatussa toistuu jatkuvasti sama järjestys: kaste seuraa uskoa, eikä koskaan toisin päin. Yhtäkään sellaista esimerkkiä ei Raamatusta löydy, jossa kasteen hetkellä tai sen jälkeen tultaisiin uskoon. Johannes Kastaja kastoi vasta sen jälkeen kun ihmiset olivat ensin tunnustaneet syntinsä: "hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä" (Mark 1:5). Kun hänen kastettavakseen tuli ihmisiä, joissa ei ollut havaittavissa heidän kääntymyksensä, hän nuhteli heitä ja kieltäytyi kastamasta heitä: "mutta nähdessään monien fariseusten ja saddukeusten tulevan kasteelle Johannes sanoi heille: 'Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaa vihaa? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy.'" (Matt 3:6-8, RK 2012). Tänä päivänä ei enää kasteta Johanneksen kasteella, mutta Jeesuksen antaman Uuden Liiton kasteen periaate ei poikkea siitä tässä suhteessa millään tavoin. Sekin on annettu niitä varten, jotka tekevät parannuksen synneistään. Christensen-Göransson Kirkkohistoria I mainitsee alkuseurakunnan kastekäytännöstä: "Ne, jotka olivat kääntyneet ja saaneet uskon ristiinnaulittuun Jeesukseen, ottivat vastaan kasteen." [41]
 
Alkuseurakunnalle oli myös itsestäänselvyys, että kastettava on aina omasta tahdostaan tehnyt päätöksen antaa kastaa itsensä: "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" (Apt. 22:16) ja "ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä" (Joh. 3:23). Jumala ei ole tarkoittanut että kaste annetaan ihmiselle yllättäen, ilman että ihminen ymmärtää mitä hänelle tehdään. Jos näin olisi, niin Jumala olisi hukuttanut Egyptin veteen jo silloin, kun israelilaiset vielä raatoivat orjina Egyptin maassa, eikä Jumala olisi käskenyt Nooaa rakentamaan arkkia, vaan vedenpaisumus olisi tullut yllättäen. Jumala tahtoo, että me päätämme tehdä parannuksen ja jättää taaksemme koko entisen elämämme. Hän tahtoo viedä meidät pois Egyptin orjuudesta ja sulkea takanamme arkin oven, ennen kuin vesi hukuttaa kaiken vanhan pois. Kun hoviherra tahtoi tietää, onko olemassa mitään estettä sille että hänet kastettaisiin, Filippus vastasi hänelle: "jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa!" (Apt 8:37). Meillä on siis lupa kastaa ainoastaan koko sydämestään Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka ovat tehneet päätöksen antaa kastaa itsensä.
 
 
Milloin kasteelle kuuluu mennä?
 
Kaikissa Raamatun tilanteissa ihmiset kastettiin heti samassa hetkessä kun he ilmaisivat uskonsa. Ainoa poikkeus on Paavali, joka oli rukouksessa kolme päivää sen jälkeen kun hän oli kokenut kääntymykseensä johtaneen kohtaamisen Jeesuksen kanssa (Apt 9:9). Häntä ei oltu kastettu koska hänen luonaan ei ollut ketään joka olisi voinut kastaa hänet. Mutta lopulta Jumala lähetti hänen luokseen Ananiaksen, joka sanoi hänelle: "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" (Apt 22:16). Huomaa: kolmen päivän kastamattomana olon jälkeen Paavali sai kuulla Jumalan lähettämältä mieheltä sanat: "mitä viivyttelet?"
 
Vanginvartija ja hänen perhekuntansa ei uskoon tultuaan odottanut kasteelle menoa seuraavaan aamuun, vaikka keskiyö oli jo kulunut. He kaikki lähtivät joukolla kasteelle (Apt 16:25, 33). Israelissa on tuohon aikaan vuorokaudesta säkkipimeää. Tästä tulee mieleen alla olevan kuvan tilanne kotimaastamme Suomessa. Kuva on otettu hetkeä ennen kuin kastan vieressäni seisovan uskonsisaren. Valotusta ja kontrastia piti säätää runsaasti, jotta siitä saisi edes hieman selvää, sillä kaste tapahtui illan pimeydessä. Päätös kasteen ottamisesta syntyi spontaanisti rannalla, jossa uskonveljeni luki Raamattua ja julisti evankeliumia.​
 
 
Kuka voi kastaa?
 
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä" (Matt 28:19). Lähetyskäskyn täyttäminen ei siis ole pelkkää julistamista, vaan yhtä paljon myös kastamista. Siksi se on kaikkien uskovien tehtävä. Ananias, joka kastoi Paavalin, ei ollut apostoli, paimen, opettaja, evankelista, profeetta eikä seurakuntapalvelija, vaan "eräs opetuslapsi" (Apt. 9:10-18). Hän oli yksi tuhansista Jerusalemissa asuvista uskovista. Kun Korneliuksen perhekunta tuli uskoon, Pietari käski paikalla olleita nimeltä tuntemattomia uskovia kastamaan heidät (Apt 10:48). Kuinka usein meidän seurakuntayhteyksissämme paimenen asemassa olevat ihmiset käskevät tavallisia penkissä istujia hoitamaan kastamiset? Kastajana toimiminen on arvokas kokemus, joka valitettavasti liian usein luovutetaan jollekin, joka on jo ennestään tottunut tekemään asioita muiden puolesta.
 
Me kaikki uskovat olemme tulleet Jeesuksen kautta Jumalan papeiksi ja kelvollisiksi Uuden Liiton palvelijoiksi (1. Piet. 2:9, 2. Kor. 3:6). Huomaa että tässä pappeudessa ei tunneta eroa kansallisuuksien, yhteiskunnallisten asemien tai sukupuolten välillä: "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa" (Gal. 3:28). Valtuutuksemme kastamiseen tulee ainoastaan taivaalliselta ylipapiltamme Jeesukselta. Voimme kuitenkin huomata, että kirkkohistorian myllerryksessä on päässyt syntymään monenlaisia ihmisoppeja ja uskonnollisia perinteitä, jotka nousevat tätä valtuutusta vastaan. Tänä päivänä ajatellaan usein, että voidaksemme kastaa ihmisiä, meidän tulee ensinnäkin olla sukupuoleltamme miehiä, sitten meidän tulee mennä johonkin erityiseen kouluun, läpäistä jotkin erityiset opinnot ja tulla vihityksi johonkin erityiseen papilliseen virkaan. Tällaisilla järjestelyillä on onnistuttu tehokkaasti rajoittamaan evankeliumin työtä. Moni joka ei ole mikään "erityinen", ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi sitä, että hänelle on annettu Jeesuksessa valta kastaa ja johdattaa seurakuntayhteyteen kenet vain, milloin vain ja missä vain.
 
Kenen nimeen kuuluu kastaa?
 
Jeesus käski opetuslapsiaan kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt 28:19). Siitä huolimatta opetuslapset eivät koskaan kastaessaan lausuneet: "kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Raamattu vahvistaa moninkertaisesti, että he kastoivat aina Jeesuksen nimeen.
 
Apt 10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen [...]
 
Apt 2:38 [...] ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen [...]
 
Apt 19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
 
Apt 8:16 [...] he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
 
Gal. 3:27 [...] kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut [...]
 
Room. 6:3 [...] me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen [...]
 
Kol 3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
 
Joku voisi luulla opetuslasten lipsuneen pois Jeesuksen käskystä, mutta kyse ei ollut siitä. Itse asiassa he noudattivat sitä juuri niin kuin Jeesus oli sen tarkoittanut. He eivät suinkaan olleet unohtaneet mitä Jeesus oli heille sanonut, sillä olivathan he täynnä totuuden Henkeä, josta Jeesus itse sanoi: "hän muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut" (Joh. 14:26). Kaikista ihmisistä juuri he olivat viettäneet vuosia aikaa Jeesuksen kanssa. He tiesivät paremmin kuin kukaan muu, mitä Jeesus tarkoitti sanoillaan. Olisi ollut suorastaan viisastelua ottaa Jeesuksen sanat kirjaimellisesti, sillä "Isä ja Poika ja Pyhä Henki" ei ole kenenkään nimi. Jos pyytäisin naapuriani kirjoittamaan paperille hänen poikansa nimen, odottaisin hänen kirjoittavan siihen tietenkin poikansa nimen, eikä "pojan nimi".​​ On tärkeä ymmärtää, että Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimi on ilmoitettuna Jeesuksen nimessä. Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät toimi missään muussa kuin Jeesuksen nimessä. Isä antoi nimensä Jeesukselle, Jeesus tuli Isänsä nimessä, ilmoitti Isänsä nimen ja teki tunnetuksi Isänsä nimen.
 
Joh 17:6 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille [...]
 
Joh 17:11 [...] Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut
 
Joh 17:26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi [...]
 
Joh 5:43 Minä olen tullut Isäni nimessä [...]
 
Joh 12:13 [...] "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!"
 
Jes 9:6 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: [...] Iankaikkinen isä [...]
 
Jeesuksen hepreankielinen nimi on Jeshua, joka tarkoittaa "Pelastus". Nimen alkumuoto on Joshua (Joosua), joka tarkoittaa "JHWH pelastaa". Jeesuksen nimessä on tällä tavoin kätkettynä Isän nimi JHWH (Jahve). Pyhällä Hengellä ei ole omaa nimeä, mutta koska Hän on Jumalan Henki, Isän kautta myös Hän liittyy oleellisesti Jeesuksen nimeen. Isä on lähettänyt uskoville Pyhän Hengen Jeesuksen nimessä (Joh 14:26). Jeesuksen nimeen kastaminen on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamista.​ Pelastuksemme perustuu elävään henkilöön, jonka nimi on Jeesus. Aivan kuten jonkun korkea-arvoisen virkamiehen asiaa toimittaessamme saamme häneltä ohjeen; "mainitse vain minun nimeni", samoin myös Jeesus on antanut meille tämän ohjeen. Minkä tahansa hengellisen asian sanominen tai tekeminen tekee siitä merkityksellisen, jos se tapahtuu Jeesuksen nimessä.
 
Jumala on Raamatussa ilmoittanut, että kaikki mikä tehdään sanalla tai työllä, tulee tehdä Jeesuksen nimessä (Kol 3:17). Ihmisille ei ole annettu muuta nimeä kuin Jeesus, jossa voisi pelastua (Apt 4:10-12). Sairaat paranevat, riivaajat pakenevat ja tunnusteot ja ihmeet tapahtuvat Jeesuksen nimen kautta (Apt 3:6, Mark 9:38-39, Mark 16:17-18, Apt 4:30, Luuk 10:17). Jumala on korottanut Jeesuksen nimen kaikkia muita nimiä korkeammalle (Fil 2:9). Kaikkien polvien tulee notkistua Jeesuksen nimeen ja jokaisen kielen tulee tunnustaa että Jeesus on Herra (Fil 2:10-11). Kaikki uudestisyntyneet ovat vanhurskautettuja Jeesuksen nimessä (1. Kor 6:11). Jos Jumalalta anotaan jotain Jeesuksen nimessä, Hän antaa sen Jeesuksen nimessä (Joh 14:14, Joh 15:16, Joh 16:23-24). Uskovilla on uskon kautta elämä Jeesuksen nimessä (Joh 20:31). Jokainen joka uskoo Jeesuksen nimeen, saa synnit anteeksi Jeesuksen nimen kautta ja Jeesuksen nimen vuoksi (Apt 10:43, 1. Joh 2:12). Jokainen joka ei usko Jeesuksen nimeen, on Jumalan tuomion alainen (Joh. 3:18). Jeesuksen omat ovat kautta historian olleet valmiita kärsimään ja kuolemaan Jeesuksen nimen vuoksi (Apt 5:41, Apt 15:26, Apt 21:13).
 
Iso Raamatun Tietosanakirja sanoo: "Jeesuksen nimeen suoritettu kaste rajasi seurakunnan yhtenäiseksi joukoksi" [13]. Christensen-Göranssonin Kirkkohistoria I kertoo vuosia 30-64 jKr käsittelevässä luvussaan: "Koska pelastus kuitenkin perustui Jeesukseen, suoritettiin kaste Jeesuksen nimeen, mikä merkitsi sitä, että kastettu oli hänen omaisuuttaan, ja oli hänen suojeluksessaan" [41]. Sama kirja kertoo vuosista 64-140 jKr käsittelevässä luvussaan: "Kaste tapahtui Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - tämä syrjäytti apostolien jälkeisellä ajalla lähes kokonaan kasteen Jeesuksen nimeen." Tietosanakirja Britannica Encyclopedian mukaan kastekaava muuttui Jeesuksen nimeen kastamisen sijasta muotoon "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" toisella vuosisadalla katolisen kirkon toimesta. Katolisen kirkon oma tietosanakirja Catholic Encyclopedia vahvistaa, että katolinen kirkko muutti kastekäytäntöä. Korkeasti koulutetut teologit eivät ymmärtäneet sitä yksinkertaista logiikkaa, jota oppimattomat ja koulua käymättömät opetuslapset ymmärsivät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimen suhteen.​
 
Jae jossa Jeesus käski opetuslapsiaan kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt 28:19), on Raamatun ainoa jae, jossa kyseistä "fraasia" käytetään. On mielenkiintoista, että kirkkohistorioitsija Eusebius siteerasi kyseistä jaetta peräti 21 kertaa seuraavasti: "Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia minun nimeeni". Hän oli nähnyt tekstistä käsikirjoituksia, jotka eivät ole säilyneet tähän päivään saakka. Jae menee samalla tavalla myös vanhimmissa aramean kielisissä käsikirjoituksissa, etiopialaisissa teksteissä ja Tetraevangelium Sanctumin (aramean critical edition) alaviitteissä. Se ei suinkaan heikennä Raamatun arvovaltaa ja luotettavuutta, vaan vahvistaa hyvin rikkaalla tavalla sitä, että Jeesuksen käsky voidaan esittää kahdella kirjoitusasulla ilman että siinä on mitään ristiriitaa. Pelastusopilliset seikat eivät koskaan ole tällaisten kopiointierojen horjutettavissa. Käsky kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen voi hyvinkin olla Jeesuksen tarkka ja alkuperäinen sanamuoto, mutta Hänen sanojensa oikea ymmärtäminen tulee esiin apostolien esimerkistä ja tästä ajattomasta käskystä: "kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä" (Kol 3:17).
 
Tähän mennessä lukijalla on ehkä herännyt kysymys: Onko sillä merkitystä mitä sanoja kasteessa lausutaan tai jätetään lausumatta, jos kuitenkin on ilmiselvää, että kastettava on ottamassa kastetta uskossa Jeesukseen? Kysymys pureutuu juuri siihen ytimeen, jota Raamattu itsekin voimakkaalla tavalla valaisee. On nimittäin helppo huomata, että Raamatun ilmaisutavassa nimellä ja nimen haltijalla ei ole eroa. Kun puhutaan että jotain tehdään Jeesuksen nimessä, niin se on täysin sama asia, että jotain tehdään Jeesuksessa. Kun sanomme uskovamme Jeesuksen nimeen, me tarkoitamme että uskomme Häneen itseensä, jolla tuo nimi on. Kun sanomme olevamme vanhurskautettuja Jeesuksen nimessä, me tarkoitamme että olemme vanhurskautettuja Hänessä itsessään, jolla tuo nimi on. Kun sanomme ettei ihmisille ole annettu pelastusta muun kuin Jeesuksen nimen kautta, me tarkoitamme ettei ihmisille ole annettu pelastusta kenenkään toisen kuin Hänen kautta, jolla tuo nimi on.
 
Loppujen lopuksi ne sanat jotka kastaja lausuu tai jättää lausumatta, ovat vain ulkoista ja katoavaa todellisuutta. Ihminen voi jäädä kaipaamaan ja vaatimaan korvin kuultavia lauseita, mutta Jumala joka tapauksessa vaikuttaa sen, mitä tapahtuu aistien ulottumattomissa. Se onko kaste oikea, riippuu kokonaan siitä, että KENEEN kaste tapahtuu. Kaste nimittäin voi tapahtua Jeesukseen ilmankin, että kastaja lausuu sitä erikseen ääneen. Jos voimme rukoilla Jeesuksen nimessä ääneen tai äänettömästi, miksi emme voisi yhtä hyvin kastaa Jeesuksen nimeen ääneen tai äänettömästi? Jari Tasanen opetti asiasta eräässä puheessaan seuraavasti (mukailtu kirjalliseen muotoon):
 
"Viime kädessä ei ole edes kysymys siitä, että kastaja lausuu jotain. Minä koin asiassa oppitunnin ollessani Jordanin rannalla, missä olin itsekin monta kertaa kastanut Israelin matkalaisia. Siellä oli joku amerikkalainen saarnaaja, joka kastoi ihmisiä. Sain itsekin varttua siinä, kun kuuntelin että mitä saarnaaja sanoo kun hän kastaa. Se oli minulle suuri yllätys, sillä tuo saarnaaja ei sanonut yhtään mitään. Hän vain upotti yksi kerrallan ihmisiä, jotka tulivat hänen kastettavakseen. Minä mietin sitä, että menikö kaikki oikein. Tulin siihen lopputulokseen, että kaikki meni aivan oikein, jos ne kastettavat ottivat kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen. Haluan siis muistuttaa, ettei kasteessa ole kysymys lausuntataiteesta, vaan sydämen asenteesta Jumalan edessä ja että Jumalan Henki saa valmistaa ihmisen vastaanottamaan kasteen. Siinä on se ydinkysymys." [65]
 
Miten kaste käytännössä toteutetaan?
 
Sana kaste tulee muinaiskreikan sanasta baptisma, joka on suoraan käännettynä upottaminen. Novumin kreikka-suomi sanakirja kertoo, että sanaa "voitiin myös käyttää jonkun hukuttamisesta tai laivan upottamisesta" [2]. Siksi Johannes Kastaja tunnettiin miehenä, joka upotti ihmisiä, siis suoraan käännettynä Johannes Upottajana. Sama sana esiintyy myös Vanhan Testamentin kreikankielisen käännöksen kohdassa, jossa Naeman "sukelsi Jordaniin" (2. Kun 5:14). Strong's -sanakirjan mukaan sanalla voidaan kuvata sitä kun jokin tehdään kokonaan märäksi (engl. "to make whelmed; fully wet") [3]. Sanan verbimuoto baptidzo (suom. upottaa) [4] voidaan Novumin mukaan kääntää myös "peittää alleen" [2]. Jeesuksen kasteesta sanotaan, että "Johannes kastoi hänet Jordanissa" (Mark 1:9), mutta "eis ton jordanen" voidaan kääntää itse asiassa Jordaniin (= "Johannes upotti hänet Jordaniin", eli Jordanin sisään). Sama kreikan etusana eis esiintyy myös kohdissa, joissa puhutaan nuotan (Mark 1:9) ja kiven (Ilm 18:21) heittämisestä mereen.
 
Ollakseni rehellinen minun on kerrottava myös se, että Raamattu ei aina käytä baptisma-sanaa sen kirjaimellisessa merkityksessä, eli upottamisesta puhuttaessa. Sanalla kuvaillaan esimerkiksi Pilatuksen elettä, kun hän luovuttaessaan Jeesuksen ristiinnaulittavaksi "pesi kätensä kansan nähden" (Matt. 27:24). Näiden poikkeusten perustalle ei kuitenkaan voida rakentaa oppia, jonka mukaan Raamatun kaste voitaisiin toteuttaa jollakin muulla tavalla kuin miten se Raamatussa toteutetaan. Kaikesta voidaan selvästi nähdä, että kaste Jeesukseen suoritetaan Raamatussa aina upottamalla ihminen pinnan alle siten, että hän peittyy veteen.
 
 
Suomen kielen sana kaste tuo hyvin heikosti esiin sen, mitä muinaiskreikan sana baptisma todellisuudessa tarkoittaa. Se tuo mieleen pikemminkin jonkinlaisen kostuttamisen, pirskottamisen, vihmomisen, valelun tai aamukasteen, joka hiljalleen laskeutuu pelloille ennen auringonnousua. Kaikista sopivin ja totuudenmukaisin Raamatun käännös olisi laittaa jokaisen kaste-sanan tilalle upotus-sana. Kasteesta kertovat Raamatun tilanteet suorastaan huutavat upotus-sanan käyttöä! Johannes Kastaja, eli Johannes Upottaja, valitsi upotuspaikaksi Ainonin luonnollisesti siksi, "koska siellä oli paljon vettä" (Joh 3:23). Filippus ja hoviherra "tulivat veden ääreen", "astuivat kumpikin veteen" ja sen jälkeen kun Filippus oli upottanut hoviherran, "he olivat astuneet ylös vedestä" (Apt. 8:36-39). Myös Jeesuksesta sanotaan, että upottamisen jälkeen "nousi hän kohta vedestä" (Matt 3:16).​ Asiassa jäisi huomattavasti vähemmän varaa väärille tulkinnoille, jos sanat olisi käännetty niin kuin ne ovat. Alla on muutama esimerkki.
 
Mark 16:16 Joka uskoo ja upotetaan, se pelastuu [...]
 
Matt 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, upottamalla heitä [...]
 
Apt 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna upottaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
 
Gal 3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen upotetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
 
Apt 10:48 Ja hän käski upottaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen [...]
 
Apt 19:5 Sen kuultuaan he ottivat upotuksen Herran Jeesuksen nimeen.
 
Apt 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne upotettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
 
Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat upotuksen, sekä miehet että naiset.
 
Apt 18:8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät upotettiin.
 
Historiaamme sisältyy pitkä ja synkkä ajanjakso, jonka aikana Raamatun lukeminen ja opettaminen oli sallittu ainoastaan kirkon papeille. Kirkolliset toimitukset tapahtuivat latinan kielellä, jota tavallinen kansa ei yleensä ymmärtänyt. Se sai pappien lausumat liturgiset kaavat vaikuttamaan käsittämättömiltä loitsuilta. Esimerkiksi kun pappi kohotti käsillään pyöreän öylätin ilmaan, hän lausui eukaristian asetus-sanat "hoc est corpus (meum)". Se tarkoittaa "tämä on (minun) ruumiini" [33]. Kielitaidottoman kirkkokansan suussa tämä taipui muotoon "hocus pocus" (suom. "hokkus pokkus"), jonka myötä se vakiintui taikurien ja muiden viihdyttäjien käyttämäksi loitsuksi. [34]
 
Valellessaan maljasta vettä vauvan päähän, pappi lausui - ja lausuu tietyissä maissa tänäkin päivänä - sanat: "ego te baptizo in nomine Patris, et Filii, et Spíritus Sancti". Huomaa: he eivät suinkaan käytä latinan kielen upottamista tarkoittavaa sanaa immersionem, vaan suoraan kreikan kielestä johdettua sanaa baptizo (lat. perusmuoto: baptismus). Kun sana on vuosisatojen ajan ollut liitettynä kirkon menoihin, kuulijat eivät tietenkään osaa yhdistää sitä upottamiseen, vaan ensimmäinen siitä heräävä mielikuva on pappi valelemassa vettä vauvan päähän. Uskonpuhdistaja Martin Luther huomasi tämän vääryyden, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan upotusta pysyväksi käytännöksi. Hän kuitenkin saarnasi vallalla olevaa kirkollista toimitusta vastaan:
 
"tässä soisin, että kastettavat sananmukaisesti upotettaisiin kokonaan veteen." [11]
 
"Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös. Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa. Juuri siinä vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen." [30]
 
Painotekniikan ja lukutaidon yleistyttyä Raamattu on väistämättä päässyt leviämään myös tavallisen kansan keskuuteen. Käännettäessä Raamatun kirjoituksia kansan kielelle, kääntäjille on tänäkin päivänä liian kova pala kääntää baptisma-sana sen kirjaimellisella vastineella. Siksi esimerkiksi latinankielisissä Raamatuissa käytetään tänäkin päivänä sanaa baptismus ja englanninkielisissä sanaa baptism. Sana on aina johdettu suoraan kreikan kielestä tai sen tilalla on jokin korvike, mikä ei vastaa sanan kirjaimellista merkitystä.
 
 
4. Oikea ja väärä kaste
 
Kuinka pitkälle on eksytty?
 
Raamattu kertoo miehestä nimeltä Apollos, jolle "oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta" (Apt 18:25). Mutta hänen julistamassaan evankeliumissa oli kuitenkin yksi ongelma: se ei ollut täyttä evankeliumia. Hän nimittäin "tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen" (Apt 18:25). Tähän asiaan puututtiin, sillä "kun Priskilla ja Akylas olivat häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien" (Apt 18:26). Juuri samasta syystä minäkin olen laatinut tämän artikkelin: selvittääkseni veljilleni ja sisarilleni tarkemmin Jumalan tien! Mikäli rakastamme toisiamme, toimimme näin jokaisen lähimmäisemme kohdalla, jonka julistuksesta puuttuu kasteen julistaminen ja jonka tieto pelastuksen tiehen kuuluvasta kasteesta on puutteellinen.
 
Kun Apollokselle tarjottiin tarkempaa opetusta pelastuksen tiestä, hän otti sen varmasti kiitollisuudella vastaan. Uskon hänen olleen valmis kasvamaan jatkuvasti eteenpäin Jumalan opetuksessa ja päivittämään vanhoja käsityksiään. Juuri tämän kaltainen rakkaus totuuteen on näinä viimeisinä päivinä käynyt yhä harvinaisemmaksi. Monet eivät enää tahdo ottaa "vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua" (2. Tess 2:10). Täyden evankeliumin julistaminen on käynyt yhä vaikeammaksi. Elämme lopunaikaa, josta Paavali kirjoitti: "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia" (2. Tim. 4:3). Kyse ei ole enää pelkistä vanhojen käsitysten päivittämisestä, vaan avoimesta taistelusta harhaoppeja vastaan. Kukaan tuskin enää väittää, että Johannes Kastajan kaste on oikea ja voimassa oleva kaste, vaikka se Raamatussa onkin. Sen sijaan tilalle on noussut aivan uusia, täysin Raamatun ulkopuolisia oppeja. Niitä ei voi päivittää tai parannella, vaan meidän on revittävä ne juurineen pois ajatusmaailmastamme.
 
Saatana, joka on eksyttäjä ja valheen isä, on saanut ihmiset rakentamaan pelastuksen tielle omia sivuhaarojaan, jotka johtavat pois pelastuksesta. Nämä sivuhaarat ovat yleensä hyvin leveitä, "sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät" (Matt 7:13). Ne tiet eivät ole Jumalan teitä, eivätkä ne kuulu Jumalan pelastussuunnitelmaan. Jumala on antanut ihmisille vain "yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin" (Jer. 32:39). Ihmisillä sen sijaan on monta tietä: "miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie" (Sananl. 14:12). Siksi onkin jo ennalta varoitettu: "teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja" (2. Piet 2:1) ja "heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi" (2. Piet 2:2). Ihmiset jotka ovat lähteneet näille teille, "ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet" (2. Piet. 2:15). Jumala sanoo heille: "minä tuomitsen teidät... itsekunkin hänen teittensä mukaan" (Hes. 33:20). On tullut yhä ajankohtaisemmaksi rukoilla rakkaudesta totuuteen: "jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps. 139:24) ja "käännä minusta pois valheen tie" (Ps. 119:29).
 
Tänä päivänä suurin osa suomalaisista kutsuu kasteeksi toimitusta, joka on täysin vieras Raamatulle. Siihen ei sisälly upotusta, Jeesuksen nimeä, eikä "kastettavan" henkilökohtaista uskoa Jeesukseen tai päätöstä antaa kastaa itseään. Kyseisen toimituksen ympärille kokoontuvilla ihmisillä on kasteesta tavallisesti monenlaisia käsityksiä, joita he eivät kuitenkaan ole saaneet Jumalalta. Niiden lähteenä ovat uskonto, kulttuuri, perinteet ja ihmisopit. Kasteen luullaan usein liittyvän esimerkiksi jollain tavalla nimen antamiseen, kummien valitsemiseen ja kirkon jäseneksi liittämiseen. Valtaosa tämän toimituksen uhreista ovat sylivauvoja. Heidät on ilman omaa päätöstään kannettu paikalle, eikä heillä ole aavistustakaan siitä mitä heille tehdään.
 
Kuka voisi sanoa sylivauvalle; "mitä viivyttelet?... anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" (Apt 22:16) tai "jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa!" (Apt 8:37)? Voidaanko sylivauvoista sanoa, että he "tulivat ja antoivat kastaa itsensä" (Joh 3:23), tai että he "vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä" (Mark 1:5)?
 
Kirkon virallisen opin mukaan tämän toimituksen vaikutuksesta vauva saa samalla hetkellä uskon, uudestisyntymän, syntien anteeksiannon ja Pyhän Hengen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus kertoo: "(kasteessa) Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon" [8]. Katolisen kirkon katekismus kertoo: "vesi sekä kuvaa että toteuttaa sakramenttina uudestisyntymisen" [5] ja "Kasteessa meidät vapautetaan synnistä, ja Jumalan lapsiksi synnytettyinä meistä tulee Kristuksen jäseniä, meidät liitetään kirkkoon... Kaste on uudestisyntymisen sakramentti, joka toteutuu veden kautta sanassa" [6] ja "se (kaste) kuvaa ja vaikuttaa syntymisen vedestä ja Hengestä." [7]
 
Tästä on enää vaikea eksyä kauemmaksi siitä, miten Jeesus käski tehdä ihmisistä Hänen opetuslapsiaan. Koko nykypäivän valtavirtakristillisyydestä tuskin löytyy suurempaa valhetta. Kun on kyse opista joka vääristää pelastustien, ei koskaan ole väärin nimetä se selvin sanoin harhaopiksi. Tämä oppi syötetään lapsille rippikoulussa Raamatun ulkopuolisten tunnustuskirjojen sanelemalla tavalla. Monet heistä tulevat eksytetyiksi siihen ajatusmalliin, ettei heidän tarvitse enää etsiä aitoa uudestisyntymää, johon kuuluu Jeesuksen henkilökohtainen tunteminen ja kääntyminen pois synneistä. Koska he uskovat saaneensa kaiken jo vauvakasteessa, monet heistä pitävät epäilyttävänä jo pelkkää ajatustakin, että he lähtisivät seuraamaan Jeesusta, ottaen kasteen uskossa vastaan.
 
 
"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä"
 
Jeesus sanoi: "sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä" (Mark 10:13). Jotkut väittävät löytäneensä tästä jakeesta epäsuoran viittauksen vauvakasteeseen. He opettavat sen pohjalta, ettemme saisi estää ihmisiä tuomasta vauvojaan kastettaviksi. Mutta Jeesus ei puhunut lasten tuomisesta, vaan siitä että lapset itse halusivat aikuisten estelystä huolimatta tulla Hänen luokseen. Kyseiset lapset eivät siis olleet sylivauvoja, vaan pikkulapsia, jotka osasivat itse kävellä. Raamattu käyttää sylivauvasta muinaiskreikan sanaa prefos (Luuk 2:16), joka on suomeksi sikiö, rinta- tai sylilapsi [27], mutta Jeesus käyttää luoksensa pyrkineistä lapsista sanaa paidion, joka on suomeksi lapsukainen, lapsi [28]
 
Jeesus ei myöskään sanonut: "älkää estäkö heitä tulemasta minun tyköni kastettaviksi". Tavallisesti Jeesus opetuslapsineen kastoi Hänen luokseen pyrkiviä, nöyrtyneitä ja synneistään kääntyviä seuraajia (Joh 3:22, Joh 4:1-2). Pikkulasten kohdalla Hän teki kuitenkin poikkeuksen, ottaen heitä syliinsä ja siunaten heitä, mutta jättäen heidät kuitenkin kastamatta. Syy tähän oli yksinkertaisesti se, etteivät he tarvinneet kastetta. Jeesus nosti heidät sellaisenaan malliesimerkeiksi taivasten valtakunnan kansalaisista. Hän sanoi paikalla olleille aikuisille: "joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa" (Matt. 18:4) ja "senkaltaisten on Jumalan valtakunta" (Mark 10:14). Lapsilla ei ole tarvetta tulla lapsen kaltaisiksi, koska he olivat jo sitä. He ovat suurimpia taivasten valtakunnassa. Sen sijaan varttuneemmat ihmiset, jotka ovat menettäneet lapsenomaisen viattomuutensa, ovat parannuksen teon ja kasteen tarpeessa. Heidän tulee ottaa mallia lapsista ja nöyrtyä heidän kaltaisikseen.
 
"Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu"
 
Pietari saarnasi: "sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" (Apt 2:39). Tämä lupaus ei kuitenkaan ollut kaste, vaan Pyhän Hengen lahja. Sitä käsittelemme tämän artikkelisarjan kolmannessa osassa. Lupaus Pyhän Hengen lahjasta on annettu "kaikille, jotka kaukana ovat" (Apt 2:39), eli kaikille joita Jumala kutsuu yhteyteensä ja jotka vastaavat kutsuun tekemällä parannuksen synneistään. Vauvoilla ja pikkulapsilla ei ole tarvetta eikä edes kykyä sellaiseen. Muutenkaan jakeessa ei tarkoiteta lapsilla vauvoja, vaan kuulijoiden jälkeläisiä, sillä Pietari käyttää muinaiskreikan sanaa teknon, joka tarkoittaa lasta suhteessa vanhempiinsa. Sanalla voidaan tarkoittaa myös poikaa ja nuorukaista. [29]
 
"Muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä"
 
Paavali kirjoitti korinttolaisille avioliitosta, jossa toinen osapuoli on tullut uskoon: "mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä" (1. Kor 7:14). Koska lasten sanotaan olevan pyhiä, jotkut väittävät sen tarkoittavan sitä, että uskova vanhempi on vienyt heidät kasteelle. Samalla kuitenkin unohdetaan, että samassa lauseessa kerrotaan vastaavasti myös jumalattoman puolison olevan "pyhitetty". Jos siis toisen ihmisen uskon kautta "pyhittymisen" väitetään tarkoittavan kastetta, silloinhan myös jumalaton puoliso tulisi kastaa. Todellisuudessa Paavalin sanoilla ei ole mitään tekemistä kasteen kanssa. Vaikka jumalattomasta puolisosta käytetäänkin samaa "pyhä"-sanaa kuin uskovastakin pyhästä, ei jumalaton puoliso voi pelastua puolisonsa uskon kautta. Hän on "pyhä" vain siinä mielessä, että uskoon tullut puoliso voi jatkaa avioelämää hänen kanssaan siitä saastumatta.
 
"Hänessä te myös olette ympärileikatut... ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
 
Paavali rinnastaa ympärileikkauksen ja kasteen toisiinsa: "hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista" (Kol 2:11-12). Aabrahamille annetun liiton mukaisesti ympärileikkaus suoritetaan 8 päivän ikäiselle vauvalle. Koska kaste on asetettu fyysisen ympärileikkauksen paikalle, jotkut väittävät että myös se voidaan tehdä vauvalle. Tarkka lukija kuitenkin huomaa, että Paavali ei puhu käsin tehdystä ympärileikkauksesta, vaan hengellisestä ympärileikkauksesta, joka on jo Mooseksen päivistä saakka tarkoittanut parannuksen tekoa synneistä: "ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita" (5. Moos. 10:16). Kuka voi sanoa vauvalle niin kuin profeetta Jeremia sanoi ympärileikatuille: "ympärileikatkaa itsenne Herralle ja poistakaa sydämenne esinahka, te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden" (Jer. 4:4)? Kun siis asetamme Paavalin ympärileikkaus rinnastuksen oikeaan asiayhteyteen, ymmärrämme että kaste liittyy oleellisesti parannuksen tekoon, johon puolestaan vauvoilla ei ole tarvetta eikä edes kykyä.
 
"Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein"
 
Paavali kehotti lapsia: "lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein" (Ef 6:1). Tämän jakeen pohjalta jotkut väittävät, että lapsi on vauvana suoritetun kasteen vuoksi Herrassa. Mutta kehottaisiko Paavali vauvoja kirjoittaen heille: "olkaa vanhemmillenne kuuliaiset"? Paavali ei tarkoita lapsilla vauvoja, sillä hän käyttää lapsista muinaiskreikan sanaa teknon, joka tarkoittaa lasta suhteessa vanhempiinsa. Sanalla voidaan tarkoittaa myös poikaa ja nuorukaista [29]. Hän kirjoittaa nuorukaisille, joita voidaan puhutella vastuullisina omista teoistaan. Nämä nuorukaiset ovat kuuliaiset Herrassa tietenkin siten, että he ovat tehneet parannuksen synneistään ja antaneet kastaa itsensä. Koska he ovat ottaneet Jeesuksen elämänsä Herraksi, heiltä odotetaan myös uskonsa mukaisia tekoja, kuten kuuliaisuutta vanhemmilleen.
 
Oliko kastetuissa perhekunnissa vauvoja?
 
Raamatussa on useita mainintoja perhekuntien kasteista. On selvää, että näissä perhekunnissa oli lapsia, mutta kastettiinko näissä tilanteissa myös vauvoja? Saamme vastauksen kysymykseen tutkimalla Raamatusta huolellisesti jokaista perhekuntakastetta.
 
Korneliuksen perhekunta
 
Jumalan enkeli ilmestyi Korneliukselle ja kertoi hänelle Pietarista: "hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi" (Apt 11:14). Kun Pietari lopulta saapui Korneliuksen luokse, Kornelius sanoi hänelle perhekunnastaan: "nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua" (Apt 10:33). Kun Pietari oli puhunut jonkin aikaa, Pyhän Hengen lahja vuodatettiin kaikkiin Korneliuksen perhekunnan jäseniin ja paikalla olleet juutalaiset "kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa" (Apt 10:46). Tämän nähdessään Pietari sanoi: "ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin? Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen" (Apt 10:47-48). Lähempi tarkastelu siis paljastaa, että kaikki kastetut kykenivät ymmärtämään Pietarin puhumia sanoja ja vieläpä puhumaan itse kielillä ja ylistämään Jumalaa. He eivät olleet vauvoja.
 
 
Lyydian perhekunta
 
Paavalista ja Silaksesta sanotaan: "istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille" (Apt 16:13). Siellä oli Lyydia niminen nainen ja "Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui" (Apt 16:14). Tämän jälkeen kerrotaan: "kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: 'Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä'" (Apt 16:15). Lyydian luona oli myös veljiä, joita Paavali ja Silas rohkaisivat (Apt 16:40). Lähempi tarkastelu siis paljastaa, että kastetut kykenivät kuuntelemaan Paavalin ja Silaksen puhetta ja ottamaan vastaan heidän rohkaisunsa. He eivät olleet vauvoja.
 
Vanginvartijan perhekunta
 
Vanginvartija kysyi Paavalilta ja Silakselta: "herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" (Apt 16:30). He vastasivat: "usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi" (Apt 16:31). Tällä he eivät tietenkään tarkoittaneet sitä, että vanginvartijan perhekunta pelastuisi hänen oman uskonsa perusteella, vaan kyseessä oli Jumalalta saatu profetia, jonka mukaan hänen koko perhekuntansa tulisi uskomaan Jeesukseen ja pelastumaan. Näin myös tapahtui, sillä "hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi" (Apt 16:34). Siksi "hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin" (Apt 16:33). Lähempi tarkastelu siis paljastaa, että kastetut kykenivät uskomaan Jeesukseen. He olivat ymmärtäväisessä iässä, sillä "usko tulee... kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta" (Room. 10:17). Kuulemisella ei tässä tarkoiteta pelkkää kuuloaistia, vaan tietysti myös kuullun sanan ymmärtämistä. Samoin myös Nehemian päivinä, kun kansalle luettiin lakia, sitä olivat kuulemassa kaikki "jotka voivat ymmärtää, mitä kuulivat" (Neh 8:2). Kuten vanginvartijan perhekunnassa, samoin myös Nehemian päivinä sanan kuuleminen synnytti suurta iloa: "kaikki kansa... vietti suurta ilojuhlaa; sillä he olivat ymmärtäneet, mitä heille oli julistettu" (Neh 8:12). He eivät olleet vauvoja.
 
Krispuksen perhekunta
 
Paavali puhui synagogassa ja "todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus" (Apt 18:5). Sen seurauksena "synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat" (Apt 18:8) ja "heidät kastettiin" (Apt 18:8). Lähempi tarkastelu siis paljastaa, että tässäkin tapauksessa kaikki kastetut kykenivät kuuntelemaan sanaa, joka synnytti heissä uskon Jeesukseen. He eivät olleet vauvoja.

Stefanaksen perhekunta
 
Paavali kirjoitti korinttolaisille: "kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan" (1. Kor 1:16). Hän kirjoitti heistä: "te tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että... he ovat antautuneet pyhien palvelukseen" (1. Kor 16:15) ja kehotti korinttolaisia sanoen: "olkaa tekin kuuliaisia heidän kaltaisilleen ja jokaiselle, joka heidän kanssaan työtä tekee ja vaivaa näkee" (1. Kor 16:16). Lähempi tarkastelu siis paljastaa, että kastetut kykenivät antautumaan pyhien palvelukseen. Paavali nosti heidät vieläpä malliesimerkeiksi työn teossa ja vaivan näkemisessä. He eivät olleet vauvoja.
 
Milloin ja miksi vauvakaste otettiin käyttöön?
 
Yhä useampi kirkkohistorian tutkija on päätynyt samaan johtopäätökseen kuin uskonpuhdistaja Martin Luther: "Ei ole olemassa tarpeeksi päteviä raamatunlauseita, joiden nojalla sinä voisit osoittaa lasten kastamisen alkaneen ensimmäisten kristittyjen keskuudessa apostolien jälkeen" [62]. Koska vauvakasteeseen ei löydy viittausta Raamatusta, on sellaista yritetty löytää muista varhaiskristillisen ajan kirjoituksista. Niitä tutkimalla käy kuitenkin entistäkin selvemmäksi, että Raamatun kirjoittamisen jälkeenkin kastetut olivat ymmärtäväiseen ikään varttuneita ja uskoon tulleita ihmisiä. On kutkuttavan jännittävää huomata, kuinka kirjoitukset paljastavat, millä tavoin vauvakaste raivasi vuosisatojen kuluessa tiensä kirkkoon, syrjäyttäen lopulta Raamatun kasteen.​
 
Didakhe n. 100 jKr
 
Didakhe, eli "Apostolien opetus" on eräs vanhimmista Raamatun ulkopuolisista varhaiskristillisen ajan kirjoituksista. Se alkaa sanoilla: "Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä". Jo kirkkohistorioitsija Eusebius totesi, että kirjoituksella ei todellisuudessa ole apostolista alkuperää [42]. Siksi sitä ei koskaan luettu mukaan Raamatun teksteihin. Tällaisista ajalle hyvin tyypillisistä väärennöksistä Paavali kirjoitti: "me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään... muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin" (2. Tess 2:1-2). Didakhe paljastaa miten jo tuolloin kasteeseen pyrittiin lisäämään Raamatun ulkopuolisia käytäntöjä ja sääntöjä.
 
Did. 7:1-4 Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen kastetta paastotkoon kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta.
 
Didakhessa esiintyvät lukuisat valmiit rukouskaavat ja lisämääräykset osoittavat, että seurakuntaelämän kangistuminen uskonnollisiin perinteisiin ja ihmisoppeihin oli edennyt jo pitkälle. Raamattu ei aseta sääntöjä esimerkiksi veden lämpötilaan ja virtaavuuteen liittyen. Raamatussa ei myöskään paastottu ennen kastetta, sillä ihmiset kastettiin heti uskoontulon yhteydessä. Joka tapauksessa tämä paastosääntö paljastaa, että vielä tuohon aikaan ei ollut vauvakastetta, vaan kaste sallittiin ymmärtäväiseen ikään varttuneille uskoon tulleille ihmisille.​ Didakhe on ensimmäinen varhaiskristillisen ajan kirjoitus, joka ohjeistaa kastamaan valellen. Se ei kuitenkaan aseta sitä saman arvoiseen asemaan upottamisen kanssa. Mikäli vain mahdollista, kaste tuli suorittaa upottamalla, kuten selvästi ennenkin oli yleisesti tehty. 
 
Barnabaan kirje n. 135 jKr
 
Barnabaan kirje viittaa Barnabakseen, joka oli Paavalin työtoveri. Se ei kuitenkaan ole todellisuudessa Barnabaksen kirjoittama, vaan sen alkuperä on huomattavasti myöhäisemmältä ajalta. Se on siis Didakhen tavoin väärennös, eikä se ole koskaan kuulunut Raamatun kirjoituksiin. Kirjeessä mm. kerrotaan, että hyeena vaihtaa sukupuoltaan kerran vuodessa ja jänis saa joka vuosi ruumiiseensa yhden aukon lisää. Kirjeen hullunkurisuudesta huolimatta se paljastaa jotain oman aikansa kastekäytännöstä.
 
Barn. 11:8 Huomatkaa, kuinka hän on määritellessänsä liittänyt toisiinsa veden ja ristin. Tämä tarkoittaa: Autuaat ne, jotka ovat panneet toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen [...]. Kaikki puhe, mikä lähtee teistä, teidän suustanne, on saava monissa kääntymystä ja toivoa.
 
Barn. 11:11 [...] joka vain kuulee näiden puhetta ja uskoo, se on elävä iankaikkisesti.
 
Barnabaan kirjeen kirjoittamisen aikaan oli selvästi käytössä vielä Raamatun upotuskaste. Kasteveteen astuivat ne, jotka panivat toivonsa ristiin. Kasteen ei ajateltu saavan aikaiseksi uskoa, vaan usko tuli sananjulistuksen kuulemisesta.
 
Hermaan paimen n. 150 jKr
 
Hermas oli Rooman piispa Piuksen veli. Hän kirjoitti nähneensä näyssä paimenen, kääntymyksen enkelin, joka opetti häntä.
 
Herm 93:1-4 Hän jatkoi: 'Ihminen on kuollut ennen kuin hänellä on Jumalan Pojan nimi. Mutta kun hän saa sinetin, hän panee pois kuolevaisuuden ja saa elämän. Sinetti on siis vesi. He astuvat veteen kuolleina ja nousevat siitä elävinä. Noillekin on siis tämä sinetti saarnattu, ja he ovat sitä käyttäneet päästäkseen Jumalan valtakuntaan.'
 
Herm 72:3 [...] jotta ne, jotka ovat tulleet uskoon ja saaneet sinetin [...]
 
Herm 15:3 Nämä ovat ne, jotka ovat kuulleet sanan ja tahtovat saada kasteen Herran nimeen [...]
 
Hermaan aikana tunnettiin Raamatun kaste, joka tapahtui Herran (Jeesuksen) nimeen. "Veden sinetin" eli kasteen saivat Hermaan aikana ymmärtäväiseen ikään varttuneet ja uskoon tulleet ihmiset, joille oli saarnattu kastetta. He pyysivät saada kasteen ja astuvat itse veteen upotettaviksi.
 
Klemensin toinen kirje n. 150 jKr
 
Klemensin toista kirjettä pidetään yleisesti toisen vuosisadan puolivälissä syntyneenä väärennöksenä. Kyseessä ei siis ole se Klemens, jonka Paavali mainitsee kirjeessään filippiläisille (Fil 4:3).
 
2. Klem. 6:9 Mihin me voimme perustaa luottamuksemme Jumalan valtakuntaan pyrkiessämme, jos emme säilytä kastettamme puhtaana ja tahrattomana? Tai kuka on meidän puolustajamme, jos havaitaan, ettei meillä ole pyhiä ja vanhurskaita tekoja?
 
2. Klem. 1:6-7 Me olimme ymmärrykseltämme sokeat ja kumarsimme kiviä ja puita, kultaa hopeaa ja vaskea ihmiskäden töitä. Näin meidän elämämme oli pelkkää kuolemaa. Mutta vaikka meidän ympärillämme vallitsi hämäryys ja näin valtava sumu peitti meidän silmämme, me saimme näkömme, kun panimme hänen tahdostaan pois pilven, joka meitä ympäröi. Hän näet armahti meitä ja säälistä pelasti meidät, kun oli nähnyt meidän harhamme ja turmiomme ja huomannut, ettei meillä ollut mitään toivoa pelastuksesta, jollei hän sitä soisi.
 
2. Klem. 13:1 Pankaamme pois aikaisemmin tekemämme synnit ja tehkäämme kääntymys koko sielustamme näin pelastuen.
 
Kirjoittaja piti tärkeänä, että uskovat elivät kasteensa jälkeen puhdasta ja pyhää elämää. Hän kuvailee kuinka he olivat aikaisemmin eläneet synnin ja kuoleman vallassa, kunnes he olivat tehneet parannuksen ja kokeneet pelastuksen. Kaste selvästi liittyi tähän vaiheeseen. Kastetut siis olivat ymmärtäväiseen ikään varttuneita ja uskoon tulleita ihmisiä, jotka olivat saaneet armahduksen kun he olivat ottaneet sen henkilökohtaisesti vastaan.
 
Polykarpoksen marttyyrio n. 150 jKr
 
Polykarpoksen marttyyrio kertoo nimensä mukaisesti Polykarpos nimisen miehen marttyyrikuolemasta. Polykarpos sanoo kuulustelijalleen ennen kuolemaansa Jeesuksesta: "jo 86 vuotta olen häntä palvellut" (Pol 9:2). Tästä lausunnosta jotkut väittävät löytäneensä varhaisimman epäsuoran viittauksen vauvakasteeseen, sillä voidaan olettaa että Polykarpos oli 86 vuotta aikaisemmin vielä vastasyntynyt vauva. Toisaalta yhtä hyvin hän saattoi olla jo ymmärtäväisessä iässä. Useissa kohdissa marttyyriota viitataan hänen korkeaan ikäänsä, mutta sitä minkä ikäinen hän oli kuollessaan, ei tiedetä. Hänen lausunnostaan voidaan kuitenkin nähdä, että hän oli heti pelastuskokemuksensa jälkeen kykenevä palvelemaan Jeesusta. Hän oli hyvin vanha mies, joka oli jo nuorena tullut uskoon ja ottanut kasteen.
 
 
Justinos Marttyyri n. 150 jKr
 
Justonos Marttyyri oli kristitty apologeetta, joka lisänimensä mukaisesti kärsi marttyyrikuoleman. Justinos kertoo, että hänen aikanaan kristittyjen joukossa oli noin 60-70 vuotiaita ihmisiä, jotka oltiin jo lapsuudessaan tehty Jeesuksen opetuslapsiksi. Jotkut väittävät löytäneensä tästä epäsuoran viittauksen vauvakasteeseen. Justinos ei kuitenkaan puhu vauvoista, sillä hän käyttää sanaa ek paidon, joka tarkoittaa ymmärtäväistä ikää, varhaisnuoruutta. Justinos kirjoitti keisari Antonius Piukselle:
 
"Minä tahtoisin nyt selittää, kuinka me, jotka Kristus on uudistanut, olemme jättäytyneet Jumalalle, jotta ei, jos minä tämän sivuuttaisin, voitaisi katsoa minun toimineen epärehellisesti jossakin kohden tätä selontekoani. Kaikkia, jotka ovat tulleet vakuuttuneiksi ja uskovat, että se, mitä me opetamme ja puhumme, on totta, ja jotka tunnustavat voivansa elää sen mukaan, opetetaan ensin rukoilemaan ja paastoten pyytämään Jumalalta entisiä syntejään anteeksi. Ja myös me paastoamme ja rukoilemme heidän kanssaan yhdessä. Sitten me viemme heidät johonkin paikkaan, jossa on vettä, ja he uudestisyntyvät samalla tavalla kuin mekin uudestisynnyimme. Sillä he vastaanottavat silloin vesipeson kaikkien Isän ja Herran Jumalan nimessä ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä.
 
Ja syyn tähän menettelyymme olemme oppineet apostoleilta, ja se on seuraava: Koska me, ollessamme tietämättömiä ensimmäisestä syntymästämme, synnyimme pakosta - ja meillä on ollut huonoja tapoja ja turmeltunut kasvatus - niin, jotta emme pystyisi välttämättömyyden ja tietämättömyyden lapsina, ja jotta me vedessä saisimme anteeksiantamuksen niistä synneistä, joilla ennen olemme syntiä tehneet, julistetaan sellaisen ylitse, joka valitsee uudestisyntymisen ja tekee parannuksen synneistään..." [43]
 
Koska Justinos nimitti kastetta uudestisyntymäksi, myöhempien sukupolvien oli helppo kehittää kirkon oppia kohti sen nykyistä muotoaan, jonka mukaan "kastevesi" vaikuttaa uudestisyntymän riippumatta "kastettavan" iästä ja ymmärryksestä. Justinos ei kuitenkaan itse tähdännyt opillaan niin pitkälle. Hänhän selvästi edellytti kastettavilta henkilökohtaista uskoontuloa ja parannuksen tekoa, sekä Didakhen tavoin myös paastoa. Kasteen yhtenä syynä hän piti nimenomaan sitä, ettei meidän tarvitsisi olla siitä yhtä tietämättömiä kuin vauvana kokemastamme syntymästä. Lisäksi Justinos kirjoittaa siitä kuinka kastettavat vietiin paikkaan, jossa on vettä, mikä viittaa siihen että heidät kastettiin upottaen. Kastekaavakin sisälsi hänen mukaansa vielä Jeesuksen nimen.
 
 
Irenaeus n. 177 jKr
 
Irenaeus oli Lugdunumin piispa ja Polykarpoksen oppilas, jonka erään kirjan kohdasta jotkut väittävät löytäneensä epäsuoran viittauksen vauvakasteeseen. Kyseinen kohta ei tosin ole säilynyt kreikankielisessä alkutekstissä, mutta se esiintyy latinankielisessä käännöksessä. Ei siis ole varmaa, onko tämä osa tekstistä todella Irenaeuksen kirjoittama.
 
"Sen tähden kuten Hän oli Mestari, oli Hänellä myös Mestarin ikä; ei halveksien eikä käyden tietä, joka oli yli inhimillisen luonnon, eikä myöskään omassa persoonassaan rikkoen sitä lakia, jonka Hän oli määrännyt ihmissuvulle, vaan pyhittäen jokaisen erikoisen ikäkauden sen yhtäläisyyden kautta, joka sillä on Hänen itsensä kanssa; sillä Hän tuli itsensä kautta pelastamaan kaikkia, kaikkia, sanon minä, jotka Hänen kauttaan uudestisyntyvät Jumalalle, imeväisiä lapsia ja pieniä lapsia, poikia, nuorukaisia ja vanhempia ihmisiä.
 
Sen tähden Hän läpikävi jokaisen ikäkauden: imeväisille Hän tuli imeväiseksi lapseksi, pyhittäen imeväiset; pienten keskuudessa pieneksi, pyhittäen ne, jotka olivat tässä iässä, ja samalla tullen heille hurskauden, vanhurskauden ja alamaisuuden esikuvaksi..." [44]
 
Jeesus on kaikkien ikäkausien Lunastaja, sillä lunastus on tarkoitettu koko ihmiskunnalle. Jeesus kävi läpi kaikki ikäkaudet pyhittääkseen nämä, mutta kirjoittaja ei väitä että tämä pyhittäminen olisi ollut yhtä kuin kaste. Hän kirjoittaa myös, että Jeesus "tuli syntymänsä jälkeen Egyptiin pyhittäen siellä olevat imeväiset lapset" [45]. Jeesus ei tietenkään vauvana ollessaan ryhtynyt "kastamaan" muita ikäisiään vauvoja Egyptissä, vaan Hän pyhitti heidät kirjoittajan mukaan omalla läsnäolollaan, itsensä kautta. Irenaeuksen mukaan Jeesuksen lunastustyö kattaa siis kaikki syntymättömät, vastasyntyneet ja vielä ymmärtämättömässä iässä olevat lapset, jonka vuoksi nämä pääsevät kuolemansa jälkeen Jumalan luokse.
 
 
Klemens Aleksandrialainen n. 190 jKr
 
Klemens Aleksandrialainen oli Aleksandrian kirkon opettaja. Myös hänen kirjoituksistaan jotkut väittävät löytäneensä epäsuoran viittauksen vauvakasteeseen. Hän kirjoitti: "Jos joku on ammatiltaan kalastaja, hän tekee hyvin arvostaessaan Apostolia ja vedestä nousseita lapsia." Klemensin kirjoitus paljastaa, että vielä hänen aikanaan kastettiin upottaen, sillä hänen mainitsemansa lapset nousivat vedestä. Lapsilla hän ei kuitenkaan tarkoita vauvoja. Hänen kirjoituksilleen tyypillinen piirre on, että hän kutsuu niissä uskoon tulleita ihmisiä vertauskuvallisesti lapsiksi, lapsen asemaan otetuiksi ja Kristuksen toimintaa lasten kasvatukseksi. [46]
 
 
Tertullianus n. 200 jKr
 
Tertullianus oli Karthagossa vaikuttanut kirkollinen johtaja. Hänen ajaltaan ovat peräisin ensimmäiset dokumentit siitä, että pienten lasten "kastamisesta" oli alettu julkisesti väitellä. Tertullianus nousi vastustamaan Quintilla-nimisen naisen opetusta, jonka mukaan pieniäkin lapsia pitäisi alkaa "kastaa". Kyse ei ollut kuitenkaan vauvoista, sillä Tertullianus käyttää sanaa parvulus, joka tarkoittaa 6-12 vuotiasta lasta. Tertullianus kirjoitti:
 
"Mutta ne, joiden velvollisuus on kastaa, tietävät, ettei sitä ole annettava liian hätäisesti. Sanotaan: 'Anna jokaiselle pyytävälle, hänellä on oikeus se saada samoin kuin almujen ollessa kysymyksessä.' Huomio tulee päinvastoin kiinnittää mieluummin tähän sanaan: 'Älkää antako helmiänne sikojen eteen', ja: 'Älä pane käsiäsi liian hätäisesti kenenkään päälle äläkä antaudu osallisiksi muiden synteihin.' Jos Filippus niin kernaasti upotti hoviherran, muistakaamme, että hänellä oli siihen Herran selvä ja nimenomainen valtakirja.
 
Sen tähden kunkin tilan, mielenlaadun ja iän mukaan on kasteen siirtäminen tuonnemmaksi hyödyllisempää, varsinkin pienten lasten kohdalla.
 
Herra kyllä sanoo: älkää estäkö heitä tulemasta minun tyköni. Anna heidän siis tulla, kun he kasvavat; anna heidän tulla, kun he oppivat ja saavat opetusta siitä, mihin heidän on tultava. Tulkoot kristityiksi, kun he voivat tuntea Kristuksen. Miksi kiiruhtaa viaton ikäkausi syntien anteeksisaamiseen? Ajallisissa asioissako osoitetaan suurempaa varovaisuutta, niin että me uskomme taivaallisia aarteita sellaisille, joille ei uskota maallisia aarteita? Tietäkööt he, miten heidän tulee pyytää tätä autuutta, jotta kävisi ilmi, että olet antanut sellaiselle, joka on pyytänyt.
 
Ne, jotka ymmärtävät kasteen tärkeyden, pelkäävät ennemmin saavansa kasteen liian aikaisin, kuin siirtävänsä sen liian kauaksi. Oikea usko on varma pelastuksesta." [47]
 
Tertullianus oli mielipiteissään yleensä konservatiivinen. Hänen kirjoituksiaan leimaa tahto pitää tiukasti kiinni apostolien antamasta esimerkistä. Tuona aikana oli tosin tullut yleisesti tunnetuiksi jo monet vanhan kirkon kehittämät uskonnolliset perinteet ja ihmisopit, kuten kastetun voiteleminen öljyllä, tapa antaa kastetulle suolaa, maitoa ja hunajaa, sekä kastetun seppelöiminen kukilla ja pukeminen valkeisiin vaatteisiin. Kastettu ei saanut myöskään kylpeä viikkoon kasteen jälkeen tai polvistua rukoiltaessa. Tuona aikana oltiin jo varmoja, että nämä tavat oli peritty alkuseurakunnasta, jonka vuoksi myös Tertullianus puolusti niitä apostolisina säädöksinä. Pienten lasten "kastamista" hän sen sijaan vastusti, mikä osoittaa selvästi, että sitä ei vielä tuona aikana yleisesti pidetty alkuseurakunnalta perittynä käytäntönä. Myös kasteen ulkoisen toteutustavan kohdalla Tertullianus opetti Raamatun mallin mukaisesti, kumoten samalla sata vuotta ennen häntä syntyneen Didakhen opetuksen, jossa väitettiin että kaste tuli suorittaa virtaavassa vedessä. Hän kirjoitti:
 
"Ei ole mitään eroa siinä, kastetaanko meressä, järvessä, joessa, lähteessä, lammessa vai altaassa, eihän ollut eroa niidenkään kesken, jotka Johannes upotti Jordaniin ja Pietari Tiberiaaseen." [48]
 
Tertullianuksen aikana kirkko selvästi kastoi vielä upottamalla ja kelpuutti kasteelle ainoastaan ymmärtäväiseen ikään varttuneita ja uskoon tulleita ihmisiä. Quintilla puolestaan oli halukas uudistamaan tätä linjaa. Hänen opetuksensa alkoi tuolloin saada nopeasti kannattajia.
 
 
Hippolytos Roomalainen 215 jKr
 
Hippolytos oli Roomassa vaikuttanut kirkon teologi. Hän oli myös kirkkoisistä nähtävästi ensimmäinen, joka asettui Quintillan kannalle kysymyksessä pienten lasten "kastamisesta". Quintillan tavoin hän alkoi vaatia, että viattomassa iässä olevat lapset tulisi "kastaa".​ Hän tosin meni tässä asiassa vielä pidemmälle kuin Quintilla. Kun Quintilla vaati kastetta pienille lapsille, jotka sitä pyysivät, Hippolytos vaati "kastetta" vielä sitäkin nuoremmille lapsille, jopa niille jotka eivät osanneet sitä pyytää.
 
"Kastakaa [...] lapset, ja jos he osaavat puhua omasta puolestaan, antakaa heidän puhua. Muussa tapauksessa antakaa heidän vanhempiensa tai muiden sukulaisten puhua heidän puolestaan." [50]
 
 
Origenes n. 220 jKr
 
Origenes oli Aleksandriassa vaikuttanut kirkon teologi. Hippolytoksen tavoin myös hän asettui puolustamaan pienten lasten "kastamista" ja pyrki myös luomaan sille perusteita.​
 
"Lapset kastetaan syntien anteeksisaamiseksi. Minkä syntien? Milloin he ovat siis syntiä tehneet? Ehkä kuitenkin. Koska kukaan ei ole puhdas saastasta, saasta pannaan pois kasteen mysteerissä, ja sen vuoksi myös lapset kastetaan." [49]
 
Origenes oli epävarma siitä, ovatko pienet lapset tehneet syntiä. Hän perusteli kantansa lasten "kastamisesta" kuitenkin oletuksella, että heissä on "saastaa". Tämän vuoksi seuraavien sukupolvien oli helppo kehittää kirkon oppia kohti sen myöhempää muotoaan, jonka mukaan vastasyntyneet vauvatkin ovat perimänsä synnin vuoksi ansainneet ikuisen rangaistuksen helvetissä, josta vain "kaste" voi heidät puhdistaa.​ Origenes itse ei kuitenkaan tähdännyt opillaan näin pitkälle. Hän ei sitä paitsi puhunut mitään vauvoista, vaan pienistä lapsista. Hän ei väittänyt, että vauvoillakin olisi ollut "saastaa", joka olisi pitänyt puhdistaa "kastamalla" heidät. Päinvastoin hän vastusti tällaista ajatusta avoimesti väitellessään Celsuksen kanssa. Celsus pilkkasi kristittyjä siitä, millaisia ihmisiä he hänen mukaansa kutsuvat pakanoiden keskuudesta vihkiytymään kristittyjen "pyhiin salaisuuksiin", eli kasteeseen ja ehtoolliseen:
 
"Ja nyt, kuulkaamme millaisia ihmisiä nuo kristityt kutsuvat. Jokainen, he opettavat, joka on syntinen, jokainen ymmärtämätön, jokainen pieni lapsi ja lyhyesti sanottuna, jokainen viheliäinen ja halveksittava luontokappale saa ottaa vastaan Jumalan valtakunnan." [53]
 
Origenes vastasi Celsuksen esittämiin syytöksiin:
 
"Vastaamme näihin syytöksiin: [...] kutsumme ihmisiä ensin parantumaan. Kutsumme syntisiä opetettaviksi, etteivät tekisi enää syntiä, ja ymmärtämättömiä tulemaan ymmärtäväisiksi ja pieniä lapsia kohoamaan ymmärryksen kehityksessä miehiksi ja kurjia tulemaan onnelliseen tilaan tai paremminkin autuaiksi. Mutta kun kehotuksen kuulleista ne, jotka edistyvät, ovat osoittaneet puhdistuneensa Sanan kautta ja, mikäli mahdollista, eläneet parempaa elämää, silloin me kutsumme heitä vihkiytymään kanssamme [...]" [53]
 
Origenes selvittää kuinka kukin ihmisryhmä voi tulla vihkiytymään kristityksi. Hän kumoaa Celsuksen syytöksen, jonka mukaan kristityt käyttäisivät röyhkeästi hyväkseen pienten lasten ymmärtämättömyyttä "kastaen" ja liittäen heitä näin seurakuntaansa. Heidän oli ensin vartuttava ymmärtäväiseen ikään, jotta voisivat kuunnella sananjulistusta, sekä puhdistua Sanan kautta tekemällä parannuksen ja saada henkilökohtaisen uskon. Vasta sitten heidät voitiin kutsua vihkiytymään kristittyjen kanssa, eli ottamaan kasteen ja osallistumaan ehtoolliselle.​
 
On ilmeistä että Origenes kannatti yhä nuorempien lasten kastamista, mutta toisin kuin Hippolytos, hän piti selvästi kiinni siitä, että heidän tuli olla kykeneviä muistamaan kastehetkensä ja tunnustamaan siinä suullaan oman uskonsa. Kaste suoritettiin tuona aikana myös edelleen upottaen. Tämä kaikki käy vahvasti ilmi Origeneen kirjoituksesta:
 
"Muistakoon jokainen uskovainen sanoja, jotka lausui kasteveteen tullessaan, kun hän otti vastaan valtaistuimen ensimmäiset vertauskuvat ja lähestyi autuaaksitekevää lähdettä; ja kuinka hän sanoutui irti perkeleestä niin ettei tahdo käyttää sen koristuksia, ei tehdä sen tekoja eikä jättäytyä vähääkään sen palvelukseen eikä huvituksiin." [54]
 
Jotkut väittävät että jo Origeneksen aikana vauvakaste oli kirkon yleinen käytäntö, sillä hänen kirjoituksistaan löytyy lause: "Kirkko on perinyt apostoleilta tavan kastaa lapsia." [51] Väite tuntuu oudolta, sillä pienten lasten "kastamisesta" oli alettu väitellä vasta parikymmentä vuotta sitten. Silloinkin ajatus oli tyrmätty kirkon johtoasemassa olevan Tertullianuksen taholta. Mutta Origenes ei edelleenkään puhunut vauvoista, sillä lauseessa esiintyy sana parvulus, joka tarkoittaa noin 6-12 vuotiasta lasta. Itse asiassa koko lause puuttuu hänen alkukielisestä tekstistään. Se esiintyy ainoastaan yli 100 vuotta myöhemmin tehdyssä latinankielisessä käännöksessä, jonka kääntäjät Hieronymus ja Rufinus kertoivat avoimesti tehneensä siihen omia lisäyksiään. Heidän aikanaan pienten lasten "kastaminen" oli jo yleistä.
 
 
Karthagon kirkolliskokous 253 jKr
 
Vuoteen 250 mennessä kirkko oli jo pitkään ollut ajautumassa monilta osin takaisin Vanhan Liiton kaltaisiin jumalanpalveluskaavoihin. Tuona aikana otettiin käyttöön "kasteveden" vihkiminen, rukoukset ja uhrit vainajien puolesta sekä munkki- ja nunnalaitos. Pappisvihkimykset, alttarit, messukaavut, suitsukkeet ja muut Vanhan Liiton temppelin ominaispiirteet olivat ilmaantuneet kristittyjen elämään hyvin nopeasti. Lapsikasteen käsite oli yleinen, vaikka alun perin sillä tarkoitettiinkin sananjulistuksen kautta uskoon tulleiden lasten kastamista. Yhä nuorempia lapsia oli alettu "kastaa", sillä kirkkoon oli levinnyt käsitys puhdistavasta "kasteen armosta" ja vastasyntyneen vauvan "saastaisuudesta". "Kaste" oli ottamassa ihmisten elinkaaressa paikkaansa sieltä, missä Vanhan Liiton aikana suoritettiin ympärileikkaus, eli kahdeksantena elinpäivänä. Karthagon kirkolliskokouksessa kokoonnuttiin vuonna 253 keskustelemaan siitä, voitaisiinko vauva kastaa jo sitäkin aikaisemmin.​ Karthagon ja Pohjois-Afrikan piispana toiminut Kyprianus kirjoitti piispa Fidukselle:
 
"Mitä pikkulapsiin tulee: sanoit, ettei heitä tulisi kastaa toisena tai kolmantena päivänä syntymästä, että vanha ympärileikkauksen laki täytyy ottaa huomioon [...]. Kokouksessamme [...] kukaan ei ollut samaa mieltä kanssasi. Olemme pikemminkin kaikki sitä mieltä, että Jumalan armoa ja laupeutta ei tulisi kieltää yhdeltäkään syntyneeltä." [55]
 
 
Vauvakaste valtiokirkon aikana
 
Vaikka Karthagon kirkolliskokous linjasi että alle kahdeksan päivän ikäiset vauvat oli lupa "kastaa", ei se onnistunut vakiinnuttamaan vauvakastetta koko kirkkoon. Vielä noin sata vuotta myöhemmin Kreikassa ja Idässä oli yleisenä käytäntönä kastaa vain uskoon tulleita. Christensen-Göransson Kirkkohistoria I kertoo:
 
"Katekumenaatti oli vielä 300-luvulla tärkeä, koska kaste toimitettiin pääasiassa aikuiskasteena. [...] Sitä mukaa kun Rooman väestöstä tuli kristittyjä, lapsikaste yleistyi. Siten katekumenaatti lakkasi, joskin sen menot liitettiin lapsikasteeseen."
 
Katekumenaatissa oli kyse eräänlaisesta kastettavien koulusta, joka oli kehittynyt toisen vuosisadan puoleenväliin mennessä:
 
"Katekumenaattia pidettiin välttämättömänä valmentautumisena kasteen vastaanottamiseen. Se, joka saatuaan opetusta kristinuskon uskonnollisesta ja eettisestä sisällöstä, oli luvannut uskoa ja elää kristittynä, pääsi kasteelle. [...] Sen jälkeen kun kastettava oli vastannut myöntävästi kasteen toimittajan kysymykseen, uskoiko hän Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen, hänet kastettiin, mikä tapahtui yleensä upottamalla."
 
Kristinuskon historia 2000, osa I kertoo kuinka katekumenaatin perinne lopulta lakkasi ja tilalle kehitettiin rippikoulujärjestelmä, joka suoritetaan tänä päivänä vasta vuosia kasteen jälkeen:
 
"Käännynnäisille kaste ei enää merkinnyt - kuten aikaisemmin - tietoista kristinuskon tunnustamista. Se oli vain ulkoinen merkki kirkkoon kuulumisesta. Vanhan kirkon aikaan kääntyminen oli ollut kasteen edellytys, mutta nyt järjestys oli päinvastainen; kasteeseen liittyvä uskonnon opetus (katekumenaatti) seurasi kasteen jälkeen, jos silloinkaan." [64]
 
Vielä noin vuonna 360 Konstantinopolin arkkipiispa Gregorius Naziansialainen, joka oli koko silloisen kristikunnan arvostama opettaja, kirjoitti:
 
"Mutta muutamat kysyvät: Mitä teette niille pienille lapsille, jotka eivät ymmärrä kasteen armoa eikä sitä vahinkoa, jonka sen menetys aiheuttaa? Pitäisikö sellaisetkin kastaa? Kyllä, jos jokin selvä vaara uhkaa. On nimittäin parempi, että heidät pyhitetään tietämättään, kuin että he kuolevat sinetöimättöminä ja vihkimättöminä. Mitä muihin tulee, annan oman neuvoni, että kun he ovat noin kolmen vuoden iässä (he voivat silloin kuulla ja säilyttää joitakin niistä salaisista sanoista, ja vaikka he eivät voisi ymmärtää täysin, voivat he kuitenkin ottaa vastaan vaikutelmia), voidaan heidän sielunsa ja ruumiinsa pyhittää vihkiytymisen suuren salaisuuden kautta." [56]
 
Kesarean piispa Basileus Suuri saarnasi kristityistä perheistä tuleville ja kristillisen kasvatuksen saaneille oppilailleen vielä vuonna 375 seuraavasti:
 
"Tahdotko harkita vielä asiaa, hukata aikaa ja siirtää tuonnemmaksi? Sinuahan on opetettu Sanassa jo lapsuudestasi saakka; etkö vieläkään tunne totuutta? Sinä olet opetellut sitä aina, etkö ole vieläkään tullut tuntemaan sitä? Etsijä koko ikänsä! Vanhuuteesiko asti epäilet? Milloin tulet kristityksi? Milloin saamme nähdä sinut jäsenenä joukossamme? Viime vuonna lykkäsit päätöstäsi tähän vuoteen, nyt aiot siirtää sitä taas vuodella eteenpäin. Jos lupaat itsellesi pitkää ikää, menetät vielä kokonaan toivosi. Et tiedä, millaisen muutoksen huominen tuo tullessaan." [57]
 
Tuolta ajalta ei ole tiedossa vielä yhtäkään kirkon opettajaa, joka olisi "kastettu" vauvana tai edes lapsena. Gregorius Naziansialainen otti kasteen vasta 30-vuotiaana, vaikka hänen isänsä valittiin piispaksi hänen syntymänsä aikoihin. Khrysostomus otti kasteen 21-vuotiaana, vaikka hän oli piispa Miletoksen kasvattama. Hieronymus otti kasteen 31-vuotiaana, vaikka hänen vanhempansa olivat kristittyjä. Myös Basileus Suuri, jonka vanhemmat ja isovanhemmat olivat kristittyjä, kastettiin myöhemmällä iällään. Vauvakasteopin ja sitä pönkittävän perisyntiopin teologinen perusta kehittyi vakiintuneempaan muotoonsa kirkkoisä Augustinuksen toimesta, joka itsekin otti kasteen vasta vuonna 387, ollessaan 30-vuotias, siitä huolimatta että hänen äitinsä oli vakaumuksellinen katolilainen. [60]
 
Pelagiuksen kirjoituksista löytyy lause, jonka hän kirjoitti vuonna 417: "En ole koskaan kuullut kenestäkään, en jumalattomimmastakaan kerettiläisestä, joka kieltäisi lapsikasteen" [58]. Pelagiuksen väite on vastoin historiallisia tosiasioita. Hän oli aivan varmasti kuullut omanakin aikanaan toimineista uskovista, jotka pitivät arvossa Raamatun kastetta ja kieltäytyivät tuomasta vauvojaan "kastettaviksi". Hänen aikalaisensa Khrysostomuskin kirjoitti, kuinka tuohon aikaan useimmat laiminlöivät lastensa "kastamisen". Augustinus kirjoitti: "Ihmiset kysyvät: Mitä lapsikaste hyödyttää?" Samoin myös Pelagiuksen kannattaja Julianus: "Olen kirjoittanut niitä vastaan, jotka eivät pidä kastetta välttämättömänä lapselle." Heti seuraavana vuonna Karthagon kirkolliskokous päättikin, että vauvakasteen kieltäjät tulee julistaa pannaan. [59]​
 
Kirkon ja valtion lähennyttyä toisiaan, niiden välinen ero hämärtyi entisestään. Oli syntynyt valtiokirkko, jonka jäsenyys oli sama asia kuin kansalaisuus. Sen sijaan että ihmisiltä olisi edellytetty Jeesuksen julistamasta ahtaasta portista kulkemista, jonka vain harvat tulisivat löytämään, alettiin opettaa että jokainen kansalainen sai pelastuksen kirkon jakamien sakramenttien kautta. Ihminen syntyi sekä valtioon että kirkkoon. Näistä kumpikin oli Rooman keisarin rautaisessa kontrollissa. Oli selvää että tämä järjestelmä alkoi valtansa kasvettua käsitellä kaikki siihen syntyvät vauvat systemaattisesti vauvakasteella. "Kaste" tosin toteutettiin vielä tuolloinkin yleensä upottamalla, kunnes vasta lähes tuhat vuotta myöhemmin 1300-luvulla valelu sallittiin virallisesti upottamisen vaihtoehdoksi. Kreikkalaiskatolinen kirkko ja muut Idän kirkot käyttävät vielä tänäkin päivänä tavallisesti ainoastaan upotusta.
 
 
Kirkko alkoi opettaa, että jokainen "kastamattomana" kuollut vauva ansaitsi joutua helvetin tuleen ikuisiksi ajoiksi, koska heidän perimäänsä syyllisyyttä ei oltu pesty pois "kasteessa". Raamattu sen sijaan opettaa: "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa" (Hes 18:20). Kirkon "kastekaavaan" oli jo pidemmän aikaa kuulunut vuoropuhelu, jossa kastettavalta kysyttiin hänen uskostaan ja tahdostaan tulla kasteelle. Kun yhä nuorempia lapsia alettiin "kastaa", kehitettiin tämän vuoropuhelun tueksi kummijärjestelmä, jotta ymmärtämättömässä iässä olevan lapsen kummit voivat vastata hänen "puolestaan". Tämä vahvasti taikauskoinen, katoliselta kirkolta peritty kaava oli Suomenkin luterilaisessa kirkossa käytössä vielä 1800-luvun loppupuolella.
 
Sen jälkeen pappi antaa lapsen kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin:
 
"(Nimi), luovutko Perkeleestä?"
"Luovun."
"Luovutko kaikista hänen teoistaan?"
"Luovun."
"Luovutko kaikesta hänen petoksestaan?"
"Luovun."
 
Sen jälkeen pappi kysyy:
 
"Uskotko Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan?"
"Uskon."
"Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?"
"Uskon."
"Uskotko Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteisön, syntien anteeksiantamuksen, lihan ylösnousemuksen ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen elämän?'"
"Uskon."
"Tahdotko, että sinut kastetaan?"
"Tahdon."
 
Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja lausuu:
 
"Niin minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
 
Sitten kummit ottavat lapsen vastaan ja pappi lausuu, pukien samalla lasta kastepaitaan:
 
"Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka on sinut uudesti synnyttänyt veden ja Pyhän Hengen kautta ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi, vahvistakoon nyt sinua armollaan iankaikkiseen elämään. Aamen. Rauha sinulle."
"Aamen." [36]
 
 
Koska lapsikuolleisuus oli tuohon aikaan suuri, vanhemmat tahtoivat tuoda vauvansa "kastettavaksi" tietysti mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen. Hätätilanteiden varalle kehitettiin myös hätäkasteoppi. Hätäkasteen katsottiin olevan pätevä kenen tahansa toimittamana, mikäli hän vain käytti jonkin verran vettä ja lausui oikeat sanat. Näin varmistettiin ettei vauva joutunut viettämään ikuisuutta helvetin tulessa. Myöhemmin tätä jyrkkää oppia muokattiin kehittäen käsite limbus nimisestä neutraalista paikasta, jonne kastamattomana kuolleet vauvat menevät helvetin sijaan. Vuonna 2007 katolinen kirkko luopui limbus opista kokonaan, kun paavi Benedictus XVI hyväksyi Vatikaanin kansainvälisen teologikomission julkaiseman raportin, jossa todettiin että on olemassa "vakavia perusteita toivoa, että kastamattomina kuolleet lapset pääsevät taivaaseen" [37]. Kuten voidaan huomata, nämä opintuulet ovat historian saatossa muuttaneet suuntaansa useita kertoja ja lukuisa joukko ihmisiä on ollut niiden heiteltävinä. Ainoastaan Raamatun totuus on pysynyt samana alusta saakka. Ne jotka ovat pitäneet siitä kiinni sellaisenaan, ovat pysyneet varmalla perustuksella.
 
Jokainen joka pysyi uskollisena Raamatun kasteelle, julistettiin kirkon toimesta harhaoppiseksi. Paavali kirjoitti: "kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi" (2. Tim. 3:12). Koska nämä Jeesuksen seuraajat eivät tahtoneet olla tekemisissä kirkon uskonnollisten perinteiden ja ihmisoppien kanssa, heidän katsottiin olevan pelastuksen ja Kristuksen seurakunnan ulkopuolisia lahkolaisia. Näitä uskovia alettiin nimittää manikealaisiksi, riippumatta siitä että he itse sanoivat olevansa vain tavallisia kristittyjä. 400-luvulta lähtien heitä nimitettiin paulikaaneiksi. 1000-luvulla heitä nimitettiin bogomiileiksi. 1100-luvulla tulivat kataarit, henryläiset, pietari-bruusilaiset, humiliatit ja valdolaiset. 1300-luvulla tulivat lollardit ja monet muut. Kaikkia edellä mainittuja yhdisti Raamatun kaste. Tietysti tuolloin, kuten kaikkina muinakin aikoina, näiden yhteisöjen keskuudessa esiintyi runsaasti todellistakin harhaoppisuutta ja lahkolaisuutta. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja valtiokirkolle, joka vainosi väkivaltaisesti vuosisadasta toiseen kaikkia, jotka olivat eri mieltä sen sanelemasta "totuudesta". 
 
Uskonpuhdistajat ja uudelleenkastajat
 
Olemme nyt kulkeneet tässä artikkelissa kristillisen historian uudelleen läpi aina Jeesuksen päivistä toisen vuosituhannen alkupuolelle saakka. Olemme nähneet kuinka vauvakaste astui Raamatun kasteen tilalle ja mitkä seikat johtivat siihen. Tultaessa 1500-luvulle, takanamme on tuhannen vuoden mittainen synkkä ja verinen aikakausi, jonka aikana kirkko säilytti vauvakastetta hallitsevassa asemassa koko maailman kristikunnassa. Tuolloin kirkon sisältä alkoi nousta esiin oppineita miehiä, jotka näkivät järjestelmän epäkohdat. Heillä oli voimakas kutsumus palauttaa kristinusko ja seurakuntaelämä takaisin alkuperäiseen raamatulliseen järjestykseensä. Heistä Martin Luther, Jean Calvin, Ulrich Zwingli, Balthasar Hubmaier ja monet muut ymmärsivät myös vauvakasteen ongelmallisuuden Raamatun opetukseen nähden. Esimerkiksi Martin Luther puhui avoimesti vallalla olevaa kirkon kasteoppia vastaan. Näitä asioita ei tietenkään tämän päivän luterilaisessa rippikoulussa opeteta. Luther kirjoitti:
 
"Ja koska tässä aika ja teksti myöntävät, täytyy meidän vähän puhua vieraasta uskosta ja sen voimasta; olletikin kuin monet tästä huolehtivat, varsinkin nuorten lasten vuoksi, joita ei arvella kasteessa autuaiksi tulevan oman uskonsa, vaan tulevan vieraan uskon kautta; niinkuin tämä palvelia tässä ei parane oman uskonsa, vaan herransa uskon kautta. Tästä asiasta emme ole vielä tähän saakka puhuneet, sentähden pitää meidän tässä puhua siitä, estääksemme vointimme perästä tulevaa vaaraa ja eksytystä.
 
Ensiksi täytyy meidän olettaa tämä vahvaksi ja perustetuksi totuudeksi, ettei kukaan pääse autuaaksi toisen uskolla eikä vanhurskaudella, vaan omallansa; ja vasta hakaan, ei kadoteta ketään toisen epäuskosta taikka synnistä, vaan omasta epäuskostansa, niinkuin Kristus selkiästi ja selvästi vakuuttaa: Mark. 16:16: joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan. Ja Room. 1:17: vanhurskas on uskosta elävä. Ja Joh. 3:16, 18: ei ole kenkään, ku häneen uskoo, hukkuva, vaan ijankaikkisen elämän saapa, ja joka häneen uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.
 
Nämät ovat selkiät, julkiset sanat, että joka ainoan tulee uskoa itse puolestansa, ja ettei kukaan voi auttaa itseänsä vieraalla uskolla ilman omata uskota. Näistä lauseista ei ole luovuttava eikä niitä kiellettävä, seuratkoon sitte mitä seurannee; ja hukkukoon vaikka koko mailma, ennenkuin tämä jumalallinen totuus muutettaisiin. Ja jos vielä tätä vastaan asetettaisiin jotaki totuuden kaltaista, jota et voi vastustaa, niin tunnustanet pikemmin ymmärtämättömyytes, ja jättänet asian Jumalalle, ennenkuin suvainnet jotaki vastoin näitä selviä lauseita. Jääkööt pakanat, Judalaiset, Turkkilaiset, pienet lapset ja kaikki tyynni minne jäävät; näitten sanain täytyy ja pitää olla oikeat ja totiset.
 
Nyt kysytään: mihinkä ne pienet lapset jäävät, joilla ei vielä ole ymmärrystä, eivätkä voi uskoa itse puolestansa, sillä niin kirjoitetaan Room. 10:17: usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta. Nythän eivät pienet lapset kuule eikä ymmärrä Jumalan sanaa, sentähden ei liene heillä omaa uskoakaan. Tähän kysymykseen miettivät järki-niekat korkia-opistoissa ja paavi-lahko sen vastauksen, että pieniä lapsia kastetaan ilman omaa uskoa, nimittäin seurakunnan uskon turvissa, jonka kummit tunnustavat kasteessa; sen turvissa annetaan lapsille kasteessa, kasteen vaikutuksesta ja voimasta, synnit anteeksi ja oma usko sytytetään heissä armon kautta sydämmehen niin että lapsi vastuudesta syntyy vedestä ja Pyhästä Hengestä.
 
Mutta kuin kysytään perustusta tämmöiseen vastaukseen, ja missä se Raamatussa on luettava, havaitaan tämän olevan ihan pimiää savua, taikka osoittavat he meitä hattuhunsa, sanoen 'me olemme korkiasti oppineita tohtoreita ja päätämme niin; sentähden on se oikeaa, eikä siihen tarvita lisää kysymyksiä!', niinkuin pian kaikella heidän opillansa ei ole muuta perustusta, kuin omat unensa ja mietelmänsä. Ja kuin he mitä urhoollisimmasti varustavat itsensä, tuovat he esiin jonkun lankahienon lauseen P. Augustinosta tahi jostakusta muusta pyhästä isästä. Mutta tämä ei ole meille kylliksi sielun autuutta koskevissa kohdissa; sillä he itse ja kaikki pyhät isät ovat ihmisiä. Kuka nyt minulle takaa heidän oikein sanovan? Kuka siihen uskaltaisi ja kuolisi sen turvissa, kuin opettavat sitä ilman Raamattua ja Jumalan sanaa? Pyhiä siellä, pyhiä täällä: mutta koska sieluni ijankaikkinen joko hukkumus tahi pelastus on kaupalla, en tohdi minä uskaltaa kaikkiin enkeleihin ja pyhiin, vielä vähemmin yhteen taikka kahteen pyhään, elleivät minulle osoita Jumalan sanaa.
 
Tästä valheesta ovat vielä menneet edemmä, ja niin kauvas päässeet, että opettivat ja vieläki totena pitävät, sakramentillä olevan semmoisen voiman, että vaikka ei sinussa ollenkaan ole uskoa, ja sinä nautit sakramentin, saat kuitenkin armon ja syntein anteeksi saamisen, ilman kaiketa uskota, jollet vain ole aikomisessa syntiä tehdä. Tämän ovat he opiksi ottaneet edellisen ajatuksen johdosta, luullessaan, että pienet lapset, kuten uneksivat, näin ilman uskota saavat armon, ainoastansa kasteen voimasta ja vaikutuksesta. Sentähden antavat he saman edun vanhoillenkin ja kaikille ihmisille ja puhuvat kaikkea tämmöistä omasta päästään, jolla juuri somaasti juurittavat kristillisen uskon pois maasta, tehden sitä mitättömäksi ja tarpeettomaksi, ja rakentavat niinmuodoin sakramenttein voimalla ainoastansa omia töitä. Tästä olen kylliksi kirjoittanut vastauskirjassani Leo paavin antamaan bullaan.
 
Vanhat pyhät isät puhuivat, ehkä ei kyllin selvästi, kuitenki paremmin tästä asiasta. He eivät uneksi tämmöisestä sakramenttein voimasta, vaan sanovat näin: 'pienet lapset kastetaan kristillisen seurakunnan uskossa'; mutta kuin eivät tätä perinpohjin selitä, mitenkä tämmöinen kristillinen usko tulee lapsille avuksi, joko tämän kautta saavat oman uskon, tahi ainoastansa näin kastetaan kristillisen uskon turviin, ilman omaa uskoa; niin tarttua takertuvat järkiniekat tähän, ja selittävät pyhäin isäin sanat niin päin: että lapset kastetaan ilman omata uskota, mutta saavat kuitenkin armon kristillisen seurakunnan uskossa. Sillä he ovat uskon vihamiehiä, ja missä voivat koroittaa töitä, siinä täytyy uskon vaipua, eivätkä ajattele: 'entä jos pyhät isät eksyivät, taikka me emme heitä oikein ymmärtäneet?'
 
Varo tätä myrkkyä ja eksymistä, jos kohta tämä olisi kaikkein isäin ja kokousten selvä ajatus. Sillä ei se kestä; eikä sillä ole Raamattu, vaan ihan ihmisluulot ja unet perustuksena, vieläpä sotii päätä pahkaa ja julkisesti vastoin äsken mainittua Raamatun päälausetta, jossa Kristus sanoo: joka uskoo ja kastetaan j.n.e.; niin että lyhyesti sanottu: kaste ei auta ketään, eikä ole kellenkään annettava, joka ei usko itse puolestansa, niinkuin itse P. Augustinus sanoo: non sacramentum justificat, sed fides sacramenti, ei sakramentti vanhurskauta, vaan sakramentin usko.
 
Paitsi näitä, löytyy vielä monta muutaki, niinkuin Valdensi-veljiksi nimitetyt, jotka tosin päättävät, että kunki tulee uskoa itse puolestansa ja omalla uskolla nauttia kaste eli sakramentti, jollei, ei auta häntä kaste tahi sakramenttikaan mitään, ja sen verran puhuvat ja päättävät he oikein. Mutta että kuitenki menevät kastamaan pieniä lapsia, joita katsovat oleviksi ilman omaa uskoa, tällä pilkkaavat pyhää kastetta ja tekevät syntiä toista käskyä vastaan siinä, kuin tieten, tahallansa turhaksi lausuvat Jumalan sanan ja nimen. He sanovat kyllä kastavansa lapsia vasta-saatavaan uskoon, kuin ne ymmärrykseensä ehtivät; mutta turhaa on tämäki väitös. Sillä uskon pitää oleman, ennen taikka ainaki kasteessa, muutoin ei lasta vapahdeta, ei synnistä eikä perkeleestä.
 
Olispa nyt heidän ajatuksensa oikiaa, tulisi tuo kaikki ihan valheeksi ja pilkaksi, mitä kasteessa tehdään lapsen suhteen. Sillä siellä kysyy kastaja: uskotkos lapsi? ja lapsen puolesta vastataan: 'minä uskon'. Tahdotkos kasteeseen päästä? tähänki vastataan: 'minä tahdon'. Nyt ei kuitenkaan kasteta ketään lapsen siassa, vaan se kastetaan itse. Sentähden täytyy sen, joko itse uskoa, taikka kummein valhetella, lapsen puolesta sanoessansa: minä uskon. Vielä lisää: kastaja lukee lapsen vastuudesta syntyneen, saaneen syntinsä anteeksi, ja olevan vapandetun perkeleestä; ja merkiksi tähän puettaa sen valkoiseen paitaan ja pitelee sitä kaikessa, niinkuin olisi vastuudesta syntynyt ja pyhän Jumalan lapsi; joka toki kaikki olisi petosta, jollei lapsessa olisi oma uskonsa. Jopa, parempi olisi ettei koskaan yhtäkään lasta kastettaisi, kuin että tällä tavalla, hullutellaan ja ilvehditään Jumalan sanalla ja tällä sakramentilla, ikääskuin olisi Jumalamme joku epäjumala tahi narri.
 
Ei auta sekään heitä, että puhuvat kolmellaisesta Jumalan valtakunnasta, joista ensimmäinen olisi kristillinen seurakunta, toinen ijankaikkinen elämä, ja kolmas evankeliumi; ja sanovat sitte lapsia kastettavan Jumalan valtakuntaan ensimmäisessä ja kolmannessa ymmärryksessä; se on, heidän kasteensa ei tee heitä autuaiksi, eikä tuota syntein anteeksi saamista, vaan heitä otetaan yksin kristikuntaan ja saatetaan evankeliumin osallisuuteen.
 
Tämä kaikki ei maksa mitään, ja on syntynyttä heidän omassa luulossansa. Sillä tulla kristittyin joukkoon ja kuulla evankeliumia, se ei ole tulla taivaan valtakuntaan; sillä se on pakanoihinki sopivaa, ilman kasteeta. Puhunet sitte taivaan valtakunnasta ensimäisessä, toisessa tahi kolmannessa ymmärryksessä, tahi kuinka tandot, ei ole tämä kuitenkaan tulla taivaan valtakuntaan. Sillä olla taivaan valtakunnassa, tietää samaa, kuin olla elävä jäsen kristikunnassa, eikä ainoastansa kuulla evankeliumia, vaan uskoakkin. Muutoin olisi ihminen juuri kuin kristittyin sekaan heitetty hirsi ja pölkky, taikka niinkuin perkele heidän joukossansa. Tämä siis ei kelpaa mihinkään.
 
Siitä seuraisi vielä, että kristillisellä seurakunnalla olisi kahtalainen kaste, ja ettei lapsilla olisi sama kaste kuin vanhoilla, kussa kuitenki P. Paavali sanoo: yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, Ef. 4: 5. Sillä ellei kaste tee ja anna lapsille samaa kuin vanhoille, ei olekkaan se sama kaste, jopa, ei yhtään kaste; vaan on kaste ihan pilaa ja pilkkaa; koska ei ole mitään muuta kastetta, kuin autuaaksi tekevä kaste. Sen nyt tietää tahi luulee, ettei usko tee autuaaksi, häntä ei ole kastettava; mutta jos sittenki kastetaan, ei ole tämä mikään kristillinen kaste, koska ei sen uskota vaikuttavan, mitä kasteen tulee vaikuttaa: sentähden on tämä aivan toinen ja vieras kaste. Oliski sentähden melkein tarpeellista, että Valdensi-veljekset itsekkin uudestansa kastettaisiin, niinkuin he meikäläisiäki kastavat; sillä he eivät ainoastansa saa kastetta ilman uskota, vaan vastoin uskoakin, ja asettavat toisen vieraan, kristittömän kasteen Jumalan pilkaksi ja häväistykseksi.
 
Ellemme nyt osaa paremmin vastata tähän kysymykseen ja todeksi näyttää, että pienissä lapsissa on oma uskonsa ja että he itse uskovat, on päätökseni ja uskollinen neuvoni se, että herjetään jota pikemmin sitä paremmin kastamasta yhtäkään lasta, jottemme tämmöisellä turhalla apinoitsemisella ja kujailemisella pilkkaisi ja häväisisi Jumalan korkeasti ylistettyä majestettiä." [61] (Saarnan loppuosa alempana).
 
 
Lutherin kirjoituksesta paljastuu, että vielä hänenkin aikanaan oli monia ihmisiä, jotka olivat huolissaan siitä, pelastuuko ihminen vauvakasteen kautta. Luther tekeekin Raamatulla perustellen hyvin selväksi, että usko tulee sananjulistuksen kuulemisen ja ymmärtämisen kautta, eikä kukaan voi pelastua ilman henkilökohtaista uskoa. Koska vauvat eivät voi ymmärtää kuulemaansa, oli vahvasti syytä olettaa, ettei heillä ole myöskään uskoa. Lutherin mukaan ketään ei tulisi kastaa, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa, sillä muuten "kaste" jää turhaksi, pelkäksi ihmisten omaksi teoksi. Hän kutsui sitä toiseksi ja vieraaksi "kasteeksi", jota ei voida pitää kristillisenä kasteena. Se oli hänen mukaansa myrkkyä ja eksytystä, joka perustui ihmisluuloihin eikä Raamattuun. Kun kummit vastasivat vauvan puolesta sanoen: "minä uskon", kutsui Luther sitä valehteluksi ja petokseksi. Hän asetti neuvon, ettei vauvoja tulisi "kastaa", sillä se on hänen mukaansa hulluttelua, apinoimista, Jumalan häpäisemistä ja Jumalan sanalla ilvehtimistä.
 
Luther mainitsee kirjoituksessaan valdolaiset, jotka olivat katolisen kirkon harhaoppiseksi julistama ryhmä. Hän sanoi heidän olevan oikeassa siinä, että jokaisen tulee ottaa kaste vastaan henkilökohtaisella uskolla. Hän ilmaisi kuitenkin pettymyksensä siihen, että hekin olivat alkaneet "kastaa" vauvoja. Valdolaiset selittivät tämän itselleen siten, että vauva voitiin "kastaa" jo etukäteen sen uskon perusteella, joka luultavasti syntyy hänelle myöhemmin hänen vartuttua ymmärtäväiseen ikään. Ymmärrettävistä syistä tämäkään oppi ei ollut Lutherille riittävä peruste "kastaa" vauvoja. Hän piti tärkeänä Raamatun säännönmukaista linjaa, missä usko on aina läsnä kasteessa. Sen vuoksi valdolaiset hänen mukaansa pilkkasivat pyhää kastetta ja tekivät syntiä lausuessaan turhaan Jumalan nimeä oman epäkristillisen kasteensa yhteydessä.
 
Meidän on lähes mahdotonta käsittää, kuinka epätavallisen suurella rohkeudella ja viisaudella Luther puhui kasteesta. Jos joku pitäisi tänä päivänä kasteesta samanlaisen saarnan kuin Luther omille aikalaisilleen, ei siinä olisi monillekaan meistä mitään uutta. Elämme aikaa, missä Raamatun kaste on viimeisen 200 vuoden aikana tehnyt voimakkaan paluun takaisin miljoonien kristittyjen keskuuteen. Tällä hetkellä maailmassa joka minuutti noin 50 uskoon tullutta ihmistä ottaa kasteen. Vauvakastettujen määrä sen sijaan vähenee tasaisella tahdilla. Mutta sitä maailmaa missä Luther eli, kuvaavat hyvin hänen omat sanansa: "Yli tuhanteen vuoteen ei ole ollut olemassa juuri mitään muuta kastetta kuin lapsikaste." [32]
 
On täysin toinen asia saarnata kasteesta tänä päivänä, kuin keskiajan jälkeen. On ylipäätään ihme, että kukaan ymmärsi edes kyseenalaistaa vallitsevaa näkemystä kasteesta. Oli varmasti hyvin musertava kokemus huomata olevansa lähes yksin maailmassa, joka on jo yli tuhannen vuoden ajan elänyt valtiokirkon luomassa systeemissä. Uskonpuhdistajat olivat täysin edellä aikaansa, tai paremminkin tuhat vuotta jäljessä! Vastaavia kokemuksia oli myös monilla Vanhan Testamentin pyhillä, kuten Elialla: "Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran, Jumalan Sebaotin, puolesta. Sillä israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaaksensa sen." (1. Kun. 19:10).
 
Olen täysin vakuuttunut siitä, että uskonpuhdistus ei ole ihmisen keksintö, vaan Jumala itse valitsi ja valmisti Lutherin ja monet muut tätä tehtävää varten. Niin Hän on toiminut jo kauan ennen Lutheria, aina Nehemian ja Esran päivistä saakka. Sen ajan uskonpuhdistuksesta voit lukea Raamatusta Nehemian kirjan luvusta 8. Ei voi olla kyse siitä, että he vain huvikseen päättivät ryhtyä uskonpuhdistajiksi. Kyseessä oli elämää suurempi kutsumus, josta useimmat ovat maksaneet omalla hengellään. Jumalan suunnitelma oli heidän kauttaan puhdistaa ja asettaa seurakuntansa ennalleen, sen alkuperäiseen järjestykseensä. On toinen asia, pysyivätkö he uskollisina tälle Jumalan kutsumukselle.
 
On sanomattakin selvää, että kastekysymys tuotti uskonpuhdistajille vaikeuksia. He tahtoivat palauttaa koko kristinuskon takaisin siihen, mikä on alkuperäistä ja raamatullista, mutta toisaalta koko kansaan iskostettujen satoja vuosia vanhojen oppien ja perinteiden uudistaminen tuntui varmasti täysin ylivoimaiselta tehtävältä. Myös Lutherilla oli selvästi vaikeuksia päättää kantaansa vauvakasteesta. Kun hän puhui lähipiirilleen ja tavalliselle kansalle, hän periaatteessa vastusti vauvakastetta, mutta ollessaan kirjeenvaihdossa esimerkiksi kahden papin kanssa, asioiden toinen puoli tulee voimakkaasti esille:
 
"Jos lapsikaste ei siis olisikaan oikea, Jumala ei varmastikaan olisi sallinut sen jatkua eikä säilyä näin pitkään. [...] meidän aikanamme kukaan (ei) voi torjua eikä hylätä lapsikastetta, onhan sillä niin pitkä perinne. [...]" [62]
 
Jumala oli sallinut vauvakasteen jatkua ainoastaan siitä syystä, että hänen valitsemansa miehet eivät olleet uskollisia sen palauttamisessa alkuperäiseen muotoonsa. Yksi heistä oli Luther itse, mutta hän paadutti itsensä, tullen sokeaksi tälle kutsumukselleen. Ennen häntä samaan olivat sortuneet valdolaiset, joihin Luther itsekin oli alun perin pettynyt, kun he olivat lähteneet vauvakasteen linjalle. Tämän päivän luterilaista kirkkoa katsoessamme tiedämme, että Luther luopui lopulta kaikesta, mitä Jumala oli hänelle puhunut kasteesta. Hän sortui siihen, mistä itse oli vasta hetkeä aikaisemmin varoittanut: "jos vielä tätä vastaan asetettaisiin jotaki totuuden kaltaista" [61]. Juuri tällaiselle totuuden kaltaiselle, mutta vastoin totuuta olevalle opille Luther asetti perustuksen, pättäen aikaisemmin esillä olleen saarnansa täysin tyrmääviin sanoihin:​
 
"Sentähden päätämme ja vastaamme tähän näin: lapsilla on kasteessa oma uskonsa ja ne uskovat itse, jonka Jumala heissä vaikuttaa kummein rukouksesta ja (kasteesen) saattamisesta kristillisen seurakunnan uskossa. Ja sen verran voimaa omistamme nyt vieraalle uskolle. Ei niin ymmärtäen, että joku senkautta autuaaksi joutuisi; vaan, että hän sen kautta, ikääskuin toisen rukouksen ja avun kautta, saattaa Jumalalta saada oman uskonsa, jolla autuaaksi tulee." [61]
 
Luther selvitti ongelman päättäen, että vauva saa kasteessa uskon kummien esirukouksen vaikutuksesta. Hän tosin sanoen torjui ensin kirkkoisien mielipiteet asiasta ja pystytti sitten tilalle omat mielipiteensä, muuttamatta kuitenkaan käytännössä mitään. Nyt sopii kysyä samaa, mitä Luther itse oli aikaisemmin kysynyt kirkkoisistä: "Kuka siihen uskaltaisi ja kuolisi sen turvissa, kuin opettavat sitä ilman Raamattua ja Jumalan sanaa?" [61]. Myöhemmin Lutherin kanta muuttui yhä jyrkemmäksi. Hän nimittäin luopui kokonaan ajatuksesta, että kasteessa tarvittaisiin uskoa. Täsmälleen siihen mitä hän oli aikaisemmin kutsunut Jumalan sanalla ilvehtimiseksi, hän syyllistyi itse Isossa katekismuksessaan:
 
"Meille ei ole ensisijaisen tärkeää, uskooko kastettava vai eikö usko, - kaste ei silti muutu vääräksi. Kaikki riippuu Jumalan sanasta ja käskystä. Tämä on tosin koko lailla voimakkaasti sanottu, mutta se perustuu täysin siihen, mitä olen lausunut: kaste on ainoastaan vettä ja Jumalan sanaa; nämä ovat toistensa ohella ja kanssa, toisin sanoen: kaste on oikea, kunhan vain sana on veden ohella, vaikkei siihen usko liittyisikään."
 
On vaikea kuvitella, että Luther olisi ollut ratkaisuunsa vilpittömän tyytyväinen ja saanut sen myötä asiasta sisimpäänsä täydellisen rauhan. Hän oli päätynyt ilmeiseen ristiriitaan aikaisempien puheidensa kanssa. Hän joutuikin toteamaan, ettei hän saanut vauvakastetta Jumalalta, vaan paavilta [12]. Tämän päivän luterilainen kirkko ei vastaa Lutherin saamaa alkuperäistä visiota seurakunnasta. Se on pikemminkin lukuisten teologisten kompromissien tulos. Siitä on riisuttu pois joitakin räikeimpiä uskonnollisia perinteitä, joita ei pystytty perustelemaan Raamatulla, mutta toisaalta se muistuttaa edelleen huomattavan paljon katolista kirkkoa. Sen sijaan se visio minkä Luther oli alussa saanut, tulee esiin hänen varhaisesta kirjoituksestaan:​
 
"Oikean evankelisen seurakuntajärjestyksen ei pitäisi olla niin yleinen kuin torilla kaiken kansan seassa, vaan niiden, jotka todella tahtovat olla kristittyjä ja tunnustaa evankeliumia kädellään ja suullaan, pitäisi merkityttää nimensä ja pitää yksityisiä kokouksia esim. jossakin talossa rukoillakseen, lukeakseen, kastaakseen, vastaanottaakseen sakramentin ja harjoittaakseen muita kristityn töitä. Tällaisen järjestelyn kautta voitaisiin merkitä ne, jotka eivät vietä kristillistä elämää, sekä voitaisiin rangaista, parantaa ja ulossulkea Kristuksen käskyn mukaan. [...] Täällä voitaisiin myös harjoittaa kastetta ja sakramenttia puoleensa vetävällä tavalla ja yksinkertaisemmalla tavalla, ja kaiken määrääjänä olisi sana ja rakkaus. Mutta minä en voi enkä tahdo vielä järjestää sellaista seurakuntaa, sillä minulla ei ole vielä kansaa eikä henkilöitä sitä varten. Mutta jos tulen pakotetuksi sitä tekemään, niin tahdon mielelläni tehdä, mitä voin siinä suhteessa." [63]
 
Se seurakunta josta Jumala oli puhunut Lutherille, olisi koostunut aidoista uskovista ja kokoontunut kodeissa. Lutherin omien sanojen mukaan se olisi harjoittanut kastetta "puoleensavetävällä", "yksinkertaisella" ja "sanan määräämäällä" tavalla niiden kesken, jotka todella tahtoivat olla kristittyjä ja tunnustaa evankeliumia sanoin ja teoin. Ei siis sillä tavalla, jonka hän sanoi omaksuneensa paavilta, eikä sillä tavalla, miten hänen nimeään kantava kirkkokunta "kastaa" tänäkin päivänä.
 
Langenneet uskonpuhdistajat
 
Kun uskonpuhdistajat alkoivat saada julkisuutta ja arvovaltaisia kannattajia, he joutuivat ratkaisemaan kantansa kastekysymyksessä. Vuonna 1522 Balthasar Hubmaier ja Ulrich Zwingli keskustelivat aiheesta kirjeenvaihdossaan. Hubmaier kommentoi tuota kirjeenvaihtoa:
 
"Silloin Zwingli oli minun kanssani samaa mieltä siitä, ettei lapsia tulisi kastaa ennen kuin he ovat saaneet opetusta uskossa." [31]
 
Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1525, Zwingli kuitenkin asettui Lutherin ja Calvinin tavoin vauvakasteen kannalle. Puhtaan omantunnon säilyttäminen ja totuuden tunteminen eivät varmasti olleet ratkaisevassa asemassa kantaa ratkaistessa. Vaakakupissa painoivat enemmän kirkon asettamat paineet ja pelko arvovaltaisten kannattajien menettämisestä. Silloisen ajan hengestä kertoo paljon sekin, että vain vuotta myöhemmin tuli voimaan laki, jonka mukaan vauvakasteen kieltäjät ja "uudelleenkastajat" voitiin tuomita kuolemaan. Martin Luther ja Philip Melanchthon alkoivat kannustaa useilla jyrkillä lausunnoillaan vallanpitäjiä väkivaltaan "uudelleenkastajia" vastaan. He laativat tälle sekä teologisia että poliittisia perusteita. Luther kirjoitti pamfletissaan vuonna 1527:
 
"... maallisten viranomaisten pitää määrätä ruumiillinen rangaistus rikkojille. Myös silloin, kun kielletään vauvojen kastaminen ja perisynti, silloin me päätämme, että itsepäiset lahkolaiset täytyy tappaa." [9]
 
Uskonpuhdistajista yksi harvoista, joka pysyi alkuperäisessä kannassaan, oli Balthasar Hubmaier. Hän ei voinut hyväksyä tapaa millä muut uskonpuhdistajat olivat sortuneet tekemään kompromisseja kirkon oppien ja Raamatun totuuksien välillä. Hän oli varma, ettei Jumalalle kelpaisi vain osittainen uskonpuhdistus, vaan täydellinen paluu takaisin raamatulliseen alkuseurakunnan järjestykseen. Jumalalla, joka oli asettanut heidät uskonpuhdistajikseen, oli valta ottaa heiltä myös pois tämä asema. Hubmaier pelkäsi enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Hän vetosi puheissaan rohkeasti ja julkisesti, että mm. vauvakaste tulisi hylätä epäraamatullisena ja alkuperäinen Raamatun kaste tulisi nostaa arvoonsa. Sen seurauksena hän joutui ensin vankilaan kidutettavaksi, mutta oli uskollinen loppuun saakka, maksaen siitä lopulta kovan hinnan roviolla Wienin torilla vuonna 1528.​
 
 
Langenneet uskonpuhdistajat saattoivat huokaista helpotuksesta, ettei heidän kohtalonsa ollut sama kuin Hubmaierin. Kuinka sokeita he olivatkaan omalle tilalleen! He pitivät itseään edelleen Jumalan uskonpuhdistajina, vaikka olivat jo aikoja sitten lopettaneet lihassa sen, minkä olivat saaneet Hengessä aloittaa. Euroopan ylitse pyyhkäisi brutaalin väkivallan aalto: mestauksia, roviolla polttamisia ja muita "uskonpuhdistajien" ja kirkon tuella harjoitettuja julmuuksia.​ Calvin kavalsi henkilökohtaisesti esimerkiksi Miguel Serveruksen, joka otettiin kiinni ja poltettiin roviolla vuonna 1553. Melanchthon lausui neljän mestatuksi tuomitsemansa "uudelleenkastajan" sankarillisesta marttyyrikuolemasta: "Sellaista rohkeutta ei voi pitää muuna kuin kauheana perkeleellisenä paatumuksena". Hän ei tehnyt mitään eroa rauhallisten "uudelleenkastajien" ja ääripään fanaatikkojen kohdalla. Hän julisti: "Hallituksen velvoite on tappaa heidät".
 
Kuva: Martin Luther, Jean Calvin, Ulrich Zwingli ja Philip Melanchthon
 
Vainot jatkuivat vuosien ajan eri puolilla maailmaa ja niihin kuoli lukematon määrä Jeesuksen seuraajia. Kuolemaan tuomittiin jokainen, joka ei tuonut vastasyntyneitä lapsiaan "kastettaviksi". Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Kaarle V allekirjoitti kaikkia hallitsijoita ja upseereita koskevan lain:
 
"jokainen uudelleen kastettu tai joka kastaa uudelleen, olkoon mies tai nainen, ja ymmärtäväisessä iässä, tuomitaan ja saatetaan luonnollisesta elämästä kuolemaan tulella ja miekalla tai vastaavalla kunkin tapauksen mukaisesti, ilman sitä edeltävää hengellisen tuomarin inkvisitioita." [26]
 
Vuonna 1631 Tiedemann van Brahgt kokosi 1500 sivuisen teoksen nimeltä Martyrs Mirror (suom. Marttyyrin peili), jossa on kuvattu 800:n "uudelleenkastajan" kohtalo luterilaisen ja katolisen kirkon kiduttajien ja teloittajien käsissä. Vainoojat suorittivat kiinniottamilleen "uudelleenkastajille" esimerkiksi "upotuskasteita", joista puuttui kokonaan se vaihe, missä ihminen nostetaan ylös vedestä. Elävältä hukuttaminen oli heidän mielestään ironinen tapa saada "uudelleenkastajat" maistamaan "omaa lääkettään". Hukuttaminen oli suosittua erityisesti silloin, kun surmattiin naispuolisia Jeesuksen seuraajia. Se oli myös uskonpuhdistaja Balthasar Hubmaierin vaimon kohtalo.
 
 
Luterilainen maailmanliitto julkaisi Stuttgartissa 22.7.2010 anteeksipyynnön koskien Lutherin, Melanchthonin ja heidän seuraajiensa toteuttamaa ja hyväksymää väkivaltaa ja vainoa "uudelleenkastajia" kohtaan. Kirkkojen edustajat ovat pyytäneet anteeksi myös sitä, että kirkot ovat julkaisseet vuosisatojen ajan harhaanjohtavia tietoja "uudelleenkastajista", vaienneet heihin kohdistuneista vainoista sekä sivuuttaneet kirkkohistorioissaan "uudelleenkastajille" tehdyt vääryydet [25]. Anteeksipyynnöstä huolimatta he käyttävät edelleen nimitystä "anabaptisti", eli "uudelleenkastaja". He eivät tunnusta Raamatun kastetta ja jatkavat oman uskonnollisen perinteensä puolustamista ja harjoittamista.
 
Onko sillä merkitystä?
 
Usein kuulee sanottavan, että ihmisten tulisi voida kunnioittaa toistensa eriäviä näkemyksiä kastekysymyksessä. Sanotaan myös, että tärkeintä on keskinäinen rakkaus ja yhteys. Nämä ajatukset kuulostavat kauniilta ja hurskailta, mutta niitä on kuitenkin täysin mahdoton sovittaa Raamatun Jeesukseen ja Hänen apostoleihinsa. Olisi täysin absurdia, että he lähtisivät mukaan tällaiseen järjestelyyn. He eivät kunnioittaneet eivätkä suvainneet yhtäkään harhaoppia keskuudessaan, vaan kertoivat suoraan, mitä Jumala sellaisesta ajattelee. Siksi he eivät olleet oman aikansa uskonnollisten johtajien suosiossa, vaan maksoivat kovan hinnan totuuden puhumisestaan.
 
Jos hyväksymme saman aikaisesti sekä Raamatun kasteen että vauvakasteen, olemme langenneet vakavaan Jumalan pelastustien vääristelyyn. Vauvakaste ei missään tapauksessa saa nousta seurakunnassa hyväksytyksi vaihtoehdoksi Raamatun kasteelle. Jos sorrumme rakentamaan keskinäistä yhteyttä tällaisten kompromissien kautta, tinkien pelastuksen tiestä ja täydestä evankeliumista, suljemme yhteytemme ulkopuolelle lopulta Jeesuksen. Ajatus ei ole lainkaan liioiteltu, sillä yksi tällainen seurakuntayhteys oli olemassa jo Raamatun kirjoittamisen aikoina (Ilm. 3:16-20). Kuinka paljon ennemmin siis tänä päivänä?
 
Yksikään kastamaton ihminen ei ole tullut vielä kristityksi siinä merkityksessä, minkä Raamattu sille nimitykselle antaa. Alkuseurakunnalle "kastamaton kristitty" olisi ollut sisäisesti ristiriitainen käsite. Kristittyjen yhteydessä ei heidän aikanaan ollut yhtäkään kastamatonta, koska kristitty oli synonyymi Kristukseen kastetulle ihmiselle. Heidän lukunsa ei lisääntynyt niin, että ihmiset ottivat ainoastaan sanan vastaan, vaan "jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi" (Apt. 2:41). Jotta siis voisimme muodostaa aidon hengellisen yhteyden, kaikkien on tultava siihen ensin sisälle sen uskon ja sen kasteen kautta, jotka ovat ilmoitettuna Raamatussa. Tahdommehan että yhteytemme on Sanassa, eikä Sanan ulkopuolella! Jeesus itse on elävä Jumalan Sana, joka on täynnä totuutta (Joh. 1:14). Kun meillä on Hänet, meillä on ikuinen elämä.
 
Kristityksi ei koskaan tulla yhdessä tai kahdessa sekunnissa. Kyseessä on prosessi, joka on voinut alkaa jo vuosia sitten. Se tulee ratkaisevalta osaltaan loppuun vasta kasteessa. Kun Jeesus pyysi saada Johannes Kastajalta kasteen, Hän perusteli tarvettaan sanoen: "salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus" (Matt. 3:15). Jos siis jo Johannes Kastajan kasteen ottaminen merkitsi Jeesukselle niin tärkeää osaa kaiken vanhurskauden täyttämisessä, kuinka paljon suurempi täyteys onkaan sisällytetty siihen kasteeseen, joka on tarkoitettu meille Uuden Liiton uskoville!
 
Tuhansia uskonveljiämme ja uskonsisariamme on surmattu hirvittävillä tavoilla pelkästään siksi, että he ovat pitäneet viimeiseen saakka kiinni Raamatun kasteesta ja kieltäytyneet hyväksymästä vauvakastetta. Olisiko meillä rahkeita väittää, että he olivat turhan jyrkkiä vakaumuksessaan? Kuka voisi sanoa heille, että heidän ei olisi tarvinnut kuolla, jos he olisivat pyrkineet keskinäiseen yhteyteen kirkon kanssa, sen sijaan että olisivat erottautuneet sen harhaopeista? Kuinka naiivia onkaan ajatella, että Jumala olisi unohtanut heidän vuodatetun verensä? Uskonnollinen maailma, joka ei tänäkään päivänä ole luopunut vauvakasteestaan, kantaa edelleen syntitaakkaa marttyyrien verestä. Sen synti ulottuu taivaaseen saakka.
 
Kuva: Hollantilainen aatelisnainen Maria van Beckum, joka poltettiin roviolla syytettynä "uudelleenkastamisen harhaopista" vuonna 1544.
 
Aikojen lopulla koittaa vielä päivä, jolloin kaikki me seisomme taivaallisen tuomioistuimen edessä. Silloin vuohet erotetaan lampaista. Kuinka kauheaa olisikaan huomata seisovansa sen järjestelmän osana, joka on tahriintunut uskonveljiemme verestä! Emmekö ole silloin samassa asemassa kuin Kain, jolle Jumala sanoi: "mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta" (1. Moos 4:10)? Kun katsomme historiaan, voimme edelleen kuulla mitä heidän maahan valunut verensä huutaa: "älkää tulko osallisiksi portosta!" He tiesivät omakohtaisen kokemuksensa kautta, että tämän maailman uskonnollinen järjestelmä, joka väittää olevansa Kristuksen asialla, on osa Ilmestyskirjan porttoa ja Babylonia. Se on "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä" (Ilm. 17:6). Veljiemme viimeiset sanat kaikuvat korviimme rovioiden paaluilta, hukutustynnyreistä ja mestauspaikoilta: "lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa" (Ilm. 18:4).
 
Uskonnollinen maailma on satojen vuosien ajan kasannut hehkuvia hiiliä päänsä päälle. Nuo hiilet ainoastaan odottavat, kunnes mitta on tullut täyteen ja romahdus voi alkaa: "Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat" (2. Piet. 3:10).
 
Aina kun on ollut kyse asioista missä fyysinen ja hengellinen maailma kohtaavat, Jumala on antanut ihmisille erittäin tarkat rajat: "ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1. Kor. 4:6) ja "älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi" (Sananl. 30:6). Hän antoi ilmestysmajan, liiton arkun ja pappisvaatteiden valmistukseen sekä pyhäkköpalveluksen toimittamiseen Mooseksen kautta hyvin yksityiskohtaiset ja pikkutarkat ohjeet. Hän myös varoitti lukemattomia kertoja menemästä asettamisensa rajojen ja ohjeiden yli. Hän ei vain näön vuoksi kieltänyt Israelin kansalta jumalankuvien tekemistä ja taikavarpujen, amulettien ja muiden taikaesineiden pitämistä. Ankara kielto annettiin siksi koska sellaisessa vaikuttavat todelliset henkivallat, jotka ovat vaaraksi ihmiselle.
 
Jos fyysinen ja hengellinen maailma sotketaan toisiinsa ilman että pysytään tarkasti Jumalan asettamissa rajoissa, syntyy portteja sellaisille henkimaailman alueille, joihin ihmisellä ei tulisi olla mitään asiaa. Jumalan antamien rajojen rikkomisesta voi olla seurauksena sairastuminen tai jopa kuolema. Tällaiset vitsaukset eivät kuulu vain Vanhan Liiton puolelle, vaan myös tähän päivään. Juuri näin tapahtuu Uuden Liiton seurakunnassa esimerkiksi ehtoollisviinin ja leivän väärinkäyttämisestä (1. Kor 11:27-30). Jos alkuseurakunnan aikana ehtoolliseen olisi ottanut osaa joku kastamaton tai jollain muulla kuin Raamatun kasteella kastettu, olisi se koettu pyhäinhäväistyksenä. Valitettavasti tämä itsestäänselvyys on päässyt historian saatossa hämärtymään. Asiassa tehtyjen kompromissien vakavuutta ei ymmärretä: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29) ja "Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." (Ilm 22:18-19).
 
Meillä on täysi syy suhtautua kuolemaakin vakavammin siihen, hyväksymmekö sellaisen kasteen, johon sisältyy ihmisten lisäyksiä ja josta on otettu pois jotain, vai pysymmekö siinä kasteessa, minkä Jeesus on meille antanut. Kun pysymme siinä, mikä on Sanassa, pysymme myös Pojassa ja Isässä: "minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä" (1. Joh. 2:24).
 
Monet ymmärtämättömät ihmiset sanovat: "nämä asiat riippuu siitä, miten kukakin niitä tulkitsee". Raamattu ei kuitenkaan anna tilaa tällaiselle ajattelulle. Kaste on yksiselitteinen ja keskeinen osa Jeesuksen opetuksen alkeista (Hepr. 6:2). Toisin sanoen ihminen, joka on kasteen suhteen ihmisten kehittämien opintuulten viskeltävissä, ei ole vielä ymmärtänyt Jeesuksen opetuksen alkeita. Onneksemme kyseessä ei kuitenkaan ole millään tavalla monimutkainen asia, tai niin sanottu tulkinnanvarainen kysymys, kuten ei minkään muunkaan pelastusopillisen asian kohdalla. Meille on annettu täydelliset edellytykset ymmärtää tämä. Kuka tahansa joka tahtoo asettua Jumalan opettamaksi, saa löytää asiassa yhden ainoan totuuden, joka on sama kaikille.
 
5. Ota yksi kaste
 
Yksi ja sama
 
Raamattu opettaa, että kullakin uskovalla tulee olla vain "yksi kaste" (Ef. 4:5). Tällä Paavali ei kuitenkaan tarkoittanut, että kullakin uskovalla tulisi olla vain yksi kaste, joka saisi olla millainen tahansa. Jotkut ovat tämän jakeen perusteella kieltäneet sellaisia ihmisiä ottamasta Raamatun kastetta, jotka oli kastettu aikaisemmin jollain muulla kasteella. Meillä kaikilla tulee olla yksi ja sama kaste, kuten meillä on myös yksi ja sama ruumis, yksi ja sama Henki, yksi ja sama Herra, yksi ja sama usko sekä yksi ja sama Jumala. Lisäksi Paavali kirjoittaa samassa asiayhteydessä: "olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon" (Ef 4:4). Näin toteutuu Jeesuksen rukous: "Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin" (Joh. 17:11).
 
Paavali selvitti Johannes Kastajan kasteella kastetuille, että he tarvitsevat kasteen Jeesuksen nimeen: "hän sanoi: 'Millä kasteella te sitten olette kastetut?' He vastasivat: 'Johanneksen kasteella'. Niin Paavali sanoi: 'Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen'" (Apt 19:3-4). Nämä uskoon tulleet oli siis kastettu upottamalla sen jälkeen kun he olivat tehneet parannuksen. Siitä huolimatta heidät tuli kastaa uudelleen. Syy siihen saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä: heitä ei oltu kastettu Jeesuksen nimeen! Heistä sanotaan: "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen" (Apt 19:5). Mitä Paavali olisikaan ajatellut, jos he olisivatkin vastanneet samoin kuin niin monet vauvakastetut tänä päivänä: "meille riittää tämä yksi kaste"? Jos jo Raamatusta löytyvän Johanneksen kasteen saaneet tarvitsivat kasteen Jeesuksen nimeen, kuinka paljon enemmän sitten ne, jotka on kastettu kasteella, josta ei ole pienintäkään viittausta Raamatussa? Hekin tarvitsevat kasteen: sen yhden ja saman kasteen, joka koskee kaikkia Uuden Liiton uskovia.
 
Kohdatessamme muita uskovia evankeliumin työssä, eräs tärkeä kysymys jonka voimme heille Paavalin tavoin esittää, on: "millä kasteella te olette kastetut?" Jos kyseessä on jokin muu kuin se Raamatun opettama "yksi kaste" (Ef. 4:5), meidän tulee kaikella rakkaudella, taidolla ja pitkämielisyydellä opettaa heille, että heidän on annettava kastaa itsensä muiden uskovien tavoin yhdellä ja samalla Raamatun kasteella. Näin tekivät myös Priskilla ja Akylla, kun he tapasivat Apolloksen, joka tunsi vain Johanneksen kasteen: "ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien" (Apt 18:26). Pyydänkin sinua pohtimaan vastauksia omalla kohdallasi neljään alla olevaan yksinkertaiseen kysymykseen. Kun sinulle tehtiin se toimitus, jota monet kutsuvat kasteeksi;
 
- teitkö sen uskostasi Jeesukseen?
- annoitko omasta tahdostasi tehdä sen itsellesi?
- tehtiinkö se Jeesuksen nimeen?
- upotettiinko sinut siinä veden sisään?
 
Sen Raamatun opetuksen valossa, minkä olen tässä artikkelisarjan toisessa osassa avannut, uskallan sanoa, että jos vastasit edes kerran kieltävästi, ei sinua ole koskaan kastettu. Raamattu julistaa sinulle ja kaikille muille kastamattomille: "tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt 2:38). Ei ole kyse toisesta kasteesta tai uudelleenkastamisesta, vaan yhdestä ainoasta kasteesta, sinun ensimmäisestä ja viimeisestä kasteestasi.
 
Elämme kristikunnassa hämmentäviä ja hajaannuttavia aikoja, missä kastekysymyksen äärellä painiskeleva ihminen voi joutua monien erilaisten uskonsuuntien ja ihmisoppien ristituleen. Tiedän monien luterilaisten ja katolilaisten pappien mennen kasteelle senkin uhalla, että he ovat sen vuoksi menettäneet työpaikkansa. Tultuaan siihen Jumalan armosta saamaansa ymmärrykseen, etteivät he enää voi puhtaalla omallatunnolla tukea kirkon harhaoppia, ovat he tehneet siitä parannuksen tulemalla irtisanotuiksi virastaan ja eroamalla kirkosta. Eivor Beckmann kirjoitti Ristin Voitto -lehdessä:
 
"Minä olin luterilainen pappi, mutta yhtenä päivänä ymmärsin mitä Raamattu opettaa kasteesta ja mitä kaste ei ole. Menin upotuskasteelle, koska mielestäni lapsikaste ei täyttänyt kasteen kriteereitä. En siis ollut uudestikastettu. Täytyin Pyhällä Hengellä samana päivänä. Elämän veden virrat muuttivat minut syvältä. Mikä siunaus! Sanomattakin on selvää, että menetin pappisvirkani, mutta Herra on avannut muita ihania ovia Jumalan valtakunnan työhön." [24]
 
Yhtä lailla asia koskettaa myös tavallisia kirkon rivijäseniä. Ristin Voitto -lehti kirjoitti artikkelin Eila Heikkilästä otsikolla "Kansankirkossa kasvanut miettii usein uskovien kastetta pitkään":
 
"Keväisenä sunnuntaina 24. huhtikuuta 2016 Eila Heikkilää jännitti. Kolme vuotta kestänyt jaakobinpaini upotuskasteelle menosta oli päättymässä. Kohta hän nousisi portaat altaaseen – ja vanha elämä olisi mennyttä. [...] Uudessa testamentissa upotuskasteesta puhutaan melko paljon ja tekstit tuntuvat aika yksiselitteisiltä. Silti luterilaisesta taustasta tulleelle kastepäätös ei yleensä ole mikään läpihuutojuttu.
 
– Sitä miettii, että teenkö minä väärin, kun minut on jo kerran kastettu. Onko väärin Jumalaa kohtaan, että menen taas kasteelle? Sitä kävin läpi, Heikkilä kertoo. Hän sanoo oppineensa, että luterilaisessa kirkossa lapsen ajatellaan kantavan vanhempiensa syntejä, puhdistuvan lapsikasteessa ja vahvistavan kasteen konfirmaatiossa rippikouluikäisenä.
 
– Kuitenkin jos mietin omaa rippikouluani, en ollut silloin herätyksessä, ja mielessäni olivat aivan muut asiat.
 
Huoli lapsikasteen turhentamisesta ja pelko ihmisten reaktioista sai Eila Heikkilänkin miettimään ratkaisua pitkään. [...] Myöhemmin, kun hän tutki vanhimmiston jäsenen kanssa kasteeseen liittyviä raamatunkohtia, palaset löysivät paikoilleen. Vaikka rohkaisu tuli ihmisiltä, Heikkilä kokee, että oikeastaan Jeesus oli se, joka puhui hänelle.

– Hänen kanssaan kävin sitä läpi. On tärkeää, että ihminen itse on prosessoinut asian. Toiset voivat lähinnä antaa tukea ja vastata kysymyksiin.

Eila Heikkilän mukaan kasteessa tapahtuvaa muutosta kuvataan hyvin Roomalaiskirjeen luvussa 6.

– Siellä sanotaan, että meidät kaikki Jeesukseen Kristukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa ja haudattu yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää. ”Tiedämmehän, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa, emmekä enää olisi synnin orjia. Se joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta”, Heikkilä lukee.

– Vuodesta 1996 saakka olen ollut ikään kuin puolittain uskossa. Toinen osa puuttui juuri sen takia, etten ollut käynyt kasteella.

Vanhan Eilan hautaaminen olikin yllättävän konkreettinen asia. Kun Heikkilä nousi vedestä, hänessä ei ollut häivääkään entisestä pelon sävyttämästä pyhyyden varjelusta, vaan ilo tuntui varpaissa asti.

– Siinä ajattelin, että tämähän oli tosi helppoa, kun olin pelännyt veden alle joutumistakin. En ollut ajatellut yhtään hyppiväni tai halaavani kastajaa, mutta se ilo vaan oli niin suuri. Tuntui, että nyt kaikki esteet on otettu pois ja olen niin lähellä Jeesusta." [40]
 
Anna kastaa itsesi
 
Jos tahdot kasteelle, etkä tunne ketään joka voisi kastaa sinut, ota yhteyttä sivun oikeassa alakulmassa olevaan sähköpostiosoitteeseen. Olen aikaisemminkin opastanut ihmiset yhteyteen muiden uskovien kanssa heidän omalla paikkakunnallaan, jossa he ovat menneet myös kasteelle. Myös oman kotipaikkakuntamme uskovien luokse tulee säännöllisesti ihmisiä kaikkialta Suomesta vierailulle ottaakseen kasteen. Se on sinulle täysin ilmaista, eikä sinun tarvitse täyttää minkäänlaisia lomakkeita tai liittyä minkään uskonnollisen yhdistyksen jäseneksi.
 
 
Siirry tästä artikkelisarjan seuraavaan osaan.
 
6. Lähteet
 
- Raamattu 1933/38
- Raamattu Kansalle 2012 (RK 2012)
- Iso Raamatun Tietosanakirja (Digi-IRT)
NOVUM 1-5, 1980, Raamatun Tietokirja, Vantaa (DigiNovum)
- Strong's Hebrew and Greek Dictionaries (e-Sword)
- Eusebius: Eusebiuksen kirkkohistoria, 2. painos, Helsinki, Otava, 1997
- Katolisen kirkon katekismus, katolinen.fi/?page_id=7279
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus, www.evl.fi/katekismus/sakramentit/35.html
- Martin Luther: Pamphlet of 1536
- Martin Luther: Vähä katekismus
- Martin Luther: Iso Katekismus
- Martin Luther: Kirkkopostilla, 1875, Helsinki
Martin Luther: pamphlet of 1536; in Johannes Janssen, History of the German People From the Close of the Middle Ages
- Martin Luther: Kirkon babylonialaisesta vankeudesta
- Martin Luther: Galatalaiskirjeen selitys
- Martin Luther: Kaste ja Usko (suom. Eero Huovinen)
- Martin Luther: Saksalainen messu ja jumalanpalvelusjärjestys
- Arvo W. Arasola: Raamatun valoa kastekysymykseen
- Britannica Encyclopedia
- Catholic Encyclopedia
- Ristin Voitto -lehti
- The Last Reformation: The Beginning -elokuva, thelastreformationmovie.com/
- George Huntston Williams: The Radical Reformation, London, 1962
Erkki Itkonen, Ulla-Maija Kulonen: Suomen sanojen alkuperä, Etymologinen sanakirja 1 (A-K), 2. painos. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-717-692-9.
- David Pawson: Mitä on vesikaste?, 2008, KKJMKY OY
- David Pawson: TV7 - "Haudattu Kristuksen kanssa"
- Kirkko & kaupunki -lehti
- Juhana Lehmuskoski: Yksi kaste, 1982, RV-kirjat, Vantaa
- Christensen-Göransson: Kirkkohistoria I
- Tiedemann van Brahgt: Martyrs Mirror, 1631, www.homecomers.org/mirror/head.htm
- Kirkkohistoria III
- Apostoliset Isät, 1975, Helsinki
- Irenaeus Lugdunensis: Libros quinque adversus haeresis, 1857, Cambridge
- Clément d'Alexandrie: Le Pédagogue I (Sources Chrétiennes 70), 1960, Paris
- Tertullianus Quintus Septimius: De Baptismo (Florilegium patristicum II), 1916, Bonnae
- Hippolytos: Apostolinen traditio
- Origenes Alexandrinus: Die Homelien zu Lukas in der Übersetzung des Hieronymus (Die griechischen christlichen Schriftsteller der ersten drei Jahrhunderte), 1930, Leipzing
- Origenes: Roomalaiskirjeen kommentaari
- Origéne: Contre Celse II (Sources Chrétiennes 29), 1951, Paris
- Origéne: Homélies sur les Nombers (Sources Chrétiennes 136), 1968, Paris
- Kyprianus: Kirjeitä
Pentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset, Kirjapaja s. 22
Kristinuskon historia 2000, osa I, Weilin & Göös
- Jari Tasanen: äänite nro. 348: "PAIMENET HERRAN SYDÄMEN MUKAAN", Turku 6.7.2008, http://jaritasanen.com/jari/kasetit/348_v2.mp3
 
7. Viitteet
 
- [1]: Iso Raamatun Tietosanakirja: Kaste
- [2]: NOVUM: 824
- [3]: Strong's: "βαπτίζω, baptizō, bap-tid'-zo, From a derivative of G911; to make whelmed (that is, fully wet); used only (in the New Testament) of ceremonial ablution, especially (technically) of the ordinance of Christian baptism: - baptist, baptize, wash."
- [4]: NOVUM: 823
- [5]: Katolisen kirkon katekismus, s.194, kohta 694, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-1.OSA-2.JAKSO-3.L-683-1065.pdf
- [6]: Katolisen kirkon katekismus, s. 323, kohta 1213, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-2.OSA-2.JAKSO-1-2.L-1210-1532.pdf
- [7]: Katolisen kirkon katekismus, s. 324, kohta 1215, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-2.OSA-2.JAKSO-1-2.L-1210-1532.pdf
- [8]: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus, s. 36, http://www.evl.fi/katekismus/sakramentit/36.html
- [9]: Martin Luther: pamphlet of 1536; in Johannes Janssen, History of the German People From the Close of the Middle Ages, 16 volumes, translated by A.M. Christie, St. Louis: B. Herder, 1910 [orig. 1891]; Vol. X, 222-223
- [11]: Arasola, s. 7
- [12]: Luther: Galatalaiskirjeen selitys, s. 100
- [13]: Iso Raamatun Tietosanakirja: Seurakunta
- [24]: Ristin Voitto -lehden mielipidepalsta,  2003
- [27]: NOVUM: 916
- [28]: NOVUM: 3293
- [29]: NOVUM: 4408
- [30]: www.inri.fi: http://www.inri.fi/kaste/kastajaliike.htm, viitattu 22.4.2016
- [31]: Williams, s. 65
- [32]: Luther: Kirkon babylonialaisesta vankeudesta, s. 116
- [33]: Itkonen, s. 170, hakusana hokkuspokkus
- [34]: The Phrase Finder: The meaning and origin of the expression: Hocus-pocus, www.phrases.org.uk/meanings/hocus-pocus.html viitattu 17.9.2013
- [35]: Pawson, s. 88
- [36]: Luther, Vähä Katekismus, liite: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismusliitteet.html
- [37]: Kirkko & kaupunki -lehti: 21.5.2007, Kaisa Honkala, Jäähyväiset limbolle – siis mille?, http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/5297, viitattu 2.4.2016
- [38]: Pawson: TV7 - "Haudattu Kristuksen kanssa", kohdasta 58:09 eteenpäin, www.tv7.fi/vod/player/7208/
- [39]: Pawson: TV7 - "Haudattu Kristuksen kanssa", kohdasta 54:52 eteenpäin, www.tv7.fi/vod/player/7208/
- [40]: Ristin Voitto, http://www.ristinvoitto.fi/sivu/97799102, viitattu 17.6.2016
- [41]: Christensen-Göransson, s. 20
- [42]: Kirkkohistoria III, 25:4
- [43]: Lehmuskoski, s. 119
- [44]: Irenaeus, II, 22.4
- [45]: Irenaeus, IV, 20.12
- [46]: Clément, I, VI 26:1
- [47]: Tertullianus, 18:1, 2, 4-6
- [48]: Tertullianus, 4:3
- [49]: Origenes, Die Homelien zu Lukas in der Übersetzung des Hieronymus, XIV
- [50]: Hippolytos, 21:16
- [51]: Origenes: Roomalaiskirjeen kommentaari, 5:9
- [52]: Lehmuskoski, s. 128
- [53]: Origéne: Contre Celse II, III, 59
- [54]: Origéne: Homélies sur les Nombers, XII:4
- [55]: Kyprianus, 64:2
- [56]: Lehmuskoski, s. 133
- [57]: Lehmuskoski, s. 133-134
- [58]: Lehmuskoski, s. 134
- [59]: Lehmuskoski, s. 135
- [60]: Lempiäinen, s. 22
- [61]: Luther: Kirkkopostilla, saarna kolmantena sunnuntaina loppiaisesta
- [62]: Luther: Kaste ja Usko, s. 115
- [63]: Lehmuskoski, s. 140
- [64]: Kristinuskon historia 2000, osa I, s. 82-84
- [65]: Jari Tasanen: äänite nro. 348: "PAIMENET HERRAN SYDÄMEN MUKAAN", Turku 6.7.2008, http://jaritasanen.com/jari/kasetit/348_v2.mp3, kohdasta 14min 58s
 

 

 
 
Esittely    -    Ota yhteyttä    -    Sivukartta    -    Tekijänoikeudet
 
 
 
 
©2017 Tie pelastukseen - Osa 2/3: "... ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi..." | Raamattusivut - suntuubi.com