Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Uhri
 
 
Miksi erilaisille jumalille ja henkiolennoille uhraaminen on niin monien eri uskontojen yhteinen piirre? Jos Vanhan Liiton uhrit toivat ihmisille puhdistuksen synneistä, miksi Jeesuksen piti tulla uhrattavaksi ristille? Mitä eroa on Vanhan ja Uuden Liiton uhreilla? Jos ihminen tietoisesti valitsee synnin eikä hylkää sitä, voiko hän silti päästä osalliseksi Uuden Liiton uhrin tuomasta armosta ja syntien sovituksesta? Onko ehtoollinen sovitusuhri? Onko Jeesus ainoa Uuden Liiton uhri? Miksi Uuden Liiton kirjoitukset kannustavat harjoittamaan monia muitakin uhreja? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pyrin vastaamaan tässä artikkelissa Raamatun kokonaisvaltaisen opetuksen sekä historian pohjalta.
 
Lue tästä myös artikkelin johdanto-osa: Vanha ja Uusi Liitto
 
Sisällysluettelo:
 
1. Uhri ennen Vanhaa Liittoa
2. Uhri Vanhassa Liitossa
3. Uhri Uudessa Liitossa
4. Lukusuositus
5. Lähteet
6. Viitteet
 
1. Uhri ennen Vanhaa Liittoa
 
Alussa
 
Jumalalle uhraaminen tuli tarpeelliseksi syntiinlankeemuksen seurauksena. Siksi se alkoi jo ensimmäisen ihmisperheen keskuudessa. Raamatun alkulehdillä kerrotaan, kuinka Aadamin ja Eevan pojat, Kain ja Aabel, toivat Jumalalle uhrilahjoja maan hedelmistä ja laumansa esikoisista (1. Moos 4:3-4). Se oli ulkoinen malli siitä, kuinka syntiinlankeemuksen seurauksena Jumalasta eroon joutuneen ihmisen oli mahdollista palvella Jumalaa. Ulkoista palvelusmuotoa tärkeämpää oli kuitenkin se, mitä ihmisen sisimmässä tapahtui. Kun Aabel toi uhrin, hän tahtoi sen kautta antaa kaiken kunnian Jumalalle ja osoittaa olevansa kokonaan Jumalan armon varassa. Mutta kun Kain toi uhrin, hän pyrki sen kautta saavuttamaan kunniaa Jumalalta ja kilpailemaan Aabelia vastaan. Raamattu kertoo, että "Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut" (1. Moos 4:4-5). Sen seurauksena Kainin ylimielisyys, viha ja kateus tulivat ilmi traagisella tavalla: "heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet" (1. Moos 4:8).
 
 
Kun ihmiset myöhemmin kansoittivat maan ja ajautuivat synnin seurauksena yhä kauemmas elävän Jumalan yhteydestä, alkoi eri kulttuureissa kehittyä monenlaisia uskomusjärjestelmiä, joissa jäljiteltiin uhritoimituksia. Näitä uhreja ei kuitenkaan anneta elävälle Jumalalle, vaan uusille, keksityille jumalille, joiden taustalla vaikuttavat pahuuden henkivallat. Israelin kansa itsekin lankesi tähän useita kertoja historian saatossa: "He herättivät hänen kiivautensa vierailla jumalillaan, he vihoittivat hänet kauhistuksillansa. He uhrasivat riivaajille, epäjumalille, jumalille, joita he eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joista teidän isänne eivät tienneet" (5. Moos 32:16). Tänäkin päivänä erilaisille jumalille ja henkiolennoille uhraaminen on hyvin monien uskontojen yhteinen piirre.
 
2. Uhri Vanhassa Liitossa
 
Liiton uhrijärjestelmä
 
Varsinainen laki uhraamisesta ilmoitettiin Israelin kansalle Mooseksen kautta, kun Jumala teki liiton heidän kanssaan (3. Moos. 1-8). Uhreja oli paljon erilaisia ja jokaisella oli oma merkityksensä ja tarkoin säädetty suoritustapansa. Syntiuhrit saivat aikaan syntien sovituksen, ruokauhrit muistuttivat Jumalan antamasta jokapäiväisestä leivästä, kiitosuhrit annettiin kiitollisuuden osoittamiseksi ja yhteysuhrit yhteyden kokemiseksi Jumalan kanssa.​ Uhrit voidaan luokitella ryhmiin monella eri tavalla: eläin- ja ruokauhreihin, sovitus- ja kiitosuhreihin, kokonais- ja osauhreihin (kokonaan poltettaviin tai osittain syötäviin), pakollisiin ja vapaaehtoisiin uhreihin jne. Itse olen löytänyt Vanhasta Testamentista ainakin 25 erilaista nimitystä uhreille. Jotkut niistä ovat synonyymejä toisilleen ja jotkut tarkoittavat toisten uhrien osia tai hengellisiä uhreja:
 
- polttouhri (3. Moos. 7:37)
- ruokauhri (3. Moos. 7:37)
- syntiuhri (3. Moos. 7:37)
- vikauhri (3. Moos. 7:37)
- vihkiäisuhri (3. Moos. 7:37)
- syntiuhri (3. Moos. 7:37)
- suitsutusuhri (2. Moos. 30:8)
- heilutusuhri (2. Moos. 35:22)
- sovitusuhri (4. Moos. 29:11)
- kiitosuhri (3. Moos. 22:29)
- lupausuhri (3. Moos. 7:16)
- teurasuhri (2. Moos. 18:12)
- ehtoouhri (Dan. 9:21)
- juhlauhri (2. Moos. 23:18)
- pääsiäisuhri (2. Moos. 12:27)
- juomauhri (2. Moos. 25:29)
- ruokauhri (2. Moos. 30:9)
- uutisruokauhri (3. Moos. 2:14)
- alttariuhri (3. Moos. 2:2)
- höysteviiniuhri (4. Moos. 28:7)
- luulevaisuusuhri (4. Moos. 5:15)
- muistutusuhri (4. Moos. 5:15)
- kokonaisuhri (1. Sam. 7:9)
- osauhri (3. Moos. 2:2)
- riemu-uhri (Ps. 27:6)
 
Emme lähde käsittelemään tässä artikkelissa jokaista uhria erikseen, vaan syvennymme seuraavaksi pääasiassa kaikkein tärkeimpään uhriin, eli syntiuhriin. Se oli tärkein siksi, koska ainoastaan sen kautta oli mahdollista lähestyä Jumalaa. Jos ihminen ei ensin toimittanut syntiuhria, Jumala ei katsonut häntä kelvolliseksi toimittamaan mitään muitakaan uhreja tai suorittamaan ylipäätään minkäänlaista jumalanpalvelusta. Syntiuhri oli ainoa tie Jumalan yhteyteen. Se oli toimitettava aina, "jos joku erehdyksestä rikkoo jotakuta Herran käskyä vastaan ja tekee jotakin, mitä ei saa tehdä" (3. Moos 4:2). Tämä koski yhtä lailla niin pappeja, seurakuntaa, kansan päämiestä kuin yksittäistä kansalaistakin. Kukaan ei ollut sen suhteen toistaan parempi, vaan kaikki tarvitsivat sovitusta synneilleen.
 
Syntiuhriksi kelpasi ainoastaan urospuolinen, virheetön, terve ja elinvoimainen uhrieläin (3. Moos 4:3). Ennen teurastusta uhrieläimen päälle laskettiin kädet, joka kuvasi syntien siirtämistä tuon viattomaan uhrieläimen kannettavaksi (3. Moos. 4:4). Rangaistus, joka olisi kuulunut syntiselle itselleen, siirrettiin uhrieläimelle. Tämän jälkeen pappi teurasti uhrin. Sen, jonka synnit sovitettiin, seurasi vierestä kun uhrieläin tuli hänen puolestaan syntiseksi, surmatuksi ja Jumalan hylkäämäksi. Seuraavaksi papin tuli pirskottaa uhrieläimen verta seitsemän kertaa pyhäkön esiripun edessä, joka kertoi sovituksen täydellisyydestä (3. Moos 4:6). Hän siveli verta myös alttarin sarviin ja loput hän vuodatti polttouhrialttarin juureen (3. Moos 4:7).​
 
Synti oli kauhistukseksi Jumalalle. Kun synti oli ruumiillistunut uhrieläimessä, se tuli viedä pois Jumalan kasvojen edestä hävitettäväksi. Siksi uhrieläin vietiin veren vuodatuksen jälkeen pois pyhäköstä, leirin ulkopuolelle poltettavaksi (3. Moos. 4:11-12). Ainoastaan uhrin arvokkaimmat osat, eli munuaiset, rasva ja maksanlisäke, tuli polttaa pyhäkön uhrialttarilla (3. Moos. 4:8-10). Joistakin polttouhreista sanotaan, että niistä nouseva savu on "suloiseksi tuoksuksi Jumalalle", mutta syntiuhrista ei näin sanota. Joidenkin uhrien lihaa oli myös tapana syödä, mutta syntiuhrista ei ollut lupa syödä mitään osaa. Se annettiin kokonaan Jumalalle ja sen kaikki osat poltettiin tuhkaksi asti. Tämä kuvasi täydellistä anteeksiantoa, sovitusta ja syntien pois pyyhkimistä.
 
 
3. Uhri Uudessa Liitossa
 
Varjokuvat täyttyvät
 
Kaikki Vanhan Liiton uhrit olivat varjokuvaa Uuden Liiton uhrista. Raamattu sanoo, että ne "ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti" (Hepr 9:10). Tämä uusi järjestys astui voimaan Jeesuksen kautta. Kaikki Vanhan Liiton uhrit täyttyivät ja saivat todellisen olemuksen Jeesuksessa, joka antoi itsensä uhriksi koko maailman edestä. Ainoastaan Hänen kauttaan on mahdollista lähestyä Jumalaa ja Hän on ainoa tie Jumalan yhteyteen: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6) ja "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman"​ (Apt. 4:12).
 
Hepr 10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen-kirjakääröön on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
 
Jeesus sanoi: "kirjakääröön on minusta kirjoitettu" (Hepr 10:7). Yksi tällainen kirjakäärö oli noin 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää kirjoitettu profeetta Jesajan ennustus. Siitä käy hämmästyttävän tarkasti ilmi se, kuinka Jeesuksen uhriksi tuleminen oli ennalta tiedetty ja suunniteltu asia. Profeetta Jesaja näkee tulevaisuuteen ja kuvailee tätä tapahtumaa.
 
Jes 53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
 
 
Kun Johannes Kastaja näki Jeesuksen saapuvan Jordanin virralle, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29). Jeesus oli Jumalan viaton ja virheetön uhrikaritsa, joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut" (1. Piet 2:22). Vanhan Liiton pääsiäiskaritsaa koski sääntö: "älkööt he jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta rikkoko" (4. Moos. 9:12). Samoin myös Jeesus haudattiin ennen seuraavaa aamua, eikä Hänen luitaan rikottu: "sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan [...] tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: 'Älköön häneltä luuta rikottako'" (Joh 19:32-34 & 36). Hän antoi itsensä Jumalalle koko maailman syntien sovitukseksi: "sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi" (2. Kor. 5:21) ja "joka 'itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle" (1. Piet. 2:24).
 
Jeesus vietiin pois pyhäköstä, kaupungin portin ulkopuolelle: "Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella" (Hebr. 13:12). Hän koki täydellisen Jumalan hylkäämisen ja kantoi päällään meille kuuluvan kirouksen: "Jumalani, Jumalani, miksi Minut hylkäsit?" (Matt. 27:46) ja "kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" (5. Moos. 21:22-23, Gal. 3:13). Hän antoi henkensä meidän edestämme: "Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: 'Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni' Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä" (Luuk. 23:46). Ennen kuolemaansa Hän oli opettanut opetuslapsilleen: "sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä" (Joh. 15:13). Hän vuodatti verensä meidän puolestamme: "yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä" (Joh. 19:34) ja "ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista" (Hepr. 9:22).
 
 
Mutta mitä uutta Jeesuksen antama uhri toi Vanhan Liiton eläinuhreihin nähden? Onko kyse vain käytännön asiasta, vai jostain paljon suuremmasta? Raamattu opettaa tästä asiasta hyvin tarkasti. Koska Vanhan Liiton uhrit olivat vain varjokuvaa Uuden Liiton uhrista, ne eivät tuoneet ihmisille voimaa vapautua synneistään: "Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi" (Hepr 10:1). Ihmiset kipuilivat vuodesta toiseen samojen syntien parissa, joista he eivät koskaan vapautuneet kokonaan, vaan joutuivat tuomaan niiden edestä kerta toisensa jälkeen uusia uhreja: "eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä" (Hepr 10:2-4).
 
Vanhan Liiton syntiuhrien tuoma puhdistus oli vain rajallinen ja ulkoinen. Raamatussa tätä kutsutaan lihan puhtaudeksi: "kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen" (Hepr 9:13).​ Koska Vanhan Liiton syntiuhrien tuoma puhdistus rajoittui lihan puhtauteen, eivät ne kyenneet puhdistamaan täydellisesti ihmisten omaatuntoa: "uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa" (Hepr 9:9). Jeesuksen kautta annettu sovitus sen sijaan ei tuo pelkkää lihan puhtautta, vaan se puhdistaa koko ihmisen, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Omantunnon lisäksi se aiheuttaa puhdistuksen myös tekojen alueella: "kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!" (Hepr 9:14). Tämän puhdistuksen myötä Paavali kuvasi tilaansa seuraavasti: "tähän päivään asti minä olen elänyt Jumalan edessä omatunto täysin puhtaana" (Apt 23:1, RK 2012). Vanhan Liiton aikana ihmiset eivät voineet lakata tekemästä asioita, jotka olivat vastoin heidän omaatuntoaan. Uuden Liiton aikana sen sijaan Pietari rohkeni ohjeistaa kaikkia Jeesukseen uskovia: "koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä" (1. Piet. 4:1).
 
Meistä Uuden Liiton uskovista kirjoitetaan: "olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan" (Hepr 10:10) ja "käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä" (Hepr 10:22) ja "Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta" (Room 5:8-9).
 
Kun ihminen katuu syntejään, tunnustaa ne ja uskoo Jeesuksen sovittaneen ne ristillä, hän saa samalla myös voiman hylätä ne pois elämästään. Se katkaisee kaikki syntiriippuvuudet ja vapauttaa kaikista syntitottumuksista: "Jeesus vastasi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi" (Joh 8:34-36) ja "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal. 5:1). Vanhan Liiton uhrit eivät sisältäneet voimaa, jonka kautta olisi ollut mahdollista tulla Jumalan lapseksi. Tämä uudestisynnyttävä voima on kätkettynä ainoastaan Jeesuksessa niille, jotka uskovat Häneen: "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh. 1:12).
 
Ei ole olemassa yhtäkään niin suurta synnin kiusausta, johon Jeesuksessa elävän ihmisen olisi pakko tietoisesti langeta: "Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1. Kor 10:12-13) ja "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. Minä toivon teidän tulevan tuntemaan, että me emme ole niitä, jotka eivät koetusta kestä" (2. Kor 13:5-6) (lue artikkeli: Kiusaukset ja koetukset).
 
 
Uuden Liiton syntiuhrin väärinkäyttö nykypäivänä
 
On olemassa paljon ihmisiä, joiden ymmärrys Vanhan ja Uuden Liiton uhrien eroista on hämärtynyt. He turvautuvat Jeesuksen uhriin väärällä mielenlaadulla ja luulevat voivansa käyttää sitä samalla tavalla kuin Vanhan Liiton eläinuhreja. He kyllä mielellään ajattelevat tulevansa osalliseksi sen kautta tulevasta sovituksesta, mutta eivät kuitenkaan usko sen kautta tulevaan voimaan, joka annetaan parannuksen tekoa ja Jumalan lapseksi syntymistä varten: "heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta" (2. Tim 3:5). Armon saamisen edellytyksenä ei ole pelkkä synnin tunnustaminen, vaan yhtä paljon myös sen hylkääminen: "joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon" (Sananl. 28:13). ​Nämä ihmiset eivät kuitenkaan hylkää syntejään, vaan jatkavat niissä elämistä ja ovat säännöllisesti hakemassa niille uutta sovitusta.
 
Jeesuksessa on kaikki, mitä tarvitsemme synnistä vapautumiseen. Meidän ei tarvitse Jeesuksen uhrin vastaanotettuamme enää jäädä toistuvaan synnin tekemisen ja uudelleensovituksen kierteeseen: "missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita" (Hepr 10:18). Tästä valtavasta armosta huolimatta monet itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset eivät ole tulleet sisälle tähän parannuksen teon ja syntien hylkäämisen vapauttavaan prosessiin. Heille Raamattu antaa vakavat sanat: "teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne" (1. Kor. 15:17).
 
Jeesuksen uhri ei toimi siten, että sillä oikeutetaan synnissä pysyminen ja tietoinen synnin tekeminen: "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat" (Hepr 10:26-27). Niin kauan kuin ihminen tietoisesti valitsee synnin eikä hylkää sitä, hän ei voi päästä osalliseksi Uuden Liiton uhrin tuomasta armosta ja sovituksesta: "joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä" (Joh. 3:36) ja "he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät" (Hepr. 6:6).
 
2. Piet 2:20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa".
 
Yhden ainoan kerran uhrattu
 
Kun Jeesus söi opetuslastensa kanssa viimeistä ateriaa ennen kuolemaansa, Hän opetti heille ehtoollisen vieton. Hän otti muista ruoista erilleen leivän, kiitti siitä, mursi sen, jakoi opetuslapsilleen ja käski heitä syömään. Hän kertoi tämän leivän olevan Hänen ruumiinsa, joka tullaan pian uhraamaan heidän syntiensä edestä ristillä: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan" (Luuk 22:19). Sitten hän otti muusta viinistä erilleen yhden maljallisen, kiitti siitä ja käski jokaisen opetuslapsensa juoda maljasta. Hän kertoi tämän viinin olevan Hänen verensä, joka tullaan pian vuodattamaan heidän syntiensä edestä ristillä: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Luuk 22:20).
 
Olen jo käsitellyt artikkelissa tähän mennessä sitä, millä tavoin monet itseään kristityksi kutsuvat ihmiset käyttävät Uuden Liiton uhria väärin. Kuitenkin vielä paljon pidemmälle tässä Uuden Liiton uhrin häpäisemisessä on menty suurissa kirkoissa, joissa Jeesuksen asettamasta ehtoollisesta on tehty sakramentaalinen uhrausrituaali. Siihen liittyy monia täysin Raamatun vastaisia ja Jeesuksen uhria rienaavia oppeja, joista Jeesuksen omien ei tule olla millään tavalla osallisia. Näistä opeista keskityn tässä artikkelissa käsittelemään nimenomaan uhraukseen liittyvää oppia.
 
Katolisen kirkon katekismuksessa opetetaan, että ehtoollisessa kirkon valtuuttama pappi uhraa Jeesuksen: "[...] Alttarille tuodaan, usein kulkueena, leipä ja viini, jotka pappi sitten Kristuksen nimessä uhraa eukaristisessa uhrissa [...]" [3]. Kun ehtoollista vietetään, siinä väitetysti toteutetaan joka kerta myös lunastustyö: "[...] Joka kerta, kun alttarilla vietetään ristinuhria, jossa ’meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on teurastettu', toteutetaan meidän lunastuksemme työ" [5]. Ehtoollisen ajatellaan olevan todellinen sovitusuhri, jossa Jeesus uhrataan joka kerta uudelleen verettömällä tavalla: "Koska tässä jumalallisessa uhrissa, joka toteutuu messussa, on ja uhrataan verettömästi sama Kristus [...] tämä uhri on todellinen sovitusuhri" [7]. Ortodoksisen kirkon opetus on tässä asiassa samankaltainen: "Otettuaan käteensä kirkkoleivän, pappi leikkaa tästä kuutionmuotoisen osan. Irrotettuaan osan, jota nyt sanotaan Karitsaksi, pappi asettaa sen keskelle diskosta ja teurastaa Karitsan. Samalla pappi lukee sanat: Teurastetaan Jumalan Karitsa. Vielä tapahtuu karitsan lävistäminen; keihäällä pappi lävistää karitsan oikean puolen" [14] ja "Leipä ja viini [...] edeskannetaan eli uhrataan [...]" [15].
 
Koska suuret kirkot opettavat ehtoollisen olevan sovitusuhri, opettavat ne tietenkin myös, että se joka syö ja juo ehtoollisen, saa siinä syntinsä anteeksi. Katolisen kirkon katekismus opettaa: "Kommuunio erottaa meidät synnistä. [...] Siksi eukaristia [...] puhdistaa meitä tekemistämme synneistä" [8] ja "Kristuksen pyhän ruumiin ja veren vastaanottaminen [...] antaa lievät synnit anteeksi ja varjelee raskailta synneiltä. […]" [9]. Luterilaisen kirkon opetus ei eroa katolisen kirkon opetuksesta tässä suhteessa juuri millään tavalla: "Meille annetaan [...] tässä sakramentissa synnit anteeksi" [16].
 
Katolinen kirkko menee tässä opissa vielä pidemmälle, väittäen että ehtoollisella voidaan sovittaa jälkikäteen jopa niiden ihmisten syntejä, jotka ovat kuolleet synneissään: "Uhrina eukaristia edeskannetaan myös elävien ja kuolleiden tekemien syntien sovittamiseksi [...]" [11] ja "[...] sieluilla, joiden puolesta rukoilemme pyhän ja peljättävän uhrin edessä, on siitä hyvin paljon hyötyä [...] me kannamme Jumalalle rukouksemme vainajien puolesta, vaikka he olisivat olleet syntisiä [...]" [12]. Raamattu sen sijaan opettaa, että syntejä ei voi saada anteeksi enää kuoleman jälkeen, vaan ainoastaan maan päällisen elämän aikana: "Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi" (Matt. 9:6). Jeesus kertoi rikkaasta miehestä, joka "tuonelassa tuskissaan kohotti katseensa" (Luuk 16:23, RK 2012). Tuo mies huusi: "armahda minua" (Luuk 16:24). Hänelle vastattiin: "muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi [...] mutta nyt [...] täällä [...] sinä taas kärsit tuskaa" (Luuk 16:25). Tuonelaan joutuneet eivät voi päästä paratiisiin, eivätkä paratiisiin päässeet voi mennä tuonelaan: "teidän ja meidän välillemme on asetettu suuri kuilu, etteivät ne, jotka tahtovat, voisi tulla täältä teidän luoksenne eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme" (Luuk 16:26, RK 2012). 
 
Todellisuudessa mitään synnit sovittavaa, toistuvaa ja veretöntä uhria ei ole olemassa, koska Raamatun mukaan "ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista" (Hepr. 9:22). Kun Jeesus sanoi: "tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan" (Luuk 22:19), ei Hän tietenkään väittänyt, että Hän leivässä uhraisi itsensä joka kerta heidän syntiensä edestä. Hän käytti leipää kuvaamaan omaa ruumistaan, jonka Hän tulisi pian antamaan uhriksi ristillä yhden ainoan kerran. Lunastustyö ei tapahdu joka kerta uudelleen leivässä ja viinissä, vaan se on tapahtunut yhden ainoan kerran ristillä Jeesuksen ruumiin murtumisen ja verenvuodatuksen kautta. Tätä uhrausta ei voi toistaa ehtoollisessa tai missään muussakaan, koska Jeesus on "uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle" (Hepr. 10:12) ja "sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä" (Hepr. 9:26). Jos ehtoollinen olisi syntiuhri, ei sitä tietenkään olisi lupa syödä ja juoda, kuten ei Vanhankaan Liiton syntiuhria.
 
Raamattu neuvoo jokaista ehtoolliseen osallistujaa ensin koettelemaan itseään, ettei söisi ja joisi sitä kelvottomasti: "joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta" (1. Kor 11:27-28). On kauhistuttavaa, että suuret kirkot sen sijaan opettavat jakavansa ehtoollista myös niille, jotka ovat lianneet omantuntonsa. Tämä juuri on vikapääksi tulemista Herran ruumiiseen ja vereen, josta Raamattu vakavasti varoittaa. Ehtoollisesta saavat tulla osalliseksi vain Jeesuksen veren puhdistamat ja kastetut uskovat, jotka ovat ensin koetelleet itseään Jumalan edessä ja vasta sitten saapuneet ehtoollispöytään "sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta" (Hepr. 10:22).
 
Katolisen kirkon katekismus kuvaa hyvin paljastavalla tavalla, että monet suurten kirkkojen jäsenet suhtautuvat ehtoolliseen väärällä mielenlaadulla ja luulevat voivansa käyttää sitä samalla tavalla kuin Vanhan Liiton eläinuhreja"[…] minun täytyy ottaa se jatkuvasti vastaan, jotta se antaisi jatkuvasti syntini anteeksi. Minulla, joka aina teen syntiä, täytyy olla aina lääke syntiä vastaan" [13]. Nämä ihmiset kyllä mielellään ajattelevat tulevansa ehtoollisen kautta osalliseksi sovituksesta, mutta eivät kuitenkaan saa sen kautta voimaa tehdä lopullista parannusta synneistään ja vapautua niistä. Kirkon menot tuovat hyvin läheisesti mieleen sen Vanhan Liiton järjestyksen, jota Raamattu kuvaa seuraavin sanakääntein: "kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa" (Hepr 10:11) ja "sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa" (Hepr 9:9).
 
Ihmiselle, joka ei ole kääntynyt synneistään elävän Jeesuksen puoleen, ei ole ehtoollisesta mitään hyötyä. Sellaisilla ihmisillä on ehtoollisessa vain jokavuotinen muistutus synneistään, koska säännöllisestä ehtoolliseen osallistumisesta huolimatta he eivät vapaudu synneistään ja joutuvat hakemaan niille aina uutta sovitusta: "ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä" (Hepr 10:1-3).
 
 
Uuden Liiton uhrien moninaisuus
 
Olemme tähän mennessä käsitelleet artikkelissa sitä, millä tavoin syntiuhri on täyttynyt ja saanut todellisen olemuksen Jeesuksessa. Mutta yhtä lailla Jeesuksessa ovat saaneet täyttymyksensä ja todellisen olemuksensa myös kaikki muutkin Vanhan Liiton uhrit, kuten esimerkiksi kiitosuhrit ja uhrilahjat. Koko hengellinen elämämme muodostuu monimuotoiseksi uhripalvelukseksi Jumalalle. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tämä on mahdollista ainoastaan Jeesuksen ristillä tekemän sovitustyön kautta. Jos ihminen ei ensin ole kääntynyt synneistään Jeesuksen puoleen ja ottanut vastaan Hänen uhrinsa kautta tulevaa sovitusta, Jumala ei katso häntä kelvolliseksi toimittamaan mitään muitakaan Uuden Liiton uhreja tai suorittamaan ylipäätään minkäänlaista Uuden Liiton palvelusta. Vanhurskaimmatkin tekomme ovat Hänen kasvojensa edessä kuin saastainen vaate, jos emme ole tulleet ensin Jeesuksen sovitusveren puhdistamiksi: "kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6).
 
Paavali kehottaa jokaista Jeesuksen sovintoveren puhdistamaa ihmistä: "kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä" (Room 12:1-2). Uuden Liiton uhrit eivät siis ole eläin-, ruoka- ja juomauhreja, vaan hengellisiä uhreja, jotka tapahtuvat sen elämän kautta, jonka Jeesus on meille mahdollistanut sovitustyöllään: "rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia" (1. Piet 2:5).
 
Kun Paavali julisti evankeliumia pakanoiden keskuudessa, hän nimitti Jeesuksen puoleen kääntyneitä pakanoita otolliseksi ja pyhitetyksi uhriksi: "toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri" (Room 15:16). Hän oli valmis uhraamaan kaiken aikansa, voimansa, omaisuutensa ja jopa henkensä heidän sielujensa hyväksi: "minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän sielujenne hyväksi" (2. Kor 12:14-15) ja "vaan jos minut uhrataankin tehdessäni teidän uskonne uhri- ja palvelustoimitusta, niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne" (Fil 12:17). Niin myös todella kävi, että Paavali kärsi marttyyrikuoleman uskonsa vuoksi. Perimätiedon mukaan hänen päänsä mestattiin irti keisari Neron käynnistämien vainojen myötä. Ennen kuolemaansa hän kirjoitti: "minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat" (2. Tim 4:6-8).
 
Paavali toimi elinpäivinään tiliyhteydessä Filippin kaupungin seurakunnan kanssa. Kun hän oli saanut filippiläisten lähetyksen, hän nimitti sitä monilla Vanhan Liiton uhrisanastoon kuuluvilla termeillä: "Olen nyt saanut kaikkea, jopa ylenpalttisesti; minulla on yllinkyllin, saatuani Epafroditukselta teidän lähetyksenne, joka on "suloinen tuoksu", otollinen, Jumalalle mieluinen uhri" (Fil 4:18). Kaikenlainen omastaan antaminen ja hyvän tekeminen on Uuden Liiton uhripalveluksen toimittamista: "älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy" (Hepr 13:16).
 
Myös meidän rukouksemme, anomuksemme ja kiitoksemme on Uuden Liiton uhripalveluksen toimittamista. Jeesus näytti tästä esimerkkiä: "lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia" (Hepr 5:7). Meitä koskee kehotus: "Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät" (Hepr 13:15).
 
4. Lukusuositus
 
Muita Vanhan ja Uuden Liiton eroja käsitteleviä artikkeleita
 
Rangaistus (TULOSSA)
Kymmenykset (TULOSSA)
Laki (TULOSSA)
Temppeli (TULOSSA)
Pappeus (TULOSSA)
 
5. Lähteet
 
- Raamattu 1933/38
- Raamattu Kansalle 2012 (RK 2012)
- Taivasaho Dimitri: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset
- Arkkipiispa Paavali: Uskon pidot
- Martin Luther: Vähä katekismus
 
6. Viitteet
 
- [2]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 366, 1413
- [3]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 351, 1350
- [4]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 358, 1378
- [5]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 354, 1364
- [6]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 366, 1418
- [7]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 354-355, 1367
- [8]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 361-362, 1393
- [9]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 366, 1416
- [10]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 360, 1387
- [11]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 366, 1414
- [12]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 356
- [13]: Katolisen kirkon katekismus, 2. Osa, s. 362
- [14]: Taivasaho Dimitri: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset
- [15]: Arkkipiispa Paavali: Uskon pidot
- [16]: Martin Luther: Vähä katekismus
 

 

 
 
Esittely    -    Ota yhteyttä    -    Sivukartta    -    Tekijänoikeudet
 
 
 
 
©2017 Uhri | Raamattusivut - suntuubi.com