Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sapatti
 
 
Miksi Jumala pyhitti seitsemännen päivän? Kuinka kauan sapatti on ollut olemassa? Miksi Israelin kansa ei saavuttanut Jumalan lepoa lepäämällä sapattina? Mikä on sapatin hengellinen merkitys? Miksi Jeesus kutsui itseään sapatin Herraksi? Voiko sapatin pyhittäminen olla arvokas kokemus? Mitä Raamattu opettaa Jeesuksen ylösnousemuksen päivästä? Mihin kiista lauantain ja sunnuntain pyhittämisestä perustuu? Mitä tarkoittaa sapattiuskonpuhdistus? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pyrin vastaamaan tässä artikkelissa Raamatun kokonaisvaltaisen opetuksen sekä historian pohjalta.
 
"On kaikin puolin hyvä tutkielma. Tuttuun tapaan olet pureutunut juuri oleellisimpiin asioihin ja kysymyksiin ja tuot niihin selkeitä vastauksia. Osaat aika taitavasti tuoda esiin teräviäkin ajatuksia vaikeasta ja ristiriitoja aiheuttavasta aiheesta sellaisella tavalla, jonka ei ainakaan luulisi saavan aikaan kovin paljon närää." - nimimerkki H
 
Lue tästä myös artikkelin johdanto-osa: Vanha ja Uusi Liitto
 
Sisällysluettelo:
 
1. Sapatti ennen Vanhaa Liittoa
2. Sapatti Vanhassa Liitossa
3. Sapatti Uudessa Liitossa
4. Jeesus ja sapatti
5. Alkuseurakunta ja sapatti
6. Sapatinpäivän pyhittäminen nykyaikana
7. Sunnuntai vai lauantai?
8. Milloin Jeesus nousi ylös kuolleista?
9. Miten ja milloin sunnuntaista tuli ihmisten valitsema pyhäpäivä?
10. Sapatti ja sunnuntai valtataistelun keskipisteessä
11. Sapattiuskonpuhdistus
12. Lukusuositus
13. Lähteet
14. Viitteet
 
1. Sapatti ennen Vanhaa Liittoa
 
Alussa
 
Useimmissa uskonnoissa ihmiset ovat nimittäneet pyhiksi monia asioita, kuten eläimiä, rakennuksia, kaupunkeja, patsaita, kuvia, puita, lähteitä ja kukkuloita. Niille kaikille on yhteistä se, että ne ovat usein käsin kosketeltavissa, silmin nähtävissä, korvin kuultavissa, nenällä haistettavissa tai suulla maistettavissa olevia asioita. Ne ovat osa koko aineellista luomakuntaa, jonka Jumala loi kuudessa päivässä. Mutta kaiken tämän luotuaan Jumala itse ei nimittänyt mitään siitä pyhäksi. Tietysti Hän työtään tarkasteltuaan totesi, että "se oli sangen hyvää" (1. Moos. 1:31), mutta yksi ensimmäisistä asioista, jonka Jumala siunasi ja pyhitti, ei ollut mitään mitä olisi voinut koskea, nähdä, kuulla, haistaa tai maistaa. Jumala nimittäin pyhitti päivän - viikon seitsemännen päivän - eli sapatin: "Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään" (1. Moos 2:3). Jakeen sana lepäsi, tulee heprean kielen sanasta שָׁבַת (shâbath), johon myös viikon seitsemännen päivän raamatullinen nimi - sapatti - perustuu [19].
 
Päivää ei ole eläinten ja rakennelmien tavoin sidottu aineeseen ja tilaan, vaan aikaan. Kaikki mitä aineen ja tilan ulottuvuuteen on luotu, on alistettu ajankulun alle. Sitä paitsi "pyhät eläimet" voidaan tappaa, "pyhät rakennukset" voidaan tuhota, "pyhät kaupungit" voidaan polttaa, "pyhät patsaat" voidaan murskata, "pyhät kuvat" voidaan sotkea, "pyhät puut" voidaan kaataa, "pyhät lähteet" voidaan myrkyttää ja "pyhät kukkulat" voidaan tehdä sorakuopiksi. Mutta sapatti on tulen ja miekan ulottumattomissa. Ihmiset voivat toki sivuuttaa sen, olla tietämättömiä siitä, vihata sitä ja tehdä kalenteriinsa muutoksia, mutta kukaan ei voi estää sitä tulemasta. Kerran viikossa, noin 1600 kilometrin tuntinopeudella, sapatti kiertää valtavan aallon tavoin koko maanpiirin ylitse. Se ei maksa meille mitään, sen luokse ei tarvitse matkustaa eikä sitä tarvitse etsiä, sillä tuo päivä löytää meidät aina. Se on koko aineellisen luomakunnan yläpuolella oleva katoamaton muistomerkki Jumalan työstä.
 
 
Ihmistä varten
 
Käsittelemme aikaa oman kokemuksemme kautta. Nykyhetki tuntuu etenevän nopeasti tai hitaasti, riippuen monista erilaisista subjektiivisista tekijöistä. Jotta voisimme ajoittaa toimintamme oikein ja sopia esimerkiksi keskinäisiä tapaamisia, meillä täytyy olla ulkoisia ajan tarkastuspisteitä. Luomakunta antaa meille suurimmaksi osaksi välineet ajan mittaamiseen. Vuosi merkitsee meille neljän vuodenajan sykliä. Kuukausi perustuu löyhästi kuunkierron vaiheisiin. Päivä on pimeän ja valon jakso, joka perustuu auringon nousuille ja laskuille. Tämä kaikki on hyvin ilmiselvää ja loogista. Mutta viikko eroaa kaikista muista ajan yksiköistä. Se tuntuu satunnaisesti valitulta ajanjaksolta, jolla ei näytä olevan yhteyttä mihinkään luonnonilmiöön. Mutta mistä tuhansia vuosia sitten eri puolille maata eristäytyneet kansat olivat saaneet viikon? Jopa Amerikan intiaanit laskivat aikaa seitsemän päivän jaksoissa, samoin kuin eurooppalaiset, jotka löysivät Amerikan vasta 1400-luvulla. James Adair kirjoitti vuonna 1775 kirjassaan History of the American Indians, että intiaanit myös tunsivat seitsemännen päivän levon [43]. Raamattu paljastaa, että viikon alkuperä on paratiisissa, minne kaikkien kansojen yhteiset juuret johtavat.
 
Tarkempi tutkimus on osoittanut, että viikolla on kuin onkin vahva yhteys erääseen luomakunnan osaan. Sitä emme kuitenkaan löydä ylhäältä taivaankappaleista tai alhaalta maasta, sillä kyse on meistä itsestämme. Jumala näyttää asentaneen viikon eräänlaiseksi koodiksi ihmiseen, jonka Hän loi omaksi kuvakseen. Samoin kuin Hän sääti luonnonlait, on Hän säätänyt myös ihmiskehon ja psyykeen lait. Tämän ovat huomanneet kronobiologit, jotka tutkivat ajan sekä ajanjaksojen vaikutusta ihmisen elintoimintoihin. Monet heistä ovat vakuuttuneita siitä, että seitsemän päivän kierto on suunniteltu ihmiselämälle. Astronomi ja antropologi Anthony F. Aveni kertoo kirjassaan The Empires of Time: "Ihmisen kehon seitsemän päivän biorytmi on yksi kronobiologian viimeaikaisista löydöistä. Esimerkiksi todennäköisyys tiettyjen elinten hylkimiselle tiedetään huipentuvan viikkorytmissä siirrännäisleikkauksen jälkeen" [5].
 
Urheilijat rakentavat harjoitusohjelmansa kaavoilla, jotka perustuvat tavallisesti seitsemän vuorokauden sykleihin. Kestävyysjuoksijat puhuvat "pitkiksistä", eli muita juoksulenkkejä huomattavasti pidemmistä juoksulenkeistä. Kyseiset harjoitukset ovat ajassa mitattuna pisimmillään kolmasosan seitsemän vuorokauden harjoitusten kokonaisajasta. Maksimaalisen hyödyn ja palautumisen kannalta "pitkisten" ihanteellinen toistumisväli on seitsemän vuorokautta. Ennen maratonin juoksemista viimeiset seitsemän vuorokautta on ratkaisevan tärkeää pitää harjoituksen osalta kevyempinä, samoin kuin myös maratonin jälkeiset seitsemän vuorokautta. Sama seitsemän vuorokauden sykli näkyy tavalla tai toisella lähes kaikkien urheilulajien huipputasolla.
 
Jumala ei pyhittänyt sapattia vain itseään varten. Jeesus sanoi: "sapatti on ihmistä varten" (Mark 2:27). Niinpä jo ensimmäisen sapatin läsnäolo saapui myös Aadamin ja Eevan luokse paratiisiin. Seitsemän päiväinen viikko ja sapatti olivat avioliiton tavoin olemassa jo ennen syntiä. Ihmisten ja Jumalan lisäksi sapatin sanotaan koskevan myös eläimiä (5. Moos 5:14) ja maaperää: "maa saa levätä ja nauttia sapateistaan" (3. Moos 26:34, RK 2012). Sapatti on osa luontoa. Se kuului paratiisin täydellisyyteen ja Jumalan hyvään tahtoon. Tähän tilaan ihminen luotiin ja tässä tilassa ihmisen oli hyvä olla.
 
 
Kaikkien kansojen sapatti
 
Martin Buber on kirjoittanut: "(koska) sapatin juuret ovat maailman synnyssä, (se) on kaikkien yhteistä omaisuutta" [18]. Kun ihmiset myöhemmin kansoittivat maan ja ajautuivat synnin seurauksena yhä kauemmas elävän Jumalan yhteydestä, alkoi eri kulttuureissa kehittyä monenlaisia uskomusjärjestelmiä, joissa jäljiteltiin sapattia. Sama ilmiö koski myös uhreja, jotka nekin ovat lähtöisin ensimmäisen ihmisperheen keskuudesta (lue lisää artikkelista: Uhri). Sapatilla ei kuitenkaan aina kunnioitettu elävää Jumalaa ja maailman Luojaa, vaan uusia, keksittyjä jumalia, joiden taustalla vaikuttavat pahuuden henkivallat. Tänäkin päivänä sapatti on hyvin monien eri kansojen yhteinen piirre. Yli 105:ssä nykykielessä ja lukuisissa muinaisissa kielissä viikon seitsemännen päivän nimenä on sapatti -sanaa vastaava sana [1][32].
 
Myös Buddha (624–544 eKr.), Zarathustra (1000–600 eKr.), Kungfutse (551–479 eKr.) ja Pythagoras (582–496 eKr.) näyttivät tunteneen sapatin. Vakka nykybuddhalaisuudessa ei ole pyhäpäiviä, sen alkuvaiheessa sapatinvietto (uposatha) oli osa sitä: "Siunattu sääti sapatin noudattamisen ja ehdotti, että seitsemännen päivän kokoontumisessa kenen tahansa munkin, jonka omatunto vaivaa häntä, tulee tunnustaa rikkeensä veljeskunnalle" [30]. Arthur Lloyd mainitsee kirjassaan The Creed of Half Japan: "munkkien veljeskunta piti sapattia monta vuosisataa". Kungfutse saattoi viitata sapattiin hänen klassisessa tekstissään: "Viikon huipennukseksi muinaiset kuninkaat sulkivat porttinsa, kauppiaat eivät matkustaneet ja prinssit eivät tarkistaneet tiluksiaan" [31]. Muinaisen Mesopotamian alueelta on löydetty yli 1000 vuotta Mooseksen lakia vanhempia nuolenpääkirjoituksia, joissa kuninkaan ja pappien kerrotaan olleen poissa virantoimituksesta ja vetäytyneen hiljaisuuteen joka seitsemäs päivä, uudenkuun alusta laskien [112].
 
Kristilliset lähetystyöntekijät ovat kertoneet eri puolilla maailmaa kohtaamistaan eristyksissä elävistä kansoista ja heimoista, joilla on ollut tieto viikon seitsemännen päivän sapatista jo ennen kuin yksikään lähetystyöntekijä oli tavoittanut heitä. He eivät olleet kuulleet sanaakaan Raamatun kirjoituksista! Etelä-Afrikan itäosassa elänyt Kwazulu Natal heimo palvoi jumalaa, jonka alkuperää ei pystytty selvittämään. He olivat pyhittäneet viikon seitsemännen päivän levolle ja tuon jumalan palvomiselle [2]. Myös zuluilla oli käsitys sapatin asemasta viikon viimeisenä päivänä jo kauan ennen lähetystyöntekijöiden saapumista [27]. Samoin oli asia myös toisella puolella Afrikkaa eläneiden ashantien kohdalla. Filosofian tohtori Samuel Koranteng-Pipim on sanonut: "Seitsemännen päivän sapatin käsite ja perinne on aina kuulunut erottamattomasti ashantikulttuuriin [...] Joten kysymys siitä, kuinka kauas taaksepäin sapattiperinne ulottuu afrikkalaisilla tai ashanteilla, on kysymys, jota ei pitäisi kysyä. Sikäli kun he tietävät, se on aina ollut osa heidän elämäänsä" [4].
 
 
2. Sapatti Vanhassa Liitossa
 
Sapatti liiton merkkinä
 
Sapatti oli olemassa siis jo kauan ennen Israelin kansaa. Tuota päivää ei tehty nimenomaan Israelin kansaa varten, vaan niin kuin Jeesus sanoi, ihmistä varten. Ennen kuin Israelin kansan kantaisä Jaakobia oli edes syntynyt, yli 100 000 sapattia oli ehtinyt kiertää maanpiirin yli. Koska seitsemänpäiväinen viikko tunnettiin jo paratiisissa, se tunnettiin myös Jaakobin päivinä (1. Moos. 29:27-28) ja koko sen välisenä aikana, kuten esimerkiksi Nooan päivinä (1. Moos 7:4, 10, 8:10, 12). Kun Jaakobin jälkeläisistä muodostui lopulta kansa, he tunsivat sapatin itsestäänselvänä asiana jo ennen kuin Jumala teki heidän kanssaan liiton ja antoi heille lakinsa. Myös uskonpuhdistaja Martin Luther oli ymmärtänyt tämän: "Tästä syystä voit nähdä, että sapatti oli ennen Mooseksen lakia ja että se on ollut olemassa maailman alusta asti" [140]. Sapatti itsessään ei siis ollut Israelin kansalle millään tavoin uusi asia ennen Siinainvuoren tapahtumia (2. Moos 16).
 
Uusi asia sen sijaan oli se, millaisen aseman sapatti sai Siinainvuorella annetussa laissa. Se nimittäin asetettiin Jumalan ja Israelin kansan väliseksi liiton merkiksi: "se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän" (2. Moos 31:13). Siinainvuorella annetun lain myötä sapattiin tuli myös erityisiä säädöksiä, jotka koskivat vain Israelin kansaa. Säädökset esimerkiksi määräsivät, että Israelin kansan oli suoritettava sapattina kaksinkertainen uhri (4. Moos 28:9), asetettava pyhäkköön uudet näkyleivät (3. Moos 24:8) ja pidettävä pyhä kokous (3. Moos 23:3). Jos joku Israelin kansan keskuudessa teki sapattina työtä, häntä tuli rangaista kuolemalla: "joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa" (2. Moos 31:14). Ennen Siinainvuorella tehtyä liittoa sapattiin ei koskaan ollut sisältynyt tällaista asemaa ja velvoitetta kenenkään muun kohdalla: "Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme. Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä" (5. Moos 5:3-4).
 
Tavallisen seitsemännen päivän sapatin lisäksi Jumalan ja Israelin kansan väliseen liittoon sisältyi muitakin sapatteja, niin sanottuja juhlasapatteja, jotka saattoivat vuodesta riippuen osua mille tahansa viikonpäivälle. Näitä olivat pääsiäistä seuraavan happamattoman leivän juhlan ensimmäisen päivän juhlasapatti, eli suuri sapatti (3. Moos.23:7, Joh 19:31), happamattoman leivän juhlan seitsemäs päivä (3. Moos. 23:8), viikojuhla eli helluntai (3. Moos. 23:15-21), uusivuosi eli pasuunansoiton päivä (3. Moos. 23:23-25), suuri sovituspäivä, jota kutsutaan Raamatussa myös nimellä shabat shabaton (suom: sapattien sapatti) (3. Moos. 23:26-32), lehtimajanjuhlan ensimmäinen päivä (3. Moos. 23:33-39) ja lehtimajanjuhlan yhteydessä oleva kahdeksas päivä eli Tooran ilojuhla (3. Moos. 23:39). Lisäksi Jumala antoi Israelin kansalle säädöksen sapattivuodesta: "Kun te tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön sapattia Herran kunniaksi. Kuutena vuotena kylvä peltosi ja kuutena vuotena leikkaa viinitarhasi ja korjaa niiden sato, mutta seitsemäntenä vuotena olkoon maalla levon aika, sapatti Herran kunniaksi; silloin älä kylvä peltoasi äläkä leikkaa viinitarhaasi" (3. Moos. 25:2-4).
 
Jumalan ja Israelin kansan väliseen liittoon sisältyi lupaus: "minä johdatan teidät siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille; ja sen minä annan teille omaksi" (2. Moos. 6:8). Israelin kansan perintöoikeus luvattuun maahan riippui siitä, noudattivatko he lakia: "Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä, vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, [...] minä hajotan (teidät) kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi. [...] Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan. Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä" (3. Moos 26:14-15, 33-35).
 
 
3. Sapatti Uudessa Liitossa
 
Jumalan levon salaisuus
 
Israelin kansan historiassa on pitkiä ajanjaksoja, jolloin he lepäsivät lain mukaisesti työstään jokaisena sapattina. Raamattu kuitenkin paljastaa, että he eivät tästä lepäämisestään huolimatta saavuttaneet Jumalan lepoa. He "eivät päässeet siihen" (Hepr 4:6). Tätä lepoa he eivät saavuttaneet edes luvatussa maassa, johon he saapuivat Joosuan johdolla: "Jos Joosua olisi johtanut heidät lepoon, Jumala ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä..." (Hepr 4:7, RK 2012). Luvatun maan saavuttaminen, sekä viikoittain toistuva lain mukainen lepääminen työstä, olivat vain esikuvallista varjokuvaa Jumalan levosta, joka Israelin kansalla oli vielä tulevaisuudessa: "sapatin [...] vain varjo siitä, mikä oli tulossa, mutta itse todellisuus on Kristuksessa" (Kol 2:16-17, RK 2012) ja "laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta" (Hepr 10:1) ja "Jumalan kansalla on siis sapatinlepo vielä edessäpäin" (Hepr 4:9, RK 2012). Vaikka he lepäsivät lain mukaisesti työstään jokaisena sapattina, Raamattu lupaa heille Jumalan levosta: "lupaus päästä hänen lepoonsa on yhä voimassa" (Hepr 4:1, RK 2012) ja "on varmaa, että jotkut pääsevät siihen" (Hepr 4:6, RK 2012).
 
Mikä on Jumalan levon salaisuus? Raamattu raottaa tuon salaisuuden verhoa seuraavin sanoin: "hänen tekonsa ovat olleet valmiina jo maailman perustamisesta asti" (Hepr 4:3, RK 2012). Jumala sai kuudessa päivässä valmiiksi kaikki Hänen tekonsa. Näihin tekoihin eivät lukeudu pelkästään menneisyydessä tapahtuneet luomisteot, vaan myös tulevaisuudessa tapahtuvat teot, jotka "Jumala on edeltäpäin valmistanut" (Ef. 2:10). Kun Jumala alkoi seitsemäntenä päivänä levätä teoistaan, Hän jo tuolloin tiesi kaiken siitä, mitä tulevaisuus pitää sisällään ja miten kaikki tulee lopulta päättymään. Hänen seitsemäs päivä ei ollut 24 tunnin mittainen. Hänen leponsa jatkuu tänäkin päivänä, ja se tulee jatkumaan aikojen loppuun saakka, sillä kaikki Hänen tekonsa, jotka ovat tapahtuneet - ja yhä tapahtuvat - Hän valmisti ennalta jo silloin kun Hän perusti maailman. Tätä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että Jumala "on saanut levon teoistaan" (Hepr. 4:10) ja "minun Isäni tekee yhäti työtä" (Joh. 5:17). Nämä kaksi toisiinsa nähden ristiriitaiselta vaikuttavaa totuutta tulee ymmärtää siten, että Jumalan työ on sisällä Hänen levossaan ja Hänen tekonsa tapahtuvat tuon levon kautta.
 
Nämä valtavat asiat ylittävät inhimillisen käsityskyvyn. Jumala yksin on ajan ja koko luomakunnan yläpuolella. Niin menneet kuin tulevatkin ajat ovat Jumalan kasvojen alla kuin avonainen kirjakäärö: "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä" (2. Piet. 3:8). Hän näkee kokonaisuuden, toisin kuin ihmiset, jotka tarpovat alhaalla ajassa. Jumala yksin "on säätänyt heille määrätyt ajat" (Apt. 17:26). 
 
 
Jumala on ilmoittanut profeetoilleen monista valmiista teoistaan jo tuhansia vuosia ennen niiden toteutumisajankohtaa. Ne ovat toteutuneet täsmälleen niin kuin profeetat ovat ne Raamattuun kirjanneet. Pimeyden ruhtinas ja synnin orjuudessa elävä maailma sen sijaan jatkaa työskentelyään omissa teoissaan, vailla Jumalan tarjoamaa lepoa, mutta turhaan: "heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä" (Ilm. 14:11). Jumala on jo edeltä käsin valmistanut pelastuksen, jolla Hän on tehnyt "tyhjäksi perkeleen teot" (1. Joh. 3:8). Hän on voittaja, eikä mikään tai kukaan voi estää Hänen hyvää tahtoaan toteutumasta.
 
Tästä Jumalan hyvästä tahdosta sanotaan: "kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan" (Gal 4:4-5). Jeesuksen tulollekin oli siis jo ennalta säädetty oma aikansa, jonka täytyttyä mikään eikä kukaan voinut astua Hänen tielleen. Jeesus oli ensimmäinen ja ainoa lain alaiseksi syntynyt, joka ei kertaakaan langennut syntiin koko elämänsä aikana. Hän oli "kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä" (Hepr. 4:15). Hän "tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon [...] nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti" (Fil 2:7-8). Hän luopui Jumalan muodosta ja astui alas aikaan, historian vietäväksi, pelastaakseen meidät synneistämme siihen Jumalan lepoon, jossa Hän itse on.
 
Jeesus täytti kaikki Hänen Isänsä teot, jotka ovat olleet tuossa levossa valmiina jo maailman perustamisesta asti: "ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt" (Joh. 5:36). Nuo teot olivat jo ennalta kirjoitetut profeettojen kirjakääröihin. Siksi Jeesus maailmaan tullessaan sanoi: "Katso, minä tulen -kirjakääröön on minusta kirjoitettu- tekemään sinun tahtosi, Jumala" (Hepr 10:7). Ainoastaan Jumalan levossa oleva ihminen voi tehdä Isän ennalta valmistamia tekoja, koska nuo teot ovat sisällä Jumalan levossa ja tapahtuvat tuon levon kautta: "Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen" (Joh. 14:10). Jumalan levon ulkopuolella olevalla ihmisellä sen sijaan on vain hänen omat tekonsa. Jos Jeesus ei olisi kyennyt täyttämään Isänsä tekoja, olisi käynyt ilmi, että Hänkin on vailla Jumalan lepoa: "jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua" (Joh. 10:37). Mutta Jeesuksella oli lepo ja siihen kuuluvat Jumalan teot: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä" (Joh. 10:32). Siksi Hänellä oli valta sanoa itsestään: "Ihmisen Poika on sapatin herra" (Matt 12:8) ja "minä annan teille levon" (Matt 11:28). Jeesus on Jumalan lupaama Messias ja maailman Vapahtaja, joka kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan avasi ihmisille tien Jumalan lepoon.
 
Jumala ei ole valmistanut tekoja pelkästään Jeesukselle, vaan myös meille, jotka olemme tulleet Jeesuksen kautta sisälle samaan Jumalan lepoon. Itse asiassa kun tulemme uskoon, niin silloin "me olemme hänen tekonsa" (Ef. 2:10). Kun uskomme Jeesukseen, me teemme silloin koko ajan Jumalan tekoa: "se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh. 6:29). Tultuamme uusiksi luomuksiksi Jeesuksessa ja synnyttyämme Jumalan lapsiksi, me olemme "luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" (Ef. 2:10). Jo 2700 vuotta sitten profeetta Jesaja tiesi noiden tekojen olevan valmiina meitä varten siinä levossa ja rauhassa, jonka Jumala tulee meille saattamaan Jeesuksessa: "Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt" (Jes. 26:12).
 
Ne teot, joita Jumala on meille valmistanut, eivät perustu lain tekoihin. Jos joku tahtoo asettaa pelastuksensa lain noudattamisen varaan, hän on silloin kokonaan omien voimiensa ja kykyjensä varassa, sekä velvollinen noudattamaan kaikkia lain säädöksiä: "kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: 'Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee'" (Gal. 3:10). Silloin kun olimme vielä osattomia Jumalan levosta, meidän parhaimmatkin tekomme olivat Jumalan edessä niin kuin tahrattu vaate: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli" (Jes. 64:6). Jumala ei ole tarkoittanut, että jäisimme loppuelämäksemme omien tekojemme varaan. Hänelle kelpaavat ainoastaan Hänen omat tekonsa. Siksi Hän on Jeesuksessa valmistanut meille paljon paremman tien, joka ei perustu omille teoillemme ja kyvyillemme, vaan Jumalan teoille ja Hänen meille lahjoittamalle uskolle, jonka kautta pääsemme Hänen lepoonsa: "ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä" (Gal. 3:23).
 
Se lepo, johon Jeesus kutsuu ihmisiä, ei ole sidottu viikon seitsemänteen päivään, vaan Häneen itseensä. Se lepo ei tule luoksemme vain sapatinpäivänä, vaan se on Jeesuksessa läsnä elämämme jokaisena päivänä, myös silloin kun teemme työtä. Astuttuamme sisälle Jumalan lepoon, meidän ei tarvitse enää pyrkiä miellyttämään Jumalaa omilla teoillamme: "joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan niin kuin Jumalakin omista teoistaan" (Hepr 4:10, RK 2012). Koko elämämme lepää Hänessä ja Hänen teoissaan, siinä samassa seitsemännen päivän levossa, jossa Hän itse on ollut luomisviikosta alkaen. Koko elämämme riippuu Hänen työssään, jonka Hän on tehnyt meidän puolestamme valmiiksi (lue aiheesta lisää artikkelista: Usko ja teot).
 
 
Sapatti lunastuksen ja vapautuksen merkkinä
 
Sapatti muistuttaa maailmaa ennen kaikkea Luojastaan ja Hänen luomisviikostaan, mutta Israelin kansalle siitä tuli Jumalan tekemän liiton myötä myös lunastuksen ja vapautuksen muistopäivä: "muista, että olit itse orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää sapatinpäivää" (5. Moos 5:15, RK 2012). Israelilaisten vapautuminen Egyptin orjuudesta on todellinen historiallinen tapahtuma, mutta sillä on myös voimakas esikuvallinen merkitys koskien nykyistä aikaa ja Uutta Liittoa: "tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1. Kor 10:11). Näiden tapahtumien oppiminen auttaa ymmärtämään syvemmin sitä, kuinka Vanhan Liiton esikuvat täyttyivät Uudessa Liitossa. Alla oleva taulukko tuo esiin muutamia kertomuksen pääkohtia, joilla on esikuvallisia yhtymäkohtia Uuden Liiton järjestykseen.
 
 
Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta oli esikuva siitä vapautuksesta, jonka Jeesus tuli Uudessa Liitossa antamaan synnin orjuudessa eläville ihmisille: "jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi" (Joh 8:34-36) ja "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal 5:1).
 
Ihminen luotiin Jumalan valmiiden tekojen keskelle paratiisiin, johon saapui luomistyön täyttymyksen myötä sapatti. Samoin käy myös Uudessa Liitossa, kun ihmisestä tulee Jeesuksessa uusi luomus: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2. Kor. 5:17). Tämän uuden luomuksen koko elämä lepää Jumalan valmiissa teoissa, siinä jokapäiväisessä Uuden Liiton sapatinlevossa, johon hänet on luotu.
 
Vanha Liitto ja Siinainvuorella annettu laki eivät tuoneet ihmisille voimaa vapautua synnin orjuudesta: "kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen" (Gal 4:24). Ihminen on kadottanut rauhan syntiinlankeemuksen seurauksena, eikä saa sitä takaisin lepäämällä ruumiillisesta työstä. Synti on turmellut jokaisen ihmisen: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan [...] kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet" (Room 3:10, 12). Vaikka ihmiset lepäsivätkin Vanhassa Liitossa lain mukaisesti työstään jokaisena sapattina, Jeesus kutsui heitä todelliseen Uudessa Liitossa vallitsevaan Jumalan lepoon. Se lepo ei kosketa ainoastaan ruumista, vaan myös sielua: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon [...] niin te löydätte levon sielullenne" (Matt 11:28-29).
 
Kun ihminen katuu syntejään, tunnustaa ne ja uskoo Jeesuksen sovittaneen ne ristillä, tuossa hetkessä Uuden Liiton sapatinlepo alkaa tulvia hänen sisimpäänsä, aina sieluun saakka: "armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta" (2. Piet. 1:2). Riippumatta siitä onko tänään sapatinpäivä vai ei, jokainen synnin rasittama ihminen voi saada Jumalan levon juuri tässä hetkessä: "katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä" (2. Kor. 6:2) ja "rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi" (Jes 53:5). ​Jeesus kutsuu tänään jokaista ihmistä luokseen saamaan levon synneistään Hänen sovitusverensä kautta: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne" (Hepr 4:7).
 
Monet Israelin kansan jäsenet, jotka ulkoisesti noudattivat lakia ja lepäsivät sapattina työstä, eivät päässeet lepoon synneistään, koska he eivät uskoneet Jeesusta, eivätkä ottaneet vastaan Hänen tuomaansa sanomaa: "ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden vuoksi" (Hepr 4:6) ja "hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat" (Hepr 4:2). Sellaisille ihmisille Jumala sanoo: "Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt" (Jes. 1:13-14). Siksi jokaista ihmistä koskee Raamatun vakava kehotus: "Pyrkikäämme siis pääsemään siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä" (Hepr 4:11, RK 2011). Sapatin suorittaminen yksistään ei siis tee ihmisestä tottelevaista. Raamattu kutsuu tottelemattomaksi jokaista, joka ei ota vastaan lepoa Jeesuksessa, mutta luulee kuitenkin sapattisuorituksillaan miellyttävänsä Jumalaa.
 
Israelin kansan pääseminen luvattuun maahan oli Vanhan Liiton aikainen esikuva siitä, että ne jotka ovat uskomalla Jeesukseen saaneet Uudessa Liitossa levon synneistään, tulevat pääsemään ikuiseen sapatinlepoon taivasten valtakunnassa: "me, jotka tulimme uskoon, pääsemme lepoon" (Hepr 4:3, RK 2012). Tässä tulee täyttymykseensä lain ikuinen säädös, joka sanoo: "he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona" (2. Moos. 31:16). Raamattu todella paljastaa Vanhan Liiton esikuvien kautta, että sapatti ei katoa minnekään, vaan se tulee pysymään ikuisesti myös taivasten valtakunnassa: "uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne. Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra" (Jes 66:22-23).
 
On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että kaikista niistä israelilaisista, jotka olivat lähteneet Egyptin orjuudesta, vain kaksi pääsivät lopulta luvattuun maahan (4. Moos. 14:6). Koko muu kansa tuhoutui erämaassa synnin vuoksi: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'" (Psa 95:11, Hepr 3:11 & 4:3, 5). Työstä lepääminen sapatinpäivänä on meille Vanhan Liiton esikuva siitä, että Uudessa Liitossa pidämme itsemme elämämme jokaisena päivänä sapatinlevossa synnistä: "pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa" (Room 6:11) ja "jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua" (Luuk. 9:23).
 
Sapatinpäivän rikkominen ruumiillisella työllä on meille Vanhan Liiton esikuva, joka merkitsee Uudessa Liitossa jokapäiväisen sapatinlevon rikkomista synnillä. Ensiksi mainitusta seurasi ruumiillinen kuolema ja viimeiseksi mainitusta seuraa hengellinen kuolema: "kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman" (Jaak. 1:15). Ruumiillisesti kuolleet eivät luonnollisestikaan Vanhassa Liitossa perineet luvattua maata. Tämän esikuvan mukaisesti eivät myöskään hengellisesti kuolleet tule Uudessa Liitossa perimään taivasten valtakuntaa: "minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, [...] ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan" (Ilm. 20:12). Älkäämme siis matkatessamme kohti taivaan lepoa päästäkö irti Jeesuksesta, sillä ainoastaan Hänen kauttaan saamme voiman kilvoitella perille saakka: "Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle" (Hepr 4:1).
 
 
4. Jeesus ja sapatti
 
Sapatin taakka
 
Juutalaisten uskonnolliset johtajat halusivat pitää huolen siitä, ettei kansasta kukaan vahingossakaan rikkoisi lain sapattikäskyä tai muitakaan käskyjä. Sen vuoksi he ovat satojen vuosien kuluessa kehittäneet laajan Raamatun ulkopuolisen lakiaineiston, eli halakhan. Aluksi he kieltäytyivät kirjoittamasta sitä muistiin, sillä he pelkäsivät että sen säädöksiä alettaisiin pitää pyhinä Jumalan lain ohella. Lopulta säädöksiä kertyi niin paljon, että kukaan normaali ihminen ei voinut muistaa niitä ulkoa, ja ne oli pakko kirjata muistiin. Nykyisen muotonsa tuo aineisto saavutti 500-luvulla jKr. Tämä 63 kirjan laajuinen kokoelma on nykyisin juutalaisille pyhä ja tärkein teos heprealaisen Raamatun ohella. Se tunnetaan nimellä Talmud.
 
 
Talmudin kaikkein pisin kirja käsittelee sapattia. Sen mukaan juutalaiset eivät saa sapattina puristaa hedelmästä mehua tai käyttää edes itsestään valunutta mehua [20]. Ruumiin peseminen ja voiteleminen on sallittua sillä ehdolla, että ruumiin raajoja ei liikutella. Ruumista saa siirtää vain, jos sen päällä on leipä tai lapsi. Siirtelyn tulee tapahtua talon sisällä, eikä ruumista saa viedä ulos [21]. Omasta asuinpaikasta ei saa matkustaa yli 2000 kyynärää (n. 1 kilometri) pidemmälle [33]. Tätä matkaa kutsuttiin Jeesuksen aikana sapatinmatkaksi (Apt. 1:12). Kiven kantaminen on kielletty, mutta lasta, jonka kädessä on kivi, saa kantaa [25]. Takkia saa pitää yllä, mutta sitä ei saa kantaa kädessä [7]. Taskussa ei saa olla tavaraa [33]. Jos talon sisään eksyy kauris, yksi mies ei saa ottaa sitä kiinni, mutta kaksi saa [22]. Kiellettyä on myös ruoanlaitto, solmun solmiminen ja avaaminen, tulen sytyttäminen ja sammuttaminen, useamman kuin yhden kirjaimen kirjoittaminen, syöpäläisten etsiminen vaatteista ja sapattina munitun munan syöminen [23][24][33]. Yhteensä Talmud kieltää sapattina 39 erilaista työn lajia, kuten esimerkiksi kylvämisen, kyntämisen, korjaamisen, metsästämisen, paistamisen, jauhamisen, seulomisen ja pesemisen [26].
 
Ei voida tarkalleen tietää, mitkä näistä kielloista olivat voimassa Jeesuksen aikana, mutta jo Hänen aikanaan sapatti oli muodostunut ihmisten laatimien sääntöjen vuoksi valtavaksi taakaksi. Jumala itsekin sanoi juutalaisten sapateista: "ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt" (Jes. 1:14). Sapatista oli tullut raskas ja ulkokultainen muotomeno. Monet jotka tekivät parhaansa viettääkseen sapattia sääntöjen mukaisesti, olivat kuitenkin sisimmässään kaukana Jumalasta.
 
Jeesuksen sapattiuskonpuhdistus
 
Kun Jeesus eli ihmisenä maan päällä, Hän korjasi ja palautti ennalleen monia asioita, joita ihmiset olivat menettäneet sydämensä kovuuden vuoksi ja turmelleet laintulkinnallaan. Laissa oli esimerkiksi avioliittoa koskevia säädöksiä, jotka perustuivat ihmisten sydämen kovuudelle. Näistä säädöksistä Jeesus sanoi: "Mutta alun perin ei ollut niin" (Matt. 19:8, RK 2012). Hän puhui siitä, kuinka asiat olivat paratiisissa. Hän valmisti ihmisiä Uuden Liiton järjestykselle, jossa moni asia tulisi korjaantumaan ja palautumaan lähemmäs sitä, millaisiksi ne oli alun perin tarkoitettu.
 
Samalla periaatteella Jeesus käsitteli myös sapattia. Alun perin ei ollut niin, että sapattiin olisi liittynyt lain sanelemaa pakkoa ja rangaistuksen uhkaa. Alun perin ei ollut niin, että sapattina olisi kielletty tekemästä tarpeellisia töitä: "joiden on mentävä vartionpitoon sapattina, vartioikoon" (2. Kun 11:6) ja "jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" (Luuk 14:5). Alun perin ei ollut niin, että sapattina olisi kielletty tekemästä hyviä töitä: "hän sanoi heille: 'Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?' Mutta he olivat vaiti" (Mark 3:4). Alun perin ei ollut niin, että sapattina ei saisi tehdä asioita, jotka tekevät iloiseksi: "kutsut sapatin ilopäiväksi" (Jes. 58:13) ja "Jeesus rupesi puhumaan lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: 'Onko luvallista parantaa sapattina, vai eikö?' Mutta he olivat vaiti" (Luuk. 14:3). Alun perin ei ollut niin, että ihmiset olisivat kuormittaneet itsensä sapatilla, vaan sapatti oli tarkoitettu vähentämään ihmisten kuormaa: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten" (Mark. 2:27).
 
Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan syytettiin monia kertoja sapatin rikkomisesta: "Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään. Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: 'Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina'" (Matt 12:1-2). Alun perin ei ollut niin, että sapattina olisi kielletty hankkimasta ruokaa. Laki päinvastoin sanoo: "Kun tulet lähimmäisesi viljapellolle, niin saat kädelläsi katkoa tähkäpäitä" (5. Moos 23:25). D.A. Carson on kirjoittanut: "Tutkimmepa Tooraa (Mooseksen lakia) miten tarkasti hyvänsä, on vaikea nähdä, mitä lakia opetuslapset rikkoivat" [16]. Tähkäpäiden katkomiskiellossa oli kyse fariseusten keksimistä säännöistä, joiden pikkutarkkaa noudattamista he valvoivat. Eräässä toisessa yhteydessä Jeesus sanoi fariseuksille ja kirjanoppineille: "Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet" (Mark. 7:13). Jeesus haastoi ja rikkoi kaikki lainopettajien luomat tabut, jotka mitätöivät sapatin todellisen olemuksen.
 
 
Ilon ja vapauden päivä
 
Minne Jeesus ikinä menikin sapattina, siellä ihmiset puhkesivat vilpittömään iloon ja riemuun. Hän antoi anteeksi syntejä, paransi sairaita, ajoi ulos riivaajia ja julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta.
 
Luuk 4:16 Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
17 Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna:
18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
19 saarnaamaan Herran otollista vuotta".
20 Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.
21 Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen".
22 Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Joosefin poika?"
 
Ihmiset vapautuivat myös monista lainoppineiden kehittämistä käyttäytymismalleista, jotka olivat esteenä heidän ilolleen sapattina. Esimerkiksi rampa mies oli parannuttuaan niin riemuissaan, että hän lähti vastoin juutalaisten sääntöjä kantamaan sapattina vuodettaan väkijoukon keskellä (Joh 5:8-10). Tämä Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa tapa, jolla he pyhittivät sapatin, oli jotain ennennäkemätöntä. Siinä tavassa oli rutkasti sellaista iloa ja vapautta, joka kirkasti sapatin alkuperäistä olemusta. Mutta juutalaisten uskonnollisia johtajia sellainen ärsytti. Heidän katseensa oli niin kiinnittynyt lain kirjaimiin, etteivät he ymmärtäneet, kenestä nuo kirjaimet puhuvat. Jeesus sanoi heille: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta" (Joh. 5:39). Mutta kun nämä lainopettajat näkivät Jeesuksen, he huusivat Pilatukselle: "Ristiinnaulitse hänet!" (Mark 15:13). Kun aurinko alkoi laskea, nämä kiirehtivät perheidensä luokse viettämään sapattia omien sääntöjensä kuormittamina, ymmärtämättä sitä että he olivat naulinneet ristille sapatin Herran, joka tuli tuomaan levon!
 
5. Alkuseurakunta ja sapatti
 
Pitivätkö apostolit sapatinpäivää pyhänä?
 
Evankeliumeista voidaan selvästi nähdä, että sapatinpäivän pyhittäminen kuului Jeesuksen tapoihin Hänen kuolemaansa asti (Matt 12:9, Mark 1:21 & 3:1 & 6:2, Luuk 4:16 & 6:6). Esimerkiksi Luukas mainitsee, että Jeesus "meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan" (Luuk 4:16). Mutta mitä tapahtui Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen, kun Uusi Liitto astui voimaan ja tie todelliseen Jumalan lepoon oli avattu?
 
Jeesus oli ilmoittanut profetian, että Jerusalemin temppeli tulisi kohtaamaan hävityksen, jolloin opetuslapset joutuisivat pakenemaan kaupungista. Hän myös neuvoi opetuslapsiaan rukoilemaan, ettei se tapahtuisi sapatinpäivänä: "Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina" (Matt 24:20). Tuo profetia toteutui vuonna 70 jKr. Jeesus siis odotti seuraajiltaan, että vaikka heillä jo olikin jokapäiväinen sapatinlepo sielussaan, niin he sen lisäksi tulisivat vielä 40 vuotta Hänen ylösnousemuksensa jälkeen ymmärtämään sapatinpäivän pyhyyden verrattuna muihin päiviin. Thomas Newton kirjoitti vuonna 1754: "Kaikki Kristukseen uskovat jättivät Jerusalemin ja muuttivat Pellaan ja muihin Jordanin toisella puolella oleviin paikkoihin. Niin he pakenivat maansa haaksirikkoa ja yksikään heistä... (ei) menehtynyt Jerusalemin hävityksessä. Uskovat ottivat vakavasti Pelastajamme varoituksen" [34].
 
Myöhemminkin Uudesta Testamentista käy hyvin selvästi ilmi, millä tavoin apostolit ja alkuseurakunta suhtautui sapatinpäivään. Paavali meni Jeesuksen antaman esimerkin tavoin "tapansa mukaan" sapattina synagogaan, jossa hänelle tarjoutui tilaisuus keskustella kirjoituksista ja todistaa Jeesuksesta. Itse asiassa tämä tapahtui kolmena sapattina peräkkäin.
 
Apt 17:2 Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,
3 selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus".
4 Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset.
 
 
Paavali ja hänen työtoverinsa olivat olleet vastaavassa tilanteessa useita kertoja aikaisemminkin. Siellä he osallistuivat muiden aikalaistensa tavoin normaaliin sapattisynagogapalvelukseen, jossa luettiin lakia (Mooseksen kirjoja) ja profeettoja. Uutta Testamenttia ei tuolloin vielä ollut olemassa, vaan heidän tuntemansa Raamattu sisälsi ainoastaan Vanhan Testamentin kirjoituksia. Kun synagogan vanhimmat antoivat heille puheenvuoron, he käyttivät tilaisuuden todistaakseen Jeesuksesta.
 
Apt 13:13 Ja kun Paavali seuralaisineen oli purjehtinut Pafosta, tulivat he Pamfylian Pergeen; siellä Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin.
14 Mutta he vaelsivat Pergestä eteenpäin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan; ja he menivät synagoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat.
15 Ja sittenkuin lakia ja profeettoja oli luettu, lähettivät synagoogan esimiehet sanomaan heille: "Miehet, veljet, jos teillä on jokin kehoituksen sana kansalle, niin puhukaa".
 
Apt 13:42 Kun he lähtivät ulos, pyydettiin heitä puhumaan näitä asioita tulevanakin sapattina.
43 Kun synagoogasta hajaannuttiin, seurasivat monet juutalaiset ja jumalaapelkääväiset käännynnäiset Paavalia ja Barnabasta, jotka puhuivat heille ja kehoittivat heitä pysymään Jumalan armossa.
44 Seuraavana sapattina kokoontui lähes koko kaupunki kuulemaan Jumalan sanaa.
 
Tuon ajan tapoihin kuului, että jos paikalle ei saapunut vähintään kymmentä miestä, synagogan vanhin sulki synagogan ja kokous peruuntui [15]. Näissä tilanteissa ihmiset siirtyivät yleensä ulos ja kokoontuivat joissakin vakiintuneissa paikoissa. Paikoille saattoi kokoontua paljonkin väkeä monista kaupungin synagogista. Ilmeisesti juuri tällainen tilanne oli taustalla, kun Paavali tovereineen menivät sapattina jokirantaan arvellen, että siellä olisi tällainen rukouspaikka. He löysivät sieltä joukon naisia, jotka olivat kokoontuneet viettämään omatoimista sapattipäivän rukoushetkeä. He liittyivät naisten seuraan ja saivat taas tilaisuuden todistaa Jeesuksesta.
 
Apt 16:13 Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.
14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
 
 
Korinttossa oleskellessaan Paavali toimi muina päivinä teltantekijänä, mutta jokaisena sapattina hän meni synagogaan keskustelemaan ja todistamaan Jeesuksesta.
 
Apt 18:3 Ja kun hänellä oli sama ammatti kuin heillä, jäi hän heidän luoksensa, ja he tekivät työtä yhdessä; sillä he olivat ammatiltaan teltantekijöitä.
4 Ja hän keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan.
 
Eräässä elämänsä vaiheessa Paavali asui synagogan vieressä 1,5 vuotta opettaen paikallisten keskuudessa Jumalan sanaa. Tämä oli tullut hänelle ja hänen työtovereilleen mahdolliseksi, koska synagogan vanhin uskoi Jeesukseen. Tuolla aikavälillä he osallistuivat peräti 78 kertaa sapattikokoukseen.
 
Apt 18:7 Ja hän lähti sieltä ja meni erään Titius Justus nimisen jumalaapelkääväisen miehen tykö, jonka talo oli aivan synagoogan vieressä.
8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.
9 Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene,
10 sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa".
11 Niin hän viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa.
 
Paavali oleskeli kolme kuukautta Efesossa, puhuen paikallisten kanssa synagogassa Jumalan valtakunnasta. Tuolle aikavälille mahtuu 12 sapattikokousta.
 
Apt 19:8 Ja hän meni synagoogaan, ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.
 
 
Apostolien tekojen kirjasta voidaan selvästi nähdä, että vaikka alkuseurakunnan ihmisillä jo oli jokapäiväinen lepo sisimmässään, he kaikki kuitenkin ymmärsivät sapatinpäivän pyhyyden verrattuna muihin päiviin. Se oli osa heitä myös kymmeniä vuosia Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.
 
Yllä käsitellyistä Raamatun kohdista voidaan laskea, että niissä Jeesuksen seuraajat olivat koolla sapatinpäivänä vähintään 97 kertaa tai enemmänkin, riippuen siitä montako sapattia jakeen Apt 18:4 sanat "jokaisena sapattina" pitää sisällään. Tässä olen laskenut sen vain yhdeksi sapatiksi, joten todellinen luku saattaa olla yli 100. Tulemme myöhemmin tässä artikkelissa käsittelemään vielä yhtä jaetta, joka tuo lukuun yhden sapattikokoontumisen lisää.
 
Apostolit ja alkuseurakunnan uskovat olivat lapsesta saakka tottuneet tällaiseen viikkojärjestykseen. Sapattina he saivat myös hyvän tilaisuuden julistaa synagogan väelle ilosanomaa Jeesuksesta. Nämä tilanteet eivät tapahtuneet ainoastaan Israelissa juutalaisten keskuudessa, vaan myös eri pakanakansojen keskuudessa, jolloin sapatinpäivänä kokoontuneista suurin osa oli pakanoita.
 
6. Sapatinpäivän pyhittäminen nykyaikana
 
Asenteet sapattikeskustelun taustalla
 
Tähän mennessä olemme oppineet Raamatusta, että niin kauan kuin ihminen hylkää Jeesuksen tarjoaman levon synneistään, sapatinpäivän pyhittämisestä ei ole hänelle pelastuksen kannalta mitään hyötyä. Mutta onko sapatinpäivän pyhittämisestä jotain hyötyä niille, jotka ovat jo pelastuksen tiellä ja saaneet Jeesuksen kautta levon synneistään?
 
Tällaisen pohjustuksen jälkeen joku ehkä virheellisesti luulee, että olen lisäämässä uskovien harteille taakkoja ja vaatimuksia, joissa piilee ajatus lain kirjaimen mukaisesta pakosta ja rangaistuksen uhasta. Tällaiset jännitteet ovat yleisiä silloin, kun keskustelun aiheena on sapatinpäivän pyhittäminen. Sen sijaan että uskovat iloitsisivat yhdessä siitä jokapäiväisestä levosta, jonka he ovat saaneet sisimpäänsä Jeesuksen kautta, jotkut heistä ovat alkaneet syyllistää toisiaan kysellen: "Miksi et vietä sapattia?" Heille Vapahtaja näyttäisi merkitsevän päivää, eikä Jeesusta. He ovat usein innokkaasti neuvomassa muita siinä, mitä nämä heidän mielestään eivät saa tehdä sapattina ja mitä näiden heidän mielestään pitäisi tehdä sapattina. Tällaisten puheiden vaikutus on yleensä juuri käänteinen. Koska toiset ovat tulleet syytöksineen ja vaatimuksineen opettamaan muille "oikeaoppista" sapatin viettoa, sapatista on tullut monille uskoville kirosana ja lain alaisuuden symboli. Tämän kaltaisten sapatinviettäjien vaikutuksesta he ovat oppineet refleksinomaisesti torjumaan kaiken, mikä millään tavalla liittyy sapattiin.
 
Sapatti ei kuitenkaan alun perin ollut kirosana, vaan Jumalan lahja. Mutta jos ihminen ei ole valmis oppimaan sapatin Herran syvempää tuntemista, tuo kaunis ja hyvä lahja muuttuu hänen elämässään kiroukseksi. Sapatinviettäjästä tulee silloin samanlainen kuin evankeliumin kertomusten fariseuksista. Ilman Jeesuksen antamaa lepoa ihminen ei voi eikä osaa pyhittää mitään päivää. Jeesuksen tuntemisen kautta sapatista sen sijaan tulee täydellinen, sellainen kuin se oli paratiisissa. Ainoastaan Jeesuksen kautta voimme päästä kokonaan osallisiksi sapatin siunauksista.
 
Sapatti erotettiin muista viikon päivistä Jumalan erityistä käyttöä varten. Sapatti kätkee sisälleen Jumalan erityisen siunauksen. Edwin Wirén kirjoittaa kirjassaan Siunaus"Siunaus on ylimaallinen voima, joka vaikuttaa sekä näkyvästi että kätkettyjä teitä, ihmeellinen henkivoima, joka voi vallata, pyhittää ja jalostaa kaiken, vähäisemmänkin. Se voi antaa heikoille kasvuvoimaa ja tehdä ihmiset osallisiksi Jumalan hyvistä lahjoista. Eivätkä nämä lahjat ole vain ajallisia. Siunausta on ennen kaikkea koko se pelastuksen armo, se ylenpalttinen rakkaus, jonka taivaallinen Isä on Jeesuksessa Kristuksessa meille lahjoittanut. Siunaus on pohjimmiltaan elämänyhteyttä Jumalan kanssa" [100]. Jumalan siunaus on elämää (5. Moos 4:1, 8:1, 11:26, 30:13) ja elämän siunauksia ovat myös kaikki maallinen hyvä, kuten pitkä ikä (2. Moos 20:12, 5. Moos 4:40, 11:9, 30:20), jälkeläiset, runsaat sadot ja voitto vihollisista (3. Moos 26:3, 5. Moos 28:1). Meillä on lupa uskoa, että sapatilla on oma osansa näidenkin siunausten välittäjänä. Levon siunaus pidentää ikää ja ylläpitää terveyttä. On myös tutkittua faktaa, että viljelysmaille ja laitumille tarjotut sapattivuodet vähentävät loiseläinten ja tuholaisten määrää, sekä auttavat säilyttämään maaperän ravinnerikkaana.
 
Jotkut ihmiset kyselevät minulta: "mitä kaikkea en saa tehdä sapattina?" ja "mitä kaikkea minun pitää tehdä sapattina?" Jos sydämesi on kuormittunut tällaisilla kysymyksillä, niin pelkäänpä, että koko lähestymistapasi sapatin pyhyyttä kohtaan on vääristynyt. Et ole ehkä koskaan saanut kokea oikeaa Jumalan mielen mukaista sapattia. On huomioitava, että Israelin kansalle annettu laki sapatista oli "vain varjo siitä, mikä oli tulossa, mutta itse todellisuus on Kristuksessa" (Kol 2:16-17, RK 2012). Edelleen on tarpeellista muistuttaa, että alun perin sapattiin ei liittynyt lain sanelemaa pakkoa ja rangaistuksen uhkaa. Alun perin sapattina ei ollut myöskään kiellettyä tehdä hyviä tai tarpeellisia töitä, hankkia ruokaa tai tehdä asioita, jotka tekevät iloiseksi. Tässä ei ole myöskään kysymys siitä, minä päivänä kuuluu rukoilla tai viettää kokoontumista seurakuntayhteydessä ja minä päivänä ei kuulu niin tehdä. Jeesushan sanoi: "joka päivä minä olen istunut pyhäkössä opettamassa" (Matt. 26:55). Alkuseurakunta seurasi tätä esimerkkiä, sillä "he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä" (Apt. 2:46) ja "seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa" (Apt. 12:5). Sapatilla on kuitenkin paikkansa meidänkin viikossamme.
 
Alkuseurakunnan aikana monet kristityt elivät orjina ja vankeina Rooman valtakunnassa. He joutuivat tekemään työtä viikosta toiseen ilman yhtäkään lepopäivää. Kun Paavali rohkaisi näitä kristittyjä, hän ei missään vaiheessa velvoittanut heitä pitämään kuolemansa uhalla kiinni sapatista siinä muodossa, jossa se oli lain kirjaimessa [8]. Heillä oli Jeesuksessa jokapäiväinen lepo synneistä ja syyllisyydestä, myös silloin, kun he tekivät työtä. Eikä työ kuitenkaan estänyt heitä tunnustamasta sapatinpäivän pyhyyttä. Israelin kansakin tunsi sapatin, vaikka he raatoivat Egyptin orjuudessa 400 vuoden ajan viikon jokaisena päivänä. Satoja vuosia kestänyt orjuus vieraassa maassa ja vieraassa kulttuurissa ei ollut kitkenyt heistä sapattia kokonaan pois, sillä he tunsivat sen itsestäänselvyytenä jo ennen Siinainvuorella annettua lakia (2. Moos 16). Tunnustamalla sapatin pyhyyden he tunnustivat palvelevansa kaikista eri jumalista juuri sitä ainoaa todellista Jumalaa, joka on koko maailman Luoja. Hän yksin oli luonut kaiken kuudessa päivässä ja pyhittänyt seitsemännen päivän.
 
Robert Shuler on kirjoittanut: "uudistuneen sielun sapatinvietto ei ole lakihenkisyyttä eikä vastoin pelastusta, joka perustuu armoon" [13]. Kun tiedostamme sapatinpäivän pyhyyden, tuon päivän saapumisesta seuraa meille sellaista sydämen iloa ja vapautta, jota Aadam ja Eeva kokivat paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Siksi myös se, mitä valitsemme tehdä tai olla tekemättä sapatinpäivänä, tapahtuu Jumalan kunniaksi ja sydämemme halusta, eikä ulkoa päin tulevasta pakosta ja rangaistuksen uhasta. Sakae Kubo on kirjoittanut: "Kun ymmärrämme sapatin riisuvan meidät teoistamme ja riippumattomuudestamme Jumalan edessä, emme voi käyttää sitä itsevanhurskautuksen välineenä. Sen sisin olemus sotii tällaista käyttöä vastaan. Sapatti on todellakin merkkinä Jumalan armosta ja kaikkivaltiudesta sekä ihmisen vastaanottavuudesta ja riippuvuudesta" [14]​.
 
Sapatti on osa Jumalan huolenpitoa
 
Opettaako Jumala tänäkin päivänä ihmisiä kunnioittamaan sapattia, jotta he saisivat tulla osallisiksi sen kautta tulevista siunauksista? Näyttää siltä, että jotkut ihmiset ovat saaneet huomata sapatin olevan osa Jumalan ihanaa huolenpitoa nykyaikanakin. Samaan aikaan kun läntinen maailma on suurilta osin kääntänyt selkänsä tälle Jumalan huolenpidolle, ovat jotkut toiset kansat saaneet tulla Jumalan opettamiksi tavalla, jollaisesta länsimainen kristikunta ei uskalla edes haaveilla. Nämä tarinat ovat edelleen pimennossa suurelta yleisöltä, mutta nyt on aika kertoa niistä kaksi.
 
Etelä-Amerikan sademetsien etäisessä kolkassa asui yli sata vuotta sitten Owkwa niminen kyläpäällikkö. Owkwa näki erikoisen unen, joka muutti hänen elämänsä. Unessa hänelle ilmestyi vierailija, jota hän kutsui "Säteileväksi". Vierailija kertoi hänelle Jumalasta ja opetti, miten sademetsässä pystyi toteuttamaan hyvää hygieniaa ja ravitsevaa ruokavaliota. Hätkähdyttävintä unessa oli se, että vierailija opetti Owkwaa levon tärkeydestä ja pyhästä sapatinpäivästä. Vierailija käski Owkwaa myös odottamaan opettajaa, joka saapuisi hänen kyläänsä mukanaan musta kirja. Owkwan lapsenlapset muistelevat, mitä heidän isoisänsä oli kertonut kyläläisille unen nähtyään: "Hän kertoi heille sapatista. Että sapatti on pyhäpäivä" ja "Owkwa pyysi kyläläisiä yhdessä palvomaan Jumalaa sapattina" [3]. Kyläläiset solmivat naruun solmuja ja joka päivä he avasivat yhden solmun. Se oli luotettava kalenteri, jonka avulla he tiesivät, milloin oli sapatti. Kun monta vuotta myöhemmin yksinäinen lähetystyöntekijä saapui Owkwan kylään, tuo naru oli edelleen käytössä. Lähetystyöntekijällä oli mukanaan Raamattu, musta kirja, sellainen kuin Owkwa oli nähnyt unessaan. Hän oli odottanut löytävänsä alkukantaisen viidakkokansan, mutta hän löysikin sen sijaan heimon, jonka jäsenet olivat puhtaita ja terveitä. Owkwan saamat ohjeet unen vierailijalta olivat parantaneet kylän elämänlaatua.
 
Kuvituskuva. Kuva ei liity kertomukseen.
 
Alaskan syrjäisessä Kobukin jokilaaksossa asui 1800-luvun puolivälissä eskimo nimeltä Maniilaq. Kun Maniilaq oli vielä poika, hän oli ansoja tarkistaessaan kuullut äänen sanovan: "Taatagiik". Se tarkoittaa: "Isä ja Poika". Hän tuli samaan paikkaan monta kertaa ja käytti paljon aikaa tuota ääntä kuunnellessaan ja tullakseen sen opettamaksi. Ihmiset pitivät häntä outona, koska hän alkoi joskus puhua kielillä, joita kukaan ei ymmärtänyt. Hän oli toisin sanoen saanut Pyhän Hengen lahjan spontaanisti, ilman että kukaan ihminen oli opettanut sitä hänelle (lue aiheesta lisää artikkelista: Tie Pelastukseen 3/3: "... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"). Hän profetoi, että tulevaisuudessa eskimot pystyisivät lentämään istumalla jonkinlaisen koneen kyydissä. Kerran myös veneessä ollessaan hän sanoi: "Jonakin päivänä tulette istumaan veneessä, eikä teidän tarvitse tehdä mitään, mutta liikutte silti kovaa vauhtia." Hän vapautti kansansa shamaanien voimista, rikkoen heidän asettamiaan tabuja ja osoittaen, että on olemassa shamaaneita suurempi voima. Hän sanoi aina, että hänen viisautensa ja varjeluksensa tulee ylhäältä, Jumalalta, jota hän nimitti Isoisäksi. Samasta lähteestä hän oli oppinut viikon seitsemännen päivän pyhittämisen. Hän laittoi leirinsä eteen paalun joka seitsemäs päivä ja sanoi: "Tänä päivänä minä lepään". Hän myös profetoi valkoihoisista ihmisistä, jotka tulevat muualta: "He tuovat kirjoja, ihmiset ymmärtävät niitä ja he saavat tietää Jumalasta." Silloin hänen mukaansa Valkeus tulisi heidän keskuuteensa Sanan muodossa. Kun kristityt lähetystyöntekijät lopulta tavoittivat eskimoyhteisön, he hämmästyivät, koska nämä tunsivat sapatin. [28][29]
 
Kuvituskuva. Kuva ei liity kertomukseen.
 
Teologiasta kokemukseen
 
Sapatinpäivän pyhyys on ennen kaikkea kokemus. Siksi se täytyy itse kokea ennen kuin sitä voi oppia ymmärtämään. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan, kuten esimerkiksi uudestisyntymiseen. Nikodeemus kysyi Jeesukselta: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" (Joh. 3:4). Koko elämänsä kestäneestä uskonnollisesta koulutuksesta huolimatta Nikodeemus ei käsittänyt pelastuksen olennaisinta perustotuutta. Korkeasta oppiarvoistaan huolimatta hänen oli synnyttävä uudesti ennen kuin hän voisi ymmärtää pelastuksen teologiaa. Niin kauan kuin hän ei kadu syntejään, tunnusta niitä, hylkää niitä ja usko Jeesuksen tulleen sovittamaan ne kuolemallaan, puhe uudestisyntymisestä oli hänelle vain kokoelma muiden ihmisten uskonnollisia käsityksiä, jotka tuntuivat ikävystyttäviltä ja vierailta [12].
 
Alla on muutamia lainauksia, joissa Jeesukseen uskovat ihmiset kertovat kokemuksiaan sapatinpäivän pyhittämisestä. En tuo niitä esille pakottaakseni sinua heidän kanssaan samaan muottiin, vaan päinvastoin osoittaakseni sinulle, että mitään tiettyä oikeaoppista muottia ei ole. Vaikka me uskovat olemmekin saman Jumalan lapsia, olemme kuitenkin uniikkeja yksilöitä. Lepäämme eri tavoin ja erilaisten asioiden parissa. Voimme pyhittää aikamme Jumalalle monilla eri tavoilla.
 
"Kuutena päivänä viikossa älypuhelimeni piippailee aamusta iltaan. Facebook, WhatsApp, SnapChat, Instagram, YouTube ja erilaiset pelit vievät suuren osan huomiostani ja ajastani. Uutisvirrassa juoksee toinen toistaan karmeampia uutisia terrori-iskuista, murhista, sodista, huumeista, epärehellisistä poliitikoista ja rappiollisesta moraalista. Yleensä seitsemäntenä päivänä olen pyrkinyt vaimentamaan tuon kaiken. Sinä päivänä lukemistooni kuuluu yleensä pelkkä Raamattu. Se on parantanut elämänlaatuani ja hyvinvointiani. Kukaan ei pakottanut minua tekemään niin, vaan tunsin siihen sydämeni halua ollessani rukouksessa. En velvoita muita tekemään samoin, mutta minun kohdallani uskon sen olleen Jumalan tahto."
- Onni
 
"Harrastan kestävyysjuoksua ja harjoittelen kuutena päivänä viikossa. Lepopäiväni osuu yleensä sapatille. Olen ottanut tavakseni, etten harrasta sapattina hikiliikuntaa, vaan silloin annan kehon palautua rauhassa. Teen ainoastaan pienen kävelylenkin luonnossa. Nuo hetket ovat olleet hyvin pysäyttäviä ja kauniita. Kerrankin maltan pysähtyä katselemaan luonnon värejä ja kuuntelemaan sen ääniä. Sieltä löysin sapatin, joka on ollut osa luomakuntaa alusta saakka."
- Katri
 
"Paiskin joka arkipäivä toimistotöitä tietokoneen ääressä. En tiedä mitään yhtä tehokasta tapaa katkaista työstä tullutta stressiä ja väsymystä, kuin kova urheilusuoritus. Siksi olenkin vastapainoksi alkanut kilpailla juoksussa 10 kilometrin ja puolimaratonin matkoilla. Juoksutapahtumat osuvat usein sapatinpäivälle. Maaliviivan lähestyessä ja varsinkin sen jälkeen euforian tunne on aivan ihana. Juoksun aikana minä juttelen Jumalalle ja Jumala juttelee minulle. Se on meidän hetkemme. Se tuo keholleni ja aivoilleni raukeuden ja rentouden tunteen, jota ei voi saavuttaa millään muulla tavoin. Kaikki eivät ehkä miellä vauhdikasta ja äänekästä urheilutapahtumaa hyväksi tavaksi viettää pyhää päivää, mutta minulle se on hienoin tapa levätä työstä ja jakaa hetki erityisellä tavalla itseni ja Jumalan kanssa. Sen jälkeen minulla on taas paljon energiaa varattuna seuraaville päiville."
- Joona
 
"Sapattisin, kun minulla on vapaata, minulla on tapana kävellä pitkin hiekkatietä, jonka kahta puolta on kapea rivi puita villivadelmien keskellä. Pian puut ja vadelmat loppuvat ja tie avautuu niitylle, jonka purppuranpunaiset ja keltaiset kukat säihkyvät auringonvalon lämpimässä virrassa. Vuoret muodostavat puiden ja kallioiden muurin, joka piirtyy safiirinsinistä taivasta vasten, ja niityn läpi virtaa puro, joka katoaa vuoren rinteellä kasvavaan metsään. Noina sapatteina, seisoessani tuolla purppuranpunaisella kukkaniityllä, aloin ensi kerran oppia tuntemaan Herraa henkilökohtaisesti. Teologian unohtaen katselin maisemaa kokemusperäisesti ja sydämessäni paloi katoamaton tietoisuus ei ainoastaan Jumalan olemassaolosta vaan myös hänen rakkaudestaan ja armostaan. Vain rakastava, armollinen jumala kykeni luomaan ihmeet, jotka ympäröivät minua. Välillä istuin niityllä, joutilaiden lehmien levätessä lähistöllä, ja silmieni ja korvieni imiessä ahneesti valoa ja ääniä ihmettelin, miten olin niin monen vuoden ajan voinut olla tuntematta Jumalaa, jonka olemassaolo nyt tuntui niin itsestään selvältä. Miten olin voinut olla niin sokea? Monta kertaa tuolla niityllä, jonka jaoin lehmien kanssa, ylistin Jumalaa, Luojaani ja Lunastajaani, lintujen taustakuoron säestäessä rukouksiani. Ajoittain Jeesuksen läsnäolo oli niin todellinen, hänen läheisyytensä niin ilmeinen, että saatoin tuntea hänen enkeliensä palvelevan minua." [9] 
- Clifford
 
"Kun perjantain aurinko laskee vetäen sapatin kotimme ylle, vuosituhansien kuilu, joka erottaa meidät Eedenin paratiisista, tuntuu yhtäkkiä salaperäisesti hävinneen. Luomisviikko ei ole enää vain kaukainen kosmologinen tapahtuma, vaan ainoa syy omaan olemassaolooni tällä hetkellä. Sapatin alkaessa tiedostan voimakkaammin kuin koskaan, että olen Jumalan luoma olento. Kaikki mahdolliset häiriötekijät, kuten esimies, laskut ja vuotava vesihana katoavat, kun sapatti virtaa sisään ja työntää ne ulos 24 tunniksi." [11] 
- Clifford
 
"Olen taipuvainen työnarkomaniaan. Opiskeluni mahdollistaa sen, että voin tehdä sen ohessa töitä niin paljon kuin vain haluan, ilman mitään lakisääteisiä lepopäiviä. Alussa tein töitä pystyäkseni maksamaan vuokran, mutta sitten aloin työskennellä kokonaisia kuukausia putkeen ilman ainuttakaan lepopäivää. Ajatuksenani oli vain ansaita hieman ylimääräistä ja kokeilla omia rajojani. Olin ylpeä suorituksestani, mutta sitten aivan yhtäkkiä huomasin olevani lähellä loppuunpalamista. Oireet hiipivät elämääni salakavalasti ja kesti aikansa, että pääsin takaisin normaaliin viikkorytmiin. Silloin opin, että sapatti todellakin suojelee meitä itseltämme. Uupumuksesta huolimatta saatamme tuntea kiusausta jatkaa ansaitaksemme lisää rahaa. Mutta sapatin pyhyyden tiedostaminen tuo viikoittaisen katkaisun tuohon noidankehään, joka saattaisi nielaista meidät omaan ahneuteemme."​
- Minea
 
"Työskentelen sosiaali- ja terveysalalla ja työni luonteeseen kuuluvat erottamattomasti myös viikonloppuvuorot. Olen siis usein sapattina töissä. Silloin mieleeni palaavat usein ne asiat, joita Jeesus teki sapattina. Hän puhui hyvän tekemisestä ja paransi sairaita. Juuri niihin kahteen asiaan työni tavallaan perustuu. On hieno tunne käyttää Jumalan pyhittämä päivä lähimmäisteni auttamiseen ja palvelemiseen. Löysin sapatinpäivän siunaukset siis työtä tekemällä, niin ironista kuin se onkin. Jos me hoitajat lakkaisimme tekemästä työtä sapattina, potilaat eivät tulisi toimeen itsenäisesti. Tietysti muistan arvostaa myös ruumiillista lepoa niinä päivinä kuin se on mahdollista, sillä sekin on Jumalan lahja."
- Aleksandra
 
"Nykypäivän hektisen elämäntyylin vuoksi joku on aina työssä tai kaupassa tai tekemässä jotakin. Jos emme varaa aikaa oppiaksemme tuntemaan puolisoamme ja perhettämme, emme voi tuntea Herraa. Lapset eivät halua lastenhoitajia tai vanhempiensa ostamia tavaroita, vaan sen sijaan he haluavat omat vanhempansa. Yhteinen aika on välttämätön myös aviopuolisoiden välisen läheisyyden ylläpitoon. Koska kirjoittaminen on minusta hauskempaa kuin jopa syöminen, käytän jokaisen vapaan minuutin kirjoittamiseen, paitsi sapattina, jolloin tietokoneeni pysyy kiinni ja vietän koko päivän perheeni kanssa. Jos en viettäisi sapattia, kirjoittaisin silloinkin, mikä vahingoittaisi minua ja perhettäni. Sapattina rukoilemme, syömme, nauramme ja kävelemme yhdessä perheenä kotiseutumme metsäpoluilla. Vaimoni ja minä yritämme tehdä sapatin ainutlaatuiseksi, riemukkaaksi päiväksi, jota koko perhe odottaa ilolla. Haluamme lastemme varttuvan niin, etteivät he ryhdy kammoksumaan tuota päivää joustamattomana lakina, joka on pidettävä taivaaseen pääsyn varmistamiseksi, vaan että siitä tulee heille päivä, jolloin juhlitaan lupausta taivaasta maistamalla sitä jo nyt. Sapatti ei siis ainoastaan muistuta keitä olemme, vaan myös minne olemme menossa." [10] 
- Clifford
 
Näitä erilaisia kokemuksia luettuasi aloit jo ehkä pohtia, voisitko löytää niistä jotain hyödyllistä myös itsellesi. Kun rukoilet asiaa, Jumala voi antaa sydämellesi myös aivan uusia ja itsellesi sopivia tapoja pyhittää sapatinpäivä (kerro minulle oma kokemuksesi sähköpostilla). Lähtökohtasi tulee kuitenkin olla jokapäiväinen lepo Jeesuksessa ja Hänen kauttaan tuleva vapaus synnistä. Jos sapatinviettotapasi merkitsee sinulle vain pakollisia rutiineita, keinoa tehdä Jumalan kanssa vaihtokauppaa tai olla muita parempi Jumalan ja ihmisten edessä, niin kehotan sinua vakavasti hylkäämään sellaisen sapatinvieton kokonaan. Mutta jos sen sijaan jokin sapatinpäivänä tekemäsi tai tekemättä jättämäsi asia auttaa sinua syventämään suhdettasi Jeesukseen ja tekee sinut levänneemmäksi, terveemmäksi ja iloisemmaksi, niin silloin olet ymmärtänyt mitä sapatinpäivän siunaukset todella merkitsevät.
 
 
7. Sunnuntai vai lauantai?
 
Seitsemännen päivän sapatti on lauantai
 
Raamatullisen kalenterin viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy lauantaihin [35]. Tähän voidaan saada varmuus tarkastamalla asia mistä tahansa Raamatun tietosanakirjasta. Suomessakin kyseinen viikkojärjestys oli käytössä vielä vuoteen 1973 saakka, kunnes se muutettiin. Monien maiden kalentereissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, viikko päättyy edelleen lauantaihin [36]. Seitsemäs päivä ja sapatti ovat siis synonyymejä lauantaille. Tarkasti ottaen raamatullisessa ajanlaskussa vuorokausi vaihtuu auringonlaskun aikaan, joten meidän ajanlaskussamme sapatti alkaa perjantai-illalla ja päättyy lauantai-illalla. Luomisessa sunnuntai edusti normaalia työpäivää muiden joukossa, mutta lauantain Jumala siunasi ja pyhitti. 
 
Onko päivällä merkitystä?
 
Kirkkohistoriaa leimaa vuosisatoja jatkunut taistelu siitä, tulisiko ihmisten pitää pyhänä sunnuntaita vai lauantaita. Koko aihealue suorastaan pursuaa äärimmäistä valtataistelua, rovioiden katkua, verenvuodatusta ja kidutuskammioiden kauhunhetkiä. Vaikka kysymys on "vain" yhdestä päivästä, se näyttää alusta saakka riivanneen kirkkoja ja hallitsijoita ihmeellisen voimakkaasti. Saatana ja hänen vallassaan olevat ihmiset ovat sapatin vuoksi vuodattaneet vihaansa Jeesuksen omia kohtaan silmittömällä uhmalla ja raakuudella.
 
Monet nykypäivän uskovat kysyvät, että onko päivällä edes mitään merkitystä, sillä olemmehan jo päässeet Jeesuksen kautta jokapäiväiseen lepoon synneistämme. Sanoihan Paavalikin: "toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma" (Room. 14:5). Pelastuksen kannalta asia onkin juuri näin. Tärkeintä on pitää se lepo, jota emme saavuttaneet lepäämällä sen enempää sunnuntaina kuin lauantainakaan, vaan joka meillä on yksin Jeesuksessa. Onhan kaikki aikamme Jeesuksessa eräällä tavalla pyhää.
 
Mutta myöskään kysymys päivistä ei ole lainkaan yhdentekevä. Paavali ei jakeessaan suinkaan sanonut, ettei sillä olisi mitään merkitystä. Hän päinvastoin kehotti olemaan asiasta "täysin varma" (Room. 14:5). Hän toivoi meidän kaikkien olevan yksimielisiä: "minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset [...] ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus" (1. Kor. 1:10) ja "tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset" (Fil. 2:2).
 
On paljon siunaavampaa päästä Raamatun totuuksista täyteen varmuuteen ja yksimielisyyteen, kuin jäädä niistä epävarmaksi ja erimieliseksi. Siksi meidän on koeteltava, ovatko oppimamme asiat peräisin Jumalalta vai ihmisiltä. Jos havaitsemme, etteivät ne nouse Raamatun sanasta, tahdomme tietenkin muuttaa käsityksiämme: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois" (Matt. 15:13). Paavali ohjeisti Timoteusta: "pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut" (2. Tim 3:14). Ollaksemme varmoja oppimistamme asioista, meidän on tiedettävä, että ne ovat varmasti peräisin Jumalalta ja hänen apostoleiltaan, eikä esimerkiksi vastoin Raamattua opettavilta ihmisiltä, jotka "eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät" (1. Tim 1:7).
 
On myös esitetty, että historian saatossa kalenteriin tehtyjen muutosten myötä alkuperäinen Jumalan valitsema ja pyhittämä sapatinpäivä on kadotettu, eikä voida enää tietää milloin se todellisuudessa on. Tämä on kuitenkin virheellinen luulo. Vaikka joissakin kalentereissa seitsemännen päivän sapatti on siirretty pois paikoiltaan, sen alkuperäinen paikka on aina ollut yleisessä tiedossa. Siitä huolimatta Raamatun ilmoitus yhdestä tietystä sapatinpäivästä on liberaaliteologiassa vesitetty opetuksella, jonka mukaan ajankohta itsessään olisi merkityksetön ja että kukin ihminen voi pitää sapattinaan mitä tahansa päivää, kunhan se toistuu viikon välein. Tällainen opetus ei kestä koettelua Raamatun sanan valossa. Se kertoo pikemminkin välinpitämättömyydestä ja rakkauden kylmenemisestä, kuin aidosta totuuden janoamisesta ja Jumalan tuntemisesta.
 
Jumalalla on painava syy sille, miksi hän loi auringon, tähdet ja kuun: "olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia" (1. Moos 1:14). Aikojen osoittamisella Jumala ei tarkoittanut mitä tahansa aikoja. Jakeen aika -sana tulee heprean kielen sanasta mo'ed (מוֹעֵד), jolla tarkoitetaan erityisiä Jumalan kohtaamisen ajankohtia [17]. Nämä ajankohdat eivät ole ihmisten horjutettavissa, vaan ne noudattavat Jumalan hienosäätämää, tarkkaa, katoamatonta ja muuttumatonta kosmista aikataulua. Yksi näistä ajankohdista on seitsemännen päivän sapatti. Eräs USA:n merivoimien havaintoasema on vahvistanut astronomisilla välineillään, että Jeesuksen viettämä sapatti on heprealaisessa kalenterissa edelleen samalla paikalla kuin 2000 vuotta sitten [37].
 
Jotkut ajattelevat, että valitsimmepa pyhäpäiväksemme sitten lauantain tai sunnuntain, teemme sen joka tapauksessa Herran kunniaksi. Sanoihan Paavalikin: "joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden" (Room 14:6). Kaikkien vilpittömien Jeesuksen seuraajien kohdalla asia varmasti onkin juuri näin. Mutta jos valintaamme koetellessamme Jumala kirkastaa meille Raamatun sanan kautta, ettei Hän ole koskaan valinnut ja pyhittänyt sitä päivää, niin kuinka voisimme enää pysyä valinnassamme "Herran tähden"? Silloinhan pysyisimme valinnassamme ainoastaan ihmisten ja oman mielipiteemme tähden. Paavali ei jakeessaan suinkaan sanonut, että voisimme valikoida vapaasti mitä tahansa päiviä, vaan että jokaisen vilpittömän uskovan tekemä valinta tapahtuu "Herran tähden" (Room 14:6).
 
Vaikka siirtäisimme seitsemännen päivän jollekin muulle paikalle ja alkaisimme kutsua pyhäksi jotain toista päivää, niin Jumalan pyhittämä seitsemäs päivä on edelleen kaikista muista päivistä ainoa, jonka Jumala on pyhittänyt. On totuuden vastaista kutsua pyhäksi jotain, jota Jumala ei ole koskaan pyhittänyt, tai pitää pyhittämättömänä jotain, jonka Jumalan on pyhittänyt ikuisiksi ajoiksi!
 
Jotta pysyisimme totuudessa, olemme Herran tähden valitsematta sellaista päivää, jota Herra ei ole valinnut. Riippumatta siitä, miten vilpittömästi olemme pitäneet sitä pyhänä ja riippumatta siitä, miten paljon hyötyä se on tuonut ja riippumatta siitä, miten syvään se on juurtunut meitä ympäröivään perinteeseen ja yhteiskuntaan, se ei merkitse meille enää uskoa siihen, minkä Jumala on pyhittänyt, vaan uskoa siihen, mitä ihmiset ovat opettaneet: "mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä" (Matt 15:9). Raamattu ohjeistaa lähestymään tämän kaltaisia asioita "rupeamatta väittelemään mielipiteistä" (Room. 14:1). Kun valitsemme ja pyhitämme sen päivän, jonka Jumala on valinnut ja pyhittänyt, ja olemme valitsematta ja pyhittämättä niitä päiviä, joita Jumala ei ole valinnut ja pyhittänyt, niin vasta silloin olemme vapaat ihmisten mielipiteistä ja saamme seisoa lujalla Raamatun totuuden perustalla. Voimme olla aidosti yhtä vain silloin, kun Jumalan mielipiteestä tulee meidän mielipiteemme.
 
Yhden päivän korottaminen muiden yläpuolelle saattaa tuntua mielivaltaiselta. Päivissähän ei käytännöllisesti katsoen ei ole mitään eroa. Lepäsitpä tai vietitpä aikaa perheesi kanssa minä tahansa päivänä, saamasi hyöty on sama. Mutta ero piileekin siinä, että kaikista päivistä ainoastaan Jumalan valitseman ja pyhittämän päivän valitseminen voi olla uskon teko. Monille asioille voidaan esittää käytännön syitä, mutta päivän valinnassa tullaan alueelle, joka koskettaa ainoastaan uskoa ja suhdetta Jumalaan. Sapatin pyhittäminen on uskomista Jeesukseen ja uskominen Jeesukseen on sapatin pyhittämistä.
 
Historian saatossa ne, jotka ovat muiden mielipiteistä välittämättä alkaneet rohkeasti kutsua kaikista muista päivistä pyhäksi juuri sitä päivää, minkä Jumala on pyhittänyt, eivät ole tehneet sitä mistään käytännön syystä. Päinvastoin he ovat valintansa seurauksena joutuneet kokemaan vainoa ja vastustusta jopa kuolemaan saakka. Se edellyttää radikaalia, tietoista ja harkittua päätöstä seurata yksin Jumalaa eikä ihmistä. Se tekee heistä uskon sankareita, joiden rohkeudesta ja rakkaudesta saamme ylistää yksin Jumalaa.
 
Miksi kuitenkin monet kristityt pitävät sunnuntaita pyhänä ja kieltävät seitsemännen päivän sapatin? Katsotaan seuraavaksi, opettaako Raamattu jotain asiasta.
 
Mitä Raamattu opettaa sunnuntaista?
 
Jeesus ei mainitse Raamatussa sanaakaan viikon ensimmäisestä päivästä, eli sunnuntaista. Mutta kun yhdistetään historiantutkimus ja Jeesuksen antama profetia Jerusalemin temppelin tuhosta, voidaan saada selville, mitä sunnuntai merkitsee Jeesukselle.
 
Käsittelimme jo aikaisemmin sitä, kuinka Jeesus käski opetuslapsiaan rukoilemaan, ettei heidän pakonsa Jerusalemista tapahtuisi sapattina (Matt 24:20). Jeesus siis toivoi, että hänen omansa saisivat olla sapatinpäivänä rauhassa. Hän toivoi, että jos Jerusalemin kerran oli määrä kohdata sellainen pyhäinhäväistys, jossa tuhansia ihmisiä tultaisiin surmaamaan, niin tapahtukoon se edes päivänä, jolla ei ole merkitystä. Historia ja perimätieto osoittavat, että Jeesuksen pyyntöön ja opetuslasten rukouksiin vastattiin. Temppelivuoren pyhäinhäväistys ja Jeesuksen seuraajien raskas pakomatka ei heidän onnekseen tapahtunut pyhänä sapatinpäivänä, vaan sunnuntaina, joka oli viikon ensimmäinen työpäivä [6]. Tämä tapahtui 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, mikä osoittaa, että vielä tuossa vaiheessa sunnuntai ei merkinnyt seurakunnalle sen enempää kuin Jeesuksellekaan. Se merkitsi heille samaa, mitä maanantai merkitsee useimmille länsimaalaisille.
 
Markus mainitsee viikon ensimmäisen päivän kahdesti (Mark 16:1-2, 9). Markuksen evankeliumi kirjoitettiin yli 25 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, eikä kummankaan maininnan yhteydessä anneta mitään vihjettä siitä, että ensimmäisestä päivästä olisi tullut pyhä. Päinvastoin Markus tekee selkeän eron ensimmäisen päivän ja sapatin välillä. Ensimmäinen päivä alkoi vasta sen jälkeen, "kun sapatti oli ohi" (Mark 16:1).
 
Matteus mainitsee viikon ensimmäisen päivän yhden kerran. Hänen evankeliuminsa oli alkuseurakunnassa suosituin ja varhaiset kristilliset kirjoittajat lainasivat sitä usein. Se on ajoitettu vuosille 70-80 jKr. Matteus tekee Markuksen tavoin selkeän eron ensimmäisen päivän ja sapatin välillä. Ensimmäinen päivä alkoi vasta sen jälkeen, "kun sapatti oli päättynyt" (Matt 28:1).
 
Luukas mainitsee viikon ensimmäisen päivän yhden kerran. Hän kirjoittaa naisista, jotka valmistivat hyvänhajuisia yrttejä Jeesuksen hautaa varten. He eivät kuitenkaan lähteneet viemään yrttejä haudalle heti, vaan Markuksen ja Matteuksen tavoin myös Luukas tekee selkeän eron ensimmäisen päivän ja sapatin välillä sanoen: "mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa" (Luuk 23:56). Vasta sapatin jälkeen "viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit" (Luuk 24:1). Luukkaan evankeliumi on ajoitettu samalle ajalle kuin Matteuksen evankeliumi, eikä hän kertaakaan vihjaa, että ensimmäisestä päivästä olisi tullut pyhä.
 
Johannes mainitsee viikon ensimmäisen päivän evankeliumissaan kahdesti (Joh 20:1, 19). Ensimmäisessä maininnassa Maria Magdaleena menee viikon ensimmäisenä päivänä Jeesuksen haudalle. Toisessa maininnassa Jeesus ilmestyy viikon ensimmäisenä päivänä opetuslapsille, jotka olivat peloissaan lukkiutuneet sisätiloihin. Muiden evankelistojen tapaan myös Johannes vaikenee täydellisesti viikon ensimmäisen päivän pyhyydestä, vaikka hänen evankeliuminsa on ajoitettu ensimmäisen vuosisadan lopulle.
 
Ilmestyskirjassa Johannes kertoo: "Minä olin hengessä Herran päivänä" (Ilm 1:10). Jotkut väittävät Herran päivän tarkoittavan sunnuntaita, koska se on ollut sunnuntain nimitys kirkollisessa perinteessä jo niin kauan kuin voidaan muistaa. Raamatussa Herran päivällä ei kuitenkaan milloinkaan viitata sunnuntaihin, vaan joko eskatologiseen tuomion ja hävityksen päivään (Joel 2:31​) tai sapattiin: "seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti" (2. Moos 20:10) ja "kutsut sapattia ilonpäiväksi, Herran pyhäpäivää kunnioitettavaksi" (Jes 58:13, RK 2012). Jeesus on "sapatin Herra" (Matt 12:8, Mark 2:28 & Luuk 6:5). Sapatti on Hänen, Herran Jeesuksen, päivä. Eli yksinkertaisesti Herran päivä. Jos Johannes olisi nimennyt viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, hän olisi käyttänyt sitä nimeä myös evankeliumissaan, jonka kirjoittaminen on yleensä ajoitettu Ilmestyskirjan jälkeiselle ajalle. Sen sijaan hän kuitenkin kutsuu sunnuntaita arkisesti viikon ensimmäiseksi päiväksi, mikä merkitsee normaalia työpäivää.
 
Paavali mainitsee viikon ensimmäisen päivän kirjeissään yhden kerran: "Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani" (1. Kor 16:2). Tämäkään jae ei millään tavoin vihjaa, että ensimmäisestä päivästä olisi tullut pyhä. Se ei tarkoita "pyhän sunnuntaimessun kolehtia". Paavali vain käskee ihmisiä laittamaan "kotonaan jotakin talteen" keräystä varten.
 
Apostolien teot sisältää mielenkiintoisen jakeen: "Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka" (Apt 20:7). Kyseessä ei kuitenkaan ollut "pyhän sunnuntaiaamun ehtoollismessu", vaan kokoontuminen tapahtui illalla, sillä "monta lamppua oli palamassa yläsalissa" (Apt 20:8). Raamatullisen ajanlaskun mukaan vuorokausi vaihtuu auringonlaskun aikaan, joten kyseessä oli varsinaisesti sapatti-illan kokoontuminen, joka venyi seuraavaan päivään. The New English Bible kääntääkin ilmauksen "lauantai-iltana" [40]. Arameasta käännetystä tekstistä käy parhaiten ilmi, että he olivat olleet siellä jo koko sapatinpäivän: "olimme siellä sen sapatin päivän" (Apt 20:6) [38].
 
Kokoontumisen juuret olivat juutalaisessa havdala-palveluksessa, joka päätti sapatin ja aloitti taas arjen mm. yhteisen aterian ja rukouksen merkeissä [39]. Leivän murtamisessa ei siis ollut kyse ehtoollisesta, toisin kuin esimerkiksi katolinen kirkko väittää [45]. Siinä ei edes mainita viiniä. Ilmaus "murtaa leipää" esiintyy Uudessa Testamentissa 15 kertaa, ja kahta lukuun ottamatta ne tarkoittavat aina tavallista ateriointia [41]. Tämä on Apostolien tekojen ainoa jae, joka mainitsee viikon ensimmäisen päivän, ja sekin puhuu varsinaisesti sapatti-illan kokoontumisesta. Se tuo siis yhden kokoontumisen lisää artikkelissa aikaisemmin mainittuun laskelmaan, jonka mukaan Apostolien teot sisältää vähintään 97 sapattikokoontumista, joissa Jeesuksen seuraajat ovat mukana.
 
Jopa monet merkittävät sunnuntain pyhittämisen puolestapuhujat ovat valmiita myöntämään, ettei Raamatusta löydy suoria perusteita sille, että sapatti olisi lakannut olemasta pyhä ja että tilalle olisi tullut sunnuntai.
 
Samuel A. Cartledge on sanonut kirjassa The Lord's Day, joka julkaistiin lujittamaan sunnuntaita kristillisenä sapattina: "meidän on myönnettävä, ettemme pysty osoittamaan ainoatakaan suoraa käskyä, jossa kehotettaisiin siirtymään seitsemännen päivän vietosta ensimmäisen päivän viettoon" [47]. D.A. Carson kirjoittaa kirjassa From Sabbath to Lord's Day, joka on laaja teos sunnuntain tukemiseksi: "Emme ole vakuuttuneita siitä, että Uusi testamentti kehittäisi yksiselitteisen 'siirtoteologian', jonka mukaisesti sapatti siirtyisi seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle" [48]. Sunnuntain pyhittämistä ajavan Herran päivän allianssin toiminnanjohtaja James P. Wesberry on kirjoittanut Sunday-lehdessä: "Ei ole muistiin merkittyä Jeesuksen lausuntoa, joka valtuuttaisi tekemään tällaisen muutoksen, ei myöskään merkintää tällaisesta lausunnosta apostolien taholta" [49]. Raamatulliset perusteet sapatin pyhyyden siirtämiseltä sunnuntaille yksinkertaisesti puuttuvat.
 
8. Milloin Jeesus nousi ylös kuolleista?
 
Maan povessa kolme päivää ja kolme yötä
 
Koska Raamattu ei sisällä yksiselitteistä siirtoteologiaa, suuret kirkot ovat alkaneet perustella sunnuntaiaamun messun ajankohtaa väitteellä, että se vastaa läheisesti Jeesuksen ylösnousemuksen ajankohtaa. Väitteellä perustellaan myös sitä, miksi sunnuntaiaamun messusta on tehty kaikkia kirkon jäseniä koskeva käsky, vaatimus ja velvollisuus.
 
Katolisen kirkon katekismus sanelee: "Ensimmäinen kirkon käsky [...] vaatii uskovia pyhittämään Herran ylösnousemuksen muistopäivän [...]" [46] ja "[...] sinä päivänä Herra nousi voittajana Isän luokse" [51]. Toisessa kohdassa se ilmoittaa otsikolla "SUNNUNTAIVELVOLLISUUS" seuraavasti: "Kirkon käsky määrittelee tarkemmin Herran lain: 'Sunnuntaina ja muina velvoittavina juhlapäivinä uskovilla on velvollisuus osallistua messuun.' 'Käskyn osallistua messuun täyttää se, joka on läsnä messussa, missä tahansa sitä vietetään katolisen riituksen mukaisesti [...]'" [50]. Tämä korostuu erityisesti kirkon pääsiäissunnuntaina, jota vietetään "vuoden tärkeimpänä, velvoittavana juhlapäivänä" [52]. Sitä edeltää mm. paastoaika ja pitkäperjantai, jota vietetään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja hautaamisen ajankohtana. Mutta onko tällaisille ajankohdille ja määräyksille raamatullisia perusteita?
 
Jeesus sanoi, että hän on kuolemansa jälkeen "maan povessa kolme päivää ja kolme yötä" (Matt. 12:40). Kirkko sen sijaan velvoittaa viettämään pyhäpäiviään sen perusteella, että heidän mukaansa Jeesus haudattiin pitkäperjantain iltana ja että Hän nousi kuolleista pääsiäissunnuntain aamuna. Oletko koskaan tullut ihmetelleeksi, miksi he eivät ole osanneet laskea kolmeen? Tuolle aikavälille mahtuu ainoastaan yksi kokonainen päivä ja kaksi yötä. Meidän on valittava, uskommeko Jeesuksen sanoihin vai kirkon perinteeseen. Raamatun tutkiminen tässä asiassa on tärkeää, koska se vastaa kysymykseen siitä, pitikö Jeesus sanansa. Se on tärkeää myös siksi, että juutalaisen käsityksen mukaan ihminen on varmuudella kuollut vasta sitten, kun hän on ollut kolme vuorokautta kuolleena. Sielu ei voi enää sen jälkeen palata ruumiiseen, ellei Jumala herätä häntä. Jos Jeesus oli haudassa vain yhden päivän ja kaksi yötä, hänen ylösnousemuksensa ei merkitsisi mitään.
 
Valmistuspäivä ja suuri sapatti
 
Kun Jeesus antoi henkensä ristillä, Raamatun mukaan "silloin oli valmistuspäivä" (Joh 19:31). Valmistuspäivä tarkoittaa heprealaisen kalenterin Nisan kuun 14. päivää, jonka iltahämärässä jokainen juutalainen perhe uhrasi pääsiäiskaritsan Moosekselle annetun esikuvan mukaisesti (2. Moos 12:6). Jeesus täytti tuon esikuvan antamalla henkensä täsmälleen ehtoouhrin hetkellä, samalla kun tuhansien uhrikaritsojen veri vuodatettiin temppelissä: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29). Muistamme että raamatullisen ajanlaskun mukaan vuorokausi vaihtuu auringonlaskun aikaan. Jeesuksen läheiset kiirehtivät hautaamaan Hänen ruumiinsa ennen auringonlaskua, "etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi" (Joh 19:31).
 
 
Tämä auringonlaskun myötä koittava sapatti ei ollut normaali seitsemännen päivän sapatti, vaan vuosittainen Nisan kuun 15. päivän juhlasapatti: "sillä se sapatinpäivä oli suuri" (Joh 19:31). Tuo suuri sapatti saattoi osua mille tahansa viikonpäivälle, ja sinä vuonna kun Jeesus kuoli, se oli meidän ajanlaskumme mukaan torstaina [53][54]. Siitä siis tiedämme, että Jeesus kuoli keskiviikkona noin kello 15 ja haudattiin juuri ennen auringonlaskua noin kello 18 [54]. Siitä hetkestä alkoi se 72 tunnin ajanjakso, jolloin Jeesus oli sanojensa mukaisesti "maan povessa kolme päivää ja kolme yötä" (Matt. 12:40).
 
Keskiviikkona tapahtunut Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja hautaaminen ei ole millään tavoin uusi ja outo oppi. Asia on ollut selvä niin alkuseurakunnalle, kuin myös monille myöhemmille merkittäville kirkkoisille, historioitsijoille ja kirjailijoille, lähtien katolisen kirkon omista riveistä. Heitä ovat olleet mm. 200-luvulla elänyt kirjailija Victorinus Ptujalainen (kuoli 303-304 jKr.), kirjailija ja apologeetti Lactantius (n. 250–320 jKr.), kristillisen oikeaoppisuuden voimakkaana puolustajana tunnettu Epifanios (n. 315–403 jKr.), historioitsijana ja teologisten tutkielmien kirjoittajana tunnettu Cassiodorus (n. 490-585 jKr.), sekä historioitsija ja piispa Gregorius Toursilainen (n. 538–594 jKr.). Myöhemmistä mainittakoon evankelista Finis Dake (1902-1987) ja evankelista ja pastori R. A. Torrey (1856-1928). Nykyaikana asian puolesta on puhunut mm. kristillinen kirjailija ja raamatunopettaja David Pawson. [44][54]
 
Vasemmalta oikealle: Victorinus Ptujalainen, Lactantius, Epifanios, Cassiodorus ja Gregorius Toursilainen
 
Edellä kuvailtua päiväjärjestystä tukee monikin seikka Raamatussa. Se tulee ilmi, kun seuraamme esimerkiksi Maria Magdaleenan ja muiden naisten toimia. He olivat keskiviikkoiltana paikalla seuraamassa, kun Jeesus laitettiin hautaan. Auringonlaskussa alkavan suuren sapatin vuoksi hautaamisessa oli kova kiire. He halusivat voidella Jeesuksen ruumiin, mutta heillä ei ollut voiteeseen tarvikkeita, eikä aikaa sen valmistamiseen. Juutalaiset kauppiaat sulkivat myymälänsä hyvissä ajoin ennen juhlasapatin alkamista [55]. Siksi naiset palasivat kotiinsa suuren sapatin ajaksi, joka kesti keskiviikkoillasta torstai-iltaan. Kun lopulta perjantaipäivä koitti ja "kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä" (Mark 16:1). Kun tarvikkeet oli ostettu, niin ennen perjantai-illalla alkavaa seitsemännen päivän sapattia "he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa" (Luuk. 23:56). Lopulta seitsemännen päivän sapatin jälkeen "viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit" (Luuk 24:1). [54]
 
Kun oli vielä pimeä
 
Milloin Jeesus sitten nousi ylös kuolleista? Monet luulevat, että se tapahtui sunnuntaiaamuna, jotta voitaisiin symbolisesti ajatella Jeesuksen saapuvan juuri sopivasti kirkon aamumessuun. Mutta tällainen symboliikka on myytti, etkä löydä sitä Raamatusta. Naiset nimittäin saapuivat haudalle sunnuntaina ennen auringonnousua, ja havaitsivat haudan olevan tyhjä jo silloin, "kun oli vielä pimeä" (Joh 20:1, RK 2012). Aurinko nousee tuohon aikaan Israelissa jo ennen kello kuutta tai viimeistään noin puolen tunnin sisällä sen jälkeen.
 
 
Naisten saapumista edeltäneet ja sen aikana tapahtuneet ihmeelliset tapahtumat, kuten esimerkiksi maanjäristys, kiven siirtäminen, enkeli-ilmestykset ja vartijoiden tajunnanmenetys eivät tarkoita sitä, että Jeesus olisi juuri sillä hetkellä herännyt kuolleista ja astellut sitten ulos haudasta. Haudassa ei ollut enää siinä vaiheessa ketään. Hauta avattiin ainoastaan todistukseksi paikalle saapuneille silminnäkijöille. Kiven vieritettyään enkeli sanoi naisille: "Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut" (Matt 28:6). Jeesus oli ehtinyt poistua haudasta ja olla elossa jo kauan ennen tätä hetkeä, mutta kuinka kauan?
 
Kolmas päivä
 
Jeesus oli sanonut, että "kolmantena päivänä hän nousee ylös" (Matt. 17:23). Kolmas päivä oli keskiviikosta laskien tietenkin sapatti! Sunnuntai oli neljäs päivä. On kiinnitettävä huomio siihen, että Jeesus ei sanonut nousevansa ylös kolmannen päivän jälkeen, vaan sen aikana. Raamatullisen ajanlaskun mukaan tuo kolmas päivä päättyi auringonlaskussa. Jeesuksen täytyi siis nousta ylös viimeistään ennen auringonlaskua sapattina. Tämä sopii täydellisesti yhteen Jeesuksen ilmoittaman kolmen päivän ja kolmen yön ajanjakson kanssa, joka tuli täyteen juuri ennen auringonlaskua, kun oli vielä sapatti! Meidän tuntemamme roomalaisen ajanlaskun mukaan tuo ajankohta oli lauantai-ilta noin kello 18. Jeesus oli siis ehtinyt poistua haudasta ja olla elossa jo koko yön, lähes 12 tunnin ajan, ennen kuin enkeli vieritti kiven haudan suulta ja naiset saapuivat paikalle. Alla olevan kaavion olen laatinut Michael J. Harrisin graafisen esityksen pohjalta [54].
 
 
Mutta entä se Raamatun jae, jossa kaksi opetuslasta sanovat sunnuntaipäivänä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta: "onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat" (Luuk. 24:21)? Onko sunnuntai siis sittenkin kolmas päivä siitä, kun Jeesus ristiinnaulittiin? Ei ole. Kaikkialta muualta Raamatusta käy ilmi, että kolmas päivä oli sapatti. Jae saadaan linjaan Raamatun kokonaisvaltaisen todistuksen kanssa, kun katsotaan alkutekstiä. Jakeen ilmaisu "siitä kun" tulee kreikan sanasta agei, joka on suoraan käännettynä kuljettaa, ajaa, viedä, tuoda, johdattaa, mennä [56]. Sujuvammin käännettynä sana voidaan kääntää ilmaukseksi "poispäin jostakin" [57]. Luukas itsekin käytti samaa sanaa pari lukua aikaisemmin ilmauksessa "kuljettaa pois" (Luuk 22:54) [58]. Opetuslapset eivät siis sanoneet, että nyt on kolmas päivä ristiinnaulitsemisesta, vaan että kolme päivää on mennyt ristiinnaulitsemisesta. Näin ollen sunnuntai oli neljäs päivä ristiinnaulitsemisesta, ja se kolmas päivä, joka oli jo mennyt, oli sapatti. Tämä on huomioitu lukuisissa erikielisissä raamatunkäännöksissä, joista olen listannut alle muutamia englanninkielisiä. Oikean lukutavan vahvistavat myös mm. kaksi vanhinta estrangelokirjoituksella kirjoitettua arameankielistä alkutekstiä The Sinaitic Palimset ja The Curetonian Syriac [57].
 
- "but he is dead, and that is three days ago!" (Moffatt New Translation)
- "all these things happened three days ago" (Common English Bible)
- "and now, besides all this - which happened three days ago" (Living Bible)
- "but it was three days ago when these things happened" (New Life Version)
- "this all happened three days ago" (New Living Translation)
- "moreover, three days have already passed, since all these events occurred" (The New Berkeley Version in Modern English)
- "and lo, three days have passed since all these things have occurred" (The Syriac New Testament: Translated into English from the Syriac Peshitto Version)
 
Mutta entä nämä alle listatut Raamatun jakeet, jotka näyttävät puhuvan sen puolesta, että Jeesus nousi ylös vasta kolmen päivän jälkeen, eli sunnuntaina, eikä kolmannen päivän aikana, eli sapattina?
 
- "minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa" (Matt. 26:61)
- "kolmen päivän kuluttua minä nousen ylös" (Matt. 27:63)
- "tuleman tapetuksi ja kolmen päivän perästä nouseman ylös" (Mark. 8:31)
- "he tappavat hänet; ja kun hän on tapettu, nousee hän kolmen päivän perästä ylös" (Mark. 9:31)
- "tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös" (Mark. 10:34)
- "rakennan kolmessa päivässä toisen (temppelin), joka ei ole käsillä tehty" (Mark. 14:58)
- "joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat!" (Mark. 15:29)
- "niin minä pystytän sen kolmessa päivässä [...] hän puhui ruumiinsa temppelistä" (Joh. 2:19, 21)
 
Kaikkiin ylle listattuihin jakeisiin pätee hyvin yksinkertainen selitys, joka laittaa ne linjaan Raamatun kokonaisvaltaisen todistuksen kanssa. Niissä nimittäin puhutaan tapetuksi tulemisesta ja ruumiin temppelin hajottamisesta. Jakeissa mainittu kolmen päivän aikaväli ei siis ala hautaamisen hetkellä, vaan kuoleman hetkellä, eli keskiviikkoiltapäivällä noin kello 15. Kolmen päivän aikaväli täyttyy näin ollen sapatti-iltapäivällä noin kello 15, jonka jälkeen Jeesus nousi ylös ja rakensi uudelleen ruumiinsa temppelin, juuri niin kuin edellä listatut jakeet kertovat. Sen sijaan hautaamisen hetkestä laskettuna ylösnousemus ei tapahtunut kolmannen päivän jälkeen, vaan sen aikana, niin kuin alle listatut jakeet kertovat. Siksi kaikki Raamatun jakeet, joissa sanotaan Jeesuksen nousseen kolmantena päivänä Hänen kuolinpäivästään, tulee ymmärtää siten, että niissäkin on kyseessä tarkemmin sanottuna hautaamisen hetkestä alkava ajanjakso (Matt. 16:21, 17:23, 20:19, Luuk. 9:22, 18:33, 24:7).

- "hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä" (1. Kor. 15:4)
- "käske siis tarkasti vartioida hautaa kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa tulisi ja varastaisi häntä ja sanoisi kansalle: 'Hän nousi kuolleista'" (Matt. 27:64)
- "kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän" (Luuk. 13:32)
- "hänet Jumala herätti kolmantena päivänä" (Apt. 10:40)
 
Raamatun todistus osoittaa, että Jeesus piti sanansa. Hän nousi kolmannen päivän jälkeen kuolemastaan ja kolmannen päivän aikana hautaamisestaan. Hän oli haudassa kolme päivää ja kolme yötä, eikä hetkeäkään enempää tai vähempää. Näin hän täytti Joonan merkin, joka kertoi esikuvallisesti meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä viettäneestä Joonasta (Matt. 12:40). Jos Jeesus olisi haudattu kirkon opetuksen mukaisesti perjantai-iltana ennen seitsemännen päivän sapatin alkamista, Hänen ylösnousemuksensa ajankohta olisi osunut maanantai-illalle. Mutta koska Raamattu todistaa ylösnousemuksen jälkeisen päivän olleen sunnuntai, on selvää että Jeesus kuoli ja haudattiin keskiviikkona karitsan teurasuhrin valmistuspäivänä juuri ennen suuren sapatin alkamista ja että Hän nousi ylös lauantai-iltana juuri ennen seitsemännen päivän sapatin päättymistä. Ei siis ollut mitään pitkäperjantaita eikä sunnuntaiaamun ylösnousemusta. Siksi ei ollut myöskään mitään juutalaisen käsityksen mukaista sielun palaamista ruumiiseen. Koska Jeesus oli haudassa kolme päivää ja kolme yötä, ainoastaan Jumala pystyi herättämään Hänet kuolleista. Näin ollen Jeesuksen ylösnousemus ei ollut merkityksetön, vaan se todistaa, että Hän on Jumalan lupaama Messias.
 
Milloin alkuseurakunta juhli ylösnousemusta?
 
Aikaisemmin tutkimme Raamatusta kohtaa, missä alkuseurakunta kokoontui yhteen ylösnousseen Jeesuksen nimessä sapatti-iltana. Ilta kääntyi auringonlaskun myötä sunnuntaiksi (Apt 20:7). Ylösnousemuksen ja elämän teema sapatin päättymiseen ja sunnuntain alkamiseen liitettynä ei ollut heille millään tavoin uusi asia. Se kuului juutalaisessa perinteessä sunnuntain teemaan esikuvallisesti jo kauan ennen Jeesuksen syntymää. Siitä huolimatta sunnuntai ei ole koskaan ollut Jumalan valitsema ja pyhittämä päivä samalla tavalla kuin seitsemännen päivän sapatti. Sapatilla on läpi kirjoitusten aivan oma teemansa levossa ja lunastuksessa. Alkuseurakunta ei sekoittanut näitä teemoja toisiinsa, eivätkä he siirtäneet sapatin pyhyyttä ja merkitystä sunnuntaille. Heidän juhlintansa sijoittui havdalan ajankohtaan, eli sapatin ja sunnuntain väliseen iltaan​ [39][42]. Kirkkohistorian professori Fredrik Nilsen Kööpenhami­nan yliopistosta mainitsee kirjassaan Kristillisen kirkon historia I, että vielä neljännellä vuosisadalla monet kristityt pyhittivät sapatinpäivän iltaa, vuorokauden vaihtuessa sunnuntaille [84].
 
Jeesus ei erehtynyt kutsuessaan itseään sapatin Herraksi. Sen sijaan ne, jotka käskevät ja velvoittavat ihmisiä viettämään ylösnousemuksen päivää sunnuntaina, ovat erehtyneet päivästä. Joka viikko messua aloittaessaan he uskovat julistavansa Jeesuksen ylösnousemusta ainoana oikeana ja velvoittavana ajankohtana, mutta heidän uskonnolliset velvoitteensa ja kirkkolakinsa ovat lähtöisin ihmisestä eikä Jumalasta. Kaiken lisäksi he ovat yhteensä 16 tuntia myöhässä. Yhdelläkään kirkolla ei ole raamatullista oikeutusta käskeä ja velvoittaa Jeesuksen omia noudattamaan kirkon sunnuntaimessua, palmusunnuntaita, kiirastorstaita ja pitkäperjantaita, eikä niihin liittyviä paastoaikoja ja muita uskonnollisia toimituksia.
 
Kirkon luomiin, Raamatun ulkopuolisiin, uskonnollisiin juhla-aikoihin ja perinteisiin voidaan soveltaa Paavalin sanoja: "kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt" (Gal 4:9-11) ja "katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen" (Kol. 2:8) ja "jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!'" (Kol. 2:20-21) ja "tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi" (Kol. 2:23).
 
9. Miten ja milloin sunnuntaista tuli ihmisten valitsema pyhäpäivä?
 
Katse Roomaan
 
Edelleen on jäänyt avoimeksi kysymys siitä, miksi kaikesta huolimatta monet itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset pitävät sunnuntaita pyhänä, mutta kieltävät seitsemännen päivän sapatin pyhyyden? Missä on heidän ajattelunsa alkulähde ja juuret? Raamatusta emme niitä löytäneet. Siksi meidän on suunnattava katseemme Roomaan ja sen uskonnolliseen historiaan.
 
Rooman valtakunnan Achaean provinssin prokuraattori ja elämänkertakirjailija Plutarkhos kertoi aikoinaan roomalaisen sotapäällikkö Pompeiuksen sotaretkestä. Noin vuonna 50 eKr. Pompeius päihitti laivojen kimppuun hyökkäilleet merirosvot ja toi heidät Roomaan. Merirosvot palvoivat Mitra -nimistä ikivanhaa aurinkojumalaa. Heidän vaikutuksestaan Mitran palvonnasta tuli suosittua myös Roomassa. Mitrauskonnon seitsenportainen hierarkia ja sen veljeskuntamainen luonne kiehtoi etenkin roomalaisia sotilaita. Idästä palanneiden roomalaisten sotilaiden kerrotaan rukoilleen aamunkoitossa, kasvot kohti aurinkoa. Tuolta ajalta alkoi historiankirjoituksissa tulla esiin mainintoja myös Sol Invictuksesta, eli voittamattomasta aurinkojumalasta. [59]
 
Myöhemmin vuonna 31 eKr. roomalainen sotapäällikkö ja pakanallisen pontifex-pappiskollegion jäsen Octavianus löi Antoniuksen ja Kleopatran joukot. Hänestä tuli Rooman ensimmäinen keisari, joka tunnetaan nimellä Augustus. Yleisesti historioitsijat pitävät tätä Augustuksen voittoa Rooman valtakunnan alkuna. Palattuaan sotaretkeltä Augustus kuljetti Roomaan kaksi suurta obeliskia, auringonpalvontaan liittyvää suurta monumenttia [60]. Historian professori ja filosofian tohtori Ronald Mellor Kalifornian yliopistosta Los Angelesista (UCLA) on sanonut obeliskeista: "Toisen niistä hän pystytti circus maximukselle. Se ei ollut ainoastaan omistettu aurinkojumalalle, se oli myös selvä merkki siitä, että Rooma oli valloittanut Egyptin. Omistuskirjoituksessa sanotaan: 'Keisari Augustus omistaa tämän lahjan auringolle' ja lainaus jatkuu: 'koska Egypti on valloitettu'. Circus maximukselle kilpailuja katsomaan tulevat ihmiset näkivät sen olevan omistettu auringolle, mutta lisäksi he ymmärsivät Rooman aurinkojumalan olleen Egyptin vastaavaa mahtavampi" [61]. Auringon jumaloimisesta ja kunnioittamisesta tuli Rooman vallan tunnus kaikkialla, minne sen valta ulottautui.
 
Raaoista kristittyjen vainoista tunnettu Rooman keisari Nero (37-68 jKr.) teetätti ensimmäisen vuosisadan puolivälissä kuvanveistäjällä häntä muistuttavan 30 metriä korkean pronssipatsaan. Myöhemmin keisari Vespasianus (9-79 jKr.) lisäsi patsaalle auringonsäteitä esittävän kruunun ja nimesi sen Colossus Solikseksi, Rooman voittamattoman aurinkojumala Solin mukaan. [62]
 
 
Juutalaiset juuret ja juutalaisviha
 
Kristinusko sai alkunsa juutalaisten maassa. Sen kaikki alkuperäiset seuraajat olivat juutalaisia. Sen pyhät kirjoitukset ovat juutalaisia. Sen Messias on juutalainen. Myös me kaikki pakanat olemme uskoon tultuamme tulleet sisäisesti juutalaisiksi (Room. 2:29). Meidät on katkaistu pois omasta puustamme ja oksastettu kiinni Israelin öljypuuhun (Room. 11:24). Siksi pakana- ja juutalaistaustaisilla kristityillä on yhteiset juuret ja saamme hengellisen ravintomme samasta rungosta. Kristinusko tunnettiin alun perin yhtenä juutalaisen uskon tienä. Myös sapatti oli saanut juutalaisen leiman.
 
Kun juutalaisviha alkoi levitä ja kiristyä Rooman valtakunnassa, myös kristityt saivat siitä osakseen. Samuele Bacchiocchi käsittelee asiaa tohtoriväitöskirjassaan, joka dokumentoi muutoksen sapatilta sunnuntaille. Hän kirjoittaa, että ankaran juutalaisvihan syttyessä "monet kristityt, etenkin keisarikaupungissa, pyrkivät selvästi ja näkyvästi erottumaan juutalaisista roomalaisten silmissä. Varsinkin keisari Hadrianuksen hallituskaudella (117-138 jKr.) selvä pesäero juutalaisiin tuli välttämättömäksi näihin kohdistuvien rankaisutoimien vuoksi" [68]. Erottuakseen juutalaisista jotkut Rooman ja Aleksandrian kristityt mm. kielsivät sapatin pyhyyden. Bacchiocchi kirjoittaa: "sen lisäksi, että Hadrianuksen julistus teki sapatin laittomaksi, kreikkalaiset ja roomalaiset kirjoittajat jatkuvasti pilkkasivat ja vastustivat sitä (sapattia), kenenkään ei tulisi hämmästyä, että monet kristityt katkaisivat siteensä juutalaisuuteen korvaamalla sellaiset selvästi juutalaisuuteen liittyneet uskonnollisuuden muodot kuin sapatin, uusilla muodoilla" [69].
 
Robert M. Johnston on sanonut: "Sunnuntai oli kiehtova korvike sapatille, koska sillä alkoi olla jo tietynlaista 'hohtoa', johtuen uusista virtauksista pakanauskonnossa, joka teki sunnuntaista auringonpalvonnan ja auringon ajattelemisen päivän" [70]. Tämä sosiaalinen seikka vaikutti siihen, että jotkut Rooman ja Aleksandrian kirkon johtajat alkoivat sapatin pyhyyden kiellettyään kutsua sunnuntaita pyhäksi. Näin myös pakanoita oli helpompi houkutella liittymään uuteen roomalaiseen uskontoon, joka alkoi enenevissä määrin omaksua synkretistisiä piirteitä, eli eri uskontojen sekoittumista.
 
Rooman ja Aleksandrian kirkot tarvitsivat teologista oikeutusta sunnuntain pyhittämiselle. Siksi jo ensimmäiset maininnat roomalaisten ja aleksandrialaisten sunnuntainvietosta keskittyvät selittelemään syytä tällaiselle uudenlaiselle toiminnalle. Rooman kirkon vaikuttajista Justinos Marttyyri (n. 100/114 - 162/168 jKr.) kirjoitti: "Mutta auringon päivänä, kaikki kokoonnumme, koska se on ensimmäinen päivä, jolloin Jumala loi maailman muuttamalla pimeyden ja aineen muodon" [71]. Pyhäpäivä ei enää perustunut päivään jolloin Jumala lepäsi, vaan päivään jolloin Jumala aloitti työn. Kuitenkin samaan aikaan levon teema irrotettiin sapatista ja siirrettiin sunnuntaille.
 
Aleksandriassa kirkko aloitti sunnuntain pyhittämisen hieman ennen vuotta 120 jKr. Barnabaan kirje, joka on luultavasti peräisin tuolta alueelta, tuomitsee sapatin pyhittämisen ja juutalaisuuden. Kirjeen nimi viittaa Barnabakseen, joka oli Paavalin työtoveri. Se ei kuitenkaan ole todellisuudessa Barnabaksen kirjoittama, vaan sen alkuperä on huomattavasti myöhäisemmältä ajalta (n. 135 jKr). Alkuperäinen Barnabas oli sapatin pyhittäjä. Kirje on siis väärennös, joka ei ole koskaan kuulunut Raamatun kirjoituksiin. Siinä mm. kerrotaan, että hyeena vaihtaa sukupuoltaan kerran vuodessa ja jänis saa joka vuosi ruumiiseensa yhden aukon lisää. Vale-Barnabas kertoo, että he viettävät viikon "kahdeksatta" päivää, tarkoittaen sunnuntaita [74]. Aleksandriassa oli tapana hengellistää kaikki, ja juuri sitä vale-Barnabas tekee.
 
Filosofian tohtori Claudia Setzer Kolumbian yliopistosta on sanonut: "Barnabas uskoo heprealaisten kirjoitusten olevan lahja niille, jotka todella ymmärtävät niitä, mutta hän ajattelee, että sen ymmärtävät eivät ota sitä kirjaimellisesti vaan vertauskuvallisesti tai hengellisesti" [73]. Vale-Barnabas ei ota mitään kirjaimellisesti, vaan selittää sapatin olevan pelkkä hengellinen symboli Jeesuksen paluun jälkeisestä ajasta: "Ja hän lepäsi seitsemäntenä päivänä. Tämä tarkoittaa, että kun Hänen Poikansa palaa, tämä tuhoaa ja tuomitsee pahan ihmiskunnan ja muuttaa auringon, kuun ja tähdet. Silloin Hän totisesti lepää seitsemäntenä päivänä" [72]
 
Auringon ylipapit ja auringon päivä
 
Keisari Aurelianus (214/215 - 275 jKr.) teki voittamattomasta aurinkojumalasta, Sol Invictuksesta, Rooman pääjumalan [66][67]. Hän alkoi lyöttää voittamattoman aurinkojumalan kunniaksi kolikoita, rakennutti Roomaan aurinkotemppelin ja perusti auringonpalvontakultille pappiskollegion [76]. Hän pyrki yhdistämään kaikki Rooman uskonnot yhden keisarin ja yhden aurinkojumalan alle, sallien kuitenkin muiden jumalien palvonnan siinä ohessa [75]. Aurelianuksen kuoltua hänet itsensäkin julistettiin jumalaksi [65][66]. Voittamattoman aurinkojumalan kultti nousi valtionuskonnon asemaan.
 
Keisari Konstantinus (272/274 - 337 jKr.) jatkoi monilta osin Aurelianuksen jalanjäljissä. Vaikka hän suosi kristittyjä ja antoi monilla tavoin ymmärtää kääntyneensä kristityksi, hän oli kuitenkin samaan aikaan auringonpalvontakultin ylipappi, ja myös pysyi kultin ylipappina kuolemaansa asti [64]. Vuonna 313 jKr. Konstantinus laillisti kristinuskon, mutta hänen rakennuttamassaan ja pari vuotta myöhemmin valmistuneessa riemukaari-monumentissa hänet kuvataan uhraamassa pakanajumalille. Aurelianuksen tavoin hän myös jatkoi kolikoiden lyöttämistä voittamattoman aurinkojumalan kunniaksi. Filosofian tohtori ja kulttuurihistorian professori Veikko Litzen kirjoittaa kirjassaan Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa"Hänellä oli aivan erityinen suhde Aurinkoon, mikä ei suinkaan ollut merkityksetöntä valtakunnan kannalta ongelmallisen, mutta yhäti kasvavan kristittyjen joukon sympatioita ajatellen. Konstantinuksen taivaallinen kumppani, comes, eräänlainen jumalolemus, oli nimittäin Sol Invictus, Voittamaton Aurinko, joka näkyy rahassa keisarin kanssa identtisenä taustahahmona" [99].​
 
Kuva: roomalainen kolikko, jossa on Konstantinus apulaiskeisareina toimineiden poikiensa keskellä, taustanaan jumalolemuksensa Sol Invictus, jonka auringonkehän kirkko peri myöhemmin käyttöön pyhimystensä sädekehänä
 
Kuva: roomalainen kolikko, jossa on Konstantinuksen sivuprofiili ja kääntöpuolella Sol Invictus, voittamaton aurinkojumala
 
Konstantinus lakkautti muutamia pakanatemppeleitä, mutta säilytti kuitenkin suurimman osan niistä. Hän itsekin rakennutti yhden temppelin. Se oli suunnattu itään päin, jotta auringon säteet tulisivat hänen asettamaansa pappia kohti ja pappi saattoi näin palvoa aurinkoa [64]. Vielä elämänsä loppupuolella Konstantinus salli, että myös hänelle itselleen ja hänen perheenjäsenilleen rakennettiin temppeli, johon hän itse nimitti pappeja palvelemaan. Konstantinus kieltäytyi kasteesta koko elämänsä ajan ja salli sen itselleen vasta kuolinvuoteellaan. Vuodelta 354 säilyneestä roomalaisesta kalenterista käy ilmi, että vielä noin 17 vuotta Konstantinuksen kuoleman jälkeen "kristillisessä" Roomassa juhlittiin neljää erillistä juhlaa aurinkojumalan kunniaksi [79].
 
Englantilainen historioitsija Henry Milman kirjoittaa kirjassaan History of Christianity: "Konstantinuksen valtakausi on yksi maailmanhistorian käännekohdista. Se on Rooman valtakunnan hajoamisen aikaa ja silloin alkoi, tai oikeastaan lujittui, eräänlainen itäinen despotismi, joka sai uuden pääkaupungin, uuden perustuslain, ja lopulta uuden uskonnon" [77]. Alan Reinach on sanonut: "Kääntyikö Konstantinus kristinuskoon vai kävikö toisinpäin? Kuka tietää. Meille on tärkeää se, että esiin nousi erilainen kirkko ja erilainen valtio. Ne kaksi olivat niin sekoittuneet yhteen, että oli vaikea nähdä eroa" [78]. Filosofian tohtori ja historiantutkija Päivi Setälä kirjoittaa kirjassaan Kristinusko - kristillinen yhteisö - kirkko ja Naiset: "Kun keisari Konstantinus hyväksyi vuonna 313 kristinuskon yhdeksi valtakunnan etua 'palvelevista virallisista' uskonnoista, päätös ei johtanut vain roomalaisuuden kristillistämiseen vaan myös kristillisyyden roomalaistamiseen" [94].
 
Kiistanalaisesta asemastaan huolimatta Konstantinus puuttui innokkaasti päätöksentekoon Rooman kirkossa, kun määriteltiin "oikeaa oppia". Hän myös sääti lakeja, jotka mahdollistivat kristittyjen toisinajattelijoiden ("harhaoppisten") sekä juutalaisten vainoamisen. Puheessaan "harhaoppisille" Konstantinus sanoi: "Koska siis tämä onnettomuus, jonka teidän turmeltuneisuutenne aiheuttaa, on käynyt sietämättömäksi, me säädämme tämän lain nojalla, ettei kukaan teistä enää uskalla järjestää kokoontumisia. Siksi olemme myös antaneet käskyn ottaa teiltä pois talonne, joissa te kokoonnutte. Huolemme ulottuu niin pitkälle, ettemme salli teidän taikauskoisten hullujen kokoontua missään, emme julkisissa emmekä yksityisissä taloissa tai tiloissa" [92]. Konstantinus asetti kirkon johtaviin virkoihin myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka vain nimellisesti olivat kristittyjä. Sen seurauksena monet kristityt vetäytyivät kirkon julkisesta elämästä luostareihin ja autiomaahan [93]. Heille Rooman kirkko edusti antikristillistä valtaa, josta profeetta Daniel oli ilmoittanut jo noin 800 vuotta aikaisemmin seuraavaa: "Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain" (Dan. 7:25).
 
Vuonna 321 jKr. Konstantinus antoi lain sunnuntain pyhittämisestä: "Auringon kunnianarvoisana päivänä virkamiehet ja kaupungeissa asuvat ihmiset levätkööt ja kaikki työpajat olkoot suljettuina" [80]. Robert M. Johnston on sanonut: "Ensimmäinen laki, joka vaati ihmisiä viettämään sunnuntaita ja lepäämään sunnuntaina oli keisari Konstantinuksen voimaan saattama laki vuodelta 321. Ja hän tekee sen viittaamatta mitenkään kristilliseen teologiaan tai kristillisiin käsityksiin. Hän puhuu auringon kunnianarvoisesta päivästä, mikä viittaa siihen, että auringosta oli tulossa yhä enemmän palvonnan kohde. Ensimmäisellä sunnuntainviettoa vaativalla lailla ei ollut minkäänlaista kristillistä sävyä" [81]. Konstantinuksen elämänkertakirjoittajan mukaan hän myös käski kaikkia armeijoitaan kunnioittamaan sunnuntaita, viitaten siihen "valon ja auringon päivänä", mikä on selvää pakanallista terminologiaa [82].
 
Kuoliko sapatti?
 
Konstantinuksen sunnuntailaki ei ratkaissut lopullisesti kysymystä pyhäpäivästä. Vielä vuonna 336 jKr. Rooman kirkon uskonnolliset johtajat kokoontuivat Laodikean kirkolliskokoukseen käsittelemään kysymystä siitä, mitä kirjoituksia tulisi lukea sapatin jumalanpalveluksessa. Kokous linjasi muun muassa seuraavaa: "Evankeliumia tulee lukea sapattina eli lauantaina, muiden kirjoitusten ohella" [83]. Vaikka kristityt kokoontuivat jumalanpalvelukseen sunnuntain lisäksi edelleen myös sapattina, Laodikean kokous kuitenkin kielsi jyrkästi sapatin aseman pyhänä Herran päivänä: "Kristittyjen ei pidä olla juutalaisia lepäämällä sapattina vaan tehtävä työtä kunnioittaen mielummin Herran päivää (sunnuntaita) ja jos mahdollista, levättävä silloin kristittynä. Mutta jos joku havaitaan judaistiksi, olkoon hän kirottu, pois Kristuksesta" [85]. Judaisti- sanaa hän käytti pilkkanimenä sapatin pyhittäjille.
 
Vaikka Rooman kirkon uskonnolliset johtajat alkoivatkin uhkailla sapatin pyhittäviä kristittyjä kirouksella ja pelastuksen menettämisellä, on tärkeää huomata, että heidän vaikutuspiirinsä oli kuitenkin vain rajallinen. Puhumme edelleen pääasiassa vain Rooman ja Aleksandrian tilasta, joissa juutalaisviha oli voimakkainta [90]. Kun sen sijaan katsotaan kaikkia maailman kristittyjä, sapatin pyhyyden kieltäneet kirkot olivat johtavasta asemastaan huolimatta vähemmistöä [86]. Vielä viidennellä vuosisadalla kirkkohistorioitsija Socrates Scholasticus kirjoitti: "Vaikka lähes kaikki maailman kirkot juhlivat pyhää salaisuutta (ehtoollista) jokaisen viikon sapattina, silti Aleksandrian ja Rooman kristityt ovat jonkun vanhan tradition takia lakanneet tekemästä niin" [87][90]. Milanon piispa Ambrosius (340-397 jKr.) kirjoitti: "Kun olen seurakunnassani Milanossa, vietämme lauantaita. Mutta Roomassa vietetään sunnuntaita. Silloin vietämme heidän kanssaan sunnuntaita" [91]. Tästä on lähtöisin sanonta: "When in Rome, do as the Romans do" (suom: "Tee Roomassa roomalaisten tavoin"), josta periytyy myös suomalainen sanonta: "maassa maan tavalla".
 
Mistä juurista saat ravintosi?
 
Rooman katolinen kirkko kunnioittaa Konstantinusta pyhimyksenään. Kaikki katolisen kirkon paavit kautta historian ovat nykyistä paavia myöten kantaneet julkisesti Pontifex Maximus -arvonimeä, joka oli Rooman keisareiden pakanallisen pappiskolleegion ylipapin virka. Konstantinuksen valtakaudella paavina toimi Sylvester I, joka tuki Konstantinuksen asemaa keisarina ja vastavuoroisesti otti Konstantinukselta vastaan lahjoituksia ja maallista valtaa [95].
 
Kuva: Keisari Konstantinus antamassa maallista valtaa symboloivan tiaran paavi Sylvesterille 1200-luvun seinämaalauksessa.
 
Rooman kirkko teki sapatista vastenmielisen määräämällä, että jokaisena sapattina ihmisten tuli paastota. Sunnuntaina sen sijaan oli lupa herkutella. Juutalaisille, jotka olivat tottuneet nauttimaan sapattina juhla-ateriasta, sapattipaasto merkitsi sapatin rikkomista. Sylvester I sanoi, että oli hyvä toimia näin juutalaisten halveksimiseksi: "Jos kristityt viettävät joka sunnuntaita iloisesti ylösnousemuksen vuoksi, niin joka sapattia on hautaamisen vuoksi vietettävä juutalaisten halveksimiseksi" [96][97]. Samaa käytäntöä oli noudatettu jo aikaisemminkin. 200-luvulla elänyt kirkkoisä Hippolytos Roomalainen kirjoitti: "Nykyisinkin jotkut... määräävät sapatille paastoamisen, josta Kristus ei ole puhunut, tuoden häpeää jopa Kristuksen evankeliumille" [98].
 
Rooman katolinen kirkko teki sunnuntain pyhittämisestä instituution, sekä otti itselleen ansion pyhäpäivän muuttamisesta. Katekismus nimeltä The Convert's Catechism of Catholic Doctrine sanoo: "Me vietämme sunnuntaita lauantain asemesta, koska katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa (336 jKr) siirsi lauantain pyhyyden sunnuntaille" [88]. Katolilainen lehti nimeltä The Catholic Mirror sanoo: "Katolinen kirkko yli tuhannen vuoden kuluessa, jumalallisen asemansa valtuuttamana, muutti lepopäivän lauantailta sunnuntaille. Protestanttinen maailman huomasi syntymänsä aikana kristillisen sapatin juurtuneen niin syvälle, ettei ryhtynyt sitä vastustamaan. -- Kristillinen sapatti tunnustetaan siis vielä tänäkin päivänä katolisen kirkon aikaansaannokseksi" [89]. Reggio Calabrian arkkipiispa Gaspare de Fosso julisti Trenton konsiilissa vuonna 1545–1563: "Sapatti, lain loistavin päivä, on muutettu Herran päiväksi. Tätä ei ole tehty Kristuksen käskystä vaan kirkon auktoriteetilla" [141].
 
Rooman katolinen kirkko irroitti pyhäpäivän sen raamatullisista juuristaan. Sapatin juuret ovat paratiisissa, Jumalan sanassa ja sapatin Herrassa, eli Jeesuksessa. Sunnuntain pyhittämisen juuret ovat juutalaisvihassa, korvausteologiassa ja Rooman katolisen kirkon vallassa. Vuosisatoja jatkuneessa valtataistelussa sunnuntain pyhittämisestä tuli hyvin keskeinen poliittinen kiistakapula ja merkki alistumisesta uudenlaiselle uskonnolliselle vallalle. Jokainen joka kielsi sapatin pyhyyden ja alkoi kutsua sunnuntaita pyhäksi, tunnusti sitä kautta Rooman katolisen kirkon ja paavin jumalallisen ja erehtymättömän auktoriteetin. Tänäkin päivänä jokainen, joka toimii samoin, on siltä osin joko tietoisesti tai tietämättään Rooman katolisen kirkon ja paavin vaikutuspiirissä.
 
10. Sapatti ja sunnuntai valtataistelun keskipisteessä
 
Pyhä Patrick
 
Ennen kuin sunnuntain pyhittämisestä tuli laajempi ilmiö maailmassa, kristinusko oli filosofian tohtori Clement Murrayn mukaan levinnyt jo kelttiläisille alueille saakka [103]. Kelttiläisten kristittyjen usko ei ollut peräisin Rooman kirkolta, vaan sen juuret olivat varhaisemmassa kristillisyydessä. Erään kiistanalaisen perimätiedon mukaan Jeesuksen oma opetuslapsi Simon oli vienyt evankeliumin Englantiin ja kelttiläisille alueille [139]. Filosofian tohtori David C. Smith (President Union College, Lincoln, NE) on sanonut: "Emme tiedä, keitä ensimmäiset kelttiläiskristityt olivat, tai kuka vei heille kristinuskon. Eikä ole varmaa, milloin se tapahtui. Mutta tiedämme, mihin he uskoivat Pyhän Patrickin ja muiden kirjoitusten perusteella. Tiedämme, että he perustivat uskonsa käsitykseensä Raamatusta" [101]. Kelttiläisen kirkon historioitsija ja filosofian tohtori Leslie Hardinge on sanonut: "Siinä missä Rooman kristinuskon teologit vetosivat enenevästi kirkon ja kirkolliskokousten opetuksiin, kelttiopettajat painottivat Raamattua. [...] Patrickin teoksissa mikään ei ilmaise kirkkoisien opetusten hyväksymistä. Hän vetosi yksin Raamattuun perustellessaan mihin uskoi, miten toimi ja julisti" [102][104].
 
Patrick syntyi 300-luvun lopulla Skotlannin kelttiläiskristilliseen kulttuuriin. Hänen matkansa Irlantiin sekä uransa saarnaajana ja Raamatun opettajana teki hänestä yhden maailman tunnetuimmista kristillisistä lähetystyöntekijöistä. Historian saatossa syntyneet myytit ja legendat ovat värittäneet Patrickin alkuperäistä identiteettiä. Jälkeenpäin mm. Rooman katolinen kirkko julisti hänet pyhimyksekseen. Harva kuitenkaan tietää, että Patrick oli todellisuudessa sapatin pyhittäjä, niin kuin muutkin kelttiläiskristityt [105]. Patrickin kirjoitukset ja kokemukset eivät suinkaan ole ainoa lähde, joka todistaa asiasta. Sapatin pyhittäminen huomioitiin myös esimerkiksi Irlannin vanhassa laissa [106]. Patrickin ja hänen seuraajiensa julistustyö vaikutti kelttiläiskristittyjen elämään vielä vuosisatoja myöhemmin.
 
Kuva: Rooman katolisen kirkon näkemys Patrickista. Hänet kuvataan usein huomiota herättävässä vihreässä piispan asussa, mikä on luultavasti kaunisteltu versio orjuuteen ja luostarioloihin tottuneesta ja maltillisuudestaan tunnetusta saarnamiehestä.
 
Kun Rooman katolisen uskonnon vaikutus kasvoi maailmassa, se vaikutti vähitellen myös joidenkin kelttiläiskristittyjen sapatinviettoon. Skotlannin kuningas Malcolm III meni vuonna 1070 naimisiin nuoren Margaret Wessexiläisen kanssa. Margaretia inhotti kansalaisten välinpitämättömyys sunnuntaita kohtaan ja tapa pyhittää sapattia [107]. Teologian tohtori ja kirkkohistorian professori James C. Moffat kirjoittaa: "Kuningatar vaati tarkkaa Herran päivän noudattamista yhtenä päivänä, sunnuntaina. Kansa ja papisto myöntyivät, mutta eivät täysin luopuneet lauantain kunnioittamisesta" [108].
 
Valtataistelu Lännen ja Idän välillä
 
Rooman kirkon uskonnollisten johtajien vaikutusvalta lisääntyi myötämielisten maallisten hallitsijoiden ansiosta. He rohkenivat ottaa yhä jyrkempiä kantoja ajaakseen sunnuntain pyhittämistä ja yllyttääkseen kansaa häpäisemään sapattia mm. paastolla. Joskus kirkon toimissa oli myös selvä juutalaisvastainen sävy [109]. Sapatin pyhittäjät erotettiin kirkosta ja heidän katsottiin olevan pelastuksen ulkopuolella [110]. Vuonna 602 paavi Gregorius I samaisti sapatin pyhittäjät antikristukseen [111].
 
Länsi-Euroopassa levinnyt roomalainen kirkko poikkesi Idän seurakunnista. Kuitenkin Italiassa Milanon kaupungin kristityt uskalsivat pyhittää sapatin avoimesti Rooman uskonnollisten johtajien määräyksistä huolimatta. Peter Heylin kirjoitti kirjassaan The History of the Sabbath: "Milanon seurakunta seurasi Idän seurakuntia; he näyttivät pitävän lauantaita arvossa. (Idän seurakunnat) kokoontuivat sapattisin palvomaan Jeesusta Kristusta, sapatin Herraa" [113].
 
Konstantinopolin patriarkka Fotios, joka kilpaili korkeimmasta vallasta paavin kanssa, kutsui vuonna 867 Idän kirkon patriarkat koolle ja syytti koko läntistä kirkkoa kahdeksasta harhaopista. Filosofian tohtori George Dragas on sanonut: "Fotioksen skisma Konstantinopolin ja Rooman välillä perustui useaan aiheeseen. Pääaiheena oli kiista sapatista. Tämä näkyy asiakirjoista, tärkeimmistä kiistaan liittyvistä asiakirjoista" [114]. Fotios syytti Rooman kirkkoa esimerkiksi siitä, että se oli yllyttänyt ihmisiä häpäisemään sapatin ja halveksimaan juutalaisia paastoamalla sapattina: "Petoksella ja juonilla he ovat yrittäneet kääntää nämä ihmiset puhtaasta kristinuskosta... He ovat vaatineet heiltä sapattipaaston noudattamista, vastoin kirkon kaanoneita" [115].
 
1000-luvulla paavi lähetti kardinaali Humbertin neuvottelemaan Idän ortodoksipatriarkka Mikael Kerullarioksen kanssa, mutta sovintoa ei saatu aikaiseksi. Piispa Arsenius kirjoittaa, että tästä seurasi paavin toimeenpanema pannaanjulistus, eli kirkonkirous: "Ja niin paavin lähettiläät kyllästyttyään patriarkan vastustukseen, kuten he sanoivat, päättivät suorittaa mitä julkeimman teon. 16. heinäkuuta he menivät Hagia Sophian kirkkoon ja pappien valmistautuessa jumalanpalvelukseen lauantaiaamuna, he laittoivat pääalttarille pannaanjulistuksen papiston ja läsnä olevan kansan nähden. Mennessään ulos he jopa karistivat tomut jaloistaan todistuksena heitä vastaan huudahtaen: 'Nähköön Jumala ja tuomitkoon'" [116]. Seuraavaksi keisari määräsi pannaanjulistuksen poltettavaksi ja Mikael Kerullarios kutsui koolle konsiilin, joka antoi paavin kirkolle oman pannaanjulistuksensa. Näin pannaan julistetut julistivat pannaan pannaan julistajat [117].​
 
Rooman kirkon seuraava siirto oli julkaista kirje, jonka väitettiin tulleen suoraan taivaasta. Kirjeessä luki: "Jumala on määrännyt, että sunnuntaita on pidettävä pyhänä, sillä Jumalan oma käsi on kirjoittanut käskyn ihmisille, että heidän ei tule tehdä työtä edes pakotettuna sunnuntaisin. [...] Mikä tahansa vitsaus tai ongelma, joka on tullut maailmaan, se on tullut sunnuntain rikkomisen vuoksi. Lisäksi on tietyissä Idän osissa petoja, jotka on lähetetty ihmisten luokse. Ne on lähetetty kostoksi sunnuntain rikkomisesta" [118][120]. Filosofian tohtori Aideen O'Leary (Asst. Prof. of History Notre Dame Univ., South Bend, IN) on sanonut: "Kirjeessä väitetään sen olleen Jeesuksen kirjoittama. Sen kerrotaan ilmaantuneen Roomaan Pietarin alttarille ja että messua suorittava pappi löysi sen sieltä ja pelästyi sitä" [119].
 
Kirje päätyi lopulta Irlantiin, jonka vanha laki oli aikaisemmin Patrickin vaikutuksesta tukenut sapatin pyhittämistä. Nyt kirje lisättiin osaksi Irlannin lain sunnuntain pyhittämistä tukevaa kokonaisuutta. Lakikokonaisuuden ensimmäiset kaksi osaa puhuivat rangaistuksista. Kolmas osa oli varsinainen kirje. Lopussa oli pitkä luettelo, jossa kuvailtiin yksityiskohtaisemmin erilaisia pelottavia ja mielikuvituksellisia rangaistuksia, mitä tapahtuu kullekin henkilölle, jos he rikkovat sunnuntaita eri tavoin [122].​
 
Kirje suoraan taivaasta osoittaa, kuinka päättäväisesti paavi ja Rooman kirkon uskonnolliset johtajat halusivat kieltää sapatin pyhyyden ja ajaa sunnuntain pyhittämistä. Se oli vakuuttava taivutteluase erityisesti keskiajan kouluttamattomille ja taikauskoisille ihmisille. Eikä kyseinen kirje jäänyt suinkaan ainoaksi. Vastaavia kirjeitä ilmestyi vuosisatojen ajan milloin missäkin, kun kirkon uskonnolliset johtajat halusivat tukea linjauksilleen. Esimerkiksi vuonna 1200 ranskalainen apotti Eustace fe Flay aloitti Englannissa kampanjan, jonka määrä oli saada kansalaiset lopettamaan ostamisen ja myymisen sunnuntaisin. Kun hän huomasi kampanjansa epäonnistuneen, hän palasi Ranskaan. Vuonna 1201 hän tuli takaisin, mukanaan kirje, jonka hän sanoi tulleen taivaasta ja löytyneen kirkon alttarilta Jerusalemista. Kirjeessä Jumala itse uhkasi rangaista niitä, jotka työskentelivät, ostivat tai myivät sunnuntaisin [123].
 
Etiopian verilöyly
 
Vuonna 1543 Etiopian keisari Gelawdewos onnistui portugalilaisten avulla lyömään alueelle tunkeutuneet muslimivalloittajat ja näin säilyttämään Etiopian kristillisenä. Portugalin joukkojen jalanjäljissä Etiopiaan saapuivat myös Rooman katolisen kirkon jesuiitat, jotka olivat omistautuneet saattamaan Etiopian kirkon Rooman katolisen kirkon helmoihin [127]. Etiopialaisten kristittyjen usko ei ollut peräisin Rooman kirkolta, vaan sen juuret olivat varhaisemmassa kristillisyydessä. Perimätiedon mukaan Jeesuksen oma opetuslapsi Bartolomeus oli vaikuttanut Etiopian alueella [139]. Etiopialaiset olivat olleet jo yli tuhannen vuoden ajan sapatin pyhittäjiä [128]
 
Jesuiitat jatkoivat sitkeästi työtään Etiopiassa, kunnes lopulta Etiopian uusi keisari Susenyos I liittyi katoliseen kirkkoon ja tunnusti kuuliaisuutensa paaville. Vuonna 1622 hän julisti valtakuntansa roomalaiskatoliseksi. Rooman katolinen kirkko asetti Etiopian kirkon uudeksi patriarkaksi jesuiittapappi Affonso Mendezin. Mendez kannusti keisari Susenyos I:sta antamaan julistuksen, jossa kansalaisia vaadittiin häpäisemään sapatti ja pitämään pyhänä sunnuntaita [129]. Kun kansa ei suostunut noudattamaan keisarin määräystä, oli ryhdyttävä pakkotoimiin. Maa täyttyi väkivallalla, joka vaati tuhansia uhreja. Yksi Susenyos I:n pojista, Facilidas, puhui isälleen ja sai tämän perumaan määräyksensä [130]. Hän antoi toisen julistuksen: "Kun hyväksyin Rooman uskonnon, ajattelin sen olevan hyväksi kansalle. Mutta nyt, jopa oppimattomat maanviljelijät valitsevat kuolla pitääkseen perinteensä. Tästä lähtien olette vapaita palvomaan Jumalaa, miten haluatte. Kirkoissanne, yhteisöissänne, olette vapaita" [131]. Monet Etiopian kristityt pitävät tänäkin päivänä sapattia pyhänä.​
 
Inkvisitio
 
Rooman katolisen kirkon inkvisitio saapui Portugaliin vuonna 1536 pitämään huolen siitä, että paikalliset kristityt ovat alamaisia kirkon opille. Seurauksena oli 300 vuotta sanoinkuvaamatonta tyranniaa, sortoa, julmuutta ja väkivaltaa, joka päättyi vasta reilusti 1800-luvun puolella. Tuolta ajalta säilyneet asiakirjat raportoivat inkvisition uhreista lyhyin, kylmin selonteoin [135].​
 
Vuonna 1560 inkvisitio saapui Intiaan, perustaen päämajansa Goaan. Heidän kohteenaan olivat erityisesti ihmiset, jotka pyhittivät sapatin ja kieltäytyivät häpäisemästä sitä [136]. Inkvisition raporttien mukaan uhrit olivat juutalaisia. Yksi eloon jääneistä inkvisition uhreista, kristitty Charles Dellon, on kirjoittanut kokemuksistaan. Inkvisiittorit vangitsivat hänet kahdeksi vuodeksi odottamaan oikeudenkäyntiään. Sen jälkeen hänet karkotettiin maasta ja määrättiin viideksi vuodeksi orjatyöhön. Ranskalaisten ystävien tekemien anomusten vuoksi suurinkvisiittori vapautti hänet kuitenkin rangaistuksensa alkuvaiheessa. Vapaaksi päästyään Dellon palasi vuonna 1677 Ranskaan ja paljasti kirjoituksissaan, että suurin osa Goan inkvisition roviolla juutalaisina poltetuista ei ollut juutalaisia, vaan sapattia pyhittäviä kristittyjä [138]. Intian kristittyjen usko ei ollut peräisin Rooman kirkolta, vaan sen juuret olivat varhaisemmassa kristillisyydessä [137]. Perimätiedon mukaan Jeesuksen oma opetuslapsi Tuomas oli vienyt evankeliumin Intiaan [139].
 
 
11. Sapattiuskonpuhdistus
 
Raamattu tuo ymmärryksen
 
Ennen kuin Raamattua alettiin laajemmin kääntää kansan kielille, ihmiset olivat riippuvaisia kirkosta Raamatun selittäjänä. Eri puolilla maailmaa on kuitenkin kautta historian esiintynyt itsenäisiä ja lukutaitoisia kristittyjen ryhmiä, jotka ovat löytäneet Raamatusta totuuden sapatista. Esimerkiksi Pohjois-Espanjan, Italian ja Etelä-Ranskan vuorilla asui ihmisiä, jotka tunnettiin siitä, että he vastustivat Rooman valtaa. Heitä olivat mm. albigenssit, kataarit, passaginit ja valdolaiset. Historiankirjoitukset kertovat, että monet näistä ryhmistä pitivät sapattia pyhänä. Tietysti tuolloin, kuten kaikkina muinakin aikoina, näiden ryhmien keskuudessa esiintyi myös harhaoppisuutta ja lahkolaisuutta. Eikä oppi sapatistakaan välttämättä ollut terveellä pohjalla, vaan se saattoi perustua jyrkkään lakihenkisyyteen. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja Rooman katoliselle kirkolle, joka vainosi väkivaltaisesti vuosisadasta toiseen kaikkia, jotka olivat eri mieltä sen sanelemista sunnuntaimääräyksistä. Esimerkiksi 1100-luvulla neljä kataarimiestä ja yksi lapsi vangittiin Ranskan Colognessa ja poltettiin roviolla, koska he eivät käyneet kirkossa sunnuntaina [124].

Kun Raamattu lopulta käännettiin englannin kielelle John Wycliffen ansiosta, moni asia kristillisessä maailmassa mullistui. Kirkon valta-asema ainoana Raamatun opettajana ja selittäjänä alkoi murentua. Rooman katolinen kirkko julisti John Wycliffen harhaoppiseksi. Hän kannusti kannattajinaan tunnettuja lollardeja jakamaan englanninkielisiä Raamattuja tavalliselle kansalle, ja niin he myös tekivät. Kirkon mielestä sillä oli erehtymätön päätösvalta Raamatun selittämisessä, kun lollardit puolestaan uskoivat päätösvallan olevan Raamatun kautta Jumalalla. He tahtoivat että jokainen voisi itse tutkia Raamatun sanaa ja löytää sieltä ymmärryksen. Joistakin lollardeista tuli sapatin pyhittäjiä. Esimerkiksi vuodelta 1402 on säilynyt kertomus oikeuteen tuodusta John Seygno nimisestä lollardista, jota syytettiin sapatin pyhittämisestä. Seygno sanoi jatkavansa sapatin pyhittämistä, kunnes joku todistaisi Raamatulla hänen olevan väärässä [125].
 

Kuva: John Wycliffe
 
Martin Luther ja sapatti
 
Noin sata vuotta John Wycliffen kuoleman jälkeen syntyi Martin Luther. Luther oli lähtöisin roomalaiskatolisesta kirkosta, mutta Wycliffen tavoin hänkin ymmärsi, että on tärkeää saada Raamattu kansankielelle. Raamattu merkitsi Lutherille ja hänen kollegoilleen uskon ainoaa auktoriteettia, jolla kirkon traditiota tuli mitata. Lutherista tuli yksi historiamme merkittävimmistä uskonpuhdistajista. Harva kuitenkaan tietää Lutherista sitä, että hän oli elämänsä eräässä vaiheessa sapatin pyhittäjä [142]. Varhaisissa kirjoituksissaan Luther sanoi sapatista: "Etenkin hurskaat, jotka ovat säilyttäneet oikean uskon, ovat kokoontuneet yhteen rukoilemaan Jumalaa tänä päivänä" [140]. Lutherin kollega Andreas Karlstadt, joka hänkin oli sapatin pyhittäjä, osoitti kirjoituksillaan syvällistä ymmärrystä Jumalan levon hengellisestä merkityksestä: "Lepo toteutuu, kun ihminen tunnustaa, että pyhyys ei tule mistään muusta lähteestä kuin Kristuksesta, ja että meidän on oltava pyhiä niin kuin Jumala on pyhä" [143]. Karlstadt uskoi sunnuntain pyhittämisen olevan vain ihmiskeksintöä [144].
 
Olen täysin vakuuttunut siitä, että uskonpuhdistus ei ole ihmisen keksintö, vaan Jumala itse valitsi ja valmisti Lutherin ja monet muut tätä tehtävää varten. Niin Hän on toiminut jo kauan ennen Lutheria, aina Nehemian ja Esran päivistä saakka. Sen ajan uskonpuhdistuksesta voit lukea Raamatusta Nehemian kirjan luvusta 8. Kuten aikaisemmin kävi jo ilmi, Jeesus itsekin oli maanpäällisen vaelluksensa aikana suuri uskonpuhdistaja. Ja mitä tulee sapattiuskonpuhdistukseen, hän oli laatuaan ensimmäinen.
 
Ei voi olla kyse siitä, että Luther ja hänen kollegansa vain huvikseen päättivät ryhtyä uskonpuhdistajiksi. Kyseessä oli elämää suurempi kutsumus, josta useimmat ovat maksaneet omalla hengellään. Jumalan suunnitelma oli heidän kauttaan puhdistaa ja asettaa seurakuntansa ennalleen, sen alkuperäiseen järjestykseensä. On toinen asia, pysyivätkö he uskollisina tälle Jumalan kutsumukselle.
 
On sanomattakin selvää, että sapattikysymys tuotti uskonpuhdistajille vaikeuksia. He tahtoivat palauttaa koko kristinuskon takaisin siihen, mikä on alkuperäistä ja raamatullista, mutta toisaalta koko kansaan iskostettujen satoja vuosia vanhojen oppien ja perinteiden uudistaminen tuntui varmasti täysin ylivoimaiselta tehtävältä. Myös Lutherilla oli selvästi vaikeuksia pitää kiinni sapatin pyhittämisestä. Tämän päivän luterilaista kirkkoa ja sen tunnustuskirjoja katsoessamme tiedämme, että Luther luopui lopulta kaikesta, mitä Jumala oli hänelle puhunut sapatista. Hän myös riitaantui Karlstadtin kanssa teologisten erimielisyyksien vuoksi.
 
Kuva: vasemmalla Martin Luther, oikealla Andreas Karlstadt
 
Puhtaan omantunnon säilyttäminen ja totuuden tunteminen eivät varmasti olleet ratkaisevassa asemassa kantaa ratkaistessa. Kaikki tuon ajan merkittävimmät uskonpuhdistajat pitäytyivät sunnuntain pyhittämisessä. Vaakakupissa painoivat enemmän kirkon asettamat paineet ja pelko arvovaltaisten kannattajien menettämisestä. Silloisen ajan hengestä kertoo paljon sekin, että lukuisat sapatin pyhittäjät menettivät henkensä rovioilla ja vankityrmissä. Myöhemmin Luther itsekin oli laatimassa sekä teologisia että poliittisia perusteita sille, miksi esivallan tulisi tappaa "harhaoppiset". Euroopan ylitse pyyhkäisi brutaalin väkivallan aalto, jossa sadat Jeesuksen omat kuolivat marttyyrikuoleman.
 
Novgorod-Moskova liike
 
1400-luvun Venäjällä vaikutti Novgorod-Moskova liikkeeksi kutsuttu uskonnollinen kansannousu, jonka yhtenä piirteenä oli sapatin pyhittäminen. Liikkeen johtaja oli venäläinen teologi Ivan Kuritsin. Liikkeen ytimessä oli kaksi ortodoksikirkon pappia, Denis ja Aleks, jotka Moskovan suuriruhtinas Iivana III kutsui luokseen. Filosofian tohtori Oleg Zhigankov on sanonut: "Syy miksi Iivana III toi kaksi tunnettua pappia, Deniksen ja Aleksin, Novgorodista Moskovaan oli että hän itse arvosti uskonpuhdistajien näkemyksiä. Iivana III asetti heidät papeiksi kahteen Moskovan ja Venäjän tärkeimpään katedraaliin: Arkkienkelin katedraaliin ja Armenialaiseen katedraaliin. Ne ovat edelleen Venäjän tärkeimmät katedraalit" [126].
 
Novgorod-Moskova liike saavutti lopulta Venäjän hallituksen korkeimmat tasot, myös henkilöitä Moskovan suuriruhtinaan sisäpiiristä. Esimerkiksi Elena Stephanovna, suuriruhtinaan leskeksi jäänyt miniä, oli sapatin pyhittäjä, eli venäläisittäin subbotnikki. Elenalla oli poika Dimitri, joka oli suuriruhtinaan lapsenlapsi ja hänestä seuraava vallan perimysjärjestyksessä. Dimitri oli äitinsä tavoin subbotnikki.
 
Moskovan suuriruhtinas Iivana III meni naimisiin Sofia Palaiologoksen kanssa, joka oli sunnuntain pyhittäjä. Sofia oli syntyjään kreikkalainen prinsessa, joka oli varttunut Rooman katolisen kirkon uskonnollisten johtajien vaikutuspiirissä. He toivoivat avioliiton Moskovan suuriruhtinaan kanssa vetävän Venäjää lähemmäs Roomaa. Sofia ja suuriruhtinas Iivana III saivat pojan nimeltä Vasili. Vasilista tuli äitinsä tavoin sunnuntain pyhittäjä.
 
Sekä Sofialla että Elenalla oli suuri vaikutusvalta suuriruhtinaan ja Venäjän hoviin. Molemmat heistä tahtoivat oman poikansa perivän vallan Moskovan suuriruhtinaana. Molemmat heistä olivat myöskin uskonnollisen kiistan vastakkaisilla puolilla. Heidän väliinsä jäi suuriruhtinas, jolla oli lopullinen päätösvalta.
 
Sofia ei aikonut minkään estää sitä, että hänen poikansa Vasili perisi vallan. Hänellä oli voimakas liittolainen Gennadi, ortodoksikirkon Novogorodin arkkipiispa. Gennadi oli sunnuntain pyhittäjä ja hän vastusti fanaattisesti subbotnikkien uskonpuhdistusta. Gennadi ryhtyi kirjeenvaihtoon Moskovan suuriruhtinas Iivana III:n kanssa. Kirjeissään Gennadi ylisti Espanjan inkvisition käyttämiä menetelmiä ja vaati, että Venäjän ortodoksikirkon ja valtion pitäisi soveltaa samoja menetelmiä subbotnikkeihin. Lopulta Venäjän ortodoksikirkon johtajat kokoontuivat Moskovan konsiiliin ja tuomitsivat uskonpuhdistajat harhaoppisina. Heitä syytettiin mm. sapatin pyhittämisestä. Moskovan konsiili oli Novgorod-Moskova liikkeen loppu. Liikkeen johtaja Ivan Kuritsin vangittiin ja poltettiin roviolla Moskovan Punaisella torilla. Elena ja Dimitri joutuivat epäsuosioon, eikä heidän kohtaloaan tiedetä. Sofian poika Vasili peri vallan Moskovan suuriruhtinaana, kun Iivana III kuoli.​ Siitä lähtien sunnuntain pyhittäminen on pysynyt vahvassa asemassa Idän ortodoksikirkoissa [126].
 
Kuva: Sofia Palaiologos ja Iivana III
 
Constantino Ponce de la Fuente ja salainen kristillinen kirkko
 
1500-luvulla elänyt tohtori Constantino Ponce de la Fuente oli niin arvostettu aikalaistensa keskuudessa, että hänet valittiin Sevillan katedraalin tuomioherraksi. Kun Constantino saarnasi, kirkko täyttyi kuuntelijoista. Mutta Constantino oli myös uskonpuhdistaja, mikä oli erityisen vaarallista Sevillassa, Espanjan inkvisition keskuspaikassa [132]. Constantino kollegoineen omaksuivat Raamatusta joitakin ei-katolisia näkemyksiä. He muodostivat yhdessä "salaisen kristillisen kirkon", jossa uskottiin, että kristittyjen tulisi pitää sapattia pyhänä. He ymmärsivät, että tämä tulisi mahdolliseksi silloin, kun Jumala tekee armossaan työtä kristityn elämässä [133].​

Rooman katolisen kirkon jesuiitat tulivat epäluuloisiksi Constantinon saarnoista ja inkvisitio käski hänet toistuvasti selittämään opetuksensa. Constantinon kerrotaan sanoneen huolestuneille ystävilleen: "He haluavat polttaa minut, mutta pitävät minua vielä liian 'vihreänä'" [134]. Inkvisition virkailijat vangitsivat hänet elokuussa 1558. Constantino virui pitkän ajan inkvisition kuolemanloukussa ja kuoli lopulta helmikuussa 1560, eristettynä kuulijakunnastaan ja ystävistään.​
 
Andreas Fischer ja anabaptistit
 
Varsinainen sapattiuskonpuhdistus alkoi anabaptistiliikkeen keskuudesta 1500-luvun lopussa [142]. Kun anabaptistisaarnaajat Oswald Gaildt ja Andreas Fischer lukivat Raamattua, he eivät löytäneet mitään määräystä muuttaa pyhäpäivää sapatilta sunnuntaille. He alkoivat opettaa asiasta Silesiassa, Lounais-Puolassa, ja vakuuttivat kuulijansa selkeillä, loogisilla perusteluillaan [145]. Alueelle syntyi runsaasti sapattia pyhittäviä kristittyjen ryhmiä. Kummallekaan heistä ei suotu luonnollista kuolemaa. Gailt pidätettiin ja vietiin Wieniin vangittavaksi ja kidutettavaksi. Lopulta hänet hukutettiin Tonavaan [146]. Fischerin tarina on hieman mutkikkaampi.
 
Andreas Fischer ja hänen vaimonsa menivät Slovakiaan julistamaan evankeliumia kaivosmiehille. Vuonna 1529 heidät pidätettiin ja vietiin Tschitschvan linnaan, jonka tyrmässä he viruivat muutaman kuukauden ajan. Lopulta molemmat heistä tuomittiin kuolemaan. Vaimo hukutettiin elävältä ja Andreas Fischer hirtettiin linnan torniin. Hänen tarinansa ei kuitenkaan päättynyt siihen. Andreas roikkui köyden päässä tuntikausia, mutta selvisi ihmeen kaupalla hengissä. Kukaan ei tiedä miten se tapahtui, mutta se tiedetään, että seuraavan kymmenen vuoden ajan Andreas Fischer toimi kiertävänä saarnaajana. Vuonna 1540 hänet otettiin jälleen kiinni ja vangittiin ilman oikeudenkäyntiä Slovakian Krasna Horkan linnaan, jossa hän myös kuoli [146].​
 
Englannin puritaanit
 
Kun 1500-luvun Englannissa yhä useammat pystyivät lukemaan Raamattua omalla äidinkielellään, heidän oli helpompi huomata eroavaisuudet raamatullisen uskon ja kirkon luomien uskonnollisten perinteiden välillä. Englannin anglikaaninen kirkko oli omaksunut uskonpuhdistajien teologiaa, mutta se muistutti edelleen monilta osin roomalaiskatolista kirkkoa. Kirkon sisältä nousi kristittyjä, joiden mielestä uskonpuhdistus oli vielä kesken. He tahtoivat puhdistaa kristillisyydestä pois kaiken, mikä ei siihen kuulunut. Tämän vuoksi heitä alettiin kutsua puritaaneiksi (engl. purify = puhdistaa, engl. puritans = puritaanit/puhdistajat). Osa puritaaneista pyrki uskonpuhdistukseen myös sapatin suhteen. Heitä alettiin kutsua "seitsemännen päivän miehiksi" [147].
 
Yksi tunnetuimmista seitsemännen päivän miehistä ei kuitenkaan ollut mies, vaan nainen, Dorothy Traske. Dorothy ja hänen miehensä John Traske joutuivat molemmat vainotuiksi sapatin pyhittämisen vuoksi. Kun Johnia uhattiin elinkautisella vankeudella, hän luopui sapatin pyhittämisestä. Dorothy sen sijaan meni sapatin pyhittämisen vuoksi vankilaan ja pysyi siellä kuolemaansa asti [148].

Vuonna 1628 anglikaanipappi Theophilus Brabourne kirjoitti ensimmäisen englanninkielisen kirjan, joka puolusti sapatin pyhittämistä. Kirja nimeltä Keskustelu sapatin päivästä loi teologisen pohjan uskonpuhdistukselle, joka on jatkunut 2000-luvulle saakka [149]. Hän ja muut seitsemännen pävän miehet antoivat Englannin parlamentille kehotuksen: "Täten me, Jumalan sijasta, kehotamme teitä tuomaan takaisin Herran pyhän sapatin sen oikealle päivälle" [150]. Moni heistä maksoi puheistaan kovan hinnan. Theophilus Brabourne pidätettiin vuonna 1632 ja tuomittiin Lontoon Gatehouse vankilaan, jossa hän vietti 1,5 vuotta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan 1000 punnan sakko, joka vastaa nykyrahassa yli 100 000 euroa. Häneltä vietiin myös pappisoikeus ja hänet erotettiin Englannin kirkosta [151].
 
Theophilus Brabournen kohtalo ei tukahduttanut sapattia koskevaa kirjallisuutta. Vuonna 1650 Salisburyssä vaikuttanut baptisti James Ockford kirjoitti sapatin pyhittämistä tukevan kirjan nimeltä Oppi neljännestä käskystä. Kirjassaan hän mm. kertoi, kuinka roomalaiskatolinen kirkko oli turmellut raamatullisen sapatin. Sen seurauksena Ockford erotettiin kirkosta ja tuomittiin vankeuteen. Salisburyn kaupunginjohtaja määräsi kirjan sata kopiota takavarikoitavaksi ja toimitti näytekappaleen parlamenttiin. Parlamentin alahuone tuomitsi kirjan virheellisenä, skandaalimaisena ja Jumalaa pilkkaavana. Kaikki kirjan kopiot määrättiin poltettavaksi. Ainoaa kirjasta säilynyttä kappaletta säilytetään Christ Churchin kirjastossa Englannin Oxfordissa [152].
 
Vuonna 1663 yksi aikansa suosituimpia englantilaisia saarnaajia ja arvostetun parlamentin jäsenen veli Francis Bampfield joutui näkemystensä vuoksi vankilaan. Siellä hän löysi raamatullisen sapatin ja alkoi yhdessä vankitovereidensa kanssa pyhittää sitä. Vapauduttuaan hänestä tuli yksi johtavista sapatin pyhittämisen tukijoista. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1683, hänet pidätettiin kesken saarnan Lontoossa. Bampfield kuoli vuotta myöhemmin vankilassa [153].​ Jatkuvista uskonnollisista vainoista huolimatta sapatin pyhittäminen kukoisti 1600-luvun Englannissa.
 
Roger Williams ja Rhode Island
 
Kun Amerikka löydettiin ja eurooppalaisia siirtokuntia alettiin rakentaa, taistelu sapatista jatkui uudella mantereella. Vuoden 1636 tammikuussa Roger Williams pakeni kotoaan Massachusettsista siirtokuntien uskonnollista sortovaltaa. Williamsin kirjeenvaihdosta käy ilmi, että hän oli sapatin pyhittäjä [155]. Hän oli myös puhunut kirkon ja valtion erottamisen puolesta. Se oli vaarallista maailmassa, jossa siviililainsäädäntö ylläpiti uskonnon harjoitusta. Pakomatkallaan Williams vaelsi koskemattoman erämaan läpi pysyen hengissä metsän antimilla. Lopulta hän sai suojapaikan Narragansett Bayssa asuvan intiaaniheimon luota [154]. Williams perusti alueelle oman Rhode Islandin siirtokunnan, joka oli ensimmäinen uskonnonvapautta tukeva siirtokunta. Sen perustuskirjassa sanotaan: "Ketään tässä siirtokunnassa ei tulla koskaan tämän jälkeen ahdistelemaan, rankaisemaan, vaientamaan tai kuulustelemaan minkään uskontoon liittyvien eroavaisuuksien vuoksi" [156].​
 
Uutiset uudesta siirtokunnasta herättivät laajaa kritiikkiä Englannissa saakka, mutta lupaus uskonnonvapaudesta saivat monet lähtemään kodistaan ja tekemään rohkean muuttomatkan Atlantin valtameren yli. Sapatin pyhittäminen alkoi kukoistaa Rhode Islandin siirtokunnassa ja siitä tuli rikas alue. Esimerkiksi Connecticutissa Newportin kirkon jäseniä sakotettiin, jopa vangittiin, sunnuntaina työskentelemisestä [157].
 
 
Seitsemännen päivän adventistit
 
1800-luvun Amerikassa baptistisaarnaaja ja sunnuntain pyhittäjä William Miller esitti ennustuksen, jonka mukaan Jeesus palaisi maan päälle vuonna 1844. Hänen ympärilleen kerääntyi tuhansia kannattajia aina Uudesta Englannista ja New Yorkista saakka. He valmistautuivat odottamaan Jeesuksen saapumista, jonka vuoksi heitä alettiin kutsua adventisteiksi (lat. adventus = saapuminen). Kun ennustus ei toteutunutkaan, suuren pettymyksen seurauksena adventtiherätys jakautui vuonna 1845. Jotkut adventistit keskittyivät tutkimaan Raamattua syvemmin, jonka seurauksena he löysivät sapatin. Heistä Thomas Motherwell Preble kirjoitti traktaatin, jossa hän esitti perusteluja sapatin pyhittämisen puolesta. Kun eläkkeellä oleva merikapteeni Joseph Bates luki sen, hän vakuuttui sen sanomasta. Bates jäi historiaan sapatin pyhittämisen tärkeimpänä puolestapuhujana, mikä johti seitsemännen päivän adventistien kirkkokunnan syntyyn [158]. Heidän toimestaan sapattiuskonpuhdistus eteni vauhdikkaasti kaikkialle maailmaan ja he ovat edelleen suurin kristillinen yhteisö, joka pitää sapattia arvossa [142].
 
Sapatin pyhittäjiä vainotaan edelleen joissakin maailman kolkissa väkivaltaisesti. Länsimaisen kristillisyyden keskuudessa vaino näyttäytyy useimmiten hengellisenä väkivaltana, kuten lokeroimisena ja syyllistämisenä. Tämä johtuu molemminpuolisesta ääriajattelusta, ymmärtämättömyydestä ja kyvyttömyydestä käydä aiheesta rakentavaa keskustelua. Kaikesta huolimatta maailmassa on tänä päivänä kymmeniä miljoonia kristittyjä, jotka ovat löytäneet Raamatusta totuuden sapatin pyhyydestä. Heidän määränsä kasvaa jatkuvasti kaikkien kirkkokuntien keskuudessa, kirkkojen omista opeista ja perinteistä riippumatta.
 
12. Lukusuositus
 
Muita Vanhan ja Uuden Liiton eroja käsitteleviä artikkeleita
Rangaistus (TULOSSA)
Kymmenykset (TULOSSA)
Laki (TULOSSA)
Temppeli (TULOSSA)
Pappeus (TULOSSA)
 
13. Lähteet
 
- Raamattu 1933/38
- Raamattu Kansalle 2012 (RK 2012)
Apostolien Teot - Sana sanalta aramea-suomi (Interlinear Aramaic-Finnish Acts), http://www.apokryfikirjat.com/apt.pdf
- Moffatt New Translation (MNT)
- Common English Bible (CEB)
- Living Bible (TLB)
- New Life Version (NLV)
- New Living Translation (NLT)
- The New Berkeley Version in Modern English
- The Syriac New Testament: Translated into English from the Syriac Peshitto Version
- NOVUM 1-5, 1980, Raamatun Tietokirja, Vantaa (DigiNovum)
- Clifford Goldstein: Seitsemäs päivä, Kirjatoimi 1994, Tampere, 2. painos
- Aapeli Saarisalo: Raamatun sanakirja
- Martin Buber: Moses: The Revelation and the Covenant, New York, Oxford University Press, 1946
- Strong's Hebrew and Greek Dictionaries (e-Sword)
D.A. Carson, "Jesus and the Sababth in the Four Gosbels", kirjassa "From Sabbath to Lord's Day, ed. D.A. Carson, Grand Rapids, Mich., Zondervan, 1982
Bransons: Festival of the Sabbath
- Robert Shuler: God's Everlasting Sign
- Leo Meller: Sapatti ja Pelastus - onko päivästä väliä?, Kuva ja Sana kasetti no: 2545, https://www.youtube.com/watch?v=UJIKNzIai3w&
- TV7: Juhlat Raamatussa > Sapatti, http://www.tv7.fi/vod/player/5757/
- TV7: Seitsemäs päivä, http://www.tv7.fi/vod/series/33368/
- Heikki Oja: Aikakirja 2007, Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007, s. 36
- TV7: Jerusalemin muureilla special > Alefkurssi Lars Enarsonin kanssa. Osa 12/16, http://www.tv7.fi/vod/player/40877/
- James Adair: History of the American Indians, 1775, (PDF)
- Katolisen kirkon katekismus, katolinen.fi/?page_id=7279
- James P. Wesberry: The Lord's Day
- James P. Wesberry: From Sabbath to Lord's Day
Sunday (lehti)
- Roy A. Reinhold: Pitkäperjantai on myytti, Jeesus kuoli keskiviikkona!, http://www.arvioikaa.com/pipe.html
- Roy A. Reinhold: Jeesus (Yeshua) ristiinnaulittiin keskiviikkona iltapäivällä (osa 2), http://www.arvioikaa.com/pipe2.html
- Raimo Hynynen: Milloin Jeesus ristiinnaulittiin, http://www.kotipetripaavola.com/Jeesuksenkuolinvuosi.html
- TV7: Pawson > Haudattu Kristuksen kanssa, http://www.tv7.fi/vod/player/7208/
Jukka Norvanto, Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelma (Medialähetys Sanansaattajat, mobiilisovellus)
- Edward Gibbon: The History of the Decline and Fall of the Roman Empire
- Samuele Bacchiocchi, Anti-Judaism and the Origin of Sunday, Rome, Pontifical Gregorian University Press, 1975
- Pat Southern: Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001
- Christian Körner: Aurelian 20.7.2001. De Imperatoribus Romanis: Roman Emperors, http://www.roman-emperors.org/aurelian.htm
- Alaric Watson: Aurelian and the Third Century. Routledge, 1999
Henry Milman: History of Christianity
- Laodikean kirkolliskokous
- Fredrik Nilsen: Kristillisen kirkon historia I, suomeksi on toimittanut ja täydentänyt Jaakko Gummerus, Otavan kirjapaino, 1913
- The Convert's Catechism of Catholic Doctrine, 2nd ed., 1910
- The Catholic Mirror (lehti)
- Eusebios Kesarealainen: Konstantinuksen elämä
- Päivi Setälä: Kristinusko - kristillinen yhteisö - kirkko ja Naiset
- 1911 Encyclopaedia Britannica
- Veikko Litzen: Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa
- Edwin Wirén: Siunaus
- Encyclical of Photius 867 AD
- J.G. Walch: Auslegung des Alten Testaments, Sammtliche Schriften
- Appeal to the Consciences of the chief Magistrates (1657)
 
14. Viitteet
 
- [1]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 2/11. Pyhäkkö ajassa, http://www.tv7.fi/vod/player/33370/, kohdasta 18min 42s
- [2]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 10/11. Jumalan opettamat, http://www.tv7.fi/vod/player/33378/, kohdasta 21min 48s
- [3]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 10/11. Jumalan opettamat, http://www.tv7.fi/vod/player/33378/, kohdasta 18min 23s
- [4]: Filosofian tohtori Samuel Koranteng-Pipim, Associate in Religious Couseling University of Michigan, lainaus TV7 -ohjelmasta Seitsemäs päivä > Osa 10/11. Jumalan opettamat, http://www.tv7.fi/vod/player/33378/, kohdasta 22min 29s
- [5]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 2/11. Pyhäkkö ajassa, http://www.tv7.fi/vod/player/33370/, kohdasta 3min 46s
- [6]: Norvanto, jakso: "Turmion iljetys" (Matt 24:9-22), kohdasta 19min 7s (kohdassa käytetään lähteenä prof. Aapeli Saarisalon kirjallisuutta)
- [7]: TV7: Juhlat Raamatussa > Sapatti, http://www.tv7.fi/vod/player/5757/, kohdasta 1min 46s
- [8]: Meller, https://www.youtube.com/watch?v=UJIKNzIai3w&, kohdasta 1h 3min 33s
- [9]: Goldstein, s. 36-37 (ei suora lainaus)
- [10]: Goldstein, s. 41 (ei suora lainaus)
- [11]: Goldstein, s. 42 (ei suora lainaus)
- [11]: Goldstein, s. 24 (ei suora lainaus)
- [12]: Goldstein, s. 21 (ei suora lainaus)
- [13]: Shuler, s. 90
- [14]: Bransons, s. 44
- [16]: Carson, s. 61
- [17]: Strong's: "H4150, מוֹעָדָה ,מֹעֵד ,מוֹעֵד, mô‛êd, mô‛êd, mô‛âdâh, mo-ade', mo-ade', mo-aw-daw'. From H3259; properly an appointment, that is, a fixed time or season; specifically a festival; conventionally a year; by implication, an assembly (as convened for a definite purpose); technically the congregation; by extension, the place of meeting; also a signal (as appointed beforehand): - appointed (sign, time), (place of, solemn) assembly, congregation, (set, solemn) feast, (appointed, due) season, solemn (-ity), synagogue, (set) time (appointed)."
- [18]: Buber, s. 84-85
- [19]: Strong's: H7673
- [20]: Talmud: Shabbath 22:1
- [21]: Talmud: Eccl.R. 5:10:2
- [22]: Talmud: Shabbath 13:5-7
- [23]: Talmud: Shabbath 21:1
- [24]: Talmud: Betzah 1:1
- [25]: Talmud: Shabbath 21:1
- [26]: Talmud: Shabbath 7:2
- [27]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 2/11. Pyhäkkö ajassa, http://www.tv7.fi/vod/player/33370/, kohdasta 23min 06s
- [29]: Seitsemäs päivä > Osa 10/11. Jumalan opettamat, http://www.tv7.fi/vod/player/33378/, kohdasta 14min
- [30]: Sheldon Cheney: Men who have walked with God, lainaus TV7 -ohjelmasta Seitsemäs päivä > Osa 2/11. Pyhäkkö ajassa, http://www.tv7.fi/vod/player/33370/, kohdasta 16min 51s
- [31]: Confiucius, Classics of Chance, lainaus TV7 -ohjelmasta Seitsemäs päivä > Osa 2/11. Pyhäkkö ajassa, http://www.tv7.fi/vod/player/33370/, kohdasta 17min 42s
- [32]: https://www.youtube.com/watch?v=ZZ7ix1nOBJs, kohdasta 11min 40s
- [33]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 3/11. Sapatin Herra, http://www.tv7.fi/vod/player/33371/, kohdasta 10min 14s
- [34]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 3/11. Sapatin Herra, http://www.tv7.fi/vod/player/33371/, 19min 33s
- [35]: Oja, s. 36
- [36]: Oja, s. 48
- [38]: Apostolien Teot - Sana sanalta aramea-suomi (Interlinear Aramaic-Finnish Acts), http://www.apokryfikirjat.com/apt.pdf
- [39]: TV7: Jerusalemin muureilla special > Alefkurssi Lars Enarsonin kanssa. Osa 12/16, http://www.tv7.fi/vod/player/40877/, kohdasta 15min 11s
- [40]: Goldstein, s. 110
- [41]: Goldstein, s. 109
- [42]: TV7: Jerusalemin muureilla special > Alefkurssi Lars Enarsonin kanssa. Osa 12/16, http://www.tv7.fi/vod/player/40877/, kohdasta 17min 03s
- [43]: Adair, (PDF)
- [44]: TV7: Pawson > Haudattu Kristuksen kanssa, http://www.tv7.fi/vod/player/7208/, kohdasta 32min 00s
- [45]: Katolisen kirkon katekismus, s. 349, kohta 1343, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-2.OSA-2.JAKSO-1-2.L-1210-1532.pdf
- [46]: Katolisen kirkon katekismus, s. 500, kohta 2042, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-3.OSA-1.JAKSO-1691-2051.pdf
- [47]: Wesberry: The Lord's Day, s. 100
- [48]: Wesberry: From Sabbath to Lord's Day, s. 16
- [49]: Wesberry: "Are We Compromising Ourselves?", Sunday, April-June 1976, s. 5
- [50]: Katolisen kirkon katekismus, s. 533, kohta 2180, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-3.OSA-2.JAKSO-1.L-2052-2195.pdf
- [51]: Katolisen kirkon katekismus, s. 311-312, kohta 1166, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-2.OSA-1.JAKSO-1066-1209.pdf
- [52]: Katolisen kirkon katekismus, s. 532, kohta 2177, http://katolinen.fi/wp-content/uploads/2014/01/KKK-3.OSA-2.JAKSO-1.L-2052-2195.pdf
- [56]: NOVUM: 60.2
- [58]: NOVUM: 60.12
- [59]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen, http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 14min 50s
- [60]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 11min 45s
- [61]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 12min 13s
- [62]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 12min 52s
- [64]: Torben, Osa 1: "Tule ulos laatikosta!", kohdasta 20min 45s, https://youtu.be/hyidpGE9zEo?t=20m45s
- [65]: Soutern, s. 125
- [66]: Christian Körner: Aurelian 20.7.2001. De Imperatoribus Romanis: Roman Emperors, http://www.roman-emperors.org/aurelian.htm
- [67]: Watson, s. 1
- [68]: Bacchiocchi, s. 58
- [69]: Bacchiocchi, s. 185
- [70]: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 11min 05s
- [71]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 9min 29s
- [72]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 7min 48s
- [73]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 8min 25s
- [74]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 8min 55s
- [75]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 16min 21s
- [76]: Watson s. 188–197
- [77]: Henry Milman, History of Christianity, lainaus ohjelmasta TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen, http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 18min 14s
- [78]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 18min 43s
- [79]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 20min 29s
- [80]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 19min 31s
- [81]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 19min 47s
- [82]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 19min 02s
- [83]: Laodikean kirkolliskokous, Canon 16, lainaus ohjelmasta TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen, http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 21min 25s
- [84]: Nilsen, s. 173, lainaus sivulta: http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk19.html
- [85]: Laodikean kirkolliskokous, Canon 29, lainaus ohjelmasta TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen, http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 21min 49s
- [86]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 22min 32s
- [87]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 4/11. Vainosta vapauteen
http://www.tv7.fi/vod/player/33372/, kohdasta 22min 46s
- [88]: Rev. Peter Geiermann, The Convert's Catechism of Catholic Doctrine, 2nd ed., 1910, s. 50, lainaus Mark Finley, The Forgotten Day, Arkansas, The Concerned Group, Inc., 1988, s. 99
- [89]: The Catholic Mirror, 23 September 1893, lainaus Rome's Challenge, Washington, D.C., International Religious Liberty Association, s. 24
- [90]: TV7: Jerusalemin muureilla special > Alefkurssi Lars Enarsonin kanssa. Osa 12/16, 
http://www.tv7.fi/vod/player/40877/, kohdasta 22min 56s
- [91]: TV7: Jerusalemin muureilla special > Alefkurssi Lars Enarsonin kanssa. Osa 12/16, 
http://www.tv7.fi/vod/player/40877/, kohdasta 24min 12s
- [92]: Eusebius, Konstantinuksen elämä 3.63 (Konstantinuksen puheesta harhaoppisille), lainaus sivulta https://uskotoivorakkaus.fi/teemat/saints-and-sinners/konstantinus-suuri/
- [94]: Setälä: Kristinusko - kristillinen yhteisö - kirkko ja Naiset, lainaus sivulta https://irc-galleria.net/user/MasterTool/blog/5019987-konstantinus-suuren-arvoitus
- [95]: 1911 Encyclopaedia Britannica, lainaus sivulta https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_Sylvester_I
- [96]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [97]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [98]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [99]: Veikko Litzen: Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa, lainaus sivulta https://irc-galleria.net/user/MasterTool/blog/5019987-konstantinus-suuren-arvoitus
- [100]: Edwin Wirén: Siunaus, lainaus kirjasta Aapeli Saarisalo: Raamatun sanakirja, "siunaus"
- [101]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [102]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [103]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [104]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [105]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [106]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [107]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [108]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [109]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [110]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [111]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [112]: Saarisalo, s. 238, "Sapatti"
- [113]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 5/11. Vallankäyttöä
- [114]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [115]: Encyclical of Photius 867 AD, lainaus ohjelmasta TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja, http://www.tv7.fi/vod/player/33374/, kohdasta 4min 29s
- [116]: Arsenius, The Chronicle of Church Events, lainaus ohjelmasta TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja, http://www.tv7.fi/vod/player/33374/, kohdasta 5min 48s
- [117]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [118]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [119]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [120]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [121]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [122]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [123]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [124]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [125]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 6/11. Pannaanjulistuksia ja Raamattuja
- [126]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 6min 09s
- [127]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 10min 31s
- [128]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 11min 47s
- [129]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 12min 01s
- [130]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 12min 45s
- [131]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 13min 30s
- [132]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 19min 44s
- [133]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 20min 29s
- [134]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 21min 12s
- [135]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 22min 08s
- [136]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 23min 32s
- [137]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 24min 01s
- [138]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 7/11. Tulen ruuaksi
http://www.tv7.fi/vod/player/33375/, kohdasta 25min 18s
- [140]: J.G. Walch: Auslegung des Alten Testaments, Sammtliche Schriften, vol. 3, col. 950, lainaus: Goldstein, s. 65
- [141]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 7min 00s
- [142]: https://fi.wikipedia.org/wiki/Adventismi, viittaus tehty 30.3.2017
- [143]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 7min 00s
- [144]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 10min 17s
- [145]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 10min 43s
- [146]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 12min 20s
- [147]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 16min 20s
- [148]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 17min 14s
- [149]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 17min 47s
- [150]: Appeal to the Consciences of the chief Magistrates (1657), lainaus ohjelmasta TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 21min 29s
- [151]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 21min 49s
- [152]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 22min 17s
- [153]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 8/11. Uskonpuhdistuksen aika
http://www.tv7.fi/vod/player/33376/, kohdasta 23min 17s
- [154]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 9/11. Vapauden maailmaan
http://www.tv7.fi/vod/player/33377/, kohdasta 6min 40s
- [155]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 9/11. Vapauden maailmaan
http://www.tv7.fi/vod/player/33377/, kohdasta 10min 56s
- [156]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 9/11. Vapauden maailmaan
http://www.tv7.fi/vod/player/33377/, kohdasta 10min 25s
- [157]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 9/11. Vapauden maailmaan
http://www.tv7.fi/vod/player/33377/, kohdasta 12min 32s
- [158]: TV7: Seitsemäs päivä > Osa 10/11. Jumalan opettamat
http://www.tv7.fi/vod/player/33378/, kohdasta 7min 35s
 

 

 
 
Esittely    -    Ota yhteyttä    -    Sivukartta    -    Tekijänoikeudet
 
 
 
 
©2017 Sapatti | Raamattusivut - suntuubi.com