Roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa Paavali luo kuvauksen "minusta", joka kertoo olevansa lihallinen, viheliäinen ja synnin alaisuuteen myyty ihminen. Hän tekee sitä mitä vihaa, koska hänellä ei ole voimaa tehdä hyvää. Hän on kuoleman ruumiissa, hänessä asuu synti ja paha riippuu hänessä kiinni. Hän tahtoo palvella Jumalan lakia, mutta palvelee kuitenkin synnin ja kuoleman lakia, jossa hän on vangittuna. Jo vuosisatojen ajan on väitelty siitä, kuvaillaanko näissä jakeissa (Room 7:14-25) kristityn vai jumalattoman ihmisen tilaa. Tässä artikkelissa lähdemme etsimään Raamatun kokonaisvaltaisen opetuksen sekä historian pohjalta vastauksia siihen, mitä Paavali itse ajatteli kuvauksestaan.

"Kiitos kirjoituksestasi, joka on selventänyt itselleni pelastusopillisesti tärkeän asian. Olen tähän ikäkauteen (75 v) asti painottanut ajattelussani Augustinuksen - Lutherin mukaista tulkintaa kristityn tilanteesta. Tajusin nyt, että synnintekemisen väistämättömyyteen painottunut käsitys jättää ikään kuin 'takaoven' auki sielunvihollisen asettamille houkutuksille. On totisesti aihetta jatkaa 'suurta parannusta' Pyhän Jumalan edessä. Pyhä Henki on ollut kirjoituksesi todellinen tekijä. Kiitos ja ylistys siitä Hänelle." - nimimerkki Veljesi Kristuksessa

Sisällysluettelo: 

1. Kuka "minä" olen?
3. Länsimaisen lukijan ja heprealaisen kirjoittajan välinen muuri
4. Historia vahvistaa havainnot
5. Samaistutko "minuun"?6. Lukusuositus
7. Lähteet
8. Viitteet 

1. Kuka "minä" olen? 

Kaksi vastakkaista näkemystä 

Kirkollisessa perinteessä on vallalla näkemys, jonka mukaan Paavali kuvailee jakeissa omaa kokemusmaailmaansa uskossa ollessaan. Se on eräs tärkeimmistä opillisista peruspylväistä, kun ihmisille opetetaan, mitä heidän tulee ajatella omasta suhteestaan syntiin. He samaistuvat Paavalin kuvaukseen, näkemällä itsensä "minän" paikalla. Tämä on vaikuttanut voimakkaasti joidenkin uskonnollisten auktoriteettien saarna- ja tulkintaperinteeseen. Kristityn identiteettiä rakennettaessa Paavalin kuvaus "minusta" on yksi kaikkien aikojen lainatuimmista raamatunpaikoista. Olen kuullut siihen viitattavan mm. seuraavasti: 

"... syntinen on uskoontulonsakin jälkeen syntinen. Ihminen pysyy viheliäisenä loppuun asti. Saman asian sanoi apostoli Paavali Roomalaiskirjeen lukujen seitsemän ja kahdeksan taitteessa..." 

On myös niitä, jotka eivät ilman tarkempaa tutkimista niele tällaista opetusta. Monien Jeesuksen omien on hyvin vaikea samaistua Paavalin kuvailemaan tilaan. Opittuaan tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanaan, he ovat saaneet Hänessä voiman kääntyä pois siitä tilasta, mitä Paavali kuvaili. Se kuuluu heidän elämässään menneisyyteen, ajalle jolloin he eivät vielä tunteneet Jeesusta. He ajattelevat Paavalin kuvailevan pikemminkin eksyksissä ja Jumalasta erossa olevan ihmisen tilaa, heidän entistä "minäänsä". Siksi he myös kammoksuvat ajatusta, että heidän tulisi nyt alkaa uudelleen samaistua siihen. 

Paavalin tarkoitus ei varmastikaan ollut kirjoittaa kuvausta, joka tulisi jakamaan ihmisiä kahteen keskenään täysin päinvastaisella tavalla uskovaan leiriin. Kuvauksella on olemassa oikea ja alkuperäinen sanoma, jonka suhteen hän ei varmasti ollut valmis tekemään kompromisseja. Hänen palvelustoverinsa Pietari totesi Paavalin kirjeistä: "niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen" (2. Piet 3:16). Epäilemättä juuri tällaisia kieroja tulkintoja on tehty myös Roomalaiskirjeen seitsemännestä luvusta, sillä kahdesta keskenään ristiriitaisesta käsityksestä vain toinen voi olla totta. Ei siis ole missään tapauksessa yhdentekevää, tulisiko uskovan samaistua Paavalin kuvailemaan tilaan vai erottautua siitä. Koska Pietari puhui kadotukseen joutumisesta, uskallan minäkin sanoa, että se on pelastuskysymys. Ei siksi, että oikeaoppisuus olisi pelastumisen ehdoton edellytys, vaan siksi, että tähän aiheeseen liittyvän Jumalan sanan kuuleminen johtaa evankeliumin vastaanottamiseen ja Jeesuksen sovitustyöhön uskomiseen. Ne sanat tulevat pistävällä tavalla suoraan kohti. Moni tulee ottamaan aiheen hyvin henkilökohtaisesti, ja juuri niin Jumala on tarkoittanutkin.

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "minä olen lihallinen"? 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään: "minä olen lihallinen" (jae 14). 

Paavali ei pitänyt itseään lihallisena, vaan hengellisenä. Hän moitti korinttolaisia siitä, että he olivat vielä lihallisia: "olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?" (1. Kor 3:3). Sen sijaan hengellisille ihmisille, joita hän kutsui omiksi veljikseen, hän kirjoitti: "Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä" (Gal 6:1). Vaikka olemmekin liharuumiissa, Paavali opetti että lihassa oleminen on eri asia kuin lihallisena oleminen: "Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi" (2. Kor 10:3) ja "minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa" (Gal 2:20). 

Kaikki ihmiset ovat lihassa, mutta ainoastaan lihalliset ihmiset alistuvat lihansa valtaan ja vaeltavat lihan mukaan: "sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli" (Room 8:5) ja "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan" (Room 8:7) ja "jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset" (Room 8:8) ja "lihan mieli on kuolema" (Room 8:6) ja "sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle" (Room 7:5) ja "jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman" (Room 8:13). 

Hengelliset ihmiset puolestaan eivät alistu lihansa valtaan eivätkä vaella lihan mukaan: "emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen" (Room 8:4) ja "niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli" (Room 8:5) ja "hengen mieli on elämä ja rauha" (Room 8:6) ja "te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen" (Room 8:9) ja "jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää" (Room 8:13). 

Paavali itse kielsi jyrkästi, että hän ja hänen työtoverinsa vaeltaisivat lihan mukaan: "aion luottavaisesti uskaltaa käydä eräiden kimppuun, jotka ajattelevat meistä, aivan kuin vaeltaisimme lihan mukaan" (2. Kor 10:2) ja "niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme" (Room 8:12). 

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "minut on myyty synnin alaisuuteen"? 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään: "olen [...] myyty synnin alaisuuteen" (jae 14). 

Paavali ei pitänyt itseään synnin alaisuuteen myytynä, vaan siitä vapaaksi lunastettuna. Hän opettaa, että kaikki ihmiset on myyty synnin alaisuuteen, mutta Jeesus on lunastanut omansa vapaaksi: "sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi" (Room 5:19) ja "Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen" (Kol 1:14). 

On kauhistuttavaa että ihmiselle, josta Jeesus on maksanut kalliin hinnan omalla verellään, valehdellaan että hänen tulisi uskoa olevansa edelleen myytynä synnin alaisuuteen: "Jeesus vastasi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi'" (Joh 8:34-36) ja "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal. 5:1) ja "te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa" (Gal. 5:13) ja "sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa" (Room 8:15). 

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "minulla ei ole voimaa tehdä hyvää - teen sitä mitä vihaan"? 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään: "minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen" (jae 15), "minä teen sitä, mitä en tahdo" (jae 16), "tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" (jae 18), "sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen" (jae 19) ja "minä, joka tahdon hyvää tehdä" (jae 21). 

Paavali ei tehnyt sitä mitä hän vihasi: "tähän päivään asti minä olen elänyt Jumalan edessä omatunto täysin puhtaana" (Apt 23:1, RK 2012) ja "ei minulla ole mitään tunnollani" (1. Kor. 4:4). Hänellä oli Jumalassa voima tehdä hyvää ja olla tekemättä pahaa. Samaa hän edellytti muiltakin uskovilta: "Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle" (Room 6:13). 

Tila jossa ihminen ei pysty vastustamaan pahan tekemistä, kuuluu Paavalin mukaan meidän uskovien elämässä menneisyyteen: "olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme" (Tiit 3:3) ja "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin" (Ef 2:1-3). 

Paavali opettaa, että meidän uskovien ei ole enää pakko tehdä sitä mitä me vihaamme, sillä Jumala on valmistanut meille jokaiselle pääsyn kiusauksista, niin että meillä on voima voittaa ne: "Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1. Kor 10:12-13) ja "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. Minä toivon teidän tulevan tuntemaan, että me emme ole niitä, jotka eivät koetusta kestä" (2. Kor 13:5-6) (lue artikkeli: Kiusaukset ja koetukset). 

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "minussa asuu synti"? 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään; "synti, joka minussa asuu" (jakeet 17 ja 20) 

Paavali ei ajatellut synnin asuvan hänessä enää. Hän opettaa, että me uskovat olemme vanhurskautuneet pois synnistä: "tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä" (Room 6:6) ja "minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa" (Room 6:10-11). 

Jeesus on tullut tuomitsemaan synnin lihassa: "Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa" (Room 8:3). Kun olemme antaneet Jumalan Pojan tuomita synnin lihassamme ja puhdistaa meidät verellään, silloin meissä asuvan synnin tilalle on astunut asumaan Henki: "jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu" (Room 8:10-11). 

Jeesus on tehnyt tyhjäksi perkeleen teot ja ottanut synnin pois: "Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot" (1. Joh 3:8) ja "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29) ja "te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä" (1. Joh 3:5). 

Jeesus itse vertaa ihmisen ruumista huoneeksi, joka lakaistaan ja kaunistetaan: "Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna" (Luuk 11:24-25). Kun ihminen kuolee pois synnistä, Jeesus asettuu asumaan tähän tyhjennettyyn ja kaunistettuun huoneeseen. Silloin ihmisen ruumiista tulee Pyhän Hengen temppeli: "orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti" (Joh 8:35) ja "ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne" (1. Kor 6:19-20). On kauhistuttavaa, että ihmiselle jossa asuu Pyhä Henki ja jonka tulisi kirkastaa Jumala ruumiissaan, valehdellaan että hänessä asuisi edelleen synti.

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "palvelen Jumalan lakia" 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään: "sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin" (jae 22) ja "minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia" (jae 25). 

Paavali ei ajatellut palvelevansa Jumalan lakia. Hän päin vastoin opettaa: "nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa" (Room 7:6). Kirjoitetun lain palveleminen kuului Paavalin elämässä menneisyyteen, ajalle jolloin hän toimi fariseusten lahkossa ja vainosi Jeesuksen omia: "olen [...] ollut lakiin nähden fariseus, [...] lain vanhurskauteen nähden nuhteeton" (Fil 3:5-6). Uskoon tultuaan hän oli ymmärtänyt, että kirjoitetun lain palveleminen on tappiota ja roskaa Jeesuksen tuntemisen rinnalla: "minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella" (Fil 3:7-9). 

Vanhassa Liitossa annettu laki oli pelkkä esikuvallinen varjokuva tulevasta. Ihmiset tutkivat sitä päivät ja yöt, palvelelivat sitä oman sisimpänsä ja mielensä voimassa, sekä opettelivat sitä ulkoa, jotta eivät tekisi syntiä Jumalaa vastaan: "autuas se mies, joka [...] rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!" (Psa. 1:1-2) ja "minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan" (Psa. 119:11). Kun Jumalan lupaama Uusi Liitto astui voimaan, lain varjokuvat täyttyivät ja saivat olemuksen Jeesuksessa. Jeesuksen ylipappeuden myötä tapahtui lain muutos: "sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos" (Hepr 7:12). Laki on edelleen voimassa, mutta ei kivitauluissa ja paperikääröissä, vaan Hengessä ja sydämessä: "minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä" (Jer 31:33) ja "minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne" (Hes 36:26-27). 

Uuden Liiton uskovat vahvistavat kaiken lain puhtaan omantunnon ohjauksessa, rakastaen lähimmäisiään ja Jumalaa: "teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain" (Room. 3:31). Jeesus opetti: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat" (Matt 22:37-40). Paavali itse vahvisti tämän Uuden Liiton lain luonteen: "älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys" (Room 13:8-10).

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "olen vangittuna synnin laissa - palvelen lihalla synnin lakia"? 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään: "jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on" (jae 23) ja "minä siis tämmöisenäni palvelen [...] lihalla synnin lakia" (jae 25). 

Paavali ei ajatellut olevansa vangittuna synnin laissa ja palvelevansa lihalla synnin lakia. Hän päinvastoin opettaa meille kaikille uskoville: "elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista" (Room 8:2). 

Synnin ja kuoleman lain alaisuus on tila, jossa ihminen elää pakonomaisesti synnissä, kykenemättä voittamaan synnin kiusauksia. Kun ihminen tulee osalliseksi Jeesuksessa olevasta elämän hengen laista, hän vapautuu tuosta kuoleman tilasta: "sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa" (Room 7:5-6) ja "synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room 6:14) ja "te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!" (Room 6:17-18). 

Tuleeko uskovan ajatella itsestään: "olen viheliäinen ihminen"? 

Paavalin kuvailema "minä" ajattelee itsestään: "minä viheliäinen ihminen" (jae 24). 

Paavali ei ajatellut olevansa viheliäinen ihminen: "tähän päivään asti minä olen elänyt Jumalan edessä omatunto täysin puhtaana" (Apt 23:1, RK 2012). Jos Paavali olisi ajatellut olevansa viheliäinen, ei hän olisi voinut sanoa: "ei minulla ole mitään tunnollani" (1. Kor. 4:4) ja "tulkaa minun kaltaisikseni" (Gal 4:12) ja "olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana" (Fil 3:17). 

Viheliäinen tarkoittaa mm. halpamaista, katalaa, alhaista, häpeällistä, onnetonta, kelvotonta ja kykenemätöntä. Jeesuksen omat eivät ole halpamaisia, vaan kalliisti ostettuja (1. Kor. 6:20), eivätkä katalia, vaan hyviä (Matt. 7:17), eivätkä alhaisia, vaan Korkeimman lapsia (Luuk. 6:35), eivätkä häpeällisiä, vaan kunniallisia (1. Tess. 2:20, Room. 2:10), eivätkä onnettomia, vaan autuaita (Room. 4:7), eivätkä kelvottomia, vaan kelvollisia (Room. 14:18), eivätkä kykenemättömiä, vaan kykeniviä (2. Kor. 3:6). Se kuinka näemme itsemme, riippuu siitä tunnemmeko Jeesuksen ja olemmeko Hänessä. Valitettavasti moni ihminen ei koskaan opi tuntemaan Jeesusta, koska he uskovat mielummin saatanan syöttämiä valheita kuin Jumalan sanaa. 

Jakeen sana viheliäinen tulee kreikan sanasta talaiporos [2], jota myös Jeesus käyttää Ilmestyskirjassa nuhdellessaan ihmisiä: "sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit" (Ilm 3:17-18). Jeesus ei ole kutsunut meitä elämään viheliäisyydessä, vaan kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Rukoustemme aiheena tuleekin olla: "että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa" (1. Tim 2:2). Jeesuksessa meillä myös on kaikki, mitä siihen tarvitsemme: "koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään" (2. Piet. 1:3). 

Tuleeko uskovan kysyä itseltään: "kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" 

Paavalin kuvailema "minä" kysyy itseltään: "kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (jae 24). 

Paavali ei etsinyt pelastajaa, joka pelastaisi hänet kuoleman ruumiista, koska hän oli jo löytänyt pelastajan. Siksi hän vastaa heti omaan kysymykseensä välihuomatuksella, jossa hän juhlii sitä että nyt hän on Jeesuksen kautta pelastunut pois kuoleman ruumiista: "kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!" (Room 7:25). Meidän jotka tunnemme Jeesuksen, ei enää tarvitse kysellä ja etsiä, kuka meidät voisi pelastaa kuoleman ruumiista. Vaikka olemmekin kuolevaisessa ruumiissa, Paavali opetti että kuolevaisessa ruumiissa oleminen on eri asia kuin kuoleman ruumissa oleminen.

Kuoleman ruumiissa olevat ihmiset ovat kuoleman omia. He kuolevat ruumiinsa mukana, sillä heissä ei ole Jeesuksen elämää. He palvelevat syntiä, kantavat hedelmää kuolemalle ja heidän palkkansa on toinen kuolema, jota kutsutaan myös ikuisen tulen rangaistukseksi: "me kannoimme hedelmää kuolemalle" (Room 7:5) ja "sillä synnin palkka on kuolema" (Room 6:23) ja "pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema" (Ilm. 21:8).​ Heidän on syytä kysyä: "kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room 7:24). 

Kuolevaisessa ruumiissa olevat Jeesuksen omat eivät ole kuoleman omia, vaan kuolleista eläviksi tulleita: "antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle" (Room 6:13) ja "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne" (Ef 2:1). Vaikka meidän ruumiimme kuoleekin, me emme itse kuole ruumiimme mukana, sillä meissä on Jeesuksen elämä: "jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden" (Room 8:10) ja "me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin" (2. Kor 4:10-11) ja "älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille" (Room 6:12) ja "nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä" (Room 6:22) ja "eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh. 11:26). 

Me Jeesuksen omat emme ole kuoleman ruumiissa, koska meidät on yhdessä Jeesuksen kanssa haudattu kasteen kautta kuolemaan: "vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan" (Room 6:3-4). Meidän vanha ihmisemme on Hänen kanssaan ristiinnaulittu ja synnin ruumis on kukistettu: "että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi" (Room 6:6) ja "jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa" (Room 6:5) ja "jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse" (Room 6:8-9). 

3. Länsimaisen lukijan ja heprealaisen kirjoittajan välinen muuri 

Miksi Paavali näyttää puhuvan itsestään? 

Eräs Wycliffen tanskalainen raamatunkääntäjä on kommentoinut roomalaiskirjeen seitsemännen luvun kuvausta seuraavasti: "Näissä jakeissa Paavali käyttää kreikankielen 'kuvaannollista minää'. Hänen sanoessaan 'minä', hän ajattelee kaikkia niitä lukijoiden joukossa, jotka ovat lain alaisia, kuten hänkin oli aikaisemmin ollut. Tällainen meille hivenen vieras retoriikka on johtanut moniin väärinkäsityksiin tähän tärkeään kappaleeseen liittyen." [3] 

Retorinen "minä" on muinaisessa juutalaisessa kirjallisuudessa varsin tavallinen tapa kuvailla asioita. Siihen törmää muissakin Paavalin kirjeissä useita kertoja (Room 3:7, Gal 2:18, 1. Kor 6:12, 15 & 13:1). Tapa voi aiheuttaa hämmennystä, mutta yhtä lailla Paavalin aikalaisille olisi voinut aiheuttaa hämmennystä monien suomalaisten viljelemä retorinen "sinä" ("Kun sä ajat formulaa, sä et ajattele mitään muuta." - Mika Häkkinen). 

Paavali kirjoittaa kuin juutalainen, sillä hän itse oli aikaisemmin lain ankarimman seuraamisen kannattaja, fariseusten lahkon edustaja. Hän tunsi lain perin pohjin ja pyrki kaikin keinoin pysymään siinä. Hän käytti retorista "minää", jotta ei loukkaisi muita juutalaisia osoittelemalla; "sinä, sinä, sinä...". Hän korosti itseään koska tahtoi viestittää, että hän on lukijakuntansa puolella ja tietää miltä heistä tuntuu. Puhuessaan siitä että hänet on "myyty synnin alaisuuteen" (Room 7:14), hän ei missään tapauksessa kuitenkaan puhu sen hetkisestä nykytilastaan, sillä juuri hetki sitten hän oli kertonut:

Room 6:2 "... olemme kuolleet pois synnistä..."
Room 6:6 "... ettemme enää syntiä palvelisi..."
Room 6:7 "... vanhurskautunut pois synnistä..."
Room 6:11 "... pitäkää itsenne synnille kuolleina..."
Room 6:12 "... Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne..."
Room 6:14 "... Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman..."
Room 6:17 "... ennen olitte synnin palvelijoita..."
Room 6:18 "... te synnistä vapautettuina..."
Room 6:22 "... olette synnistä vapautetut..." [4] 

Miksi Paavalin ajatuksenjuoksun mukana on vaikea pysyä? 

Me olemme länsimaissa tottuneet lineaariseen ajattelutapaan, joka pohjautuu kreikkalaiseen sivistykseen. Kirjoittamamme tekstit etenevät lineaarisesti, jäsennellysti ja lokeroidusti siten, että ensimmäisessä kappaleessa käsitellään loppuun ensimmäinen asia ja seuraavassa kappaleessa käsitellään loppuun seuraava asia. Sen sijaan kaikista Paavalin kirjeistä on nähtävissä, että hänen kirjoitustapansa ei ole lineaarinen, vaan se etenee heprealaiseen tapaan "ympyröittäin". Hän käsittelee ensin yhden asian yhtä puolta, sitten toisen asian yhtä puolta, sitten hän palaa käsittelemään ensimmäisen asian toista puolta ja sen jälkeen taas toisen asian toista puolta. Kun me laatisimme aiheesta mielummin ajatuskartan, kaaviokuvan tai taulukon (kuten olen jo tehnyt ja tulen jatkossakin tekemään), niin juutalainen Paavali selittää asian yhtenä kokonaisuutena. Tämän kokonaisuuden hän on jäsennellyt tavalla joka on hänelle itselleen luontainen, mutta meille vieras. [8]

Heprealaiseen "ympyröittäin" etenevään asioiden kuvailuun törmää myös muualla Raamatussa useita kertoja. Esimerkiksi luomiskertomus kerrotaan ensin lyhyesti (1. Moos 1:1), sitten se kerrotaan uudelleen laajemmin (1. Moos 1:2, 2:1-4) ja sen jälkeen ihmisen luominen kerrotaan taas uudelleen toisella tavalla (1. Moos 2:4-25). Paavali etenee omissa kirjeissään samalla tyylillä. Ensin hän kertoo jostain mitä "minä" olin ennen: "sillä kun olimme lihan vallassa" (Room 7:5), sitten hän kertoo jostain mitä "minä" olen nyt: "mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina" (Room 7:6), sitten hän siirtyy kertomaan kuinka "minusta" tuli se mitä "minä" olin ennen: "kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin" (Room 7:9-10) ja sen jälkeen hän jatkaa taas kertomistaan siitä mitä "minä" olin ennen: "minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen" (Room 7:14). [9]

Länsimaisesta lukijasta, joka on tottunut käsittelemään asioita yksi kerrallaan, tällainen "ympyröittäin" etenevä ajatuksenjuoksu tuntuu usein pirstaleiselta, kaoottiselta ja epäjohdonmukaiselta. Syntyy helposti kiusaus alkaa yksinkertaistaa asioita jäsennellen ja lokeroiden teksti väkisin muutamaan lineaarisesti etenevän kappaleeseen. Alunperin kirje kirjoitettiin putkeen ilman kappalejakoa. Satoja vuosia myöhemmin siihen lisättiin luvut ja jakeet, jotka tuhosivat tekstin alkuperäisen luonteen. Tällainen lokerointi on tuottanut virheellisen tulkinnan, jonka mukaan roomalaiskirjeen kuudes luku kuvaisi kristittynä elämisen yhtä puolta ja seitsemäs luku toista puolta ja kahdeksas luku kolmatta puolta. Unohdamme helposti, että Paavali ei itse tuntenut tällaista lukujakoa kirjoittaessaan Roomalaiskirjettä. Siksi hänen ajatuksestaan saa paremmin kiinni, kun poistaa tekstistä kaikki luku- ja jaejäsennykset. Alla on koko asiayhteys (roomalaiskirjeen luvut 6 ja 7 sekä luvun 8 alkuosa) ilman lukujakoa ja jaenumeroita. Teksti on värikoodattu yllä olevan kuvaajan mukaisesti. Sen ansiosta on helppo nähdä kuinka Paavali kiertää ajatuksenjuoksussaan ympyrää palaten yhä uudelleen aikaisemmin käsittelemäänsä asiaan. 

- Mitä "minä" olen nyt

- Mitä "minä" olin ennen

- Miten "minusta" tuli se mitä "minä" olin ennen

- Miten "minusta" tuli se mitä "minä" olen nyt 

Länsimainen versio roomalaiskirjeestä 

Värikoodaus paljastaa roomalaiskirjeen tekstin todellisen luonteen. Sitä on mahdoton jakaa suoraan lukuihin, jotka kuvailisivat kristittynä elämisen eri puolia. On kuitenkin mahdollista luoda tekstistä kappaleita kun ne kootaan sen kokonaisuudesta. Silloin alkuperäinen sanoma säilyy, mutta sen esitysjärjestys muuttuu ympyrämallista lineaariseksi. Lineaarisessa esitystavassa tekstin ajatuksenjuoksu ei enää palaa uudelleen aikaisemmin käsiteltyyn asiaan, vaan ensimmäisessä kappaleessa käsitellään loppuun ensimmäinen asia ja seuraavassa kappaleessa käsitellään loppuun seuraava asia. Alla on järjestelemäni länsimainen versio roomalaiskirjeestä. Siinä koko asiayhteys (roomalaiskirjeen luvut 6 ja 7 sekä luvun 8 alkuosa) on jäsennelty neljään kappaleeseen. Koko asiayhteyden kaikki alkuperäiset asiat löytyvät tekstistä, eikä niiden merkitys ole muuttunut. Mitään ei ole poistettu tai lisätty, vaan ainoastaan järjestystä on muutettu.

(Miten "minusta" tuli se mitä "minä" olin ennen)

Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse". Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen [...](.)

(Mitä "minä" olin ennen)

[...] (Annatte) jäsen(enne) vääryyden aseiksi synnille [...](.)[...] Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, [...] synnin palvelijoita, kuolemaksi [...](.)[...] Te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita [...](.)[...] Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen [...](.)[...] Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? [...] Sillä synnin palkka on kuolema [...](.)[...] Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle [...](.)[...] Mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? [...] Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. [...] Vaella(mme) lihan mukaan [...](.)[...] Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli [...](.)[...] Sillä lihan mieli on kuolema, [...] sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. [...] Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. [...] Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman [...](.)

(Miten "minusta" tuli se mitä "minä" olen nyt) 

[...] Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä [...](.)[...] Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan [...](.)[...] Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta [...](.)[...] Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. [...] (Olemme) kuolleista eläviksi tulle(et) [...](.)[...] Te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi! [...] Olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet [...](.)[...] Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle. [...] Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä [...](.) 

(Mitä minä olen nyt?) 

Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! [...] Kuinka me vielä eläisimme siinä? [...] Niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. [...] Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, [...] vaan antakaa itsenne [...] Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se! Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, [...] kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi? Mutta kiitos Jumalalle, että [...] nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut [...](.)[...] Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. [...] Niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen. [...] Sen, jota te nyt häpeätte (, sen hedelmän te saitte silloin kun vielä olitte synnin palvelijoita). Sillä sen loppu on kuolema. Mutta nyt, kun [...] on teidän hedelmänne pyhitys, [...] sen loppu on iankaikkinen elämä. [...] Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. [...] Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta (olen pelastunut kuoleman ruumiista)! [...] Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. [...] Vaella(mme) [...] Hengen (mukaan) [...](.)[...] Niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. [...] Mutta Hengen mieli on elämä ja rauha [...](.)[...] Te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. [...] Jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. [...] Jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. 

4. Historia vahvistaa havainnot 

Voidaanko alkuperäinen sanoma löytää? 

Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun tulkinnasta on kiistelty jo ensimmäisiltä vuosisadoilta saakka. Tästä syystä kirkkohistorioitsijat ovat dokumentoineet lukuun liittyvän tulkintahisorian harvinaisen tarkasti. Kuka tahansa asiasta kiinnostunut voi kaivaa esille tiedon siitä, miten ensimmäisen vuosisadan kristityt ymmärsivät roomalaiskirjeen seitsemännen luvun kuvauksen, kuka oli ensimmäinen tunnettu uskonnollinen auktoriteetti, joka tulkitsi sen päinvastaisella tavalla, ja mitkä asiat lopulta johtivat siihen, että uudesta päinvastaisesta tulkinnasta tuli osa kirkollista valtavirtaperinnettä. 

NOVUM, Uuden Testamentin kommentaari: 

"Kahden ensimmäisen vuosisadan aikana kirkkoisät olivat jokseenkin yksimielisiä siitä, että Paavali puhuu kokemuksistaan ajalta, jolloin hän oli vielä lain alaisuudessa ennen uskoon tuloaan. Myös Augustinuksella oli aluksi tämä näkemys, mutta myöhemmin hän muutti käsityksensä." [10] "Augustinus oli ensimmäinen, joka väitti voimakkaasti Paavalin kuvailevan tässä kappaleessa kristittynä elämisen erästä puolta. Sen jälkeen tästä tuli länsimaisessa kirkossa yleinen näkemys, jota kannatti mm. Tuomas Akvinolainen. Uskonpuhdistajat Luther ja Melanchthon, Calvin ja Beza pitäytyivät Augustinuksen tulkintaan." [10] 

Paavali: Kristinuskon ensimmäinen teologi (kirja): 

"Augustinus loi valtavan hengellisen, filosofisen ja teologisen perinteen, josta koko keskiaika ammensi." [11] 

Mitä varhaiset kristityt uskoivat (kirja): 

"Erityisesti viereisten lukujen valossa on kuitenkin hyvin vaikea ajatella, että seitsemännen luvun »minä» olisi kristitty. Kirkkoisätkään eivät yleensä ajatelleet niin, ennen kuin Augustinus sai aikaan täyskäännöksen tulkintahistoriassa." [7] 

"Paavalin pessimististä ajatuslinjaa ei omaksunut kukaan läheskään yhtä radikaalissa muodossa, ennen kuin Augustinus teki omat johtopäätöksensä." [12] 

Aurelius Augustinus (v. 354-430) on yksi katolisen kirkon merkittävimpiä ja vaikutusvaltaisimpia teologeja, joka teki työtä filosofian ja teologian yhteensovittamisessa.

5. Samaistutko "minuun"? 

Augustinus kielsi Jumalan voiman 

Augustinus tulkitsi kuvauksen "minusta" kertovan kristityn normaalitilasta, sillä hän itse samaistui siihen hyvin voimakkaasti henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella. Luther ja monet muut Augustinuksen tulkintaan yhtyneistä vaikuttajista epäilemättä kokivat samoin. 

Mitä varhaiset kristityt uskoivat (kirja): "[...] Augustinus perusti syntikäsityksensä psykologisille havainnoille, joiden pohjana oli paljolti hänen oma myrskyisä kokemuksensa." [13] 

"Augustinus puhui »synnin tekemisen julmasta väistämättömyydestä»." [13] 

"Luther puhui kristityn päivittäisestä synnistä ja anteeksisaamisen tarpeesta. Hän tulkitsi Paavalin ajatuksia toisin kuin tämä itse oli tarkoittanut. Silti Lutherin näkemys varmaan tuntuu useimmista kristityistä realistisemmalta ja puhuttelevammalta kuin Paavalin vakaumus, ettei hänellä ole mitään tunnollaan." [14] 

Augustinus väitti voimakkaasti kristityn olevan synnin vanki eikä vapaa [15]. Juuri hänen kaltaisistaan ihmisistä Paavali varoitti ennalta: "heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta" (2. Tim. 3:5). Augustinuksen Paavalin kirjoituksista tekemät tulkinnat tuovat mieleen surullisen osuvasti Pietarin sanat: "niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen" (2. Piet 3:16). Augustinuksen "hengellinen" identiteetti ei ole lähtöisin Jeesuksen tuntemisesta, vaan ihmisperäisistä kokemuksista. Monet seisovat tänäkin päivänä hänen rakentamallaan perustalla. 

Hengellinen identiteetti väärällä perustalla? 

Olen itse aikaisemmin vuosien ajan samaistunut roomalaiskirjeen seitsemännen luvun kuvaukseen "minusta". Kun ensimmäistä kertaa heräsin näkemään totuuden, ymmärsin omaksuneeni itselleni vääränlaisen "hengellisen" identiteetin. Se rakentui väärän opetuksen perustalle, jota olin vuosien saatossa kuullut useista eri lähteistä. Olin luullut sitä kristityn normaalitilaksi. Jouduin vakavaan hengelliseen kriisiin, joka oli aluksi ahdistava ja rankka kokemus. Mutta toisin kuin Augustinus, en lähtenyt rakentamaan teologiaa oman kokemukseni ympärille, vaan aloin tehdä suurta parannusta pyhän Jumalan edessä. 

Sain parannuksen teon myötä maistaa todellista Jumalan armoa, voimaa, vapautta ja rakkautta. Sen vaikutuksesta aloin tiedostaa, että suhteeni syntiin oli saanut aivan uudenlaisen perspektiivin. Kaikki kahleeni katkesivat niihin synteihin jotka olivat orjuuttaneet minua vuosien ajan, eikä minun ole tarvinnut enää kertaakaan alistua niille uudelleen. En tiennyt että voisin koskaan tulla niin vapaaksi kuin olin tullut. Kun olin oppinut kammoksumaan roomalaiskirjeen seitsemännen luvun identiteettiä ja saanut Jumalalta voiman erottautua siitä, löysin itseni lopulta roomalaiskirjeen kuudennesta luvusta. Opin omaksumaan uuden identiteetin ja auktoriteetin, jonka Jeesus on mahdollistanut myös sinulle ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. 

6. Lukusuositus 

Olemme nyt tutkineet Roomalaiskirjeen lukuja 6, 7 ja 8 ja niissä esiintyvää retorista "minä" -ilmaisua. Lue myös artikkeli, jossa tutkitaan 1. Johanneksen kirjeen lukuja 1, 2 ja 3 ja niissä esiintyvää retorista "me" -ilmaisua: 

Johanneksen kirjeen "me" 

7. Lähteet 

- Raamattu 1933/38

- Raamattu Kansalle 2012

- NOVUM 1-5, 1980, Raamatun Tietokirja, Vantaa (DigiNovum)

- Torben Søndergaardin Pioneerikoulu

- Kari Kuula: Kristinuskon ensimmäinen teologi, Logos, Helsinki, Edita, 2001

- Heikki Räisänen: Mitä varhaiset kristityt uskoivat, Helsinki, WSOY, 2011

- Aamenesta Öylättiin, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto 

8. Viitteet 

- [2]: NOVUM: 4375

- [3]: Torben, Osa 10: "Ottakaa kaste syntienne anteeksisaamiseksi", kohdasta 1h 2min 2sec eteenpäin: https://youtu.be/sHYuE-GQBrM?t=1h1m2s

- [4]: Torben, Osa 10: "Ottakaa kaste syntienne anteeksisaamiseksi", kohdasta 1h 2min 35sec eteenpäin: https://youtu.be/sHYuE-GQBrM?t=1h2m35s

- [7]: Räisänen, s. 128

- [8]: Torben, Osa 10: "Ottakaa kaste syntienne anteeksisaamiseksi", kohdasta 57min 21sec eteenpäin: https://youtu.be/sHYuE-GQBrM?t=57m21s

- [9]: Torben, Osa 10: "Ottakaa kaste syntienne anteeksisaamiseksi", kohdasta 57min 58sec eteenpäin: https://youtu.be/sHYuE-GQBrM?t=57m58s

- [10]: NOVUM, Erityisartikkelit, Roomalaiskirje, Opettava pääjakso I, 2. Vapaaksi laista, luku 7, c. »Roomalaiskirjeen 7. luvun mies»

- [11]: Kuula, s. 30

- [12]: Räisänen, s. 135

- [13]: Räisänen, s. 137

- [14]: Räisänen, s. 331

- [15]: Aamenesta Öylättiin, https://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Vanhurskauttamisoppi